Sinulle kuka haet muotidiagnoosiksi ADD/ADHD, asperger, autismi yms.

Niin voitko kuvitella, mitä noiden kanssa eläminen oikeesti on päivittäin?

Onko kivaa, kun unohdat kaiken, sähellät raha-asiat, aiheutat pahennusta, aiheutat riitatilanteita, et opi mitään, elämänhallinta heittää ajoittain häränpyllyä, ellet pidä itsellesi todella tarkkaa kuria ja lukujärjestystä päivittäisissä kotitöissä. Silloinkin siivouksen ja mm. vaatteiden siistiyden ylläpito on haastavaa.

Lisäksi Myöhästyt joka paikasta, unohdat tapahtumat ellei ne ole kalenterissa.. Vai onko kalenterikin hukassa?

Näitähän nyt riittää. Mutta vuosien varrella, totut siihen. Alat pitämään sitä normaalina, että jokainen päivä on selviytymistä.

Lisäksi sitä siivittää omituiset rituaalisi ja laskeskelusi, jota on pakko toistaa joka paikassa. Ajatus kulkee samaa rataa,eikä sitä saa radaltaan mikään. Paukautat sopimattomia asioita muiden kuullen, ja vasta viikkoja jälkikäteen alat tajuta, että hetkinen.. Tuota mitä mä sanoin, ei olisi pitänyt sanoa.

Ajoittain purskahdat itkuun ja menet terveydenhuoltoon. Kerrot, että sulla on varmasti kehitysvamma, tai muu neurologinen häiriö. Sinut nauretaan pihalle sieltä, ja ajattelet, että kun olisikin jopa vaikka kehitysvamma, niin olisit saanut kailki tukipalvelut pienestä pitäen. Mutta ei ole, ja silti pärjäät elämässä heikommin kun jopa ne kehitysvammaiset.

Nämä "sairaudet" (joo, eivät oikeasti ole sairauksia) ovat kärsimystä meille, joilla ne on, varsinkin jos on useampi päällekkäin.

Se joskus vaan ketuttaa nähdä siististi pukeutuneen, hyvin toimeentulevan, siistin kodin omaavan ihmisen valittavan ADD/ADHD oireita. Kun voi melkeenpä jo 100 varmasti sanoa, että ei ole. Unohtelu tai muu johtuu todennäköisesti jostain muusta.

Jos nämä tyypit menis vaikka sairaalakoulun päiväksi. Kattomaan millasten ongelmien kanssa siellä lapset ja nuoret painii, ja millasia aikuisii heistä tulee. Niin todellakin, he huomaisi että eivät ole nepsyjä.. Tätä mieltä mä oon.