Lue keskustelun säännöt.
Oletko paluumuuttaja? Palannut asumaan lapsuudenmaisemiin?
29.09.2023 |
Millaisia tuntemuksia päätös herätt, mikä oli parasta ja mikä vaikeinta?
Oliko sopeutuminen perheelle vaikeaa, tai yllättikö joku? Ja kannattiko päätös?
Minä näin 40+ ikäisenä pohdin tätä vaihtoehtoa, ja osa lapsista olisi innoissaan, osa niinkään ei. Isosta kaupungista pieneen, lähelle serkkuja ja isovanhempia.
Kommentit (21)
Minä haaveilen paluumuutosta, mutta ei taida onnistua. Liian iso muutos muille perheenjäsenille, eikä meillä ole edes sitä sukua ja perhettä siellä. Vieras paikka muille kuin minulle.
Kaipaan maisemaa, pienempää kaupunkia, vähän erilaista mentaliteettia. Tosin voihan olla että osa muutoksesta on aikaa, ei paikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kyllä koska sieltä on lähdetty pois ihan syystä. Kateellisia tynnyrissä kasvatettuja ihmisiä.
Jos kuka palannut niin haluaako kertoa että minne?
Kurikan kuntaliitos kirjoitti:
Ei kyllä koska sieltä on lähdetty pois ihan syystä. Kateellisia tynnyrissä kasvatettuja ihmisiä.
Onneksi sinä olet fiksu ja valistunut.
Maaaaisemiiiin... Eeeentisiiiiinnn..... mä saavun kotiin jäädäksein!
Paluumuuttomies!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin kotimaisemista pois 20 vuotiaana, asuin ensin yksin ja sitten mieheni kanssa muualla, mutta samassa kaupungissa sekä vuosia ulkomailla, kunnes alounme rakentamaan perheellemme kotia puolen kilometrin päähän vanhemmistani vuonna 2003. Siinä asumme vieläkin onnellisina ja emme ole muuttamassa minnekään. Varsinkin mieheni rakastaa tätä paikkaa yli kaiken.
Lasten ollessa pieniä, oli todella ihanaa kaikille, että mummola oli lyhyen kävelymatjan päässä ja lapsilla onkin isovanhempiin todella hyvät välit.
Asumme pääkaupunkiseudulla, reunassa tosin ja tämä paikka on kaunis, luonto on lähellä ja ihmiset tietenkin mukavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koronan alussa tuli tunne ja mahdollisuus palata lapsuusmaisemiin etätöiden vuoksi. Tuntui maailman parhaalta idealta, vähän maailmanlopun meininkiä kun oli ilmassa niin läheiset ihmiset lähellä oli ihana ajatus. Muutettiin pääkaupungista pohjois-suomeen pienelle paikkakunnalle.
Alkuun kaikki meni ruusuisesti, idyllistä ja helposti. Lapsista mukavaa kun isovanhemmat olivat lähellä joita oli mahdollisuus tavata päivittäin, oli serkkuja ja pikkuserkkuja lähellä. Itselleni se oli hyppy taas lapsuuteen konkreettisesti. Oli upeaa että lapseni kävivät samaa koulua jota itsekin olen joskus käynyt.
Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin se arki ja totuus iski päin kasvoja. Muistin minkä vuoksi itse aikoinaan lähdin sieltä isompaan maailmaan... Lapsille ja meille vanhemmille iski tylsyys, uutuuden viehätys läheisestä tuli arkipäiväksi. Alkoi ahdistaan se miten kapeaksi elämämme loppupeleissä oli muodostunut, pienen paikan vähäiset tekemiset ja se, että joka paikassa törmää johonkin vanhaan tuttuun (saakelin noloa mennä terveyskeskukseen jossa arassa vaivassa onkin entinen ihastus lääkärinä). Jos halusi tehdä jotain ekstraa, mennä elokuviin, syömään jonnekin muualle kuin paikallisiin räkälöihin, harrastaan jotain muuta kuin pienen paikkakunnan tylsiä tekemisiä niin pitiä lähteä lähempään kaupunkiin jonne oli matkaa enemmän. Lapsella todettiin sairaus jonka asioita piti säännöllisesti hoidettaa isommassa sairaalassa jonne myös kertyi matkaa reippaasti. Kauheesti piti nähdä vaivaa erillaisiin asioihin joiden helppouteen on Helsingissä aina tottunut ja pitänyt niitä jopa itsestäänselvinä.
Alkuvuodesta tehtiin muuttopäätös, että kouluvuoden loputtua kesällä muutamme takaisin Helsinkiin ja näin tehtiin. Muutama kuukausi taas Helsingissä asuttuna on tehnyt ihmeitä koko perheeseen, vihdoin olemme taas omia itseämme ja elämä on meidän näköistä.
Ehdottomasti oli kiva kokemus koko perheellä käydä asumassa vähän muualla, antoi paljon hyvää ja lapsillekin sen toisen näkökulman. Mutta entistä varmemmin pysymme täällä etelässä, kyllä tämä meidän paikkamme on.
Kurikan kuntaliitos kirjoitti:
Ei kyllä koska sieltä on lähdetty pois ihan syystä. Kateellisia tynnyrissä kasvatettuja ihmisiä.
Suosittelen miettimään AP miksi olet sieltä joskus lähtenyt!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siellä ole minulle mitään, ei mitään. Helsingissä sain uuden elämän, valtavan elämänmuutoksen ja olen siitä iloinen. Entisellä kotipaikkakunnallani on vain menneisyyden haamut, pysähtyneisyys ja apatia.
Eli ei kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kurikan kuntaliitos kirjoitti:
Ei kyllä koska sieltä on lähdetty pois ihan syystä. Kateellisia tynnyrissä kasvatettuja ihmisiä.
Suosittelen miettimään AP miksi olet sieltä joskus lähtenyt!!
Opiskelujen vuoksi. Siinä iässä myös kaipasi nähdä muuta. Iän myötä luont, tila, ikääntyvät vanhemmat tulevat tärkeiksi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Koronan alussa tuli tunne ja mahdollisuus palata lapsuusmaisemiin etätöiden vuoksi. Tuntui maailman parhaalta idealta, vähän maailmanlopun meininkiä kun oli ilmassa niin läheiset ihmiset lähellä oli ihana ajatus. Muutettiin pääkaupungista pohjois-suomeen pienelle paikkakunnalle.
Alkuun kaikki meni ruusuisesti, idyllistä ja helposti. Lapsista mukavaa kun isovanhemmat olivat lähellä joita oli mahdollisuus tavata päivittäin, oli serkkuja ja pikkuserkkuja lähellä. Itselleni se oli hyppy taas lapsuuteen konkreettisesti. Oli upeaa että lapseni kävivät samaa koulua jota itsekin olen joskus käynyt.
Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin se arki ja totuus iski päin kasvoja. Muistin minkä vuoksi itse aikoinaan lähdin sieltä isompaan maailmaan... Lapsille ja meille vanhemmille iski tylsyys, uutuuden viehätys läheisestä tuli arkipäiväksi. Alkoi ahdistaan se miten kapeaksi elämämme loppupeleissä oli muodostunut, pienen paikan vähäiset tekemiset ja se, että joka paikassa törmää johonkin vanhaan tuttuun (saakelin noloa mennä terveyskeskukseen jossa arassa vaivassa onkin entinen ihastus lääkärinä). Jos halusi tehdä jotain ekstraa, mennä elokuviin, syömään jonnekin muualle kuin paikallisiin räkälöihin, harrastaan jotain muuta kuin pienen paikkakunnan tylsiä tekemisiä niin pitiä lähteä lähempään kaupunkiin jonne oli matkaa enemmän. Lapsella todettiin sairaus jonka asioita piti säännöllisesti hoidettaa isommassa sairaalassa jonne myös kertyi matkaa reippaasti. Kauheesti piti nähdä vaivaa erillaisiin asioihin joiden helppouteen on Helsingissä aina tottunut ja pitänyt niitä jopa itsestäänselvinä.
Alkuvuodesta tehtiin muuttopäätös, että kouluvuoden loputtua kesällä muutamme takaisin Helsinkiin ja näin tehtiin. Muutama kuukausi taas Helsingissä asuttuna on tehnyt ihmeitä koko perheeseen, vihdoin olemme taas omia itseämme ja elämä on meidän näköistä.
Ehdottomasti oli kiva kokemus koko perheellä käydä asumassa vähän muualla, antoi paljon hyvää ja lapsillekin sen toisen näkökulman. Mutta entistä varmemmin pysymme täällä etelässä, kyllä tämä meidän paikkamme on.
Se on hassua miten moni säikähti koronaa ja muutti maalle. Nyt sitten näitä palaa takaisin kaupunkiin/Helsinkiin, kun ne pikkukaupungin ongelmat käy ylitsepääsemättömiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juhannuksen kävin viettämässä viidensadan kilsan päässä synnyinpitäjässä. Eipä siellä juuri mitään ole. Istuin lähes yksin ravintolassa ja siellä varmaan istuisin jos sinne muuttaisin takasin.
Muutimme myös koronan aikana pohjoiseen. Nyt olemme muuttamassa takaisin Helsinkiin.
Kannattaa miettiä, että mitä haluatte tehdä sitten kun lapset muuttavat opiskelemaan? Onko pikku kylässä lukiota? Haluatteko asua pienessä kaupungissa tai kylässä, sitten kun lapset lentävät pesästä? Ja oletteko ajatelleet mitä teette kun omat vanhempanne kuolevat, haluatteko sitten vielä asua lapsuudenmaisemissa? Rankkoja asioita miettiä, mutta myöhemmin on vaikea vaihtaa paikkakuntaa taas. Kannattaa miettiä missä itse haluatte asua myös sitten eläkkeellä tulevaisuudessa.
Jag har inte ännu träffat en enda som har återflyttat till Finland som skulle vara nöjd med sitt val. Inte ens utsända expats. Alla kommer ihåg sin tid utomlands, t.om. de som klagade där. Alla skulle de hellre byta tillbaka om de bara fick göra det.
Att flytta tillbaka till sina barndoms och ungdoms hemorter kommer inte på fråga fast mången anser dem vara de bästa ställena att bo på i Finland. En människa strävar väl vidare i sitt liv och inte tillbaka?
Ei onnistuisi käytännössä, koska alueella ei ole alani töitä ja siellä vaadittaisiin ajokorttia ja autoa.
Minä paluumuutin Helsinkiin. Asuin siis 10 vuotta Jyväskylässä. Enää en muualle muuttaisi tai korkeintaan sitten ulkomaille. Hassua on, että monen muuton jälkeen asun kävelymatkan päässä lapsuudenkodistani. Silloin vannoin etten halua koskaan asua lähelläkään.
Maailman huonoin idea. Suku tekee itse omat ratkaisunsa asuinpaikastaan, minä teen omani. Kaikki palvelut lähellä ja oma elämä rakentunut omille urilleen. Sen lisäksi aina kun olen muuttanut lähemmäksi ihmisiä, niin en ole kuullut heistä sen jälkeen pihaustakaan verraten kun asuimme kauempana toisistamme.