Tuttava sai tietää aikuisena omalta äidiltään olevansa vanhinko

Vierailija kirjoitti:

Mulle kerrottiin lapsesta asti, että oon vahinko ja syy vanhempieni onnettomaan elämään.

Samat sanat!

Kymmenvuotiaalle itkettiin, kuinka pilasin äitini elämän syntymällä. Anteeksi äiti!

Äitini kertoi että oli abortttiklinikalla, vai miksi niitä kutsuttiin 70-luvun alussa, kunnes muutti mieltään. On se kyllä näkynyt hänen käytöksestään välillä etten ollut toivottu. Veli oli suunniteltu ja toivottu. Ollaan ihan hyvissä väleissä nykyäänkin. Vaikka välillä on kyllä

v ituttanut veljen suosiminen.

En itse ymmärrä, mitä niin pahaa on siinä, että on vahinkolapsi. Voihan silti olla haluttu: olit vahinko, mutta päätimme pitää sinut ja odotimme sinua rakkaudella. Sitä ei välttämättä kannattaisi kertoa, jos raskauden keskeyttämistä olisi mietitty monta kertaa, sen vuoksi olisi harkittu itsetuhoa, lapsen on koettu pilanneen oma elämä, tms.

Nuorimmat sisarukseni ovat saaneet alkunsa r-alkuisesta tapahtumasta. Kokonaisuudessaan aika pieni osa sitä kaameutta, jota perheeksemme kutsutaan.

Itse Olen -68 syntynyt tällainen ns vahinko

Olen sen aina tiennyt: äitini p-pillerit ei toiminut.

Mieheni myöskin tällainen ns vahinko

Tuntuu että meistä suurin osa on näitä ns vahinkoja

Vanhempani menivät naimisiin toukokuussa. Minä synnyin syyskuussa. Kun katson noita kahta jo hääkuvassaan toistaan inhoavaa ihmistä on asia selvä. Olen vahinko.

Olen minäkin vahinko, mutta rakastettu silti, eikä asia ole minulle millään tavalla traumaattinen tai merkittävä.

Äitini kuvaili minulle värikkäästi, miten monilla tavoilla hän oli yrittänyt aborttia, mutta minä saatana vaan olin pysynyt sisällä. Pakkoavioliito tuli ja pilasin sekä äitini että isäni elämän. Olispa silloin jo ollut mahdollisuus lailliseen aborttiin, vaan kun ei ollut.

Miksihän piti kertoa :( ei voi ymmärtää miks sellanen äiti. Tiedän yhden joka ei toivonut, mutta oli onnellinen kun sai sen lapsen.

On vieläkin,

Lapsikin jo työstään eläköitynyt. Elämä menee niin nopeasti.

Mun kaikki lapset oli haluttuja ja harkittuja.

Mutta itse olin vahinko ja mies samoin. Se oli ennen ajan tapa. Sitten vasta ihmiset meni naimisiin kun lapsi oli jo tulossa.

Kristinuskon sanoma on että kukaan ei ole syntynyt ei toivottuna, vaan haluttuna.

Vierailija kirjoitti:

Äitini kuvaili minulle värikkäästi, miten monilla tavoilla hän oli yrittänyt aborttia, mutta minä saatana vaan olin pysynyt sisällä. Pakkoavioliito tuli ja pilasin sekä äitini että isäni elämän. Olispa silloin jo ollut mahdollisuus lailliseen aborttiin, vaan kun ei ollut.

Otan osaa 💔

Vierailija kirjoitti:

Kristinuskon sanoma on että kukaan ei ole syntynyt ei toivottuna, vaan haluttuna.

Jolla on tarkoitus ja joka on rakastettava.

Ehkäisy petti ja minä synnyin. Olin rakastettu kuten myös sisarukseni (eivätkä hekään ole "suunniteltuja"). Hups! :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun toinen lapseni ei ollut vahinko, hän oli iloinen yllätys. Kuulostaa paljon paremmalta näin.

Itselleni äitini vahingossa möläytti, että olin tällainen "iloinen yllätys". Ei se ainakaan minun elämääni suuntaan eikä toiseen sen enempää heilauttanut.

Paljon kovempi paikka tulee omalle tyttärelleni olemaan, kun hän jossain vaiheessa tajuaa ettei olisi edes olemassa jos isosiskonsa ei olisi syntynyt kuolleena.

Miksi ihmeessä tälle tulee alapeukkuja? Tyttäreni isosisko kuoli täysiaikaisena kohtuun ja syntyi kuolleena. Tarkoitus oli hankkia vain yksi lapsi, joten jos tämä ensimmäinen ei olisi kuollut niin toista ei olisi. En tiedä, miten muut asian kokevat tai miten tyttäreni tulee asian kokemaan mutta jos omalta kohdalta ajattelen, niin olisi aika kova paikka tajuta, että oma olemassaoloni on täysin riippuvainen sisarukseni kuolemasta.

no mun äiti kertoi sen jo lapsuudessani ja leuhki että oli menossa tekemään aborttia, mutta hoitaja puhui hänet ympäri. Eli mun olisi pitänyt olla kiitollinen hänelle ettei hän tehnyt aborttia..ei jostakin syystä nauti aikuisiällä kovin suurta kunnioitusta minun taholtani enää. Hänen "lapsellinen" käytös siis jatkunut edelleenkin ja oli pakko viheltää peli poikki. 

Mutta joo voihan se olla ykskaks raaka tieto aikuisenakin, varsinkin jos ollut hyvä suhde vanhempiin ja jos tää on nyt vähän piikkinä heitetty. Jos vain todettu, että kävi vahinko, niin en tiedä onko nyt niin vakava, mutta ihmiset ovat yksilöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun toinen lapseni ei ollut vahinko, hän oli iloinen yllätys. Kuulostaa paljon paremmalta näin.

Itselleni äitini vahingossa möläytti, että olin tällainen "iloinen yllätys". Ei se ainakaan minun elämääni suuntaan eikä toiseen sen enempää heilauttanut.

Paljon kovempi paikka tulee omalle tyttärelleni olemaan, kun hän jossain vaiheessa tajuaa ettei olisi edes olemassa jos isosiskonsa ei olisi syntynyt kuolleena.

Miksi ihmeessä tälle tulee alapeukkuja? Tyttäreni isosisko kuoli täysiaikaisena kohtuun ja syntyi kuolleena. Tarkoitus oli hankkia vain yksi lapsi, joten jos tämä ensimmäinen ei olisi kuollut niin toista ei olisi. En tiedä, miten muut asian kokevat tai miten tyttäreni tulee asian kokemaan mutta jos omalta kohdalta ajattelen, niin olisi aika kova paikka tajuta, että oma olemassaoloni on täysin riippuvainen sisarukseni kuolemasta.

onko sitä pakko mennä kertomaan vai voisiko ihan käyttää järkeään ja olla kertomatta, se on yhtä viisas veto kun kertoa ettet ollut haluttu lapsi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukapa meistä vanhemmista ihmisistä edes kuvittelee olevansa ihan tarkoituksella hankittu jos sijaluku on jossain 5-15? Ei ole koskaan ainakaan mulle traumaa aiheuttanut.

Ehkäisy on ollut käytössä jo 60-luvulta lähtien.

Eipä se ole niin vain saatavilla jossakin syrjäkylillä ollut. 

Moni on toivottu mukavahinko, eli ei vahinko ollenkaan. Jos toinen ok ja toinen ei, ei se lapsesta vahinkoa tee. Yksikin hyvä vanhempi riittää :)

Meille kerrottiin jo alle kouluikäisinä, että me ollaan vahinkoja. Ilman meitä vanhempien ei olisi ollut pakko mennä naimisiin. Olen aina ollut sitä mieltä, että äiti ja isä olisivat olleet onnellisia, jos he ei olisi koskaan tavanneet toisiaan.