Olen raskaana rv 31 ja mies petti.

voimia Sinulle :)



En tiedä, joko olet kirjoittanut, mutta suosittelen kirjoittamaan aihe vapaa -puolelle. Saat paremmin vastauksia, kun ei tarvitse kirjoittaa oman nickin takaa.

Tiedän miltä sinusta tuntuu ja voin vain sanoa, että anna ajan kulua hetken ja mieti sen jälkeen mitä haluat. Keskustele miehesi kanssa miksi hän teki niin ja mitä hän haluaa jatkossa.

Älä tee hätiköityjä päätöksiä joita saatat joutua katumaan. Jos on vahvat syyt epäillä miehesi jatkavan " harrastustaan" niin harkitse tarkkaan eromahdollisuutta. Jos taas uskot yhteiseen jatkoon niin tee töitä sen eteen jotta se onnistuu. Vaatii mieheltäkin silloin paljon, mutta valitettavasti sinulta vielä enemmän. Luottamusta ei hevin takalla saa. Jos saa ollenkaan... mutta elämään ehkä pystyy siedettävästi yhdessä jatkossakin.



Perheneuvoloissa on tarjolla ilmaista parisuhdeterapiaa. Säännölliset käynnit voi auttaa purkamaan asioita ja selvittämään ajatuksia puolin ja toisin.



Asia on sinulle vielä tuore ja olet vasta selviämässä shokista. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Anna vihan tulla. Ennen ei voi parantuminen edes alkaa.



Jaksamisia sinulle ja yritä nauttia odotuksen loppumetreistä ja vauvasta. Älä anna miehesi pilata sitä iloa.



-Särkyvä-

(raskaana oleva petetty)

Ajanjakso oli kesäkuun eka viikonloppu, pari viikkoa ennen äitiyslomalle jäämistäni. Ihme, että meillä kotona on 5kk vanha aurinkoinen tyttö. Ei pidä siis ainakaan paikkaansa, että äidin suru siirtyisi vauvaan mahassa.



Ensinnäkin... Todella paska ja kusipäinen temppu.

Onko hän pahoillaan vai antaako sinun mennä?



Meillä mies oli pahoillaan kun puolilta päivin heräsi ja humala oli hävinnyt. Kertoi minulle omantunnon tuskissaan sen.



Ihan hirveä päivä. Ahdistaa vieläkin kurkusta kun muistan sen hetken.



Tätä päivää kun meillä eletään niin sukset ovat aika tiukkaan naulattu ristiin. Mieheltä kuulen:

" En halua satuttaa sinua enää enempää, en halua että itket enää. En halua ajatella koko asiaa, se oli täysin merkityksetön akka, sillä ei ollut mulle mitään väliä, en tiennyt edes nimeä. Toivon että aika parantaisi nämä haavat mutta ei siitä näköjään tule mitään. Aina tuo asia tulee sun mieleen. En saa tehtyä tekemättömäksi. En osaa sovittaa tekojani. En halua että olet kuin poliisi perässäni vaikka tiedän ettet luota minuun..." Lista jatkuu...





Meillä näyttää nyt siltä, että mies on kyllästynyt minun epäilyihin ja täysin vakuuttunut siitä, että asioita ei koskaan saa korjatuksi.

Niinpä hän on alkanut todellakin heittää hanskoja naulaan, onhan tapahtuneesta mennyt JO yli puoli vuotta.

HÄN kun ei enää jaksa syyllistää itseään moisesta ja on niiiin väsynyt siihen, että asia tulee esille silloin tällöin.

Mutta hän nyt on sellainen ihminen, että paskat välittää mitä tekee, jos muilla tulee paha mieli, niin se on vain voi voi.



Kyllä hän varmaankin rakastaa minua. Mutta en taida enää tälläisenä olla niin ihana vaimo kuin ennen. Hän ei myöskään pidä siitä, millaiseksi olen muuttunut. Itken kuulemma liikaa ja hän ei jaksa katsoa sitä. Hänellä kun tekee niin pahaa se.



Sanoin hänelle kesällä, että on aivan turha kuvitella, että tämä juttu menee parissa viikossa ohi minulta. Sanoin, että hänen täytyy olla varma siitä, että jaksaa minun itkuni ja kantaa näin vastuun teostaan.

Hän ei sitä kyllä enää tee.

Häntä on alkanut vituttaa, että kyttään edelleen hänen puhelinta, kun hän on aamuviiteen ulkona kuppiloissa.

Onko minusta kivaa, etten voi luottaa häneen? Ei tietenkään.

Minulta vain pyydettiin anteeksi itkien silloin niin monta kertaa, että

uskoin vilpittömästi hänen haluavan panostaa MINUUN.



Vaikkakin tässä on nyt asiat vähän auki eli en tiedä erotako vai ei, niin

tiedän että edessä on kuitenkin jotain parempaa.

Surettaa ihan hirveästi meidän lasten puolesta.



Välistä syytän itseäni. Että jos tätä sattuu kaikille ja on tosi yleistä, niin

miksen voi antaa asian olla? Olenko minä viime kädessä se, joka meidän perheen rikkoo?



Mies oli tuohon päivään asti minun paras ystävä, turva vierellä.

Sen jälkeen... No, asiat on ollut hieman toisin.



Minä kävin parisuhdeneuvonnassa mutta koin sen silloin liian ahdistavaksi. Kun halusin toisaalta olla ajattelematta koko asiaa.

Tiedätkö, pitää mielessä ihanan tulevan vauvan, jota niin kauan olin / olimme odottaneet.

Nyt tuntuu, että voisin tarttua uudestaan tuohon puhelimeen.



Kovin syvät arvet tuollainen jättää.



Yritä tehdä nyt joka päivä jotain, mikä saa edes hetkeksi ajatukset pois tuosta... Yritä miettiä vauvaa. Anna esikoinen olla sukulaisilla hoidossa niin paljon kuin mahdollista, jotta saat pieniä hiljaisia hetkiä itsellesi.

Itke kaikki itkut, ei ne mihinkään lopu pitkään aikaan joten turha niitä on pitää sisällään. Ja jos mies on puhelimen päässä, anna hänen kuulla, mitä sinulla on sanottavaa. Aivan sama mitä se on. Ei ole nyt mitään, mitä hän ei kestäisi kuulla.



Laitapa tänne viestiä, miten päiväsi sujuvat.

Tänään sain puhuttua miehen kanssa. Ei halua enää pelastaa meidän suhdetta. Muuttaa uuden naisensa kanssa meidän entiseen kotiin. Toivon vaan että saadaan sovittua asiallisesti ja lapsen parhaaksi nuo huoltajuusasiat... Meille tulee nyt välimatkaa 250km, joten ei varmaan oo lapsen kannalta hirmu hyvä jos olis esim. vuoroviikot minulla ja isällään? Kauheaa lapsen pompottelua. Varmasti paras ratkaisu jos asuttais samalla paikkakunnalla... En tiiä mitä tästä tulee kun kumpikin haluais tuon esikoisen itselleen. =(

Voi kurja minkä miehesi teki, helmimami:o(

Suru ja järkytys ovat varmasti suuret.

Toisaalta voi olla hyvä ettette jää yhteen hammasta purren ja vain odotellen milloin seuraava pettämisepisodi tulee. Juttuhan on kutenkin niin että jos pettää kerran niin pettää todennäköisesti uudelleenkin.



Sitten kun ensi-sokki ja pahin vihakausi on ohi ja kun olette saaneet käytännän asiat järjestykseen, alkaa SINUN elämäsi jota saat itse rakentaa mieleiseksesi!

Se on uusi mahdollisuus, ja sinulla on kaikki mahikset tulla onnelliseksi paremman, rakastavan ja REHELLISEN miehen kanssa, tai sitten ihan itseksesi lasten kanssa.

Minulla on kokemusta narsistimiehestä, joka jäi rysän päältä kiinni pettämisestä, ja minä tyhmä annoin anteeksi ja uskoin vielä pitkään että hän muuttuu ja ei koskaan enää petä niinkuin lupasi kyynelsilmin.

Vaan eipä pysyneet miehellä housut jalassa, ei:o(

Siinä kului hukkaan monta vuotta ja sydän sai korjaamattomia kolhuja.

Meillä oli yhteistä omaisuutta, ja jouduin ottamaan yhteyden lakimieheen jotta sain oman osuuteni rahoista!

Ja vain siksi että MINÄ HALUSIN EROTA VAIKKA KAIKKI OLI HYVIN, siis mies sanoi näin, se sama sika joka juoksi vieraissa!!!!



Vaikka lapsista taistelua tulisikin niin muista, että äitinä olet niinsanotusti etulyöntiasemassa- kukaan ei voi lapsia viedä sinulta.



Miehesi on kuitenkin kantansa valinnut ja oman soppansa keittänyt, ja on hänen asiansa joustaa osaltaan niin, että lapsille saadaan molempien vanhempien läheisyys jollain järkevällä tavalla toteutettua.

Jos hän haluaa asua 250km päässä lapsistaan niin se on hänen valintansa.

Ota yhteyttä lastenvalvojaan, sitä kautta huoltajuusasiat lähtevät rullaamaan.



Pidä itsestäsi huoli, koska jos sinä väsyt niin lapsillakin alkaa mennä huonosti.

Järjestä itsellesi omaa aikaa ja nuku riittävästi sekä ulkoile ja syö hyvin.

Puhu ystäville, kirjoita tai vaikka maalaa jos se helpottaa oloa- melkein mikä vaan on sallittua.

Toivon sinulle oikein paljon voimia jaksaa ja alkaa kerätä palasista itsellesi ja lapsillesi eväitä uuteen elämään.

Olen 100% varma että tulet aikanaan vielä onnelliseksi ilman tuota pettäjämiestä.

Kerrothan, kuinka tilanteenne edistyy!?

Nenne