Äitiys elämäntehtävänä

Vierailija kirjoitti:

Onnea vaan sitten, jos mies kuolee tai tulee ero. Tai eläkkeellä, kun et saa jotain satasia enempää, ellei sun mies ole maksanut sulle eläkerahastoa.

Mun mielestä on lyhytnäköistä laiskuutta heittäytyä miehen ja/tai yhteiskunnan varaan. Kyllä lasten kasvattaminen on minunkin tärkein työni ja olen sen tehnyt siten, että esikoinen ei ollut koskaan päivähoidossa ja seuraavat aloittivat 2-vuotiaina.

Lapset kasvaa, ihanaa olla itse taas aikuisten maailmassa ja puhua muustakin kuin vaipoista ja soseista. Ihanaa olla 100% itsenäinen, elättää itsensä, ei olla riippuvainen miehestä (aikani olin ja se oli kamalaa), ihanaa käyttää omia aivojaan työelämässä eikä antaa niiden mössööntyä pelkillä pienenpienillä vetureilla, ihanaa tehdä sillä omalla rahalla omia asioita.

Mielenkiinnolla seuramaan millaista perhemallia omat lapset tai lapsenlapset tulevat toteuttamaan jos minkäänlaista. Jotenkin tämä ajatus riippuvuussuhteista ja omista rahoista - silloin kun puhutaan terveistä eikä millään muotoa väkivaltaisista parisuhteista - on minulle vielä vähän vierasta vaikkakin nykyaikaa. Ja seuraaville sukupolville erillisyys on ehkä vielä tärkeämpää ja pari(tai moni-)suhde alli erilainen. Minun aivoissani perhe on yksikkö, johon jokainen tuo osansa, eikä se ole riippuvuutta että molempien aikuisten roolit ei jatkuvasti ole identtiset. Ei eletä "toisen rahoilla" jos yhteisellä päätöksellä (!) jompi kumpi hoitaa yhteisiä lapsia ja on sen vuoksi pois työelämästä, vaan molemmat tekee työtä yhteiseen pottiin. Itsestään huolehtiminen ei myöskään edellytä niitä "omia rahoja" vaan perhe pitää huolen kaikista jäsenistään. En selitä tätä että näin sen pitäisi olla, vaan että näin se on minun päässäni, ja vähän joutuu ravistelemaan että ymmärtää tuoreemmin ajattelevia 😁

Aivojen aktivoinnista ja tuulettamisesta samaa mieltä!

Kommentoin tähän oman mielipiteeni: en haluaisi olla vain äiti, vaan myös työura olisi. Eli äitiys+työura. Nythän mulla on siis vaan työura :). Tasan ei käy nallekarkit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea vaan sitten, jos mies kuolee tai tulee ero. Tai eläkkeellä, kun et saa jotain satasia enempää, ellei sun mies ole maksanut sulle eläkerahastoa.

Mun mielestä on lyhytnäköistä laiskuutta heittäytyä miehen ja/tai yhteiskunnan varaan. Kyllä lasten kasvattaminen on minunkin tärkein työni ja olen sen tehnyt siten, että esikoinen ei ollut koskaan päivähoidossa ja seuraavat aloittivat 2-vuotiaina.

Lapset kasvaa, ihanaa olla itse taas aikuisten maailmassa ja puhua muustakin kuin vaipoista ja soseista. Ihanaa olla 100% itsenäinen, elättää itsensä, ei olla riippuvainen miehestä (aikani olin ja se oli kamalaa), ihanaa käyttää omia aivojaan työelämässä eikä antaa niiden mössööntyä pelkillä pienenpienillä vetureilla, ihanaa tehdä sillä omalla rahalla omia asioita.

Mielenkiinnolla seuramaan millaista perhemallia omat lapset tai lapsenlapset tulevat toteuttamaan jos minkäänlaista. Jotenkin tämä ajatus riippuvuussuhteista ja omista rahoista - silloin kun puhutaan terveistä eikä millään muotoa väkivaltaisista parisuhteista - on minulle vielä vähän vierasta vaikkakin nykyaikaa. Ja seuraaville sukupolville erillisyys on ehkä vielä tärkeämpää ja pari(tai moni-)suhde alli erilainen. Minun aivoissani perhe on yksikkö, johon jokainen tuo osansa, eikä se ole riippuvuutta että molempien aikuisten roolit ei jatkuvasti ole identtiset. Ei eletä "toisen rahoilla" jos yhteisellä päätöksellä (!) jompi kumpi hoitaa yhteisiä lapsia ja on sen vuoksi pois työelämästä, vaan molemmat tekee työtä yhteiseen pottiin. Itsestään huolehtiminen ei myöskään edellytä niitä "omia rahoja" vaan perhe pitää huolen kaikista jäsenistään. En selitä tätä että näin sen pitäisi olla, vaan että näin se on minun päässäni, ja vähän joutuu ravistelemaan että ymmärtää tuoreemmin ajattelevia 😁

Aivojen aktivoinnista ja tuulettamisesta samaa mieltä!

Kyllähän perheen tulot on silloin isommat, kun molemmat tienaa. Näin ollen voit käyttää enemmän rahaa itseesi. Täytyy miehen olla melkoinen sheikki, jos sulla on lähestulkoon aina rahaa tehdä ihan mitä huvittaa. Minulla on nyt.

Plus riippuvuutta on sekin, että ei pysty eroamaan, kun olisi aika. Itse olen ollut siinä tilanteessa. En halunnut, että lasten elintaso romahtaa, joten jouduin kitumaan vuosikausia hionossa parisuhteessa, että sain omat tuloni nostettua sille tasolle, että ero ei olisi enää katastrofi. Ja tähän törmää jatkuvasti, kun ihmisten kirjoituksia lukee. Ei voida erota, koska ei olisi esim. varaa sellaiseen asuntoon, johon kaikki lapset mahtuisi. Iso piha ja puutarha vaihtuisikin kerrostaloluukkuun jne...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea vaan sitten, jos mies kuolee tai tulee ero. Tai eläkkeellä, kun et saa jotain satasia enempää, ellei sun mies ole maksanut sulle eläkerahastoa.

Mun mielestä on lyhytnäköistä laiskuutta heittäytyä miehen ja/tai yhteiskunnan varaan. Kyllä lasten kasvattaminen on minunkin tärkein työni ja olen sen tehnyt siten, että esikoinen ei ollut koskaan päivähoidossa ja seuraavat aloittivat 2-vuotiaina.

Lapset kasvaa, ihanaa olla itse taas aikuisten maailmassa ja puhua muustakin kuin vaipoista ja soseista. Ihanaa olla 100% itsenäinen, elättää itsensä, ei olla riippuvainen miehestä (aikani olin ja se oli kamalaa), ihanaa käyttää omia aivojaan työelämässä eikä antaa niiden mössööntyä pelkillä pienenpienillä vetureilla, ihanaa tehdä sillä omalla rahalla omia asioita.

Mielenkiinnolla seuramaan millaista perhemallia omat lapset tai lapsenlapset tulevat toteuttamaan jos minkäänlaista. Jotenkin tämä ajatus riippuvuussuhteista ja omista rahoista - silloin kun puhutaan terveistä eikä millään muotoa väkivaltaisista parisuhteista - on minulle vielä vähän vierasta vaikkakin nykyaikaa. Ja seuraaville sukupolville erillisyys on ehkä vielä tärkeämpää ja pari(tai moni-)suhde alli erilainen. Minun aivoissani perhe on yksikkö, johon jokainen tuo osansa, eikä se ole riippuvuutta että molempien aikuisten roolit ei jatkuvasti ole identtiset. Ei eletä "toisen rahoilla" jos yhteisellä päätöksellä (!) jompi kumpi hoitaa yhteisiä lapsia ja on sen vuoksi pois työelämästä, vaan molemmat tekee työtä yhteiseen pottiin. Itsestään huolehtiminen ei myöskään edellytä niitä "omia rahoja" vaan perhe pitää huolen kaikista jäsenistään. En selitä tätä että näin sen pitäisi olla, vaan että näin se on minun päässäni, ja vähän joutuu ravistelemaan että ymmärtää tuoreemmin ajattelevia 😁

Aivojen aktivoinnista ja tuulettamisesta samaa mieltä!

Kyllähän perheen tulot on silloin isommat, kun molemmat tienaa. Näin ollen voit käyttää enemmän rahaa itseesi. Täytyy miehen olla melkoinen sheikki, jos sulla on lähestulkoon aina rahaa tehdä ihan mitä huvittaa. Minulla on nyt.

Plus riippuvuutta on sekin, että ei pysty eroamaan, kun olisi aika. Itse olen ollut siinä tilanteessa. En halunnut, että lasten elintaso romahtaa, joten jouduin kitumaan vuosikausia hionossa parisuhteessa, että sain omat tuloni nostettua sille tasolle, että ero ei olisi enää katastrofi. Ja tähän törmää jatkuvasti, kun ihmisten kirjoituksia lukee. Ei voida erota, koska ei olisi esim. varaa sellaiseen asuntoon, johon kaikki lapset mahtuisi. Iso piha ja puutarha vaihtuisikin kerrostaloluukkuun jne...

Tämä on varmaan se oleellinen juttu. Että muotoillaanko perhe-elämä valmistautuen eroon vai pysyvään yhdessäoloon. Ensimmäinen liene nykyään viisautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea vaan sitten, jos mies kuolee tai tulee ero. Tai eläkkeellä, kun et saa jotain satasia enempää, ellei sun mies ole maksanut sulle eläkerahastoa.

Mun mielestä on lyhytnäköistä laiskuutta heittäytyä miehen ja/tai yhteiskunnan varaan. Kyllä lasten kasvattaminen on minunkin tärkein työni ja olen sen tehnyt siten, että esikoinen ei ollut koskaan päivähoidossa ja seuraavat aloittivat 2-vuotiaina.

Lapset kasvaa, ihanaa olla itse taas aikuisten maailmassa ja puhua muustakin kuin vaipoista ja soseista. Ihanaa olla 100% itsenäinen, elättää itsensä, ei olla riippuvainen miehestä (aikani olin ja se oli kamalaa), ihanaa käyttää omia aivojaan työelämässä eikä antaa niiden mössööntyä pelkillä pienenpienillä vetureilla, ihanaa tehdä sillä omalla rahalla omia asioita.

Mielenkiinnolla seuramaan millaista perhemallia omat lapset tai lapsenlapset tulevat toteuttamaan jos minkäänlaista. Jotenkin tämä ajatus riippuvuussuhteista ja omista rahoista - silloin kun puhutaan terveistä eikä millään muotoa väkivaltaisista parisuhteista - on minulle vielä vähän vierasta vaikkakin nykyaikaa. Ja seuraaville sukupolville erillisyys on ehkä vielä tärkeämpää ja pari(tai moni-)suhde alli erilainen. Minun aivoissani perhe on yksikkö, johon jokainen tuo osansa, eikä se ole riippuvuutta että molempien aikuisten roolit ei jatkuvasti ole identtiset. Ei eletä "toisen rahoilla" jos yhteisellä päätöksellä (!) jompi kumpi hoitaa yhteisiä lapsia ja on sen vuoksi pois työelämästä, vaan molemmat tekee työtä yhteiseen pottiin. Itsestään huolehtiminen ei myöskään edellytä niitä "omia rahoja" vaan perhe pitää huolen kaikista jäsenistään. En selitä tätä että näin sen pitäisi olla, vaan että näin se on minun päässäni, ja vähän joutuu ravistelemaan että ymmärtää tuoreemmin ajattelevia 😁

Aivojen aktivoinnista ja tuulettamisesta samaa mieltä!

Kyllähän perheen tulot on silloin isommat, kun molemmat tienaa. Näin ollen voit käyttää enemmän rahaa itseesi. Täytyy miehen olla melkoinen sheikki, jos sulla on lähestulkoon aina rahaa tehdä ihan mitä huvittaa. Minulla on nyt.

Plus riippuvuutta on sekin, että ei pysty eroamaan, kun olisi aika. Itse olen ollut siinä tilanteessa. En halunnut, että lasten elintaso romahtaa, joten jouduin kitumaan vuosikausia hionossa parisuhteessa, että sain omat tuloni nostettua sille tasolle, että ero ei olisi enää katastrofi. Ja tähän törmää jatkuvasti, kun ihmisten kirjoituksia lukee. Ei voida erota, koska ei olisi esim. varaa sellaiseen asuntoon, johon kaikki lapset mahtuisi. Iso piha ja puutarha vaihtuisikin kerrostaloluukkuun jne...

Tämä on varmaan se oleellinen juttu. Että muotoillaanko perhe-elämä valmistautuen eroon vai pysyvään yhdessäoloon. Ensimmäinen liene nykyään viisautta.

On viisautta varautua kaikkeen. Eroon, puolison kuolemaan... Et voi tietää, mitä tulee tapahtumaan. Eikä lapsista tulee yhtään sen huonompia, vaikka menevätkin 2-vuotiaana hoitoon, kun äiti menee töihin. Joten mitään suurta haittaa tämä varautuminen ei aiheuta. Plussana voit huomata, että teillä onkin nyt varaa mennä perheenä vaikka lomamatkalle luomaan muistoja. Itse en ainakaan muista kovin paljon lapsuuteni perusarjesta, mutta lomamatkat ovat jääneet mieleen.

Minustakin äitiys on naisen tärkein tehtävä. Jos ei ole jotain erityistä kutsumusta johonkin muuhun.

Mä olen panostanut vain äitiyteen. Se on ollut oma valinta mutta vähän pakkokin koska yhteiskunta ei kaivannut mun muuta työpanosta. Sinnikkäistä yrityksistäni huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Minustakin äitiys on naisen tärkein tehtävä. Jos ei ole jotain erityistä kutsumusta johonkin muuhun.

Mä olen panostanut vain äitiyteen. Se on ollut oma valinta mutta vähän pakkokin koska yhteiskunta ei kaivannut mun muuta työpanosta. Sinnikkäistä yrityksistäni huolimatta.

Meitä elämässään epäonnistuneita naisia on paljon.

Vain, vaan äiti... noihan on  vähättelysanoja...

Suurimmalle osalle Suomessa tuo ei olisi edes realistinen vaihtoehto. Harvan mies tienaa niin hyvin/harvalla on niin paljon varallisuutta, että yhden työssäkäyvän tulot liittää lapsiperhe-elämään.

Jos joku nyt sitten on todella rikas tai on erittäin hyvätuloinen mies, niin sitten on tietysti vapaa tekemään mitä vaan valintoja. Sitä en katsoisi hyvällä, jos nostaa valtiolta tukia ja pyörii vaan huvikseen kotona. Eli kunhan ei loisi toisten pussilla, vaan käyttää omaa/miehensä varallisuutta tai miehen tuloja miehensä hyväksynnällä, niin mikäs siinä sitten.