Mies kuntoilee myöhään illalla ja väittää ettei se vaikuta yöuneen!
Miehellä on vaikeuksia nukkua läpi yön. Toki vuorotyötkin sotkevat rytmiä mutta mutta. Mies käy salilla 3-5 kertaa viikossa ja juo treenamisen takia kaikenmaailman juomia joissa on piristäviä aineita. Lopettaa kuntoilun vasta ysin jälkeen. Ja sitten valittaa kun ei saa unta ja kun herää aamuyöllä jne. Väittää ettei myöhäisellä kuntoilulla ole mitään merkitystä?! Täysin naurettavaa kiukuttelua asiasta.
Miehellä olisi mahdollisuus mennä päivälläkin mutta eipä vaan mene. Ja muutenkin koko perhe kärsii tästä uppiniskaisuudesta kun meidänkin nukahtaminen ja unenlaatu kärsii miehen ruokailuista yöaikaan ja liikkumisesta asunnossa. Mitenkä miehen saisi tajuamaan ja edes vähentämään noita myöhäisiä iltoja?! Alkaa loppua kärsivällisyys.
Kommentit (23)
Mulla menee aina yöunet sekaisin, jos treenaan illalla. En käy salilla, harrastan muuta liikuntaa, mutta selkeästi näkee urheilukellosta, että myöhäisen urheilun jälkeisenä yönä sykkeet ovat paljon korkeammalla kuin yönä, jolloin edeltävänä päivänä ei urheillut tai urheili aiemmin päivällä.
Millä sais mieslapsen ottaan vastuuta tekemisistään, siinäpä pulma ap, ehkä et ainakaan porsi lisää sen kans eiks jeh?
Ehdota miehelle että kokeilee viikon treenata päivällä eikä juo niitä piristäviä juomia kello 18 jälkeen. Sitten näette vaikuttaako tilanne. Jos mies ei suostu niin ehdota että menee lääkäriin tai lopettaa valittamisen jos ei ole valmis tekemään mitään korjatakseen tilannetta.
Ei liikunta sinänsä vaikuta kuin väsyttävästi, mutta piristävät aineet vaikuttavat, jos on univaikeuksia.
No se ajaa itsensä piippuun ja sen jälkeen ei liiku enää ikinä. Häntä on varoitettu, anna sen mokata nyt rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Ei liikunta sinänsä vaikuta kuin väsyttävästi, mutta piristävät aineet vaikuttavat, jos on univaikeuksia.
Kyllä se aktivoi hermoston ja hermosto kun ei rauhoitu kuin vasta tuntien päästä liikunnasta niin hän sössii sillä yöunensa. Varsinkin puntin nostaminen kuormittaa myös aivoja. Lisänä tietysti kaikki aminohapot ja muut mitä vedetään, että jaksaa vetää treenin läpi jo ennestään uupuneena lisää hermoston ylikuormittumista.
Jätä se sika niin ei tarvitse murehtia.

Täysin yksilöllistä. Monilla liikunta väsyttää, ei piristä. Kävelylenkki illalla ja uni kyllä maittaa.
Sinulla on typerä mies. Niin typerä, että minä en ainakaan viitsisi sellaista kaua katsoa ja altistaa vielä lapsiakin moiseen typeryyteen.
Jos hän ei esimerkiksi yritä edes lukea ja ymmärtää faktaa esimerkiksi mm. näistä "kaikenmaailman juomista, joissa on piristäviä aineita", niin en alkaisi asioita hänelle päähän paukuttamaan, vaan lähtisin lasten kanssa. Enkä usko, että tuo asia on edes ainut siitä tyhmyydestä, mitä mies tekee. Vaikka juomat eivät ole iso synti, niin itsepäisyys ja kiukuttelu perheelle ovat.
Eli kiukuttelu, uppiniskaisuus, perheen tahallinen ärsyttäminen ja häiritseminen olisivat sellaisia asioita, että jos normaali puhe ei auttaisi, niin en jäisi moista typeryyttä sen pitemmäksi aikaa katsomaan. Vetäkööt itsensä piippuun, valvokoon yönsä ihan keskenään ja kiukutelkoon yksinään, kun kerran pitää käyttäytyä kuin pahainen kakara.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei liikunta sinänsä vaikuta kuin väsyttävästi, mutta piristävät aineet vaikuttavat, jos on univaikeuksia.
Kyllä se aktivoi hermoston ja hermosto kun ei rauhoitu kuin vasta tuntien päästä liikunnasta niin hän sössii sillä yöunensa. Varsinkin puntin nostaminen kuormittaa myös aivoja. Lisänä tietysti kaikki aminohapot ja muut mitä vedetään, että jaksaa vetää treenin läpi jo ennestään uupuneena lisää hermoston ylikuormittumista.
Täysin yksilöllistä. Monilla liikunta väsyttää, ei piristä. Kävelylenkki illalla ja uni kyllä maittaa.
Kävelylenkki rauhoittaa kyllä, mutta kovatehoinen treeni ei.
Vierailija kirjoitti:
Mulla menee aina yöunet sekaisin, jos treenaan illalla. En käy salilla, harrastan muuta liikuntaa, mutta selkeästi näkee urheilukellosta, että myöhäisen urheilun jälkeisenä yönä sykkeet ovat paljon korkeammalla kuin yönä, jolloin edeltävänä päivänä ei urheillut tai urheili aiemmin päivällä.
Ja tuohon, mitä ketjussa nyt on sanottu, että liikunta väsyttää. Joo, niin se tekee, tavallaan. Kyllä minä sen kovan treenin jälkeen olen väsynyt, siis uninen. Mutta kuitenkin hermosto käy kierroksilla vielä pitkään aamuyölle. Usein aamulla tuntee kuin olisin nukkunut raskaasti, mutta ei mene heräämisestä kauan kun olen taas ihan väsynyt. Eli se yöuni, joka tuntui hyvältä ja raskaalta, ei olekaan oikeasti virkistänyt, niin kuin sen pitäisi.
-2
Terveyskirjasto:
"Energiajuomien sisältämä kofeiini saattaa aiheuttaa sydämentykytystä, vapinaa, kiihtyneisyyttä, ärtyneisyyttä, jännittyneisyyttä ja unihäiriöitä. Energiajuomien sokeri ja happamuus heikentävät hammasterveyttä ja sokeri lisää ylimääräistä energiansaantia."
Kofeiinin puoliintumisesta:
"Noin 45 minuutissa kofeiini on täysin imeytynyt vereen ja kudoksiin, ja maksimivaikutus on havaittavissa jo alle puolen tunnin kuluttua nauttimisesta.
Hajoaminen on hitaampaa: veren kofeiinipitoisuus puolittuu elimistössä noin 46 tunnissa ja kofeiinin kokonaan poistuminen kestää jopa 814 tuntia."
Fakta on faktaa ja sitä ei joku yksi mies voi kumota tai asiaa mitätöidä.
Vierailija kirjoitti:
Terveyskirjasto:
"Energiajuomien sisältämä kofeiini saattaa aiheuttaa sydämentykytystä, vapinaa, kiihtyneisyyttä, ärtyneisyyttä, jännittyneisyyttä ja unihäiriöitä. Energiajuomien sokeri ja happamuus heikentävät hammasterveyttä ja sokeri lisää ylimääräistä energiansaantia."Kofeiinin puoliintumisesta:
"Noin 45 minuutissa kofeiini on täysin imeytynyt vereen ja kudoksiin, ja maksimivaikutus on havaittavissa jo alle puolen tunnin kuluttua nauttimisesta.Hajoaminen on hitaampaa: veren kofeiinipitoisuus puolittuu elimistössä noin 46 tunnissa ja kofeiinin kokonaan poistuminen kestää jopa 814 tuntia."
Fakta on faktaa ja sitä ei joku yksi mies voi kumota tai asiaa mitätöidä.
No kivat, lainauksissa väliviivat katoavat. Eli
"Hajoaminen on hitaampaa: veren kofeiinipitoisuus puolittuu elimistössä noin 4-6 tunnissa ja kofeiinin kokonaan poistuminen kestää jopa 8-14 tuntia."
Siinäpä faktaa kofeiinista. Lisää faktaa löytyy hyvin helposti.
Eihän tuo välttämättä ole sen treenin syy, vaan noiden juomien
Mä jouduin lopettamaan kamppailulajiharrastuksen, kun treenit oli 2 kertaa viikossa klo: 19-19:30. Kukuin vielä kahen aikaan yöllä ja kuitenkin aamulla noustava töihin. En todellakaan juonut mitään piristäviä juomia. Harmitti ihan sikana. Mut siis yksilöllistä tämäkin jos ei siis juo piristäviä treenijuomia.

Siis 19:20:30.

Ei saakeli, eipä tässä näemmä kannata nyt kirjottaa. 19-20:30.
Ei tarvitse vetää edes mitään urheilujuomia, kovat treenit saa elimistön ylikierroksille myöhään illalla ja sillä on vaikutusta unen laatuun.
Käy sinäkin tekemässä illalla kävelylenkki niin nukut varmemmin ja paremmin.
Olen aina juossut 10km lenkkini illalla. Kesällä vasta klo 21.00-22.00. Hyvin nukuttaa. Uni on lenkin jälkeen jopa parempaa. Sen sijaan piristävät kofeiinipitoiset juomat kannattaa jättää väliin.