Huhtikuiset kohti Uutta Vuotta!
Aloittelenpa tässä uutta pinoa, kun tuo edellinen alkoi olemaan jo aikas pitkä.
Joulu alkaa sitten olemaan ohi, kun ei ainakaan meillä ihan loppiaiseen asti pysytä joulutunnelmissa, vaikka kuusi saakin sinne asti olla (ellei sitten viikonloppuna jo varista kaikkia neulasia pois :)). Olin kyllä taas aattona ylpeä tuosta meidän 2v pojasta, kun olimme mun vanhempien luona joulua viettämässä. Hän käyttäytyi koko ajan niin mallikelpoisesti, söi kiltisti ja avasi nätisti kaikki lahjansa ja rauhassa tutksiskeli jokaista, eikä vain vipannut syrjään ja syöksynyt uuden kimppuun.
Monilla oli ollut joulun alla suppareita, eikä niiltä täälläkään ole täysin vältytty. Tänään kesken kävelylenkin alkoi oikein supistuspuuska, piti oikein hidastaa ja olisi tehnyt mieli istahtaa, mutta jatkoin rauhallisesti matkaa. Onneksi ne helpottivat sitten kotiin päästyä. Mullahan oli viime neuvolassa kohdunsuu jo pehmennyt, mutta lääkärin mukaan se on normaalia, kun ei ollut vielä auennut. Nyt vain mietin kun seuraavaan sisätutkimukseen on taas aikaa, että mitä jos nämä supistukset jo avaavat kohdunsuuta. Vaikka eiväthän nämä kipeitä ole, mutta eivät pelkkiä vatsan kiristymisiäkään. Äippälomaankin on vielä vajaa kaksi kuukautta aikaa. Onneksi kahden viikon päästä on talviloma.
Sain muuten mun mieheltä joululahjaksi Lapsikirjan. Olen sitä jo vähän aloitellut lukemaan ja varsinkin synnytyskivusta selviytymiseen kirjoittajalla tuntui olevan hyviä vinkkejä. Kävi oikein sääliksi meidän poikaa, että kuinka hän onkin kärsinyt synnytyksessä, napanuoran kiristämisineen ja imukuppeineen. Nyt kirjasta innostuneena kokeilin hengitysharjoituksia ja uskon, että ne varmastikin auttavat. Minä en vaan niitä pysty harjoittelemaan, kun lyhytkin harjoitushetki sai heti orastavan migreenin aluilleen. Jospa sitä jotenkin pystyisi synnytystuskissaan edes osittain rentoutumaan ja hengittelemään kuten kirjassa neuvottiin, vaikka en niitä paljon pysty etukäteen harjoittelemaan.
Tulipa taas omaa napaa, mutta toivottavasti teillä kaikilla on ollut mukava ja rauhallinen joulu. Nyt sitten vain kaikki valmistautumaan Uuteen Vuoteen, joka suokoon meille kaikille oikein suloisen ja terveen vauvan :)
terv Joikkuli viikkoja en taaskaan ole tarkistanut, mutta oisko noin 26
Kommentit (27)
kävin tänään toisen kerran neuvolalääkärillä ja olipahan kokemus.. eri neuvola oli muuton vuoksi ja tietenkin eri lääkäri ja joku harkkari vielä kun oikea on jossain lomilla tai muuta. kauheen epävarma nuori kaveri kyseli ihan idiootteja mun arvioista koon suhteen verrattuna esikoiseen ja kurkki lunttilappuaan aina siinä välissä.
vatsan päältä tunnusteli ja tunnusteli ja paineli ja ronkki ja oli välillä tosi epämiellyttävääkin ja totes vaan sit että on vissiin pää alaspäin. sit otti sf-mittaa loputtomiin ja kokeili eri kohdista montamonta kertaa ja paineli mahaa ja haki ja haki oikeeta kohtaa..
sisätutkimuksessa otti ensin väärän kokoset vehkeet ja joutu käydä hakemassa isommat (!). oli ronkintaa ja nipistelyä ja raapimista ja tuntu aika kamalalta ja loppujen lopuks ei edes ' varmuudella nähnyt kohdunsuuta' . mun teki mieli sanoa että siellä se on samassa paikassa kun aina ennenkin ja on sen muutkin aikasemmin löytäneet mut en sit kehdannu.. käsikopelolla väitti että kohdunsuun pituus 2cm ja pehmeämpi kuin ei raskaana olevalla. siis mitähän sekin oikeen tarkottaa..
sf-mitta 24,5, verenpaineet sun muut ok ja hemoglobiinikin noussut 108. aijoo, ja tarjonta kohtaan äitiyskorttiin kirjotti tosi pienellä pää alhaalla. (kai pelkkä rt olis riittäny)
kaikenkaikkiaan superepämiellyttävä kokemus enkä ajatellu toista kertaa mennä saman lääkärin tutkittavaks.
marie 25+3
ps. onneks tänään 4d-ultra niin kurkataan sitä sukupuolta vihdoin =)
Marie81: Kuulostipas tosi inhottavalta toi neuvolalääkärissä käyntisi:(. En kyllä itsekään tuommoisen jälkeen suostuisi samalle menemään!
Joulu vietetty ja kaikin puolin hyvin meni. Oltiin eka kertaa koko aatto kotosalla. Tähän asti on aina käyty aattona mun vanhemmilla syömässä, mut nyt siis söin elämäni ekan kerran jouluruuan ns. poissa kotoa (=lapsuudenkoti). Oonhan jo 30v, että ehkä oli aikakin:)! Mun vanhemmat ja veli tulivat sit illalla meille joulupukille. Poikamme, 1v10kk, oli pukista innoissaan. Oli aivan yli-suloinen:)! Tohti jopa mennä pukin syliin ja koskea partaankin. Pelkäsin, et istuu koko ajan mun tai isänsä sylissä, mut ei. Kyl lapset on ihania:)!
Jouluaattona erehdyin syömään 5 suklaakonvehtia ja joulupäivä menikin sit tajuttomasta pahoinvoinnista kärsiessä:(. Ei kivaa. Jätin sit suklaat miehelle, joka ne kyllä sai yksinkin joutuin tuhottua ja niinpä alko eilen elämä taas voittaan. Ollaan aatosta asti joka pv syöty jouluruokia, tänään ois tarkoitus syödä loputkin laatikon rippeet. Mää rakastan jouluruokia, eikä siis oo vielä tullut rajaa vastaan.
ON: Pahoinvointia siis edelleen:(. Väliin parempia päiviä, väliin taas niitä vähän vähemmän hyviä. Supistuksia tulee silloin tällöin, mut kivuttomia ovat vielä olleet. Masukki on ihana ja temmeltää päivittäin ja se tuo hymyn huulille ja hyvän mielen!
Ens viikolla ois äitipolille aika. Pitäis käydä hakeen Klexane (verenohennuslääke) resepti. Toivon kovasti, et siellä tehään samalla sisätutkimus, niin ei tarvi sit mennä neuvolalääkärille. Tähän mennessä ei yhtään neuvolalääkärikäyntiä. Ekassa raskaudessakin kaikki lääkärikäynnit olivat äitipolilla.
Kysymys jo synnyttäneille: Onko teillä muilla kipua/kiristystä välilihan alueella? Ekassa synnytyksessä tehtiin epis.+repesin pahasti:(. Se kesti TOSI kauan parantua ja jäikin ns. kireemmän tuntuiseksi/erilaiseksi. No, nyt sit on alkanut ihan selkeesti kiristään ja vaivaan. Ummetusta, ku oli väliin ja maha kovalla, niin tuntu, ettei voi ulostaa, ku se kiinas siinäkin niin kovasti ja otti kipeetä. Onko siis kellään muulla oireillut? Oon aloittanut nyt sit rasvaileen ihan perusrasvalla, josko pehmittäisi/auttaisi.
Menipäs tää lopetus nyt vähän alapääjutun puolelle, mut sitähän tää raskaus väliin on:).
Senny ja Lilliputti rv 23+4 (luulisin)
Heippa!
Täällä taas ollaan, hiljaisesti on tämä raskaus edennyt, kun on ollut täissä niin kiirettä. Nyt onneksi joululomalla ollaan. Käytiin juuri Cacciatorella 4d-ultrassa ja tyttöhän siellä köllötteli isoveljiensä riemuksi. Kaikki oli onneksi hyvin, joka tietysti rauhoitti kovasti. Mukavalta lääkärikin tuntui, vaikka kaikenlaista on täälläkin palstoilla Brunosta huudeltu. Mutta hyvä niin.
Huomenna lähdetään ajamaan Lappiin, Leville ollaan menossa perheen kanssa viikoksi. Vähän hirvittää, kun on oma olo ollut aika kurja jo pitkään. Tuntuu, että vatsa on ihan kauhean kokoinen ja painaa joka suuntaan. Närästystä ja liitoskipuja löytyy vaikka muille jakaa. Vauva on perätilassa ja odottelen kyllä kovasti että jo kääntyisi oikein päin.
Joulu meni mummilassa ja nyt siis loppiaiseen asti Lapissa. Ihan kiva, että pojat pääsevät lumileikkeihin vihdoin, kun täällä Stadissa on niin pimeää. Pääsevät kokeilemaan uusia lasketteluvehkeitäänkin.
Kuulemisiin Loppiaisen jälkeen... ja hyviä vointeja kaikille!
t. Emppu-76 ja " Tii" rv 23+6
mekin käytiin tänään brunolla ultrattavana =)
ja tyttö on tulossa meillekkin!! vähän järkytys kun mä olin ihan poikafiiliksissä samoin kun esikoista odottaessa joka siis on poika. vähän on sulattelemista sekä mulla että miehellä mutta tosi iloisia ja onnellisia ollaan molemmat!
naureskelin kun bruno sanoi että vauva on perätilassa kun se huuhaa neuvolalääkäri vaan joitain tunteja aikasemmin väitti että rt:ssä ollaan.. että tulipahan siinäkin todistettua sen osaamattomuus. (siis nvlalääkärin, ei brunon)
ainut mikä vähän harmitti oli kun vauva veti kädet ja jalat kasvojen eteen ja bruno sanoi että taitaa olla show over =( saatiin kuitenkin jonkun verran hyviä kasvokuvia ja kaikki muukin tuli tarkistettua. varsinkin munuaiset kun esikoisella on laajentunut oikea munuaisallas ja takaisinvirtaus niin bruno tarkisti ettei vastaavasta näkynyt merkkejä , luojan kiitos =)
siinäpä niitä, täytyy lähteä kattomaan esikoista joka just käveli unissaan makuuhuoneesta olohuoneeseen ja mies kävi ottamassa kopin ..
marie 25+3
Hauska lukea, että muutkin ovat käyneet Brunolla kurkkaamassa masukkia = )
Jotenkin ainakin itselläni tuli hirvittävän levollinen olo, kun asiantuntija sanoi ääneen, että vauvamme on rakenteellisesti kaunis ja mitään huolta hänen terveydestään ei ainakaan rakenteiden perusteella ole. Ja olihan se kiva tietää, kumpaa odottaa, niin on pystynyt tekemään vauvanvaatehankintoja = )
Ollaan esikoisen kanssa lomalla nämä välipäivät ja ollaan puuhailtu kaikkea kivaa. Tänään olikin mukava ulkoilla, kun on pikku pakkanen ja aurinko paistaa. Nyt nautiskelen hiljaisuudesta, kun poju meni päikkäreille ja kuinkas muuten, mamma surffailee, minkä kerkiää = )
Käydään tänään hakemassa uusi lipasto, joka tulee vauvan vaatteita varten. Ajattelin vihdoinkin uskaltautua pesemään vauvan vaatteita ja laittamaan niitä valmiiksi uutta tulokasta varten. Mieskin on ihan hassuna tähän odotukseen, kun kysyi, että jokos kohta laitetaan pinnasänky kasaan. Jouduin hieman toppuuttelemaan, että josko siirrettäisiin sen laittaminen helmikuulle....
Ihanaa, kun vaihtuu vuosi, en voi kuin toivoa parempaa vuotta. Tämä vuosi piti sisällään keskenmenon ja työpaikan menetyksen, joten sopii vain toivoa, että vuosi 2007 tuo mukanaan ihan uusia juttuja!
G: Kuinka teillä otetaan uusi vuosi vastaan?
Meillä herkutellaan monenlaisilla suolaisilla herkuilla ja kilistellään alkoholittomalla kuohuvalla. Tinat valetaan varmaankin alkuillasta, kun esikoinenkin on hereillä. Ihan kotosalla ollaan ja perheen kesken, esikoinen ei tänäkään vuonna varmaankaan näe raketteja kun on vielä niin pieni mutta miehen kanssa nautitaan vielä rauhallisista kahdenkeskisistä hetkistä = )
Ihania loppuvuoden päiviä kaikille huhtimassuille!
Beatitude & Eemeli rv 27+2
Hauskaa joulun jälkeistä aikaa kaikille!!
Meillä joulu meni ihan mukavasti, pukkikin kävi tervehtimässä poikaa 1v10kk joka kyllä mielellään otti lahjat mutta ei kyllä sen lähemmäksi uskaltanut mennä. Kovasti olen pojalle yrittänyt kertoa vauvasta joka masussa asustaa mutta tähän mennessä on taitanut mennä kyllä kaikki ohi ymmärryksen.
ON: Väsymystä ja kovasti edelleen. Raudan syönnin tauotin kun hb oli noussu 120. Supistuksia on ja varsinkin seksin aikana jota olen sitä välttänyt vaikka mies sitä ei ymmärräkään aina..eivät tunnu kovin mukavilta.
Neuvolalääkäri on vasta 1 kk ennen laskettua aikaa ja tuntuu siltä että taidan käydä kyllä sitä ennen tarkistuttamassa tilanteen supistusten takia. Selkä ruvennut vihoittelemaan töissä.
Kysymys: Mitäs tuo 4-d ultra oikeen maksaa??Haluaisin mennä kun vaavin sukupuoli kiinnostaisi..
Taidanpa nyt jatkaa työn tekoa kun on vielä vähän aikaa tehokasta työaikaa jäljellä.
Hauskaa viikonloppua kaikille!!
Tässä kerkiää taa kirjoittelemaan muutaman rivin,kun ootan,että hernekeitto kypsyy.Itellä oli vaan pikkukinkku,mutta anoppi työnsi vielä omaa kinkkuaan mukaan,niin teen siitä hernaria,ja osan silppusin pakkaseen,laittaa sitten joskus pizzan päälle tai tekee kiusausta.
Mulle oli eilen tehty päätös äitiysavustuksesta,äitiysrahasta ja lapsilisästä.
Nyt kiva,kun ei tarvii niistä enää huolehtia.Mulla yleensä kelan kanssa kaikki,niin hankalaa=)Vielä kun jaksais veroprosentit käydä oikein muuttamassa=)
Mahaan ei kuulu erityistä,ei oo supistanukkaan viikkoon.Tossa yhessä välissä olin jo varma,että vauva syntyy tässä ja nyt,mutta nyt supistukset häipyny.Alennusmyynneissäkin kävin pyörimässä päivän,mutta ei supistanu vaikka kuinka viuhdoin=)
Mieli on kyllä heitelly taas koko ajan,välillä toi ukkokin ärsyttää,niin että pää hajoo.Säälittää mies parka,kun oikeesti ihana ja yrittää parhaansa,niin mulle ei mikään meinaa käydä=)Pää ei meinaa kestää tätä olotilaa.
Ens viikolla saan tuon avustuksen,niin käydään ostamas vauvalle amme,hoitoalusta yms.Sänky jo oottaa varastossa.Ostin muutamia pikkuisia vaatteita alennuksesta,ja kyllä niitä näyttää taas kertyneen tonne nurkkaan=)Vaippojakin on jo yx paketti,kun lähikaupassa oli poistomyynnissä,kun tietyt merkit poistu sieltä.Toiv.kaikilla muillakin olo pysyny kohtuullisena.
3.1 mulla seuraava lääkärineuvola,sen jälkeen täällä ei sitä ees tarjota,kun säästösyistä viimeinen lääkäri poistettu uudelleen synnyttäjiltä=(
Huiskutin 25+3
Hei!
Taitaapi olla viimeinen kirjoitus tälle vuodelle. Ei mitään erikoista, mutta aattelin vastata galuppiin ja samallahan pinomme nousee, kun on jo aika kauas karannut.
G: Kuinka teillä otetaan uusi vuosi vastaan? Illalla syödään iltapalaksi perinteiden mukaan nakkeja, perunasalaattia ja patonkia. Uuden vuoden tinat olisi tarkoitus valaa. Kumpikin tapahtuu hyvissä ajoin, että poikakin vielä hereillä ja pääsee kassamme touhuamaan. Pojan mentyä nukkuun nautitaan miehen kanssa kahden olosta ja jos vielä masuun jotain mahtuu, niin taidetaan keitellä joulun viimeiset glögit:). Mies on uuden vuoden ajan aamuvuorossa eli herää klo 3.50, joten nähtäväksi jää vaihtuuko vuosi sängyssä nukkuessa:).
Oon käynyt alennusmyynneissä, jotka yleensä kierrän kaukaa, ku inhoon tungosta. Ostin H&M:ltä äitiysfarkut puoleen hintaan ja sovitin vasta kotona, pienet olivat:). Huomenna siis vaihtaan. Sit oon ostanut pikkuisellemme ensimmäisen potkupuvun:). Olin päättänyt, et alennusmyynnistä voin jotain ostaa ja sehän sit ekana tuli ostettua:)!
Oikein hyvää uutta vuotta kaikille huhtimassuille!
Senny ja Lilliputti rv 23+6
Olipa tänään mukavan kirpeä pakkaspäivä, mieli vaan vetää matalaksi kun kuuntelin säätiedotuksia, joissa luvattiin viikonlopulle vettä. Plääh, mä jo niin haluaisin viedä tota meidän pikkumiestä hiihtelemään.
Varasin keskiviikkona ajan sokerirasitukseen, enkä saanut vasta kuin 9.1, toivottavasti ei ole liian myöhäistä. Pitää tiistaina soitella neuvolaan ja kysyä onko tuo aika ok ja samalla kysellä koska se seuraava ultra on. Pakko varmaan samalla kysyä näistä mun jatkuvista supistuksista. Tänäänkin koko päivän maha oli töissä ihan kivikova ja välillä pisti oikein puuskuttamaan, kaikki kumartuminen oli ihan kamalaa. Nyt illalla, kun makoilin hetken sohvalla tuntui maha taas ihan normaalin pehmeältä ja muutenkin olo parani. Ihan varma en ole näistä mun tuntemuksista, että mitä nämä ovat, mutta ainakin välillä ne tuntuvat ihan supistuksilta.
G: Me otamme Uutta vuotta vastaan kans ihan perinteisesti nakkeja ja sipsejä syömällä. Todennäköisesti käymme vähän kävelemässä ja katselemassa muiden raketteje, kun en ainakaan itse niitä raaski ostaa. Ja ehkä poikkeamme mun vanhempien luona pikavisiitillä. Tinoja, jos valetaan, niin hyvissä ajoin ennen puolta yötä, jotta pikkumies pääsee ajoissa nukkumaan.
ALennusmyynneistä en ole ostanut vauvalle vielä mitään, tarkoitus olisi tammikuun puolessa välissä poiketa Tukholmasta, joten säästän vaateostoksest sitten sinne. Esikoiselta on kyllä jäänyt tosi paljon sinertäviä vaatteita, joten kovin paljon ei tarvitsisi ostaa, mutta kun tuo sukupuoli ei ole vielä selvillä, niin jotain neutraaleja pikkuvaatteita on ihan pakko saada :)
Nyt nukkumaan! Mukavat vuodenvaihteet!
Vuoden viimeisiä hetkiä viedään.
Olin tuossa toissa päivän kauheessa mahataudissa... :( Inhottavaa!
Ja nytkin oon vielä väsyny ku märkä rätti.
Uutta vuotta meinattiin juhlia meksikolaisilla ruuilla tosin mulle vähän miedompina ja paljon jugurttia päälle (närästys). Raketteja ei ostettu tänä vuonna mut tinat kyllä ja vauvalle oma! Meidän perinteisiin kuuluu kaikki lautapelit monopolit yms. aattoiltana joten niitä pelaillaan. Kun vaan pysyisi valveilla ;)
Hyvää uutta vuotta!
Mykyrä ja vaavi
Vielä ehdin tän vuoden puolelle!
Aamulla 7 töihin joten juhlinnat jätän miehelle joka kavereiden kanssa. Aivan älyttömän kova uupumus päällä, mut nukun huonosti. Uni ei oikein tule. Säälittää kun vauva heräilee kun äidin pulssi kova.
Meilläkin tuo 4d oli Brunolla.
Hyvää uutta vuotta kaikille! Nyt taas jotain puuhaamaan ja väsymystä keräämään ja sit saunaan!
Niin, olen siis lueskellet kirjoituksianne aina silloin tällöin. Nyt päätin sitten " ilmoittautua" huhtikuisiin odottajiin. Odotan kolmatta lastani, edelliset ovat 4 ja 1v. vilkkaat pojat. Sain poikien välillä keskenmenon ja nyt odotammekin sitten kolmatta, innolla.
Kävimme Brunolla tsekkaamassa että kaikki kunnossa ja olihan siellä. Meille tulossa myös tyttö, niinkuin monille muillekin tässä pinossa Brunon käyneille!! ;)
4D ultra Femedassa maksaa Kelan vähennyksen jälkeen 152¿. Me ostimme kyllä samalla sen DVD:n lapsosesta. Mieheni muisti että levy piti olla RV+ mutta se pitikin olla miinusta. No, Brunolla on siis myynnissä niitä levyjä.
Raskaus mennyt todella hyvin. Maha vaan on alusta pitäen kasvanut älytöntä vauhtia. Taitaa olla maha niin venynyt aikaisemmista raskauksista. Nyt onneksi painoa tullut vain 4kg. Poikien kanssa +-20kg. No, vielä kerkee.. ;(
Meidän prinsessan laskettuaika on 2.4. Molemmat pojat ovat menneet 6pvä yli. Joten odotan että niin käy myös nyt ja yli menee. Omat synttärini ovat 9.4, että saas nähdä tuleeko oma ihana pikkuiseni 30v. synttärilahjakseni. :))
Päätin siirtää 30v. juhlia vuodella ja juhlia sitten kun imetyskin on loppunut. (Imetin poikia 10-11kk)
Mutta eiköhän tässä ole jo tarpeeksi esittelyä.
Oikein hyvää uutta vuotta kaikille Huhtikuisille!!!
T:Ramsas RV27+0
Uusi Vuosi ja uudet kujeet. Vielä pitäisi tammikuu töitä tehdä, ja sitten jään pois. Just vauvanvaatteet pesukoneessa pyörimässä (äitiyspakkauksesta) :-). En muista milloin viimeksi kirjoitin tänne, tuntuu muutenkin että dementia alkaa iskeä. Liekö hormonaalista ;). Joulun aika ja uusi vuosi menivät onneksi aika kohtuullisesti herkutellen, eikä puntari ole juuri värähtänyt. Ihan hyvä, sillä olo alkaa jo vähän painaa. Suurempia varsinaisia vaivoja ei ole, mutta yleensäkin sellanen könttyrä olo.
Kyselläänpäs taas vähän:
- suositelkaa yhdistelmävaunumerkkiä, ne joilla on kokemusta
- käyttekö loppuraskaudessa yksityisellä ultrassa? Itse ajattelin.
- miten olette saaneet nukuttua? Minä aika hyvin, tuntuu että vauva nukkuu about samaan rytmiin kuin mammakin.
Kivaa pyhäpäivää!
- Niinu ja kaveri rv27+1
Ei varmaan kukaan muistakaan enää, kirjoitin silloin alussa muutamaan ootteessen, mutta se sit vähän jäi. Raskaus on sujunut hyvin, mitä nyt kaikenlaisia raskusvaivoja ollut (mitä ei esiokisen aikaan ollut lähes ollenkaan) mutta nehän kuuluu asiaan=) Pientä supistelua välillä, mutta nekin taitavat olla taakse jäänyttä aikaa=)
Yksityisellä käytiin ihan tavallisessa ultrassa (ei siis 3- tai 4-d- ultrassa) ja ultraaja oli vahvasti sitä mieltä, että pikku- neiti köllii mahassa=) Katotaan sit synnätrillä=)
Gallupit:
Loppuraskaudessa en aio enää käydä yksityisellä, ainakaan näillä näkymin.
Yhdistelmistä en osaa suositella mitään muuta kuin noita mitkä meillä on eli teutonian rockyt -04=), hyvin ovat palvelleet pojan ajan ja menee hyvin vielä toisellakin=) Ovat vielä erittäin hyvässä kunnossa.
Sit oli nukkumis kyssäri, viime yönä nukuin kuin tukki, 12 tuntia meni hujauksessa=) yleensäkin nukun hyvin yöt, mutta tuo viime yö nyt oli huippu, normaalisti sellaset 9 tuntia/ yö (viikolla) ja harvoin herään edes pissalle kesken unien, sit onkin rakko todella täynnä yön jäliltä aamulla=) Nyt oli hyvä nukkua kun poika on hoidossa ja minä vapaallaa tän päivän (tai no vapaalla ja vapaalla, siivoamsta ja pyykin pesua, plääh:( )
Juu, hyvää alkanutta vuotta kaikille ja palailen taas tässä kunhan joudan=)
Jäde, poitsu 2 ja ½ vee sekä pikkuinen rv 25+6 =)
Kylläpä aika rientää kun ei kerkee täällä kotona ollessa koneelle lainkaan.Joulu meni syödessä ja levätessä. Uusi vuosi otettiin vastaan kotona nakkeja,patonkia,perunasalaattia ja muita herkkuja syödessä.Muutama rakettikin ammuttiin ja tinat valettiin.
( . ) senkun vaan leviää.To ois sokerirasitukseen meno ja neuvola siinä välissä josko sitten jotain kerrottavaa.olo on tosi hyvä jos väsymystä ei lasketa mukaan.
Ensiviikolla töihin ja töitä ois 7 viikkoa ja sitten alkaa äippäloma,hui kun tuntuu vähiltä nuo työviikot :)
Galluppiin:
- käyttekö loppuraskaudessa yksityisellä ultrassa? Yksityiselle en ole menossa ultraan. Käyn kyllä ultrassa viikolla 30 tarkistuttamassa istukan sijainnin.
- miten olette saaneet nukuttua? Nukun todella huonosti,vessassa ravaan vähintään 3 kertaa ja siihen nuorimmaisen yöheräilyt päälle. Himppukin mahassa välillä oli virkeimmillään yöllä 2-5 jä mylläsi niin etten saanut lainkaan nukuttua,nyt onneksi on rauhoittunut tai sitten minä olen potkimiseen tottunut.
Nyt päiväkahvin keittoon!
Voikaahan paksusti
Edram ja himppu rv 26+4 (luulisin)
Ja vielä toinen kysymys: miltä supistelu tuntuu? Ehkä mullakin on nyt sitten alkanut (pari päivää sitten supistelu) ja sen päälle liitoskivut... Näin ekan vauvelin kanssa sitä on niin kauhean epävarma aika ajoin...
Hyvää Uutta Vuotta Teille Kaikille!!!
-ohris- & Pyry (masuasukki)
minulla laskettuaika huhtikuun 19pvä ja ennestään on toukokuussa 3 vuotta täyttävä poika,silloin kun odotin sitä niin palstailin ahkeraan täällä mutta nyt kaikki tuntuu imevän ajan kokonaan pois,työt,uusi koti,poitsun kuljetukset ymn...tätä uutta tulokastakaan en ole ehtinyt kovinkaan paljoa miettiä mikä toisaalta ihan jees koska ekan kohdalla luin tätä palstaa kuin " raamattua" ....ja olin aivan koukussa tähän.nyt tää taitaa olla toka tai kolmas kerta kun käyn täällä odottajien osastolla....mutta toivon kaikille ihanaa odotusta ja hyviä vointeja ja toivon mukaan ehdin käydä täällä lukemassa pikkasen paremmin täst lähtien..huomenna olisi neuvolalääkäri aikakin...
Kotiuduin juuri lääkärineuvolasta,ja kävelin kotiin.Oli paino noussu taas niin paljon,että jätin bussin väliin ja kävin kaupastakin hakemassa kevyitä ruokia.2,5kg noussu paino kuukaudessa...vaikka tuntuu,etten paljon herkuttele.Masentavaa=(G:Miten teillä muilla noussu paino?
Kohdunsuu oli vähän pehmentynyt,mutta kuitenkin kiinni,eli supistukset vaikuttanut vähän sinnekkin.Hemoglobiini oli noussu normaalille tasolle eli rauta auttanut hyvin.Ja maha oli viime mittauksessa liian iso,mutta nyt oli keskikäyrällä eli ei mitään hätää.Ja muutenkin oli lääkärin mukaan kaikki kunnossa.Vauva köllötteli pää alaspäin,mutta vaihtaa vielä kyllä kovasti asentoa.
Joku kyseli liikkeistä,ja mulla kyllä mahassa vilkas yksilö.Möyrii ja potkii ja pyörii koko ajan.Tuntuu,että tulee mahasta läpi.Yölläkin välillä potkii,niin etten saa nukuttua.On ollu minusta kiva,että liikkuvainen,niin ei tarvii olla huolissaan,että onko kaikki hyvin.Kunhan vaan kylkiluut kestäis loppuun asti=)
Huiskutin 26+1
Piti vielä kirjottaa,että ultrassa en aio enää käydä.Yksityisellä kävin viikolla 21 tavallisessa rakenneultrassa,ja loppuraskaudessa en käy ellei tule jotain ongelmia,ja neuvolasta sinne lähettävät.
Yöt aika katkonaisia,vessassa pitää käydä ja vauva möyrii,mutta liitoskipuja yms mulla ei oo ollut.Kerkeehän noita vielä kyllä tulemaan=)
Ihanaa kun nyt saapi olla vapaalla uuteen vuoteen asti :D
Sain kyllä muutaman harmaan hiukset joulupäivän iltana. Tuolloin alkoivat järkyttävät (oletettavasti jälkikäteen diagnisoituna) liitoskivut (?). Aiemmin niistä ei ole ollut mitään tietoakaan (eipä niitä tähän selkäkivun ja oksentelun sekaan juuri ole kaivannutkaan...). Oli siis tuohon alavatsaan sattui juukelisti. Samalla sitten pukkasi supistuksia ihan urakalla ja seassa oli pari ihan kivun kanssa. Aikalailla tuli säikähdettyä, ettei kai mukelo vielä yritä ulos tulla. Kaikki kun on ensikertalaiselle niin uutta! Tapaninpäivä menikin sitten anoppilassa yökkiessä ja ihan vain muutamien viiltelyjen kanssa. No mulla ei ainakaan ole ongelmia joulukilojen kanssa :)
Me saatiin joululahjaksi miehen vanhemmilta videokamera. Siippa jo tuossa tuumi, että mikäli kaikki nyt sujuu hyvin, niin tekee oikein kunnon materiaalia mukelosta sitten kun sen aika on. Onhan tuo elävä kuva aina mahtavaa. Eilen katseltiin tuolla samaisessa anoppilassa melken kolmekymmentä vuotta vanhoja kaitafilmejä.
Mutta mäpä taidan ottaa ja suunnata kaupungille, alkaa paitojen kanssa tehdä tiukkaa (vatsa paistaa). Toivoin siipalta joululahjaksi puseroa (tiedän, oli riskialtista). Meihenä se sitten hommasi lahjakortin, kertoi että xs/s tytölle, jolla on l-maha on mahdoton hommata puseroa :D
Coltsfoot ja ehkä varmaan 25+3