Aiotko katsoa Joker- leffan tänään tv:stä? Tai oletko jo nähnyt.
Tv:ss.ä siis ensi- ilta. Kiinnostaa, ja aion katsoa, vaikka väkivaltaelokuvista en pidä muuten.
Kommentit (121)
Aion vaikka minulla on se dvd:llä.
Kuvaa upeasti ja koskettavasti mielenterveyden romahtamista. Arthur on ensimmäinen elokuvahahmo johon teinivuosien jälkeen vähän rakastuin.
Faith kirjoitti:
Näin elokuvan eilen ensimmäisen kerran.
Keskeistä Arthurin hahmossa oli, ettei hänellä kovasta yrittämisestä huolimatta ollut minkäänlaista hallintaa omasta elämästään. Hän yritti olla koomikko, mutta onnistui naurattamaan ihmisiä vain tahattomasti. Kun joku toinen pilkkasi ja nöyryytti häntä, ihmiset nauroivat hänelle, mutta kun hän kertoi vitsin, kukaan ei nauranut.
Paras kohtaus oli se jossa Arthur oli Murray Franklinin talk show'ssa vieraana ja sai tilaisuuden näyttää koomikon kykynsä ison yleisön edessä (tai näin hän itse koki, oikeastihan Murray oli kutsunut hänet vain siksi, että saisi itse olla hauska hänen kustannuksellaan). Arthur selasi vitsimuistiinpanojaan ja hänen silmiinsä osui lause "Toivottavasti kuolemassani on enemmän järkeä kuin elämässäni."
Mielestäni hän tajusi sillä hetkellä, siinä parrasvaloissa, etteivät hänen vitsinsä varsinaisesti ole hauskoja – paitsi korkeintaan muille sellaisille, joille millään ei ole enää pitkään aikaan ollut mitään väliä.
Vitsimuistiinpanot olivat samalla hänen päiväkirjansa. Sinne tänne kirjoitetut hauskat huomiot toimisivat, tragikoomisena huumorina, vain osana kokonaisuutta: hänen elämänsä oli se vitsi, joka sai ihmiset nauramaan.
Hienon tarinan mielestäni pilasi se, kun Arthur tap poi äitinsä sekä sen jälkeen työkaverinsa. Teot olivat turhia, ne eivät tuoneet mitään lisää tarinaan, rikkoivat vain kokonaisuutta. Olisin jättänyt ne välistä ja siirtynyt nöyryyttävästä kohtaamisesta Thomas Waynen kanssa suoraan Murrayn show'hun.
Jokerin syntyyn olisi riittänyt se, että Arthur tajusi aikaansaaneensa, tahattomasti totta kai, Gothamin mellakat. Olisi ollut riittävän pahismaista, että tarinan lopussa Arthur olisi vihdoin löytänyt itsensä Jokerina eli kaaoksen mestarina ja sankarina, järjestäytyneen maailman arkkivihollisena, ja jäänyt surffailemaan mellakan aalloille lopullisesti kilahtaneena.
Kyllä Arthur oli tajunnut jo aiemmin, että ihmiset eivät naura hänen vitseilleen vaan hänelle. Se tuli selväksi siinä vaiheessa, kun Murray näytti videon Arthurin stand-up-esiintymisestä ohjelmassaan. Arthurhan ei mennyt Murrayn talk show'hun tarkoituksenaan tappppaa Murray vaan itsensä. Hän oli jo pilannut elämänsä ja tiesi jäävänsä kohta kiinni, joten hän päätti näpäyttää yleisöä ja Murrayta ja tehdä itsemurrhan suorassa lähetyksessä.
Kaikesta huolimatta Arthur tunsi vielä hieman kunnioitusta vanhaa idoliaan kohtaan ja jaksoi toivoa kuvauspaikalle mennessään, että Murray osoittaisi jonkinlaista empatiaa, ymmärrystä tai hyväksyntää häntä kohtaan. Arthur toivoi jäävänsä ihmisten mieleen surullisena ihmiskohtalona ja herättävänsä myötätuntoa julkisen itsemurrhan jälkeen.
Mutta Murrayn nuiva käytös, pisteliäisyys ja inho latistivat nuo haaveet nopeasti, ja kun Arthur selasi muistiinpanojaan ja löysi tuon kyseisen merkinnän, hän havahtui ja päätti, ettei tapakaan itseään vaan Murrayn (tai ensin Murrayn ja vasta sitten itsensä). Näin hänen kuolemansa ei olisi turha (sillä eihän kukaan oikeasti välittäisi, vaikka hän kuolisi) ja hän saisi edes hetken tuntea saaneensa jonkinlaista oikeutta.
"He eivät piittaa pas""kaan sinusta Arthur. He eivät piittaa pas"aa minustakaan " (sosiaalityöntekijä)
"Pahinta mielenterveys ongelmissa on että sinun oletaan käyttäytyvän,kuin niitä ei olisi" (Arthur)
" Luulin ettå elämäni on tragedia,nyt tajusin että se on komedia" (Arthur)
Tätä Jokeria ei heitetty happoaltaaseen vaan yhteiskuntaan.
Repliikit,näyttelijänsuoritukset, yhteiskunnallinen kannanotto.. en ymmärrä miten tämä ei muka olisi mestariteos!
Vierailija kirjoitti:
Selittäkää se loppukohtaus sen sosiaalityöntekijän vai psykologinaisen kanssa. Oliko kuvitelmaa vai oikeasti tapahtui?
Tarkoitatko nyt sitä kun menee naapurin,jota harhoissaan tapaili asuntoon vai mitä?
Tuli toinen leffa mieleen tästä Joker leffasta ja se on Beau is afraid. Samantyylinen elokuva, jossa kanssa on J. Phoenix pääosassa, elokuva vaan on paljon taiteellisemmin tehty ja paljon ahdistavampi ja sairaampi ja on sekava puolenvälin jälkeen kun muuttuu niin taiteelliseksi.
En suosittele tuota leffaa, sillä sen katsominen on koettelemusta, joten katsokaa vain omalla vastuullanne. Joker on nössö elokuva tuohon verrattuna, mutta ei Joker huono leffa ollut, vaan oli mielestäni aika hyvä.
Jos on itse köyhä,masentunut ja koko elämänsä saanut kakkaa niskaan tämä leffa iskee tavalla jota kultalusikka suussa syntyneet eivät ymmärrä.
Minä lainasin elokuvan kirjastosta,koska ei ollut rahaa mennä elokuvateatteriin. Leffan jälkeen lähdin ulos ja etsin taloyhtiön tuhkiksesta polttelukelpoisia temppuja. Mietin että "Sinä ja minä, Artur ".
Symboliikkaa ja ihan oikeita asioita paljon ja tykkäsin miten elokuvassa tuotiin myös muutamassa kohtaa esille batmanin perhettä sivutuotteena, se kieto aika hyvin yhteen muutaman asian.
Mut muuten elokuva oli tylsä ja ei oikein mielenkiintoinen. Musta tää Jokeri ei oo paras Jokeri mitä me ollaan nähty ja tää elokuva oli vähän vastenmielinen muutamassa kohtaa ja ehkä ihan vähä liikaa sitä Jokerin teennäistä naurua joka välissä.
Yliarvostettu elokuva mut ihan ok, kerran kattoo ja se on siinä, ei replay valueta ollenkaa.
3.5/5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliarvostettu leffa ja petyin kun kävin leffateatterissa katsomassa. Jokeri syntyy kun pikkurikollinen Jack Napier putoaa happoaltaaseen, se on oikea jokerin syntytarina!
Jokeri ja Jokeri. Tämä elokuva kertoo mielenterveysongelmista kärsivästä miehestä jota kohdellaan kaltoin ja lopulta kamelin selkä katkeaa. Ohjaaja huijasi elokuvastudiota ja väitti tekevänsä Batman-spinoffin kun kunnon elokuvia ei nykyään rahoiteta ja loppu on historiaa.
Jep. Juuri näin. Ei liity Batmaniin mitenkään oikeasti. (Ja vielä vähemmän Marveliin, jonka hahmoja ei edes ole Jokeri tai Batman.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä jotka eivät ole nähneet tätä elokuvaa niin tämä ei kerro Batmanin tunnetusta Jokerista.
Olihan Gotham -sarjassakin kaksi Jokeria.Eikä kaikki Batman tarinat ole yhtenäisiä.
Sitähän ollaan spekuloitu, että tuleekohan tälle jatkoa, jossa syntyy toinen Jokeri josta tulee Batmanin arki vihollinen.Tähän viittasi ainakin lopun kohtaus, jossa pellenaamarinen kriminaali ampuu Waynet. Kyseessä lienee se Jack Napier, johon perinteinen Jokeri perustuu.
Mä en kovin hyvin muista tuota Joker leffaa, joten pitäisi kai minunkin katsoa se uudelleen.
Mä en muista tuota ampumiskohtausta.
Ampumiskohtaus on lähtölaukaus Batmanin syntymiselle. Perustarinassa ampuja on tosiaan Jack Napier-niminen pikkukriminaali, joka ryöstää Brucen vanhemmilta kaulaketjut ja ampuu molemmat hengiltä. Poika katsoo vierestä ja jää vanhempiensa ruumiiden viereen. Muistaakseni Napier heittää vielä jonkun sananlaskun siinä, mikä jää Brucen mieleen. Tässä vaiheessa Jack ei vielä ole Jokeri, vaan pelkkä kriminaali. Myöhemmin tulee tuo tippuminen happosammioon ja muuttuminen, siis siinä vaiheessa kun Bruce on jo Batman ja aikuinen. Jokeri käyttää jossakin yhteydessä samaa sananlaskua, jonka sanoi ampuessaan Brucen vanhemmat. Tästä Bruce laskee 1 + 1 = 2 ja tajuaa että sama mies.
Tässä leffassa Jack oli erillinen henkilö kuin Arthur ja esiintyi vasta lopussa. Arthur toki laukaisi tapahtumasarjan, mutta ei ollut sama Jokeri kuin se joka ampui Brucen vanhemmat.
Samaan aikaan, samalla kanavalla kirjoitti:
Kyllähän pingviini oli oarras Batmanin vastustajista, siis sen Adam Westin Batmanin 1960-luvulla.
Ras Al-Ghul taitaa olla kovapintaisin.
Batmanin oppi-isä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras kohtaus ja tähän kai sitä Suomessakin ollaan menossa kun ajetaan epätoivoiset nurkkaan. Kuunnelkaa Jokeri sanoo.
Tuota noin, kun tämä ei kerro mistään oikeisto/vasemmistoakselista vaan siitä, että mielisairasta kiusataan KAIKKIEN muiden taholta.
Kyllä se sillä tavalla kertoo, että nykyhallitus on leikkaamassa mielenterveyshoidosta, lapsilta, sosiaalitukien varassa eläviltä, työttömiltä ynnä muilta vähäosaisilta. Juuri näiltä, joista se Joker nousi. Toivotaan, että ei nouse täälläkin..
Jep, mutta miksi nuo mainitsemasi ongelmat pamahtivat päälle jo silloin, kun edellinen hallitus oli voimissaan?
Miksi köyhät lisääntyivät Marinin aikana noin sadalla tuhannella?
Hyvä että Arthur päästi sen pienikasvuisen menemään. Hänhän oli ainoa joka oli ollut Arthurille hyvä. Ehkä koska oli itsekin poikkeava valtavirrasta ja jotenkin tajusi Arthuria.
Väkevä elokuva. Hyvin 70-lukulainen paitsi visuaalisesti, myös ihan elokuvan laadun kannalta. 70-lukuhan oli jenkeissä viimeinen vuosikymmen, kun siellä pystyttiin tekemään yhteiskuntakriittisiä elokuvia eikä tuottajat pilanneet sitä. Tämä leffa kuuluu siihen sarjaan.
Ohjaaja/käsikirjoittaja oli onnistunut tuomaan esille ongelman ytimen. Kaikessa, pienissäkin yksityiskohdissa.
Olen Jokerin nähnyt ja nyt tallensin sen, katson sitten, kun "siltä tuntuu", nyt ei tunnu. Muistan kuinka sen nähdessäni olin pitkään jossakin aivan oudossa, suht epämiellyttävässä tunnetilassa ja nyt en sitä halua, kuristaa se muisto.
Loistava elokuva, vielä loistavampi J.P😍
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että Arthur päästi sen pienikasvuisen menemään. Hänhän oli ainoa joka oli ollut Arthurille hyvä. Ehkä koska oli itsekin poikkeava valtavirrasta ja jotenkin tajusi Arthuria.
Väkevä elokuva. Hyvin 70-lukulainen paitsi visuaalisesti, myös ihan elokuvan laadun kannalta. 70-lukuhan oli jenkeissä viimeinen vuosikymmen, kun siellä pystyttiin tekemään yhteiskuntakriittisiä elokuvia eikä tuottajat pilanneet sitä. Tämä leffa kuuluu siihen sarjaan.
Ohjaaja/käsikirjoittaja oli onnistunut tuomaan esille ongelman ytimen. Kaikessa, pienissäkin yksityiskohdissa.
Sattumaa tai ei, tässä leffassa näytellyt Robert De Niro näytteli juuri monissa 70-luvun lopun mahtielokuvissa: Taksikuski, Kummisetäm Kuin Raivo Härkä, Once upon a time in America jne.. hienoa että oli tässäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että Arthur päästi sen pienikasvuisen menemään. Hänhän oli ainoa joka oli ollut Arthurille hyvä. Ehkä koska oli itsekin poikkeava valtavirrasta ja jotenkin tajusi Arthuria.
Väkevä elokuva. Hyvin 70-lukulainen paitsi visuaalisesti, myös ihan elokuvan laadun kannalta. 70-lukuhan oli jenkeissä viimeinen vuosikymmen, kun siellä pystyttiin tekemään yhteiskuntakriittisiä elokuvia eikä tuottajat pilanneet sitä. Tämä leffa kuuluu siihen sarjaan.
Ohjaaja/käsikirjoittaja oli onnistunut tuomaan esille ongelman ytimen. Kaikessa, pienissäkin yksityiskohdissa.
Sattumaa tai ei, tässä leffassa näytellyt Robert De Niro näytteli juuri monissa 70-luvun lopun mahtielokuvissa: Taksikuski, Kummisetäm Kuin Raivo Härkä, Once upon a time in America jne.. hienoa että oli tässäkin.
En ole ikinä, enkä tule ikinä, ymmärtämään miksi RDN on jonkun mielestä jotenkin "hyvä" saati mahtava näyttelijä, eihän miehellä ole karismaakaan yhtään.
Al Pacino sen sijaan ja hänen roolisuorituksensa vuosikymmenestä toiseen, ei vain Kummisedässä😍
Katsoin noin vuosi sitten tuon leffan ja oli tosi hyvä!
Vierailija kirjoitti:
Samaan aikaan, samalla kanavalla kirjoitti:
Kyllähän pingviini oli oarras Batmanin vastustajista, siis sen Adam Westin Batmanin 1960-luvulla.
Ja Burgess Meredith veti roolin hyvin.
Jokerinahan sarjassa oli Cesar Romero ja Arvuuttajana Frank Gorshin.
Ulkomuistista nuo poimin.
Romero ei suostunut ajamaan viiksiään roolia varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras kohtaus ja tähän kai sitä Suomessakin ollaan menossa kun ajetaan epätoivoiset nurkkaan. Kuunnelkaa Jokeri sanoo.
Uskomattoman hyvin kuvattu kohtaus. Siinä tuli kaikki: nurkkaan ajetun epätoivo, toisen harrastama vähättely, kaikki se sama mitä Suomessa harrastetaan. Toivottavasti viimeinen tapahtuma ei toteudu.
Katsokaa leffa.
Ja se kun koko tappohomma alkaa siitä metrokohtauksesta, kun känniset liimatukkaiset pörssimeklarit ahdistelevat naista ja sitten jokeria.
Katoin ekat 20 min ja se riitti. Todella outo ja sekava.