MTV: Nyt puhuvat väkivaltaiseksi häiriköksi leimatun lapsen vanhemmat

En ota erityisesti kantaa jutun tapaukseen, mutta olen alkanut suhtautua skeptisesti näihin tarinoihin sen jälkeen, kun ex miehelläni oli vastaava lapsi, joskin jo teini. Ei mikään ongelmaperhe, molemmat vanhemmat koulutettuja ja hyväpalkkaisissa töissä, päällepäin kaikki ok.

Pojalla ADHD, koulukiusaamistapauksia selviteltiin jopa poliisin kanssa, lastensuojelun kanssa oltiin tekemisissä pojan rötöstelyjen ja alkoholinkäytön vuoksi. Vanhemmat valittivat, että poikaa ei saa millään kuriin ja kaikkea on kokeiltu, mutta mikään ei toimi. Asuin viisi vuotta saman katon alla tämän pojan ja isänsä kanssa, todellisuudessa poika ei saanut mistään tekosistaan puhuttelua kummempia seurauksia, eikä esimerkiksi rajoja kotiintuloaikoja lukuunottamatta käytännössä ollut. Ei yhteisiä ruokailuaikoja, ei vapaa-ajan harrastuksia, lääkkeiden otosta ei huolehdittu eikä sitä valvottu mitenkään. Lapsi lähti aamulla ennen kahdeksaa kouluun ilman aamiaista, tuli kotiin iltayhdeltätoista, söi mitä sattuu, vaikkapa pussillisen leipää päällisineen ja meni huoneeseensa, ehkä nukkumaan, ehkä selaamaan puhelinta tms.

Väitän, että monellekin vastaavalle tapaukselle olisi tehtävissä vaikka mitä, jos vanhemmat viitsisivät. Erityislapsi vaatii enemmän huomiota, jaksamista, rajojen asettamista yms, kuin täysin normaali, rauhallinen lapsi.

Vierailija kirjoitti:

En ota erityisesti kantaa jutun tapaukseen, mutta olen alkanut suhtautua skeptisesti näihin tarinoihin sen jälkeen, kun ex miehelläni oli vastaava lapsi, joskin jo teini. Ei mikään ongelmaperhe, molemmat vanhemmat koulutettuja ja hyväpalkkaisissa töissä, päällepäin kaikki ok.

Pojalla ADHD, koulukiusaamistapauksia selviteltiin jopa poliisin kanssa, lastensuojelun kanssa oltiin tekemisissä pojan rötöstelyjen ja alkoholinkäytön vuoksi. Vanhemmat valittivat, että poikaa ei saa millään kuriin ja kaikkea on kokeiltu, mutta mikään ei toimi. Asuin viisi vuotta saman katon alla tämän pojan ja isänsä kanssa, todellisuudessa poika ei saanut mistään tekosistaan puhuttelua kummempia seurauksia, eikä esimerkiksi rajoja kotiintuloaikoja lukuunottamatta käytännössä ollut. Ei yhteisiä ruokailuaikoja, ei vapaa-ajan harrastuksia, lääkkeiden otosta ei huolehdittu eikä sitä valvottu mitenkään. Lapsi lähti aamulla ennen kahdeksaa kouluun ilman aamiaista, tuli kotiin iltayhdeltätoista, söi mitä sattuu, vaikkapa pussillisen leipää päällisineen ja meni huoneeseensa, ehkä nukkumaan, ehkä selaamaan puhelinta tms.

Väitän, että monellekin vastaavalle tapaukselle olisi tehtävissä vaikka mitä, jos vanhemmat viitsisivät. Erityislapsi vaatii enemmän huomiota, jaksamista, rajojen asettamista yms, kuin täysin normaali, rauhallinen lapsi.

Viiden vuoden kokemus yhdestä erityislapsesta ei ole oikeastaan paljonkaan kokemusta. Minulla on ammatin ja oman elämän kautta erityiskasvatuksesta sekä erityisopetuksesta kokemusta lähes 30-vuotta. En silti lähtisi jakamaan lääkitysohjeita saati arvostelemaan ja mitätöimään erityislasten vanhempia. Viiden vuoden kokemus yhdestä erityislapsesta ei tee kenestäkään alan asiantuntijaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma lapseni on mm.autistinen.

Kun hän oli päiväkodissa, se ilmeni juurikin väkivaltaisuutena muita kohtaan. Itse olin kauhuissani ja mm. pahoittelin tätä sekä lapsille että vanhemmille, pakotin lapseni pyytämään anteeksi ja tein muutenkin selväksi, etten hyväksy käytöstä. Pakotin myös fyysisesti sisään tai ulos, jos yritti lähteä muiden perään pahat mielessään. Tiedättekö, miten siihen suhtauduttiin?

Vanhemmat vähättelivät tapahtunutta.

Päiväkoti vähätteli tapahtunutta.

Lapset olivat ruhjeilla ja surullisia, mutta heidän hätänsä ei kiinnostanut ketään minua lukuunottamatta.

Muistan varmaan ikuisesti, kun nuhtelin lastani tämän juuri tönäistyä jonkun kumoon jäisellä pihalla. Päiväkodin opettaja tuli siihen käskyttämään MINUA, että annapas olla. Anteeksi mitä?? Viesti sekä omalle, että muille erityisille oli, että on täysin ok satuttaa muita. Kerran yksi väkivaltaiseksi tunnettu lapsi läimäytti omaani poskelle, kun olimme lähdössä kotiin. Lähdin lapsen perään, löytäen tämän opettajan sylistä, ja kerroin tapahtuneesta. Opettaja totesi, että heillä on nyt sylihoito kesken (alkanut sekunteja ennen tuloani..), ja että näitä sattuu. 

Olen huomannut saman! Itselläni myös autistinen lapsi, ei ole ollut tosin väkivaltainen, mutta saattaa rikkoa toisten leikit ja härnätä ja huitoa lähellä toisia lapsia tahallaan.

Päiväkodissa ja eskarissa näitä aina vähäteltiin, ei toruttu tai puututtu mitenkään. Itse todellakin puutuin ja kerroin myös päiväkotiin ja eskariin, miten meillä kotona toimitaan ja haluan heidän toimivan. Eivät kuitenkaan tehneet mitään muuta asialle, kuin valittivat sitten aikanaan minulle. Kun kysyin toimivatko he kuten olen ohjeistanut, niin eivät olleet toimineet, kun se tilanne nyt oli sellainen ja tällainen, mutta kyllä tämä käytös nyt pitää saada loppumaan. Joka ikinen päivä valittivat minulle siitä, tästä ja tuosta asiasta ja joka ikinen päivä kerroin uudestaan, miten asian se, tämä ja tuo saa loppumaan, mutta ei. Hetken aikaa sitten tekivät kuten ohjeistin/käskin ja olivat ihan haltioissaan sen vaikutuksesta käytökseen. Ja sitten ykskaks, lopettivat toimimasta niin ja loput 3 vuotta valittivat minulle lapsen käytöksestä.

Nyt lapsi on koulussa ja siellä samaa, joskus toimivat kuten ohjeistan, joskus eivät ja valittavat minulle ja voivottelevat käytöksestä ja pohtivat kovasti, mitä voisi tehdä. Ja joka päivä kerron uudestaan ja uudestaan, mitä heidän pitäisi tehdä, lapsi on kuitenkin pienluokalla, jossa yhteensä viisi oppilasta ja viisi avustajaa opettajan lisäksi, joten henkilöstöä kyllä on. Eikä todellakaan meillä käytetä fyysistä kurittamista, joten siitä ei ole kyse, mutta en tiedä miksi eivät toimi kuten on ohjeistettu. Eskarin aikana kaikissa palavereissa koko sairaalan työryhmä, erityislastenopettaja, terapeutit, kaikki, käskivät eskarissa toimimaan kuten ohjeistin, mutta ei. Kai sama ruljanssi alkaa nyt sitten koulussa ja saadaan varmaan lastensuojelukin riesaksemme, kun ei vaan voi tehdä kuten vanhemmat kertovat. Ja silti aina sitä toitotetaan, miten vanhemmat tuntevat lapsensa parhaiten, no miksi meitä ei sitten ikinä kuunnella?!

No juuri näin.

Mekin juoksimme palavereissa ja ties missä verkostotapaamisissa, ja ne noudattivat aina samaa kaavaa: neuro antoi neuvot ja toimintatavat, päiväkoti otti vastaan muttei totellut. Esim. valittivat ettei lapsi malta levätä sängyssä; neuro kehoitti antamaan lukemista. Toimi hetken, sitten lukeminen otettiin pois, koska jotkut muutkin olisivat halunneet lukea. Sen sijaan että päiväkodissa olisi oltu aikuisia (eli sanottu esim. "tämä on x:n tukitoimi, muistatteko miten hän ei ennen rauhoittunut millään?"), lapseltani otettiinkin kirjat veks kokonaan. Sitten kelpasi taas nurista, että ei rauhoitu levolle...

Toisaalta rauhoittuminen on todennäköisesti hankalaa muillekin lapsille, ja tuo että yksi saa lukea kirjaa saattaa aiheuttaa paljonkin ylimääräistä hälinää. Lapsista aika pieni osa loppujen lopuksi on sellaisia että sopeutuvat helposti mihin tahansa. Muiden lasten haasteista ei tietenkään kerrota sinulle, mutta jotain toista tuo kirjan selailukin voi vaivata kovasti. Muiden haasteet ei välttämättä ole yhtään vähäisempiä mutta on ihan mahdoton ajatus että kaikki hakisi apua psykiatrian kautta ja kaikilla olisi omat yksilölliset tukitoimet. Olisi hyvä yrittää ymmärtää sitä kokonaiskuvaa ja muidenkin näkökulmaa.

Tuleeko näistä ikinä yhteiskuntakelpoisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ota erityisesti kantaa jutun tapaukseen, mutta olen alkanut suhtautua skeptisesti näihin tarinoihin sen jälkeen, kun ex miehelläni oli vastaava lapsi, joskin jo teini. Ei mikään ongelmaperhe, molemmat vanhemmat koulutettuja ja hyväpalkkaisissa töissä, päällepäin kaikki ok.

Pojalla ADHD, koulukiusaamistapauksia selviteltiin jopa poliisin kanssa, lastensuojelun kanssa oltiin tekemisissä pojan rötöstelyjen ja alkoholinkäytön vuoksi. Vanhemmat valittivat, että poikaa ei saa millään kuriin ja kaikkea on kokeiltu, mutta mikään ei toimi. Asuin viisi vuotta saman katon alla tämän pojan ja isänsä kanssa, todellisuudessa poika ei saanut mistään tekosistaan puhuttelua kummempia seurauksia, eikä esimerkiksi rajoja kotiintuloaikoja lukuunottamatta käytännössä ollut. Ei yhteisiä ruokailuaikoja, ei vapaa-ajan harrastuksia, lääkkeiden otosta ei huolehdittu eikä sitä valvottu mitenkään. Lapsi lähti aamulla ennen kahdeksaa kouluun ilman aamiaista, tuli kotiin iltayhdeltätoista, söi mitä sattuu, vaikkapa pussillisen leipää päällisineen ja meni huoneeseensa, ehkä nukkumaan, ehkä selaamaan puhelinta tms.

Väitän, että monellekin vastaavalle tapaukselle olisi tehtävissä vaikka mitä, jos vanhemmat viitsisivät. Erityislapsi vaatii enemmän huomiota, jaksamista, rajojen asettamista yms, kuin täysin normaali, rauhallinen lapsi.

Viiden vuoden kokemus yhdestä erityislapsesta ei ole oikeastaan paljonkaan kokemusta. Minulla on ammatin ja oman elämän kautta erityiskasvatuksesta sekä erityisopetuksesta kokemusta lähes 30-vuotta. En silti lähtisi jakamaan lääkitysohjeita saati arvostelemaan ja mitätöimään erityislasten vanhempia. Viiden vuoden kokemus yhdestä erityislapsesta ei tee kenestäkään alan asiantuntijaa.

Missä olen jakanut lääkitysohjeita? Kerroin vain tuosta omasta kokemuksestani, jossa paljonkin olisi ollut tehtävissä. Ainoa mikä liittyi lääkitykseen oli toteamus siitä, että tuon lapsen kohdalla kukaan ei huolehtinut lääkkeiden ottamisesta, eikä lapsi niitä oma-aloitteisesti syönyt.

Vierailija kirjoitti:

Tämä integraatio on tyhmin uudistus, mitä tässä maassa kouluissa on saatu aikaan. Viis veisataan enemmistön eduista ja oppimisrauhasta, kunhan jokaikinen erityistukea tarvitseva saa oikeuden olla tavallisessa luokassa vaikka koko muu luokka kärsii ja opettajan koko aika ja energia menee yhden rauhoitteluun. Tässä tapauksessa turha syyttää vanhempia, todella raskasta heille, eikä tilanne heitä syyttelemällä parane. Lapsi on sairas ja tarvitsee apua ja lääkitystä. Ja erityisluokat ja -koulut takaisin!

Kaikki kärsivät tästä uudesta mallista.

Takaisin normiluokat, joihin vain oppilaita, jotka kykenevät itseohjautuvaan opiskeluun. 

Omat luokat myös erityisille: yksi autisminkirjolla oleville, joilla ei käytösongelmia, tähän luokkaan myös rauhalliset nepsyt jotka tarvitsevat paljon opettajan tukea ja ohjaamista. Yksi ns. tarkkisluokka tuleville vankilakundeille sekä vaikeammille adhd-tyypeille, tänne ehdottomasti miesopettaja. Pienluokka tai pari tarpeiden mukaan. Kehareille ym. vapautus koulunkäynnistä, turhaa rahanmenoa. Heille kevyempää päivätoimintaa toisaalla, ilman taksirallia. 

Kouluihin takaisin oma terkkari, oma hammashuolto, keittiöt emäntineen ja oikea ruoka. Koulusta pois suurin osa elektroniikasta, kaikki maailmankansalaisuus-työpajahäslääminen ja aikataulujen kanssa säätäminen. Yksi luokkahuone per luokka, pois "avoimet oppimisympäristöt".

Opettajat päteviä ja vakinaistettuja, kuten myös muukin henkilökunta. Retket ym. minimiin, paukut opetukseen. 

Takaan että tulee tuloksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma lapseni on mm.autistinen.

Kun hän oli päiväkodissa, se ilmeni juurikin väkivaltaisuutena muita kohtaan. Itse olin kauhuissani ja mm. pahoittelin tätä sekä lapsille että vanhemmille, pakotin lapseni pyytämään anteeksi ja tein muutenkin selväksi, etten hyväksy käytöstä. Pakotin myös fyysisesti sisään tai ulos, jos yritti lähteä muiden perään pahat mielessään. Tiedättekö, miten siihen suhtauduttiin?

Vanhemmat vähättelivät tapahtunutta.

Päiväkoti vähätteli tapahtunutta.

Lapset olivat ruhjeilla ja surullisia, mutta heidän hätänsä ei kiinnostanut ketään minua lukuunottamatta.

Muistan varmaan ikuisesti, kun nuhtelin lastani tämän juuri tönäistyä jonkun kumoon jäisellä pihalla. Päiväkodin opettaja tuli siihen käskyttämään MINUA, että annapas olla. Anteeksi mitä?? Viesti sekä omalle, että muille erityisille oli, että on täysin ok satuttaa muita. Kerran yksi väkivaltaiseksi tunnettu lapsi läimäytti omaani poskelle, kun olimme lähdössä kotiin. Lähdin lapsen perään, löytäen tämän opettajan sylistä, ja kerroin tapahtuneesta. Opettaja totesi, että heillä on nyt sylihoito kesken (alkanut sekunteja ennen tuloani..), ja että näitä sattuu. 

Olen huomannut saman! Itselläni myös autistinen lapsi, ei ole ollut tosin väkivaltainen, mutta saattaa rikkoa toisten leikit ja härnätä ja huitoa lähellä toisia lapsia tahallaan.

Päiväkodissa ja eskarissa näitä aina vähäteltiin, ei toruttu tai puututtu mitenkään. Itse todellakin puutuin ja kerroin myös päiväkotiin ja eskariin, miten meillä kotona toimitaan ja haluan heidän toimivan. Eivät kuitenkaan tehneet mitään muuta asialle, kuin valittivat sitten aikanaan minulle. Kun kysyin toimivatko he kuten olen ohjeistanut, niin eivät olleet toimineet, kun se tilanne nyt oli sellainen ja tällainen, mutta kyllä tämä käytös nyt pitää saada loppumaan. Joka ikinen päivä valittivat minulle siitä, tästä ja tuosta asiasta ja joka ikinen päivä kerroin uudestaan, miten asian se, tämä ja tuo saa loppumaan, mutta ei. Hetken aikaa sitten tekivät kuten ohjeistin/käskin ja olivat ihan haltioissaan sen vaikutuksesta käytökseen. Ja sitten ykskaks, lopettivat toimimasta niin ja loput 3 vuotta valittivat minulle lapsen käytöksestä.

Nyt lapsi on koulussa ja siellä samaa, joskus toimivat kuten ohjeistan, joskus eivät ja valittavat minulle ja voivottelevat käytöksestä ja pohtivat kovasti, mitä voisi tehdä. Ja joka päivä kerron uudestaan ja uudestaan, mitä heidän pitäisi tehdä, lapsi on kuitenkin pienluokalla, jossa yhteensä viisi oppilasta ja viisi avustajaa opettajan lisäksi, joten henkilöstöä kyllä on. Eikä todellakaan meillä käytetä fyysistä kurittamista, joten siitä ei ole kyse, mutta en tiedä miksi eivät toimi kuten on ohjeistettu. Eskarin aikana kaikissa palavereissa koko sairaalan työryhmä, erityislastenopettaja, terapeutit, kaikki, käskivät eskarissa toimimaan kuten ohjeistin, mutta ei. Kai sama ruljanssi alkaa nyt sitten koulussa ja saadaan varmaan lastensuojelukin riesaksemme, kun ei vaan voi tehdä kuten vanhemmat kertovat. Ja silti aina sitä toitotetaan, miten vanhemmat tuntevat lapsensa parhaiten, no miksi meitä ei sitten ikinä kuunnella?!

No juuri näin.

Mekin juoksimme palavereissa ja ties missä verkostotapaamisissa, ja ne noudattivat aina samaa kaavaa: neuro antoi neuvot ja toimintatavat, päiväkoti otti vastaan muttei totellut. Esim. valittivat ettei lapsi malta levätä sängyssä; neuro kehoitti antamaan lukemista. Toimi hetken, sitten lukeminen otettiin pois, koska jotkut muutkin olisivat halunneet lukea. Sen sijaan että päiväkodissa olisi oltu aikuisia (eli sanottu esim. "tämä on x:n tukitoimi, muistatteko miten hän ei ennen rauhoittunut millään?"), lapseltani otettiinkin kirjat veks kokonaan. Sitten kelpasi taas nurista, että ei rauhoitu levolle...

Toisaalta rauhoittuminen on todennäköisesti hankalaa muillekin lapsille, ja tuo että yksi saa lukea kirjaa saattaa aiheuttaa paljonkin ylimääräistä hälinää. Lapsista aika pieni osa loppujen lopuksi on sellaisia että sopeutuvat helposti mihin tahansa. Muiden lasten haasteista ei tietenkään kerrota sinulle, mutta jotain toista tuo kirjan selailukin voi vaivata kovasti. Muiden haasteet ei välttämättä ole yhtään vähäisempiä mutta on ihan mahdoton ajatus että kaikki hakisi apua psykiatrian kautta ja kaikilla olisi omat yksilölliset tukitoimet. Olisi hyvä yrittää ymmärtää sitä kokonaiskuvaa ja muidenkin näkökulmaa.

Jos lapsi oli pienryhmässä, jossa nimenomaan erityistukea tarvitsevia lapsia, kyllä sinne luulisi hänenkin kirjankatselunsa mahtuvan. 

En ole missään vähätellyt muiden haasteita, ihan turhaa loukkaantua heidän puolestaan. 

Kova on selittely, yhteiskunta sitä ja tätä mutta joku valuvikahan tuossa lapsessa on ja siitä pitää saada joku ote.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ota erityisesti kantaa jutun tapaukseen, mutta olen alkanut suhtautua skeptisesti näihin tarinoihin sen jälkeen, kun ex miehelläni oli vastaava lapsi, joskin jo teini. Ei mikään ongelmaperhe, molemmat vanhemmat koulutettuja ja hyväpalkkaisissa töissä, päällepäin kaikki ok.

Pojalla ADHD, koulukiusaamistapauksia selviteltiin jopa poliisin kanssa, lastensuojelun kanssa oltiin tekemisissä pojan rötöstelyjen ja alkoholinkäytön vuoksi. Vanhemmat valittivat, että poikaa ei saa millään kuriin ja kaikkea on kokeiltu, mutta mikään ei toimi. Asuin viisi vuotta saman katon alla tämän pojan ja isänsä kanssa, todellisuudessa poika ei saanut mistään tekosistaan puhuttelua kummempia seurauksia, eikä esimerkiksi rajoja kotiintuloaikoja lukuunottamatta käytännössä ollut. Ei yhteisiä ruokailuaikoja, ei vapaa-ajan harrastuksia, lääkkeiden otosta ei huolehdittu eikä sitä valvottu mitenkään. Lapsi lähti aamulla ennen kahdeksaa kouluun ilman aamiaista, tuli kotiin iltayhdeltätoista, söi mitä sattuu, vaikkapa pussillisen leipää päällisineen ja meni huoneeseensa, ehkä nukkumaan, ehkä selaamaan puhelinta tms.

Väitän, että monellekin vastaavalle tapaukselle olisi tehtävissä vaikka mitä, jos vanhemmat viitsisivät. Erityislapsi vaatii enemmän huomiota, jaksamista, rajojen asettamista yms, kuin täysin normaali, rauhallinen lapsi.

Viiden vuoden kokemus yhdestä erityislapsesta ei ole oikeastaan paljonkaan kokemusta. Minulla on ammatin ja oman elämän kautta erityiskasvatuksesta sekä erityisopetuksesta kokemusta lähes 30-vuotta. En silti lähtisi jakamaan lääkitysohjeita saati arvostelemaan ja mitätöimään erityislasten vanhempia. Viiden vuoden kokemus yhdestä erityislapsesta ei tee kenestäkään alan asiantuntijaa.

Toisaalta joskus vähän kauempaa voi nähdä asiat jopa paremmin. Ehkä itse olet liian syvällä noissa ympyröissä?

Vierailija kirjoitti:

Tuleeko näistä ikinä yhteiskuntakelpoisia?

Osasta varmasti tulee. 

Mutta sekä heidän, että kärsijöiksi joutuvien lasten, mahdollisuudet heikentyvät huomattavasti jos asioihin ei puututa. Minusta on aivan järjenvastainen ajatuskin, että viikko toisensa perään lapset käyvät koulua luokassa, jossa leijuu väkivallan uhka. Miettikää että itse aikuisina menisitte töihin, jos työkaveri olisi sellainen, että voisi hakata sairaalakuntoon hetken mielijohteesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhemmat muuta voi, Suomessa on oppivelvollisuus ja jos lapsi ei ole sairaalakoulussa, hän menee tavalliseen kouluun. Kotikoulu ei ole suurimmalle osalle mahdollista.[/quote

Lukaisin läpi. Ihan peruskauraa lastenpsykiatrialla vastaavat tapaukset. Adhd ja käytöshäiriö on ihan ilmeisiä. Tourette ei ilmeisesti ole, tai ainakaan ticeistä, ei tuossa puhuta mitään. Hyvä että kyseiselle pojalle on löytynyt sopiva adhd lääkitys, mutta vähän mietin tuota hyvää koulumenestystä suhteessa adhd diagnoosiin. Jos koulu on sujunut noin hyvin jo ennen lääkkeen aloitusta, ei keskittyminen kyllä kauhean huonoa ole voinut olla. Tälle pojalle kannattaisi luultavasti aloittaa neurolepti pienellä annoksella adhd lääkkeen lisäksi. Se tasaa hyvin juuri tuon tyyppistä väkivaltaisuutta, ja auttaisi itsetuntoa kohottavasti kun ei tulisi enää sitä jatkuvaa negatiivista palautetta. Joitain mahdollisia haittoja tietysti on, käytännössä lähinnä ruokahalun lisääntyminen, mutta kun tilanne on näin huono, olisi kyllä mun nähdäkseni hyödyt suuremmat kuin haitat. Sitäpaitsi useimmat adhd lääkkeet puolestaan vähentävät ruokahalua. Toivottavasti perheelle on edes ehdotettu risperidonia tai aripipratsolia. Ja toivottavasti poika saa myös muuta hoitoa kuin pelkän lääkityksen.

Ei kaikki ADHD:t ole suinkaan huonoja koulussa. Jos on yhtään enemmän älyä, niin pystyy suoriutumaan 8-9 tasolla peruskoulusta. Jotkut selviää korkeakoulustakin ilman apuja ja saaneet diagnoosin vasta aikuisena oman lapsen tutkimusten yhteydessä.

Minulla on ADHD ja olin koko peruskoulun ajan kympin oppilas ilman mitään panostusta. Ongelmat nousivat esille vasta yliopistossa, kun olisi pitänyt olla itseohjautuvampi.

Enkä ollut väkivaltainen.

Oliko enemmän tarkkavuuteen ja toiminnanohjaukseen painottuva oirekuva, eli add? Sinällään siis sama häiriö, mutta ylivilkkaus puuttuu.

Ylivilkkauskaan ei tarkoita väkivaltaista käytöstä.

-ohis

Muilla lapsilla on oikeus olla turvassa tällaiselta riiviöltä, riippumatta siitä millaisina pyhimyksinä tämän vanhemmat haluavat esiintyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojat on poikia ja välillä nyrkit heiluu. Ei mitään ongelmaa kunhan ei ole itse vastaanottavalla puolella.

Niin kai se sitten on. Minä en jaksanut enää olla nyrkkeilysäkkinä päiväkodin eskarisyhmässä kolmelle pojalle, jotka terrorisoi joka ikinen päivä siellä. Ja kyllä tuollasellakin pikkupojalla on yllättävän paljon voimaa kun se tulee voimainsa tunnossa nyrkein hakkaamaan ja potkimaan. Yksi niistä pojista, se pahin, oli vieläpä jotenkin pelottava, kun se oli aina ihan ilmeetön. Eikä katsonut koskaan silmiin. Ihan ilmeetön naama silloinkin kun kävi päälle. 

Sen pojan vanhemmat oli jotain opettajia, tai ainakin toinen vanhemmista oli opettaja, ja toinenkin jossain ns. hyvässä ammatissa. Ja niille kun mainitsi että tänään oli taas huono päivä, otin monta kertaa osumaa niin nehän oikein tuohtui että ei meidän poika ole väkivaltainen, hän on kotona aina kiltti ja ihana. Meidän poika ei ketään lyö. Juu, ei lyö. Lähdin siitä päiväkodista sitten lopulta kun tosiaan en jaksanut enää sitä jokapäiväistä hakkaamista. 

Niille jotka tulee tähän vinkumaan että ei ihme että tulit hakatuksi niin kyllä, annoin pojalle positiivistakin palautetta heti kun vaan huomasin jonkun pienenkin asian mikä meni hyvin. Mutta ei se auttanut, naama pysyi ilmeettömänä ja sitten taas nyrkit jo heiluivatkin. 

Näihinhän auttaisi wanha kunnon tukkapölly. Pari kertaa pyöritetään niin että näkee joka nurkan...

Meillä on koulussa sellainen lapsi joka hakee vaikeuksia jatkuvasti. Yritetään seurata häntä koko ajan mutta välillä suunnitelmat pettää, lapsi karkaa tai joku muu vaaratilanne vie aikuisten huomion. Todella riskialtista koko ajan hänen kanssaan. Ei ketään ketkä näistä asioista päättää, ole yhtään kiinnostuneita asiasta vaikka vähintään viikottaisella tasolla ollaan yhteydessä ja vaaratilanteita on päivittäin.

"Opettajiin ja toisiin oppilaisiin kohdistuvaa väkivaltaa, tavaroiden hajottamista, kiroilua, uhkailua, hän saattaa uhata vahingoittaa itseään, äiti luettelee."

Outo otsikko sillä kyllähän tuo 'leima' on ihan ansaittu.

Meidän Eetu-Petteri on yliherkkä kurille. Siksi pidämme huolen ettei sitä ole.

- Eetu-Petterin vanhemmat

Lapsi kuulostaa aivan meidän naapurin lapselta (puhutaan vaikka Teuvosta). Sellaiselta, johon jouduimme katkaisemaan kaikki kaveruussuhteet, kun leikit päättyivät aina haukkumiseen (kaikki meidän lapsella oli paskaa) tai siihen, että hän löi. Meidän lasta on lyöty niin nyrkein kuin pesäpallomailalla. Vanhemmat kyllä selvittävät tilanteet ja näennäisesti kaikki näyttää siltä, että vanhemmat puuttuvat asioihin, mutta mikään - ei - koskaan - muuttunut.

Eskarissa tämän Teuvon eskariope ehdotti Teuvon äidille, että he pitäisivät tapaamisen, jossa Teuvon vanhemmat kertoisivat muille vanhemmille mitä haasteita heillä on. Diagnoosina oli ADHD ja tunne-elämän säätelyn häiriö. Teuvolla oli oikeus mennä välitunneilla sisälle, jos hänellä tuli "tunne", että menee kuppi ns. nurin ja aikoo lyödä. Teuvon äiti ei (kenties ymmärrettävästi) suostunut, koska se "menisi vain siihen, että heitä haukuttaisiin". Äidin mukaan myös Teuvolla oli huono itsetunto. Meille se näyttäytyi lähinnä hirvittävänä kilpailuhenkisyytenä. Jos oli jalkapallopeli, ei muiden maalit koskaan kelvanneet, vain hänen. Säännöt muuttuivät Teuvon eduksi miten sattui oli peli tai laji tai leikki mikä vain. Kilpailuhenkisyyttä näyttäytyi myös äidissä eli jotain voisi sanoa tulleen kotona opittuna. Kotona selvästi käsiteltiin asioita, mutta loppuen lopuksi vanhemmat eivät mitään tehneet loppuun asti. Eivät jaksa välittää ihan loppuun. Nyt 11-vuotias seikkailee kylillä perjantai-iltaisin 2-3 vuotta vanhempien kanssa. Onhan se helpompaa, että hän on ulkona kuin kotona kiukuttelemassa.

Valitettavaa on, että tiedän alueellamme muitakin vanhempia, jotka ovat kieltäneet Teuvon kanssa leikkimisen. Tulevaisuutta silmällä pitäen, ratkaisu ei voi olla kuin oikea. Ei omaa lasta voi uhrata toisen käytöshäiriöiden vuoksi. Niin ikävää kuin se Teuvon kaltaisten lasten takia onkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ota erityisesti kantaa jutun tapaukseen, mutta olen alkanut suhtautua skeptisesti näihin tarinoihin sen jälkeen, kun ex miehelläni oli vastaava lapsi, joskin jo teini. Ei mikään ongelmaperhe, molemmat vanhemmat koulutettuja ja hyväpalkkaisissa töissä, päällepäin kaikki ok.

Pojalla ADHD, koulukiusaamistapauksia selviteltiin jopa poliisin kanssa, lastensuojelun kanssa oltiin tekemisissä pojan rötöstelyjen ja alkoholinkäytön vuoksi. Vanhemmat valittivat, että poikaa ei saa millään kuriin ja kaikkea on kokeiltu, mutta mikään ei toimi. Asuin viisi vuotta saman katon alla tämän pojan ja isänsä kanssa, todellisuudessa poika ei saanut mistään tekosistaan puhuttelua kummempia seurauksia, eikä esimerkiksi rajoja kotiintuloaikoja lukuunottamatta käytännössä ollut. Ei yhteisiä ruokailuaikoja, ei vapaa-ajan harrastuksia, lääkkeiden otosta ei huolehdittu eikä sitä valvottu mitenkään. Lapsi lähti aamulla ennen kahdeksaa kouluun ilman aamiaista, tuli kotiin iltayhdeltätoista, söi mitä sattuu, vaikkapa pussillisen leipää päällisineen ja meni huoneeseensa, ehkä nukkumaan, ehkä selaamaan puhelinta tms.

Väitän, että monellekin vastaavalle tapaukselle olisi tehtävissä vaikka mitä, jos vanhemmat viitsisivät. Erityislapsi vaatii enemmän huomiota, jaksamista, rajojen asettamista yms, kuin täysin normaali, rauhallinen lapsi.

Viiden vuoden kokemus yhdestä erityislapsesta ei ole oikeastaan paljonkaan kokemusta. Minulla on ammatin ja oman elämän kautta erityiskasvatuksesta sekä erityisopetuksesta kokemusta lähes 30-vuotta. En silti lähtisi jakamaan lääkitysohjeita saati arvostelemaan ja mitätöimään erityislasten vanhempia. Viiden vuoden kokemus yhdestä erityislapsesta ei tee kenestäkään alan asiantuntijaa.

Arvon palstanarsistimmehan kokee tarinoinensa olevansa joka alan asiantuntija. :D

Täysin häiriintynyt hoitoa vaille jäänyt ihminen.

Se on vain ja yksin vanhemman vastuulla, jos on tuottanut tähän maailmaan yhteiskuntakelvottoman jälkeläisen. Ei voi olla niin, että ulkopuoliset kärsivät. Vanhempi pysyy sitten tällaisen lapsen mukana, kouluun ei ole menemistä, ellei vanhempi ole mukana. Se on sitten irtisanoutumista töistä vain, ns. oma aika tulee päättymään siihen ja niin se pitää ollakin.

Vierailija kirjoitti:

Kova on selittely, yhteiskunta sitä ja tätä mutta joku valuvikahan tuossa lapsessa on ja siitä pitää saada joku ote.

Ennen ei yksinkertaisesti ollut noin vaikeita lapsia. Vika on joko yhteiskunnassa (päiväkoti, koulu, hoitotaho ym) tai kotikasvatuksessa, että lasta ei saada edes jotenkuten kuriin.