Kuskaatko hulluna lapsiasi treeneihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Joonas on onnekas, koska hän asuu suuressa kaupungissa, jossa suurin osa harjoitus- ja pelipaikoista on lähellä. Silti lähes kaikki hänen iltansa kuluvat iltayhdeksään asti autossa ja treenikeskuksissa."

Mitä helvattua :D   Suuri kaupunki, paikat lähellä ja oletettavasti jonkinlainen  kevyen liikenteen verkosto ja joukkoliikennekin.   Miksi urheilevia nuoria, joista toisella lajina vieläpä futis jonka kamat mahtuu lapsenkin reppuun, kuskataan apinan raivolla treeneihin?    

Jutun jalkapalloa harrastava lapsi oli 9-vuotias. Ei sen ikäinen vielä kovin kauas liiku itsekseen isossa kaupungissa. (Ja lähellä on vähän suhteellista. Sinne hallille voi hyvin olla 5 km matkaa. Autolla vähän, mutta muilla keinoin sitten enemmän.)

Helsingistä heippa. Lapset liikkuu sujuvasti julkisilla, kun vaan opetetaan. Näkyypä täällä pyöräileviä pikkufutareitakin ihan kaatosateessa menevän itsekseen. Ei kaikkia vanhemmat kuskaa ja se on ihan oikein.

Lätkä on hankalampi harrastus kookkaiden kamojen vuoksi. Bussissa varsinkin helposti valitetaan jos sellaisen lätkäkassin kanssa sinne änget.

Vierailija kirjoitti:

Tuon "Joonaksen" tapauksessa ihmettelen ainoastaan sitä, että onko lasten urheiluharrastuksen mahdollistaminen pelkästään isän harteilla? Eikö äitikin voisi välillä kuskata?

Tuo kilometrimäärä, mikä 10 päivässä autoon kertyi, ei kyllä ole paha, oliko reilu 500 km, eli n. 50 km/päivä. Täällä pohjoisessa asuvalla kilometrit on vähän erilaiset, kun tuo 50 km on matkaa jo yhteen suuntaan treenireissulla.

Varmaan systeemissä on vikansa, en sitä sano. Mutta meille lasten urheiluharrastus on koko perheen juttu. Kuskaan mielelläni, samoin lasten isä, ja lapset harrastavat sitä lajia, mistä tykkäävät.

Samat mietteet. Lasten harrastuskavereiden vanhemmista on tullut jopa minun kavereita, joiden kanssa jutellessa kahden tunnin treenit hurahtavat hetkessä. Olen itseasiassa löytänyt lapsen harrastuksesta juuri sellaista yhteisöllisyyttä, jota kaipasin lasten ollessa pienempiä. Mutta salaa kiittelen, että onneksi toisella lapsella on harrastuksena sellainen, jossa on treenejä vain kerran viikossa. En tiedä, miten revettäisi, jos molempia pitäisi kuskata 5 kertaa viikossa treeneihin.

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa mennään suoraan tuohon toistemme haukkumiseen ja unohdetaan jutun pointti, joka oli siis tämä hulluus:

"Vain noin yksi prosentti seuroissa harrastaneista lapsista etenee huipputasolle saati ammattilaiseksi, mutta toiminta on järjestetty kyseisen prosentin ehdoilla."

Ei, vaan toiminta on järjestetty sillä tavalla, että se on lapsille haastavaa ja kehittävää, mutta samalla kivaa. Toimintaa ei todellakaan ole järjestetty sillä tavalla, että se tuottaisi optimaalisesti ammattilaisia, jos olisi, malli olisi hyvin erilainen. 

Tuosta tekstistäsi käy erittäin hyvin selväksi, että ainut kosketuspintasi liikuntaan on iltapulujejn toimittajien tekemät klikkiotsikot, joiden perusteella tuomitset kaiken liikunnan.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Kannattaisi panostaa kouluun.

Mikä saa sinut luulemaan, että harrastava lapsi ei panosta kouluun? Meillä lapset pelaavat jääkiekkoa, mutta panostavat myös kouluun ja koulumenestys on hyvä tai suorastaan kiitettävä.

Omalla lapsella oli myös näin. Lukion aikana tosin totesi, että nyt saa urheilu riittää.

valitettavasti aika iso osa joukkueesta oli kyllä niitä, joita ei koulu napannut sitten yhtään! Eli luotettiin siihen, että urheilu-ura kantaa, vaikka oikeasti mahdollisuuksia ei olisi ollut ammattilaisuuteen. Riippuu paljon joukkueen ilmapiiristä, että miten se koulu hoidetaan. Osa valmentajista unohtaa täysin, että kouluakin pitäisi käydä.

Kyllähän joka harrastuslajista löytyy niitä, jotka käyvät koulussa kun siellä pitää käydä. Suurin osa tuostakin porukasta kyllä tiedostaa, että ammattilaisuus lajissa kuin lajissa on kuitenkin aika harvinaista. Päinvastoin. Seuroissa, missä lapseni ovat jääkiekkoa harrastaneet, ollaan kannustettu testaamaan myös muitakin lajeja, on korostettu levon/ravinnon merkitystä jne. Ihan täysin vieras maailma minulle, että jossakin seurassa olisi noin, että koulun käyntiä olisi jotenkin dissattu. En ole ikinä tuollaiseen törmännyt ja kukin omien ominaisuuksien ja resurssien mukaan sitä koulua on käynyt. Joku kiitettävällä tasolla, joku tyydyttävällä tasolla ja joku siitä väliltä. Ihan niinkuin nyt normaalistikin koulussa on ihmisiä eri tasoisia.

Ei niin olekaan missään, mutta osa keskustelijoista on selkeästi muodostanut käsityksensä joukkueurheilusta 90-luvun jenkki high school komedioiden perusteella...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäpä sitten kun napsahtaa kunnon jackpot ja omasta lapsesta tulee uusi Selänne

Se olisi aika järkyttävä ajatus. Selänne on laukonut niin paljon typeryyksiä viime aikoina, että hävettää hänen puolestaan. Enpä toivoisi omaksi pojakseni.

no mitäpä luulet, onko Selänne pahasti masentunut, kun hän ei ole suorittanut edes ammattikoulua tai lukiota? Aivan. Hän on tienannut päivässä yhtä paljon kuin insinööri tienaa kuukaudessa. Itseasiassa harva insinööri tienaa 10 000 kuukaudessa... Tietenkin olen siinä väärässä, että on erittäin harvinaista päästä noin korkealle tasolle pelaamaan, mutta sen takia sanon heitä hyväonnisiksi, ja itseäni sanon huono-onniseksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa mennään suoraan tuohon toistemme haukkumiseen ja unohdetaan jutun pointti, joka oli siis tämä hulluus:

"Vain noin yksi prosentti seuroissa harrastaneista lapsista etenee huipputasolle saati ammattilaiseksi, mutta toiminta on järjestetty kyseisen prosentin ehdoilla."

Ei, vaan toiminta on järjestetty sillä tavalla, että se on lapsille haastavaa ja kehittävää, mutta samalla kivaa. Toimintaa ei todellakaan ole järjestetty sillä tavalla, että se tuottaisi optimaalisesti ammattilaisia, jos olisi, malli olisi hyvin erilainen. 

Tuosta tekstistäsi käy erittäin hyvin selväksi, että ainut kosketuspintasi liikuntaan on iltapulujejn toimittajien tekemät klikkiotsikot, joiden perusteella tuomitset kaiken liikunnan.   

Olen toiminut mm joukkueenjohtajana ja rahastonhoitajana liigaseuran junioreissa. Siltä pohjalta pystyn omalta osaltani allekirjoittamaan väitteen, että toiminta järjestetään hyvin pienen porukan mukaan. järjestelmä ei tuota optimaalisesti ammattilaisia, mutta se toimii niiden muutamien ehdoilla.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan kuskaisi lastaan treeneihin?  Onhan niillä jalat, joilla pääsee.

Jääkiekkovarustekassin kanssa hallille jonne on 5 km ja bussipysäkki kilometrin päässä?

En. Kuskaan niitä edelleenkin suht tervejärkisenä ja jos kuuppaa jostain syystä himmenee niin syynä on suomalainen työelämänä tunnettu oravanpyörä ja pk-seudulla kaikkialle tunkeva keinotekoisesti luotu maanisen kiireen tuntu sekä ruuhkat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon "Joonaksen" tapauksessa ihmettelen ainoastaan sitä, että onko lasten urheiluharrastuksen mahdollistaminen pelkästään isän harteilla? Eikö äitikin voisi välillä kuskata?

Tuo kilometrimäärä, mikä 10 päivässä autoon kertyi, ei kyllä ole paha, oliko reilu 500 km, eli n. 50 km/päivä. Täällä pohjoisessa asuvalla kilometrit on vähän erilaiset, kun tuo 50 km on matkaa jo yhteen suuntaan treenireissulla.

Varmaan systeemissä on vikansa, en sitä sano. Mutta meille lasten urheiluharrastus on koko perheen juttu. Kuskaan mielelläni, samoin lasten isä, ja lapset harrastavat sitä lajia, mistä tykkäävät.

Samat mietteet. Lasten harrastuskavereiden vanhemmista on tullut jopa minun kavereita, joiden kanssa jutellessa kahden tunnin treenit hurahtavat hetkessä. Olen itseasiassa löytänyt lapsen harrastuksesta juuri sellaista yhteisöllisyyttä, jota kaipasin lasten ollessa pienempiä. Mutta salaa kiittelen, että onneksi toisella lapsella on harrastuksena sellainen, jossa on treenejä vain kerran viikossa. En tiedä, miten revettäisi, jos molempia pitäisi kuskata 5 kertaa viikossa treeneihin.

Veikkaanpa, että äitien harteilla on aivan kaikki muu. Nämä joonakset saa kuskinroolin varjolla näppärästi välteltyä ruoanlaitot, siivoukset, pyykinpesut, kouluyhteydenpidon jne.

Vierailija kirjoitti:

En. Hölmöjen hommaa. Missä on se ns. oma elämä? Johan tossa hommassa uupuu kaikki. Miten noi lapsetkaan jaksaa?

Luulis , ettei niitä saa aamulla ylös, kun noin paljon rasittaa kroppaa viikossa. Ainakin ite oon ihan poikki seuraavana aamuna, kun olen harrastanut urheilua edellisenä päivänä. Miten noi lapset palautuu?

43-vuotias perheenäiti täällä viettää omaa aikaa urheilemalla. Pidän yleensä 1-2 lepopäivää viikossa. Minulla menee niin päin, että jos en liiku, olen aivan jumissa. Liikunta parantaa unenlaatua ja piristää mieltä. (Iän mainitsin tuossa siksi, ettei tule sitä kommenttia, että "nuorena jaksaa, mutta annas olla kun ikää tulee".)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan kuskaisi lastaan treeneihin?  Onhan niillä jalat, joilla pääsee.

Jääkiekkovarustekassin kanssa hallille jonne on 5 km ja bussipysäkki kilometrin päässä?

Varusteet rinkkaan ja pyörällä bussipysäkille tai perille asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan kuskaisi lastaan treeneihin?  Onhan niillä jalat, joilla pääsee.

Jääkiekkovarustekassin kanssa hallille jonne on 5 km ja bussipysäkki kilometrin päässä?

Varusteet rinkkaan ja pyörällä bussipysäkille tai perille asti.

Eipä ne oikein rinkkaankaan meinaa mahtua, ainakaan sen kokoiseen, mitä lapsi pystyy kantamaan.

Meillä lapsella on neljät treenit viikossa. Kaikki sellaisiin aikoihin, että olemme itse töissä. Suunnaton kiitos isovanhemmille, jotka kuskaavat kolme kertaa viikossa, kun treenit ovat paikoissa, jonne lapsi ei omin keinoin pääse.

Onneksi on vain yksi lapsi. En jaksaisi tuollaista rumbaa. Varsinkin, kun viikonloputkin on täysin aikataulutettuja. Meillä lapsella on molemmat harrastukset yksilölajeja, joten saamme itse säännöstellä ja aikatauluttaa kisareissut. Joukkuelajit eivät koskaan ole olleet meillä edes vaihtoehto, koska emme halua elää muiden päättämien aikataulujen ehdoilla viikosta toiseen joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan kuskaisi lastaan treeneihin?  Onhan niillä jalat, joilla pääsee.

Jääkiekkovarustekassin kanssa hallille jonne on 5 km ja bussipysäkki kilometrin päässä?

Varusteet rinkkaan ja pyörällä bussipysäkille tai perille asti.

Eipä ne oikein rinkkaankaan meinaa mahtua, ainakaan sen kokoiseen, mitä lapsi pystyy kantamaan.

Miten lapsi sitten pystyy kantamaan sen kassin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Joonas on onnekas, koska hän asuu suuressa kaupungissa, jossa suurin osa harjoitus- ja pelipaikoista on lähellä. Silti lähes kaikki hänen iltansa kuluvat iltayhdeksään asti autossa ja treenikeskuksissa."

Mitä helvattua :D   Suuri kaupunki, paikat lähellä ja oletettavasti jonkinlainen  kevyen liikenteen verkosto ja joukkoliikennekin.   Miksi urheilevia nuoria, joista toisella lajina vieläpä futis jonka kamat mahtuu lapsenkin reppuun, kuskataan apinan raivolla treeneihin?    

Jutun jalkapalloa harrastava lapsi oli 9-vuotias. Ei sen ikäinen vielä kovin kauas liiku itsekseen isossa kaupungissa. (Ja lähellä on vähän suhteellista. Sinne hallille voi hyvin olla 5 km matkaa. Autolla vähän, mutta muilla keinoin sitten enemmän.)

Helsingistä heippa. Lapset liikkuu sujuvasti julkisilla, kun vaan opetetaan. Näkyypä täällä pyöräileviä pikkufutareitakin ihan kaatosateessa menevän itsekseen. Ei kaikkia vanhemmat kuskaa ja se on ihan oikein.

Lätkä on hankalampi harrastus kookkaiden kamojen vuoksi. Bussissa varsinkin helposti valitetaan jos sellaisen lätkäkassin kanssa sinne änget.

Keskisuuresta kaupungista hei. Meillä ei ole kaupungin sisäistä julkista liikennettä. Bussit kulkee naapurikaupunkiin ei muualle. Oma lapseni kulkee futistreenehin kesällä pyörällä, mutta talvella kuskataan, koska kevyenliikenteen talvikunnossapito on mitä on. En tosin valita. Lapsella on vain muutamat treenit viikossa ja käyn itse juoksemassa samaan aikaan, joten ei ole ongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

En. Hölmöjen hommaa. Missä on se ns. oma elämä? Johan tossa hommassa uupuu kaikki. Miten noi lapsetkaan jaksaa?

Luulis , ettei niitä saa aamulla ylös, kun noin paljon rasittaa kroppaa viikossa. Ainakin ite oon ihan poikki seuraavana aamuna, kun olen harrastanut urheilua edellisenä päivänä. Miten noi lapset palautuu?

Sulla on huono kunto tai vedät liian kovaa suhteessa kuntoosi. Ei ole normaalia olla ihan poikki seuraavana päivänä liikunnan harrastamisen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan kuskaisi lastaan treeneihin?  Onhan niillä jalat, joilla pääsee.

Jääkiekkovarustekassin kanssa hallille jonne on 5 km ja bussipysäkki kilometrin päässä?

Varusteet rinkkaan ja pyörällä bussipysäkille tai perille asti.

Eipä ne oikein rinkkaankaan meinaa mahtua, ainakaan sen kokoiseen, mitä lapsi pystyy kantamaan.

Miten lapsi sitten pystyy kantamaan sen kassin?

Jääkiekkokasseja on myös reppumallisia. Niissä on se ongelma, että ne ovat myös valtavan leveitä. Olen itse kokeillut kulkea julkisissa eri mallisten jääkiekkokassien kanssa, ja niiden kanssa on hankala liikkua penkkien välissä. Ihmiset ei myöskään väistä eikä anna yhtään tilaa, joten tilanne on kiusallinen sille kantajalle. Pyöräilyä kahden mailan kanssa en ole testannut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon "Joonaksen" tapauksessa ihmettelen ainoastaan sitä, että onko lasten urheiluharrastuksen mahdollistaminen pelkästään isän harteilla? Eikö äitikin voisi välillä kuskata?

Tuo kilometrimäärä, mikä 10 päivässä autoon kertyi, ei kyllä ole paha, oliko reilu 500 km, eli n. 50 km/päivä. Täällä pohjoisessa asuvalla kilometrit on vähän erilaiset, kun tuo 50 km on matkaa jo yhteen suuntaan treenireissulla.

Varmaan systeemissä on vikansa, en sitä sano. Mutta meille lasten urheiluharrastus on koko perheen juttu. Kuskaan mielelläni, samoin lasten isä, ja lapset harrastavat sitä lajia, mistä tykkäävät.

Samat mietteet. Lasten harrastuskavereiden vanhemmista on tullut jopa minun kavereita, joiden kanssa jutellessa kahden tunnin treenit hurahtavat hetkessä. Olen itseasiassa löytänyt lapsen harrastuksesta juuri sellaista yhteisöllisyyttä, jota kaipasin lasten ollessa pienempiä. Mutta salaa kiittelen, että onneksi toisella lapsella on harrastuksena sellainen, jossa on treenejä vain kerran viikossa. En tiedä, miten revettäisi, jos molempia pitäisi kuskata 5 kertaa viikossa treeneihin.

Veikkaanpa, että äitien harteilla on aivan kaikki muu. Nämä joonakset saa kuskinroolin varjolla näppärästi välteltyä ruoanlaitot, siivoukset, pyykinpesut, kouluyhteydenpidon jne.

Höpö, höpö. Lue se juttu, niin ei tarvitse mutuilla.

Meillä kuskataan lapsia erittäin mielellään harrastuksiin useita kertoja viikossa, me molemmat vanhemmat. Siltikin kumpikin tekee kotitöitä, laittaa ruokaa ja mitä nyt arjen pyörittämiseen kuuluukin.

Mun lapsen taitoluisteluharrastus loppui siihen, että eskari-ikäisenä olisi pitänyt alkaa käymään treeneissä viisi kertaa viikossa. Neljät treenit olisi olleet arkipäivinä klo 15, jolloin olin töissä enkä olisi pystynyt viemään häntä sinne. Viidennet oli lauantaiaamuna joskus kukonlaulun aikaan, eli viikonloppuna ei olisi saanut nukkua. Treenit olisi maksaneet satoja euroja kuussa.

Tyttären mielestä jo kolmet treenit viikossa oli olleet liikaa ja se tappoi hänen motivaationsa ihan täysin. Samoin se, että treenit olivat liian vakavahenkistä piruettien jankkaamista eikä enää leikkiä niin kuin alussa. Harrastus loppui siihen.

Ei voi muuta kuin kiittää seuraa lapsen motivaation tappamisesta ja  älyttömistä treeniaikatauluista. Perusteluksi sain sen, että taitoluistelussa ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä, jos ei ala jo tämän ikäisenä treenaamaan tosissaan. Harrasteryhmäkin olisi ollut, mutta kuulemma se tiesi sitä, ettei enää ikinä olisi mitään mahdollisuutta pärjätä lajissa. Eipä tytön motivaatio riittänyt enää edes harrasteryhmään, kun into oli tapettu. Ja kuka haluaa panostaa lajiin, jossa matto vedetään jalkojen alta jo 6-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsen taitoluisteluharrastus loppui siihen, että eskari-ikäisenä olisi pitänyt alkaa käymään treeneissä viisi kertaa viikossa. Neljät treenit olisi olleet arkipäivinä klo 15, jolloin olin töissä enkä olisi pystynyt viemään häntä sinne. Viidennet oli lauantaiaamuna joskus kukonlaulun aikaan, eli viikonloppuna ei olisi saanut nukkua. Treenit olisi maksaneet satoja euroja kuussa.

Tyttären mielestä jo kolmet treenit viikossa oli olleet liikaa ja se tappoi hänen motivaationsa ihan täysin. Samoin se, että treenit olivat liian vakavahenkistä piruettien jankkaamista eikä enää leikkiä niin kuin alussa. Harrastus loppui siihen.

Ei voi muuta kuin kiittää seuraa lapsen motivaation tappamisesta ja  älyttömistä treeniaikatauluista. Perusteluksi sain sen, että taitoluistelussa ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä, jos ei ala jo tämän ikäisenä treenaamaan tosissaan. Harrasteryhmäkin olisi ollut, mutta kuulemma se tiesi sitä, ettei enää ikinä olisi mitään mahdollisuutta pärjätä lajissa. Eipä tytön motivaatio riittänyt enää edes harrasteryhmään, kun into oli tapettu. Ja kuka haluaa panostaa lajiin, jossa matto vedetään jalkojen alta jo 6-vuotiaana.

Ja sitten väitetään, että lasten harrastuksia ei suunnitella muutaman huipun takia tai niiden löytämiseksi ;)