Kuriton kauhukakara tuli muuten hyvin alkaneen parisuhteen esteeksi. Näköjään jotkut eivät osaa lainkaan kasvattaa lapsiaan.
Järkyttävää nähdä näitä nykypäivän vapaankasvatuksen tuotoksia. Kun ei mukuloille ole asetettu selviä rajoja ja kuria, niin he alkavat hyppiä vanhempiensa silmille. Törmäsin varsinaiseen öykkärikakaraan, joka dominoi äitiään ja määräsi kodissa suunnilleen kaapinpaikan. Äiti teki pojalleen safkat ja poika kotonaan pyöriskelee vain Ipadin ympärillä. Tämä pian 10 v poika oli kasvanut ilman isää pelkästään yksinhuoltajaäidinsä paapottavana. Poika koki suorastaan järkytyksen ja mustasukkaisuusreaktion, kun kohtasi tilanteen, missä äiti tuo miesystävänsä eli minut kotiinsa. Poika järjesti äidilleen ja minulle kotona seuraavana päivänä jo raivokohtauksen missä hän teki selväksi, ettei äidillä saisi olla miesystävää talossa. No minä tietenkin oletin, että tämä on ohimenevää, mutta äiti oli niin pojan vietävänä, ettei keksinyt lopulta muuta ratkaisua, kuin pyytää minua lähtemään. Hämmästyin tämän yh-äidin selkärangattomuutta ja alistuneisuutta tämän selkeän erityislapsen edessä. Annoin kyllä naiselle kysyvään sävyyyn ohjeita, että hänen täytyisi asettaa pojalle rajat ja tehdä selväksi, kuka on pojan huoltaja ja määrää talossa. Ei mennyt jakeluun vaan nainen tuskastui poikansa ahdistumisesta ja pyysi että voitaisiin jatkaa tapailua muualla. No tästä muutaman päivän perästä jouduin tekemään johtopäätökset eli koko nainen vaihtoon. En vaan katso aiheelliseksi lähteä opettamaan aakkosia. Surukseni vaan totean, että kyllä voi olla kasvatusmetodit joillakin aivan hakusessa. Olen hämmentynyt. Voiko tällaista olla?
Kommentit (94)
Voihan olla, että tuo tilanne ajan kansaa lievittyisikin. Onhan se pojalle shokki, kun mies tulee taloon. Hän saattoi pistää sen takia oikein kunnon shown pystyyn. Voi olla, että olo oli jotenkin turvaton.
Vaatisi kärsivällisyyttä ja ymmärrystä molemmin puolin päästä tuosta eteenpäin. Pojalle pitäisi laittaa rajat ja äidin olisi siihen suostuttava.
Mieheltä vaatisi rutkasti kärsivällisyyttä.
Lapsi saattaisi tottua, mutta jos on erityislapsi, niin voi olla haastavaa.
Ei tuo mahdoton yhtälö ole, mutta ei helppokaan.
Vierailija kirjoitti:
Pian 10-vuotias, eli yhdeksänvuotias poika. Ja ihmettelet sitä tai näet mainitsemisen arvoisena, että tuon ikäiselle lapselle "tehdään safkat"?
Nainen holhosi liikaa ja toimi väärin, kun meni mukaan lapsen oikkuihin ja käski sinun lähteä. Mutta ei sullakaan taida olla ihan kaikki muumit laaksossa.
Ihmettelen tätä itsekin. Muutenkin koko tilanne saattoi olla naiselle ja pojalle uusi, jos ovat kaksistaan pitkään olleet eikä tapana tuoda miehiä lapsen kotiin.
Vähän kärsivällisyyttä ja painavaa keskustelua olisi aikuisten kesken tuossa voinut käydä. Mutta nykyään on sekä lapset että aikuiset tyyppiä kaikki mulle heti.
Ps. Se poika on varmaan ns. kauhukakara, koska on tullut isänsä hylkäämiksi, koskaan ei ole saanut turvallista ja vakaata miehen mallia ja äiti pumpulissa kasvattamalla yrittänyt kompensoida tätä, mikä on ollut virhe, mutta minkäs teet.
Olitko sä AP yötä sen naisen luona?
Ilmeisesti naisella ei ollut mahdollisuutta viedä lasta hoitoon esim. Tädille jne, kun tuntuu aika oudolta, että uusi mies tulee kotiin kun lapsi on paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Pian 10-vuotias, eli yhdeksänvuotias poika. Ja ihmettelet sitä tai näet mainitsemisen arvoisena, että tuon ikäiselle lapselle "tehdään safkat"?
Nainen holhosi liikaa ja toimi väärin, kun meni mukaan lapsen oikkuihin ja käski sinun lähteä. Mutta ei sullakaan taida olla ihan kaikki muumit laaksossa.
Juuri näin. Ei missään tapauksessa olisi pitänyt mennä mukaan lapsen oikkuihin. Toiseksi epätervettä sekin että 10 v nukkuu vielä äitinsä vieressä. Ei ole tervettä. Poika koki vieroitusoireita ja mustasukkaisuutta kun yllättäen äidin vieressä nukkuikin äidin miesystävä. Haluatko avata vähän lisää tuota epämääräistä " muumit laaksossa" heittoa?
Christiiina kirjoitti:
Olitko sä AP yötä sen naisen luona?
Ilmeisesti naisella ei ollut mahdollisuutta viedä lasta hoitoon esim. Tädille jne, kun tuntuu aika oudolta, että uusi mies tulee kotiin kun lapsi on paikalla.
Olin kyllä useamman yön naisen luona(5) ja poika oli yhden yön myös hoidossa. Tilanne meni lopulta siihen että poika tunki meidän väliin nukkumaan ja sanoin sit naiselle ettei tämä voi näin toimia vaan poika töytyy vierottaa nukkumaan itsenöisesti omassa sängyssään. Puhe ei auttanut. Viimeinen yö meni niin että poika tuli keskellä yötä hakemaan äitiään ja minä koitin siinä vaiheessa käskeä poikaa omaan sönkyyn. Silloin näin naisen katseessa miten hän katsoi poikaansa säälien ja taipui hänen mukaansa. Äiti siis meni pojan mukaan nukkumaan eikä palannut viereeni. Tämä oli viimeinen yöni siellä ja keskusteluyritykset eivät auttaneet.

Tuoko siinä pahiten hiertää? Ap jäi vikana yönä ilman naisen huomiota ja seksiä?
Vieras mies talossa saattoi olla pojalle todella hämmentävä ja kuormittava juttu. Mutta tuskin se poika enää montaa vuotta edes haluaa äidin viereen.
Lapsiparka on nepsy. Koita ymmärtää ableisti.
Vierailija kirjoitti:
Olin kyllä useamman yön naisen luona(5) ja poika oli yhden yön myös hoidossa. .
Niin huh huh. Ihan kamala tilanne lapselle, että yhtäkkiä tulee joku vieras mies viideksi yöksi kotiin. Yleensä eka tapaaminen kumppanin lapsen kanssa on lyhyt kyläily. Sun olisi kannattanut majoittua mieluummin hotelliin ja olisitte voineet tavata päivisin siellä ja nainen olisi mennyt kotiin yöksi. Oletan siis, että nainen ei ollut töissä/oli lomalla kun sinä tulit viikoksi kylään.

Ei siihen vaan nainen ei pitänyt siitä että näin hänen kurittoman poikansa suhteen ongelmia kasvatuksessa ja että poika täytyisi totuttaa nukkumaan omassa sängyssään. Tässä vaiheessa nainen taipui poikansa tahtoon ja ehdotti että jatkamme tapailua hänen kotinsa ulkopuolella. 3 pv jatkoin hotellissa mutta tein sitten johtopäätökset ettei tässä ole edellytyksiä. Poika määräsi naisen asioista.
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Olitko sä AP yötä sen naisen luona?
Ilmeisesti naisella ei ollut mahdollisuutta viedä lasta hoitoon esim. Tädille jne, kun tuntuu aika oudolta, että uusi mies tulee kotiin kun lapsi on paikalla.
Olin kyllä useamman yön naisen luona(5) ja poika oli yhden yön myös hoidossa. Tilanne meni lopulta siihen että poika tunki meidän väliin nukkumaan ja sanoin sit naiselle ettei tämä voi näin toimia vaan poika töytyy vierottaa nukkumaan itsenöisesti omassa sängyssään. Puhe ei auttanut. Viimeinen yö meni niin että poika tuli keskellä yötä hakemaan äitiään ja minä koitin siinä vaiheessa käskeä poikaa omaan sönkyyn. Silloin näin naisen katseessa miten hän katsoi poikaansa säälien ja taipui hänen mukaansa. Äiti siis meni pojan mukaan nukkumaan eikä palannut viereeni. Tämä oli viimeinen yöni siellä ja keskusteluyritykset eivät auttaneet.
Mitä ihmettä. Aikakauan poika kesti tilannetta, jos viidentenä yönä tuli vasta ongelmia. Mieti miten iso muutos tuo on pojalle. Ei ihme, että reagoi alkuun.
Apn älystä kertoo kaiken se, miten tarkasti hän selostaa vieraan perheen elämää tälle palstalle. Ap mene komeroon ja pysy siellä kunnes kasvat aikuiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Apn tarinasta loistaa kirkkaana esiin jutun kauhukakara eli ap itse. Siinä on muka aikuinen, mutta naisen pitäis kotonaan ja lapsen kodissa antaa hänelle kaikki huomio ( ja ruoka ja seksiä). Onneksi häivyit, äläkä enää vonkaa.
Olen itse ollut yksinhuoltaja ja tuonut kotiini uuden miehen. Ollaan nyt oltu vuosikymmeniä yhdessä.
Tyttäreni sopeutui hyvin. Tein kuitenkin heti selväksi, että mies ei ole uusi isä, vaan häntä voi pitää turvallisena aikuisena ja äidin veroisena arkielämässä. Mies ja lapsi ovat tulleet hyvin toimeen. En olisi sietänyt minkäänlaista asiatonta riehumista tai mielenosoitusta. Otin lapsen mielipiteet huomioon, ettei se siitä ole kiinni.
Kyllä 10-vuotiaan pitää osata käyttäytyä ja ymmärtää, että vieraat otetaan vastaan kohteliaasti. Jälkeenpäin voi äidille vaikka sitten esittää vastalauseita tai mielipiteitään. Voi sanoa tykkäsikö vaiko ei.
Ruokaa tehdään niin, että se porukalla syödään, ei juosta kakaran perässä erikseen itkemässä, anelemassa ja määräyksiä ottamassa.
Kyllä tässä esimerkin tapauksessa nyt vaan on kasvatus ja kuri täysin poissa ja mammaa viedään kuin kuuluisaa litran mittaa.
Christiiina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kyllä useamman yön naisen luona(5) ja poika oli yhden yön myös hoidossa. .
Niin huh huh. Ihan kamala tilanne lapselle, että yhtäkkiä tulee joku vieras mies viideksi yöksi kotiin. Yleensä eka tapaaminen kumppanin lapsen kanssa on lyhyt kyläily. Sun olisi kannattanut majoittua mieluummin hotelliin ja olisitte voineet tavata päivisin siellä ja nainen olisi mennyt kotiin yöksi. Oletan siis, että nainen ei ollut töissä/oli lomalla kun sinä tulit viikoksi kylään.
Joo kumpikin olimme lomapäivillä ja koska asuttiin kaukana niin tällä tavoin oli tarkoitus tutkia toimiskon yhteiselo. Toki oli suunnitelmissa myös pojan kanssa tehdä jotain kivaa mutta poika aika pian ja asettui vastahankaan. Ehdotin yhtä sun toista mut ehkä nainen halusi jotenkin pitää pojan erillään. Ja olin tosiaan lopuksi hotellissa eli en luovuttanut aivan heti.
Vierailija kirjoitti:
Apn tarinasta loistaa kirkkaana esiin jutun kauhukakara eli ap itse. Siinä on muka aikuinen, mutta naisen pitäis kotonaan ja lapsen kodissa antaa hänelle kaikki huomio ( ja ruoka ja seksiä). Onneksi häivyit, äläkä enää vonkaa.
Kauhukakara "nepsy ADHD" lapsosen äippäkö se täällä kirjoittelee? :3
90-luvun jälkeen syntyneet syntyvät dystopiaan. Kaikki järki on kadonnut ihmisiltä ja kukaan ei luo mitään uutta.
Vierailija kirjoitti:
Lapsiparka on nepsy. Koita ymmärtää ableisti.
Mikä on nepsy? Minulla ei ole lapsia eikä tule niin sillä kysyn.
Vierailija kirjoitti:
Apn älystä kertoo kaiken se, miten tarkasti hän selostaa vieraan perheen elämää tälle palstalle. Ap mene komeroon ja pysy siellä kunnes kasvat aikuiseksi.
Niinhän sä luulet mutta en kerro mitenkään tarkasti enkä ole sanonut edes paikkakuntaa tai sitä tapahtuiko tämä edes Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on nepsy? Minulla ei ole lapsia eikä tule niin sillä kysyn.
Neuropsykiatrinen häiriö, esim. ADHD, autismi...