Miksi siis ihmiset lopettivat AllExpress tai Wish.com tilaukset?
Mikä tämä tulli juttu on?
EU:n ulkopuolella olevat nettikaupat kuolleet viimeisen vuoden aikana vaikka ne oli kuuminta kamaa Suomessa 2 vuotta sitten
Kommentit (9)
tullit ja alvit kai
jopa parin euron kirjanmerkkiin tulli läiskäisee nykyisin maksuja päälle
Pitääkö tuo paikkaansa, että kauppoja kuollut?
Kyllä minä ainakin edelleen AliExpressistä tilaan, lähinnä harrastustarvikkeita ja jotain pientä käyttötavaraa. Vaatteita ja elektronikkaa en uskalla sieltä ostaa. Ja siellähän on alvit lisätty suoraan hintaan, joten ihan samanlaista tilaaminen on kuin ennenkin.
Eräästä toisestakin kiinalaisesta kaupasta tilaan edelleen, vaikka joutuukin tullaamaan.
Alkaa vihdoin levitä se ajatus, että turhan kiinakrääsän tilailun on loputtava.
Vierailija kirjoitti:
tullit ja alvit kai
jopa parin euron kirjanmerkkiin tulli läiskäisee nykyisin maksuja päälle
On se silti halvempaa kuin ostaa se samainen kirjanmerkki Suomesta.
Vierailija kirjoitti:
itse en tilaile kovinkaan usein enää, koska tuotteet eivät ole aina sellaisia kuin myyjä antaa palvelussa ymmärtää. Nykyään Euroopan alueella on nettikauppoja joista saa hyvälaatuisia vaatteita melkein ilmaiseksi. Jotkin jutut kyllä tilaan edelleenkin Aliexpressistä.
Mitä eurooppalaisia kauppoja tarkoitat? Vähävaraisena haluaisin tietää, mistä voisi edullisesti tilata vaatteita.

Halvemmalla saat vaatteita ihan perus kivijalkakauppojen halpistarjousrekistä kuin esim. Aliexpressiltä. Eivät ole enää halpoja ja lisäksi hyvin hyvin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta pas*aa laatua.
Vierailija kirjoitti:
Alkaa vihdoin levitä se ajatus, että turhan kiinakrääsän tilailun on loputtava.
You WISH... tsihihihihi :DDDDDDD
Alibaban ja aliexpressin liikevaihto taitaa olla yli 200 miljardia dollaria. Suomen kokoisen maan tilaukset ei paljoa heiluttele.