Suomen "oikeus"laitos? Väkivaltaista miestä saa sanoa väkivaltaiseksi mieheksi?
Miten voi olla niin, että faktojen kertomisesta tuomitaan se tapauksen varsinainen uhri ???
"käräjäoikeus oli antanut lähisuhdeväkivaltaa kokeneelle naiselle tuomion kunnianloukkauksesta, koska nainen oli julkaissut yksityisellä Instagram-tilillään päivityksen, jossa hän kertoi väkivaltaisen avioliittonsa olevan ohi. "
"miehen mukaan naisen Instagram-päivitys aiheutti hänelle ahdistusta ja pelkoa, koska hän ei tiennyt, ketkä kaikki olivat ne nähneet"
"Käräjäoikeuden mukaan on kiistatonta, että mies on kohdistanut naiseen sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa, mutta oikeuden mukaan naisen olisi silti pitänyt ymmärtää, että halvennetuksi tuleminen on miehelle todennäköinen seuraus somejulkaisun takia."
Kommentit (51)
Siis eikö tosiasioita saa sanoa? Kunnianloukkaushan tarkoittaa, että levittää valheellista tietoa. Miten tuossa tosiasian sanomisessa muka täyttyy kunnianloukkauksen kriteerit?
Niin siis lainsäädännön mukaan laajalle joukolle ihmisiä ei saa asettaa yksityiselämää koskevaa tietoa häpäisytarkoituksessa. Yksi rikos ei anna oikeutusta toiseen.
Ikävää ettei somettajat ole tätä sisäistäneet.
Nyt oikeuslaitoskin opettaa, ettei vastuu omista teoista ole tekijällä itsellään.
Vierailija kirjoitti:
Siis eikö tosiasioita saa sanoa? Kunnianloukkaushan tarkoittaa, että levittää valheellista tietoa. Miten tuossa tosiasian sanomisessa muka täyttyy kunnianloukkauksen kriteerit?
Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on Suomen rikoslaissa rangaistavaksi säädetty teko, josta voi seurata sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen syyllistyy levittämällä sellaisia toisen yksityiselämään kuuluvia tietoja, joiden leviäminen voi aiheuttaa kärsimystä sille, jota tieto koskee. Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on sisältörikos, jossa rikos tehdään saattamalla tietoa julkisuuteen.
Tällaisten tekojen säätämisellä rangaistavaksi halutaan suojella yksityiselämän suojaa, joka on turvattu perustuslain 10 §:ssä. Rikos eroaa kunnianloukkauksesta siten, että siinä on kysymys oikeellisen tiedon levittämisestä, kun taas kunnianloukkauksessa on ensisijaisesti kyse valheellisen tiedon levittämisestä. Politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa toimivan henkilön yksityiselämästä saa kuitenkin ilman lupaa levittää myös sellaisia tietoja, jotka voivat aiheuttaa tietojen kohteelle kärsimystä. Tiedon levittämisen on tällöin oltava tarpeen jonkin yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelyssä ja sen pitää liittyä tällaisen henkilön tehtävien suorittamisen arviointiin.
Rikoksesta käytetään usein virheellistä nimitystä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Nimitys on virheellinen, koska tekoon ei syyllisty levittämällä loukkaavaa tietoa vaan levittämällä tietoa yksityiselämää loukkaavalla tavalla. Virheellinen kirjoitusasu on päätynyt jopa hovioikeuden päätöksiin.
Käytännössä muun kuin suoranaisesti yksityiselämään liittyvän tiedon levittämisestä syyttäminen voisi tämän lain perusteella tulla kyseeseen vain poikkeustapauksissa. Tällainen tilanne saattaisi olla esimerkiksi se, että joku tarkoituksellisesti levittäisi muuta tietoa sellaisessa asiayhteydessä, että siitä ilmeisen perustellusti olisi pääteltävissä tai muuten ymmärrettävissä toisen henkilön yksityiselämän suojan piiriin kuuluva seikka.
Kunnianloukkauksesta säädetään rikoslain 24 luvun 9 §:ssä. Pykälän mukaan kunnianloukkaukseen syyllistyy se, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka muuten halventaa toista.
Tämän naisen tapauksessa käräjäoikeus oli toisin sanoen ottanut kannan, että he tietää mitä suhteessa on tapahtunut ja että nainen valehtelee. Ihme jos tämä misogynia menee hovissa läpi.

Nehän opettaa että se vastuu juuri on rikollisella itsellään. Nyt somettaja syyllistyi rikokseen.

Kyseessä voi olla yksityisyyden suojauksessa oleva rike vain silloin jos vastapuoli ei ole mitenkään liittynyt tapahtumaan. Esim toisen terveystietojen julkaisu on rikos. Se ei ole rikos jos kerrot jonkun tapahtuman mikä henkilöllä on ollut kyseisen ihmisen kanssa.

Tällaisten tekojen säätämisellä rangaistavaksi halutaan suojella yksityiselämän suojaa, joka on turvattu perustuslain 10 §:ssä. Rikos eroaa kunnianloukkauksesta siten, että siinä on kysymys oikeellisen tiedon levittämisestä, kun taas kunnianloukkauksessa on ensisijaisesti kyse valheellisen tiedon levittämisestä

Ei ole syyllistynyt. Tämä päätös on niin kummallinen että pistää miettimään onko tuomarilla lainkaan lainopillista koulutusta ammattiinsa.

Oikeuslaitos on kanssasi eri mieltä.
Mitäs me nyt tehdään?
Aloituksessa sanotaan, että tuomio annettiin kunnianloukkauksesta. Se edellyttää valheellisen tiedon levittämistä. Ja sitä tässä ei oikeuden mukaankaan ollut.

Kuten yllä sanoin niin jos sinä itse liityt siihen tapahtumaan niin siitä kertominen ei ole rikos. Jos et liity mitenkään niin se olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt oikeuslaitoskin opettaa, ettei vastuu omista teoista ole tekijällä itsellään.
Nehän opettaa että se vastuu juuri on rikollisella itsellään. Nyt somettaja syyllistyi rikokseen.
Ei ole syyllistynyt. Tämä päätös on niin kummallinen että pistää miettimään onko tuomarilla lainkaan lainopillista koulutusta ammattiinsa.
Jos nyt menisit takaisin keittiöön tekemään lapsille voileipiä

Ei pidä paikkaansa.

Olen jo keittiössä ja teen pastakastiketta lapsille. Joten se siitä.
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa sanotaan, että tuomio annettiin kunnianloukkauksesta. Se edellyttää valheellisen tiedon levittämistä. Ja sitä tässä ei oikeuden mukaankaan ollut.
Kyseessä on jonku miesvihaajan mielipidekirjoitus, ei uutinen.
Suomen lain mukaan tässä on menty.
Tässä puhutaan miehen kunniasta, niin kovasti haiskahtaa tietyn uskonnon edustajalta...
Voi nyt hlvetti 😯