Mikä voisi olla se käänne, joka nostaisi taas talouden nousuun? Joku uusi juttu?
Niin, minä en keksi nyt äkkiseltään mitään mikä nostaisi ihmisten vaurautta, sitä kautta kulutusta ja yritysten tuottavuutta jne ylöspäin, kuinka päästäisiin taas entistä parempiin aikoihin. Suomessa siis. Keksitkö sinä? Tarkoitan sitä että edellisestä lamasta noustiin lähinnä teknologian kehityksen, internetin ym seurauksella, moni uusi asia mahdollistui, ihmiset vaurastui ja kulutus nousi. Nythän lisäksi mainostetaan sitä että turhan kulutuksen on loputtava, no jos se loppuu niin mitä tulee tilalle? Rahahan tätä maailmaa pyörittää, niin miten saadaan taas raha liikkeelle?
Kommentit (54)
No eikö tohon vetyy vois pistää paukkuja. Myös sellupohjasta kangasta kaivataan pikamuotimarkkinoille mut eipä täällä mitään senkään eteen tapahdu. Ostajia on, myyjiä ei.
Siis Suomen taloutta, ei globaalia?
Helpoin keino olisi tehdä niin, että raha kiertää enemmän Suomen sisällä ja myydään enemmän ulos. Itse ehdottaisin alkuun pyrkimystä irtautua muovista koska se tulee ulkomailta pääasiassa ja materiaali kokonaan. Meillä on mahdollisuus hyödyntää tähän puukuituja eli metsiämme ja istuttaa niitä lisää. Tämä myös parantaa valtion taloutta koska voimme sitä kautta myydä päästöoikeuksia enemmän. Pelkästä kertakäyttöastioissa Euroopassa on monen monen miljardin bisnes vuositasolla josta uusiutuvilla saadaan rahamäärä pyörimään Suomessa.
Pelkästään Suomessa pakkausmuovien ja kertisten täysi korvaaminen jättäisi Suomeen satoja miljoonia vuodessa.
Seuraava on sähköntuotannon kasvattaminen myös myyntiin sekä mahdollisesti sähköverkkojen siirto kunnille ja valtioille niin että rahaa ei enää valu ulkomaisille eläkerahastoille jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihreä energia ja kaikki siihen liittyvä on yksi, mutta kun meillä on vallassa latvakakkonen perussuomalaiset, niin purjehditään silmät ja korvat ummessa tämänkin mahdollisuuden ohi.
Miten vihreä energia saisi talouden nousuun? Energian tuotantokustannukset pienenisivät joo, mutta en usko että energian tuotantotapojen muuttaminen toisi mitään erityistä nousua? Ap
Nog skulle det fundamentalt ändra på kostnaden för energi och öppna exportmarknader. Vi kan inte kontrollera när det blåser och när solen skiner. Vanligtvis sker båda då vi inte behöver energi. Vårt problem idag är det att vi inte klarar av att magasinera energin som är el.
Idag klarar man redan av att magasinera 75 % av var producerad kilowatt som väte, så vi är på rätt väg.
meidän litiumit voivat olla arvokkaammat kuin norjan öljyvaratvarat niitä ei saa myydä ulkomaalaisille halvalla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sota. Sodalla on ennenkin tuhottu entinen ja sen jälkeen aloitettu rakentaa uutta.
Valmiiksi katettuun pöytään tulleen sukupolven olisi kyllä hyvä oppia mitä se on kun on pelkkä sepelikenttä, josta lähteä maata rakentamaan.
Jatkoksi vielä,maailmalta valmiiseen pöytään tulleita,myöskin koskemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkekatto. Eläke kertyy työvuosista, ei palkasta. Rikkaammat voi säästää muutenkin.
Varallisuusvero. Kannustaa laittamaan rahan kiertoon.
Kansalaispalkka. Poistaa byrokratiaa ja kannustaa töihin, kun ei tule karensseja. Voit myös tehdä vapaaehtoistöitä yhdisyksissä. Olla omaishoitaja jne. Verotus leikkaa tämän pois isompi tuloisilla.
Yrittäjyyden helpottaminen. Byrokratian katsiminen. Valvonna yksinkertaistaminen. Innovaatiolabrat, joihin kerätään innovatiivisia ihmisiä eri yhteiskuntaluokista.
Valtion byrokratian vähentäminen. Avit ja elyt yhteen. Ministeriöiden yhdistäminen. Säätiöiden ja valtionlaitosten vähentäminen. Kuntaliitokset.
Rahoituksen valvonta. Budjettikuri.Veronkierron esto. Pääomaverotuksen nosto.
Kotimaisten hankintojen suosiminen. Hankintalain uudistus.
Terveysmaksu. Kattaa vuodessa 10 lääkärikäyntiä ja lääkkeet 400 euroon asti. Köyhimpien ei tarvitse maksaa.
Hyviä ideoita.
Ja vaikka Suomessa haetaan paljon patentteja, ne on yleensä pelle pelottomien pieniä keksintöjä, joilla ei ole paljon rahallista arvoa.
Innovatiivisuuden kehittäminen olisi oikeasti kannattava juttu, mutta nykyhallitukselta turha toivoa.
En ymmärrä tuota ihmisten ehdottamasta eläkekatosta. Sehän ei paranna kenenkään köyhän eläkettä, koska se perustuu palkansaajan ja työnantajan maksamiin eläkemaksuihin. Minulle sopii kyllä, että sitä joutuu maksamaan vain tiettyyn rajaan asti ja sen jälkeen voi itse sopia siitä työnantajan kanssa ja itsellä jatkossa säästyvien rahojen sijoittamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Lampaan olisi ensin hyvä hahmottaa, että päättäjät ihan tietoisesti ovat viemässä meitä tähän helvettiin. Ei se vahingossa tapahdu.
Tarkoitus täyttää elämä jatkossa viihteellä joka on aineetonta. Kaikella virtuaalisen ja aistillisen kuluttamisella. Myös itsensä loputtomalla kehittämisellä ja kehonsa tuunaamisella/muokkailulla. Ihmisestä halutaan itsestään tehdä eräänlainen protobarbi/ken joka löytää tarkoituksensa omasta täydellistämisestään.
Kun kuolemattomuus otetaan vielä vakavasti tavoitelluksi hankkeeksi, työmaahan on tällä bioteknologisella alalla loputon. Menneisyys ei ole kiinnostavaa, ainoastaan se mitä sinusta voi muokata ja minkä osaksi sinut voi kytkeä. Mitään moraalisia epäilyksiä ei kannata hautoa, nehän ovat vanhan taantumuksen salakavalia juonia estää ihmistä luomasta itsestään jumala, siis täydellinen ja kuolematon. Varmasti onnistuu. Tahdostahan tämä on vain kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki virallisesti terveet ihmiset töihin tai kouluun, tuet pois yrityksiltä ja virallisesti terveiksi todetuilta ihmisiltä sekä verot alas.
Valtio keskittyy vain olennaiseen; poliisi, puolustusvoimat, koulutus/varhaiskasvatus, terveydenhoito.
Mikä tai minkälainen on virallisesti terve?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkekatto. Eläke kertyy työvuosista, ei palkasta. Rikkaammat voi säästää muutenkin.
Varallisuusvero. Kannustaa laittamaan rahan kiertoon.
Kansalaispalkka. Poistaa byrokratiaa ja kannustaa töihin, kun ei tule karensseja. Voit myös tehdä vapaaehtoistöitä yhdisyksissä. Olla omaishoitaja jne. Verotus leikkaa tämän pois isompi tuloisilla.
Yrittäjyyden helpottaminen. Byrokratian katsiminen. Valvonna yksinkertaistaminen. Innovaatiolabrat, joihin kerätään innovatiivisia ihmisiä eri yhteiskuntaluokista.
Valtion byrokratian vähentäminen. Avit ja elyt yhteen. Ministeriöiden yhdistäminen. Säätiöiden ja valtionlaitosten vähentäminen. Kuntaliitokset.
Rahoituksen valvonta. Budjettikuri.Veronkierron esto. Pääomaverotuksen nosto.
Kotimaisten hankintojen suosiminen. Hankintalain uudistus.
Terveysmaksu. Kattaa vuodessa 10 lääkärikäyntiä ja lääkkeet 400 euroon asti. Köyhimpien ei tarvitse maksaa.
Hyviä ideoita.
Ja vaikka Suomessa haetaan paljon patentteja, ne on yleensä pelle pelottomien pieniä keksintöjä, joilla ei ole paljon rahallista arvoa.
Innovatiivisuuden kehittäminen olisi oikeasti kannattava juttu, mutta nykyhallitukselta turha toivoa.
En ymmärrä tuota ihmisten ehdottamasta eläkekatosta. Sehän ei paranna kenenkään köyhän eläkettä, koska se perustuu palkansaajan ja työnantajan maksamiin eläkemaksuihin. Minulle sopii kyllä, että sitä joutuu maksamaan vain tiettyyn rajaan asti ja sen jälkeen voi itse sopia siitä työnantajan kanssa ja itsellä jatkossa säästyvien rahojen sijoittamisesta.
Mitä ihmettä sä selität?
Vierailija kirjoitti:
Teknologian kehitys on se tekijä joka on nostanut tuotantoa per kärsä sitten 1800-luvun alun.
Sama tulevaisuudessakin. Eli talous kasvaa. Suhdannevaihteluissa mennään ylös ja alas, mutta sahalaita jatkaa kasvua.Politiikka määrää kuinka tuotanto jaetaan.
Med den skillnaden att produktionen och investeringarna nuförtiden är globala, vilket är en fundamental förändring. Om politiken i ett land inte behagar, kan man alltid välja ett annat land eller flera. Så görs det vareviga dag och det gäller såväl företag som medborgare. Finland är f.ö. nr.1 på att tappa bildat folk genom emigration vareviga år sedan millennieskiftet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkekatto. Eläke kertyy työvuosista, ei palkasta. Rikkaammat voi säästää muutenkin.
Varallisuusvero. Kannustaa laittamaan rahan kiertoon.
Kansalaispalkka. Poistaa byrokratiaa ja kannustaa töihin, kun ei tule karensseja. Voit myös tehdä vapaaehtoistöitä yhdisyksissä. Olla omaishoitaja jne. Verotus leikkaa tämän pois isompi tuloisilla.
Yrittäjyyden helpottaminen. Byrokratian katsiminen. Valvonna yksinkertaistaminen. Innovaatiolabrat, joihin kerätään innovatiivisia ihmisiä eri yhteiskuntaluokista.
Valtion byrokratian vähentäminen. Avit ja elyt yhteen. Ministeriöiden yhdistäminen. Säätiöiden ja valtionlaitosten vähentäminen. Kuntaliitokset.
Rahoituksen valvonta. Budjettikuri.Veronkierron esto. Pääomaverotuksen nosto.
Kotimaisten hankintojen suosiminen. Hankintalain uudistus.
Terveysmaksu. Kattaa vuodessa 10 lääkärikäyntiä ja lääkkeet 400 euroon asti. Köyhimpien ei tarvitse maksaa.
Hyviä ideoita.
Ja vaikka Suomessa haetaan paljon patentteja, ne on yleensä pelle pelottomien pieniä keksintöjä, joilla ei ole paljon rahallista arvoa.
Innovatiivisuuden kehittäminen olisi oikeasti kannattava juttu, mutta nykyhallitukselta turha toivoa.
En ymmärrä tuota ihmisten ehdottamasta eläkekatosta. Sehän ei paranna kenenkään köyhän eläkettä, koska se perustuu palkansaajan ja työnantajan maksamiin eläkemaksuihin. Minulle sopii kyllä, että sitä joutuu maksamaan vain tiettyyn rajaan asti ja sen jälkeen voi itse sopia siitä työnantajan kanssa ja itsellä jatkossa säästyvien rahojen sijoittamisesta.
Mitä ihmettä sä selität?
Mietipä sitä.

Något som uppenbarligen är för svårt för dig, i bruk i de länder som har ett tak på pensionerna och något som man har valt åt sig själv. Det känns väldigt mycket bättre med pengar i egen hand än ett löfte från något pensionsbolag och stat om att pensionen a) betalas ut och b) inte beskattas mera än idag.