Ihmiset jotka haluaa hautajaisistaan 'iloiset bileet' joissa värikkäät vaatteet yms. Miettikää vielä.

Kai nyt vainaja saa päättää ja pitää juuri sellaiset hautajaiset kuin haluaa?

Saa ihan itse päättää?

Ihmettelen miten kutsu tuli edes AP:lle?

Vierailija kirjoitti:

Kai nyt vainaja saa päättää ja pitää juuri sellaiset hautajaiset kuin haluaa?

Saa ihan itse päättää?

Ihmettelen miten kutsu tuli edes AP:lle?

Nuijaa koska se vainaja ei itse ole mukana, hautajaiset ovat omaisille ja läheisille.

Ei kai tuollaisilla hautajaisilla tarkoiteta sitä, että pitäisi vessan ryntäillä itkemään? Kai surun saa näyttää ihan itkemälläkin. Itse ymmärrän, että tuollainen tarkoittaa vain sitä, että turha synkistely ja jäykistely jätetään pois, esim. juurikin mustat vaatteet.

Minä tahtoisin sellaiset kuoppaajaiset, mitkä olisivat eloonjääneille mahdollisimman helpot.

Ja koen että nykymalli on hirveää ihmisrääkkäystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai nyt vainaja saa päättää ja pitää juuri sellaiset hautajaiset kuin haluaa?

Saa ihan itse päättää?

Ihmettelen miten kutsu tuli edes AP:lle?

Nuijaa koska se vainaja ei itse ole mukana, hautajaiset ovat omaisille ja läheisille.

Käsittääkseni pääosassa on vainaja.

Hautaamispäivän pitää olla rauhallinen. Jos halutaan pitää iloiset juhlat niin muistotilaisuuden voi pitää vaikka puolen vuoden kuluttua, jossa muistellaan iloisempana eikä itku ole niin herkässä enää.

Hyvä kompromissi voisi ehkä olla, että ensin surujuhla. kyyneleet ja muistelut. Toiseksi jatkot iloisissa tunnelmissa vaikka baarissa. 

karjalaisena olen tottunut siihen, että hautajaiset ovat useimmiten iloiset juhlat. Mustissa kyllä yleensä ollaan, mutta hauskaa pidetään. Siellä on myös ihan normaalia itkeä ja aivan tavanomainen ilmiö on, että ensin nauretaan ja sitten joku vetäisee nenäliinat laukusta ja sekin on ihan normaalia. Jotenkin ne kuuluvat tiiviisti yhteen: ilo ja suru ja ne voivat olla yhtä aikaa olemassa, eli tarvitse kenenkään mennä vessaan piiloon itkemään. Suru hoidetaan täällä yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Kai nyt vainaja saa päättää ja pitää juuri sellaiset hautajaiset kuin haluaa?

Saa ihan itse päättää?

Ihmettelen miten kutsu tuli edes AP:lle?

Oltiin kavereita päiväkodista saakka. Voi olla sun ehkä vaikeaa kuvitella, mutta läheisen ihmisen poismenon juhliminen 'iloisesti' voi olla käytännössä ylivoimaista, jopa kamalaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

karjalaisena olen tottunut siihen, että hautajaiset ovat useimmiten iloiset juhlat. Mustissa kyllä yleensä ollaan, mutta hauskaa pidetään. Siellä on myös ihan normaalia itkeä ja aivan tavanomainen ilmiö on, että ensin nauretaan ja sitten joku vetäisee nenäliinat laukusta ja sekin on ihan normaalia. Jotenkin ne kuuluvat tiiviisti yhteen: ilo ja suru ja ne voivat olla yhtä aikaa olemassa, eli tarvitse kenenkään mennä vessaan piiloon itkemään. Suru hoidetaan täällä yhdessä.

Missä päin Karjalaa? Ei ainakaan Imatralla tällaista

Mä taas oon mieltänyt, että hautajaisissa "juhlitaan" ja muistellaan sen kuolleen ihmisen elettyä elämää, eikä niinkään kuolemaa. Jos ihminen on ollut eläväinen yms. niin miksi sellaista elämää pitäisi synkistellä sitten niissä monttubileissä? Toki saa olla surullinen siitä kuolemasta ja näyttääkin sen, mutta pääsääntöisesti olla iloinen siitä eletystä elämästä ja siitä, että on tuntenut kyseisen ihmisen. Ja elämä jatkuu kuoleman jälkeenkin.

Mielenkiintoinen aloitus. En ole koskaan ollut tällaisissa juhlissa, vielä. En ole omia hautajaisiani hirveästi pohtinut, mutta pitäisi kyllä (viiskymppiset lähestyy). Ehkä vaatetus voisi olla vapaa, mutta kyllä musiikin puolesta haluaisin herkkiä surubiisejä. On totta, että se on ikään kuin siirtymäriitti surutyöhön. Moni voi olla vielä hautajaisia ennen sellaisessa epäuskoisessa tilassa, että "lähtikö se todella nyt". 

Vierailija kirjoitti:

karjalaisena olen tottunut siihen, että hautajaiset ovat useimmiten iloiset juhlat. Mustissa kyllä yleensä ollaan, mutta hauskaa pidetään. Siellä on myös ihan normaalia itkeä ja aivan tavanomainen ilmiö on, että ensin nauretaan ja sitten joku vetäisee nenäliinat laukusta ja sekin on ihan normaalia. Jotenkin ne kuuluvat tiiviisti yhteen: ilo ja suru ja ne voivat olla yhtä aikaa olemassa, eli tarvitse kenenkään mennä vessaan piiloon itkemään. Suru hoidetaan täällä yhdessä.

Savolaisena sama kokemus. Henkilö on tuottanut iloa eläessään, ja sitä iloa muistellaan hautajaisissakin. Siitä voi toki itku nousta silmään, ja sitten taas jatketaan.

Omiinkin hautajaisiin toivoisin, että ei tarvitse pingottaa mihinkään suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

karjalaisena olen tottunut siihen, että hautajaiset ovat useimmiten iloiset juhlat. Mustissa kyllä yleensä ollaan, mutta hauskaa pidetään. Siellä on myös ihan normaalia itkeä ja aivan tavanomainen ilmiö on, että ensin nauretaan ja sitten joku vetäisee nenäliinat laukusta ja sekin on ihan normaalia. Jotenkin ne kuuluvat tiiviisti yhteen: ilo ja suru ja ne voivat olla yhtä aikaa olemassa, eli tarvitse kenenkään mennä vessaan piiloon itkemään. Suru hoidetaan täällä yhdessä.

Missä päin Karjalaa? Ei ainakaan Imatralla tällaista

Minä olen Imatralta kotoisin ja kyllä kaikki muistotilaisuudet jossa olen ollut on olleet sellaisia että kerrotaan niitä mukavia ja hauskoja tarinoita vainajasta eikä synkistellä. Itketään kyllä, mutta ei ole sellaista turhaa jäykkyyttä.

Nää on kyllä kulttuurista johtuen yleensä erilaisia tapahtumia, eikä todellakaan ole syytä pakottaa ihmistä mihinkään muuhun kuin siihen mikä hänelle on luonteinen tapa surra, hautajais kutsusta voi myös kieltäytyä ja pitää vaikka itse kotona oma hiljainen hetki.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai tuollaisilla hautajaisilla tarkoiteta sitä, että pitäisi vessan ryntäillä itkemään? Kai surun saa näyttää ihan itkemälläkin. Itse ymmärrän, että tuollainen tarkoittaa vain sitä, että turha synkistely ja jäykistely jätetään pois, esim. juurikin mustat vaatteet.

"Turha synkistely"? Sanotko todella ystävänsä menettäneelle noin? Etkö tajua miten ristiriitaisesti puhut? Jos surua näyttää itkemällä avoimesti, niin kyllähän se sinne synkistelyosastolle menee.

Varmaan nää toiveiden esittäjät tarkoittaa hyvää lähimmäisille, mut väkinäinen ilo ja "hyvä bileet" on ehkä epäreilu pyyntö. Harva kykenee siihen. Ehkä itse jättäytyisin pois. Kävisin rauhassa viemässä kukat ja hyvästelemässä joskus.

Vierailija kirjoitti:

Mä taas oon mieltänyt, että hautajaisissa "juhlitaan" ja muistellaan sen kuolleen ihmisen elettyä elämää, eikä niinkään kuolemaa. Jos ihminen on ollut eläväinen yms. niin miksi sellaista elämää pitäisi synkistellä sitten niissä monttubileissä? Toki saa olla surullinen siitä kuolemasta ja näyttääkin sen, mutta pääsääntöisesti olla iloinen siitä eletystä elämästä ja siitä, että on tuntenut kyseisen ihmisen. Ja elämä jatkuu kuoleman jälkeenkin.

juuri näin

Omaiset saa ihan vapaasti järjestää sellaiset bileet kuin haluavat tai voivat kunnioittaa vainajan toiveita niin paljon kun haluavat tai kykenevät. Ketään ei pitäisi toki myöskään pakottaa olemaan vaikkapa itkemättä, mutta jos ei pysty osallistumaan niihin vähän kevyempiin bileisiin kuin perinteiseen raskaaseen surujuhlaan niin kannattaa ihan itse miettiä kättäytyykö pois bileistä.

Mun äiti kuoli sairastettuaan rappeuttavaa muistisairautta (Lewyn kappale tauti) vuosia. Viimeiset pari vuotta äiti oli niin huonossa kunnossa ettei pystynyt puhumaan eikä toden näköisesti ymmärtänyt puhetta eikä pystynyt liikkumaankaan.

Ennen sairastumistaan äiti oli toivonut että hänen hautajaiset olisivat iloinen juhla jossa muisteltaisiin hänen elämäänsä eikä surtaisi hänen kuolemaansa. Äiti kielsi mustat vaatteet ja itkemisen hautajaisissaan.

Äidin toive toteutui eikä hautajaisissa kukaan itkenyt avoimesti eikä salaa. Olimme surreet jo ne vuodet kun äiti oli hoitokodin sängyssä mihinkään kykenemättömänä, joten hautajaisissa pystyimme iloitsemaan yhteisistä muistoista.

Toi riemujuhlatoive on jotenkin vaan pakoa todellisuudesta. Suru itkettää, kaipuu kovertaa. Miksei sitä voi hyväksyä ja elää? Keinotekoista koittaa siinä pukeutua iloisesti ja nauraa heleästi kivoille muistoille. Jotenkin NIIN teennäistä!