Lue keskustelun säännöt.
Erityislasten vanhemmat ovat
30.09.2023 |
valitettavan usein huomionhakuisia ja uhriutuvia vanhempia, joilla ei ole kykyä huomioida neuroepätyypillisiä lapsiaan ja sopeutua heihin.
Eli tätä ei saisi sanoa ääneen ikinä missään, mutta haasteita ei ole vain heidän lapsellaan, vaan myös heillä.
On täysin järkyttävää miten tälläiset tyypit tekee lapsensa haasteista itselleen jonkun marttyyrinkruunun, eikä kykene yhtään näkemään itsessään mitään kehitettävää. Turhan usein tälläinen vanhempi yrittää kasvattaa ja koulia lapsestaan pois erityispiirteet, ja turhautuu ja uupuu kun ei pysty siihen.
Jännä että meillä aikuisilla neurokirjolaisilla ei ole samoja haasteita meidän neurokirjolaisten lasten kanssa? Emme voivottele elämämme vaikeutta sääliä kerjäten fb ryhmissä tai työpaikan kahvihuoneissa.
Oletteko koskaan kuulleet myöskään että adhd tai autistivanhempi olisi valittanut neurotyypillisestä lapsesta? Niin. Että kenelläköhän niitä todellisia haasteita arjessa on?
Kommentit (2)
Ymmärrettävää se on, ja inhimillistä toki. Mutta itseäni häiritsee miten ongelmaa ratkaistaan edelleen aina neurotyypillisen näkökulmasta näissä vertaistuki-formaateissa.
Haluaisin että vanhemmat tajuaisivat myös oman vastuunsa. Niin sanottu oireilu voi poistua lähes täysin oikeanlaisella asennoitumisella ja rutiinilla, sen sijaan että neuroepätyypilliseltä vaaditaan jatkuvaa venymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on ymmärrettävää, että vanhempi, joka on neurotyypillinen tai on diagnosoimaton, ei osaa huomioida lapsen tarpeita eikä sitä, että neuroepätyypillisten lasten kanssa täytyy luovia ihan eri tavalla. Itselläni on adhd, joten nykypäivänä (en aiemmin) osaan ottaa myös lapsen piirteet hyvin huomioon ja tiedän, miten kannattaa toimia.