Joskus 150-200 vuotta sitten naiset synnyttivät lapset kotona vain jonkun naapurin naisen avustamana.

Joo, nykyään on tavoite, että molemmat selviytyvät ilman suurempia vahinkoja. Sen enempää ei synnäriltä saa.

Äiti- ja lapsikuolleisuus on vähentynyt huomattavasti kun synnytykset on nyt siirretty pääasiassa sairaalaan.

Että sellaista tällä kertaa. Niin ne ajat muuttuvat. On keksitty kaikkea uutta hevosella liikkumisen jälkeen ja ap:n mielestä kaikki oli ennen paremmin? No eihän siinä mitään...

Kyllä 200 vuotta sitten oli ns. lapsenpäästäjiä, kätilöihin verrattavia naisia, jotka haettiin avuksi.

Äiti- ja lapsikuolleisuus ovat vähentyneet siksi, että äitien ravitsemus on paremmalla tolalla ja voidaan tehdä sektioita, mutta muuten äiti on sairaalassa ihan yhtä turvassa kuin 200 vuotta sitten saunassa tai omassa vuoteessaan. Jos kätilö päättää, että kyllä se lapsi sieltä tulee, tässä mitään lääkäriä tarvita, niin hautajaisten sijaan saa valmistautua loppuikänsä omaishoitajuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Joo, nykyään on tavoite, että molemmat selviytyvät ilman suurempia vahinkoja. Sen enempää ei synnäriltä saa.

Vai ehkä elossa?

Kaikki muukin terveydenhuolto oli aika lapsenkengissä. Allergioihin ja lastentauteihin vain kuoltiin, kun ei hoitoa ollut. Naurettavinta nykyajassa on se, että jos miehellä ei pippeli seiso niin siihen vaan pilleriä. Miksi ei voi hyväksyä, että panohommat loppuu sitten siihen? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, nykyään on tavoite, että molemmat selviytyvät ilman suurempia vahinkoja. Sen enempää ei synnäriltä saa.

Vai ehkä elossa?

Se, taisin olla yltiöoptimistinen. Omasta synnytyksestä on 22 vuotta, silloin vielä edes tavoiteltiin jotakin.

Se historian tuntemus.

Naiset eivät synnyttneet suinkaan jonkun "naapurin naisen" kanssa, vaan joka kylässä oli useampi "lapsenpäästäjä". Ja ilokaasuakin oli 1800-luvulla ja kivunlievytyksenä synnyttävä äiti juotettiin humalaan.

Ja juuri kotisynnytyksen aikakaudella nainen kuoli jossakin elämänsä vaiheessa synnytykseen, samoin lapsikuoleisuus oli yleistä.

Muut huolehtivat äidistä lapsivuodeajan, joka kesti 3-12 kk. Ennen nainen ei edes voinut poistua kodistaan tai tehdä töitä, ennen kuin nainen oli ripittäytynyt, ja se tapahtui kuukausien päästä synnytyksestä ja sillkin viitattiin raamattuin.

Aloituksesta päätellen, niin raamattu kuin historia näyttäisi ap. olevan vieras.

Hah-hah; oletpa vitsikkäällä ja provosoivalla tuulella heti aamusta! Voin kuitenkin kertoa sinulle faktana, että ei siitä ole noin kauan aikaa kulunut Suomessa. Kaksi todellisen elämän esimerkkiä;

Isoäitini synnytti 1930-luvulla sähköttömässä, ilman mukavuuksia olevassa kodissaan kaksoset kotona anoppinsa avustamana. Kaksoset jäivät eloon, mutta isoäitini kuoli, koska istukka ei poistunut luonnollisesti. Isoäitini vietiin synnytyksen jälkeen sairaalaan pikkukylän ainoalla autolla (kuorma-auto). Isoisäni saapui takaisin sairaalasta kotiin kuollut vaimonsa mukana. Isoäitini ruumista säilytettiin aitassa hautajaisiin saakka ja äitini sisaruksineen sai isänsä luvalla käydä katsomassa äitiä aitassa. Isoisäni hoiti yksinhuoltajana suurperheensä sukulaisnaisten ja isompien lastensa avustamana ja ei koskaan tuon jälkeen mennyt uudestaan naimisiin.

Äitini synnyttämä 11. lapsi kuoli kohdun repeämän seurauksena 1960-luvulla sairaalassa. Oli hiuskarvan varassa, että äitini jäi henkiin. Muutama vuosi tätä ennen minä synnyin kotiin hetekalle. Kivunlievityksenä oli ympärillä pyörivä lapsikatras.

Edellisten kokemusten johdosta minä tiesin varmasti synnyttäväni lapseni sairaalassa (onneksi asuimme lähellä sairaalaa, joten tiesin sen varmasti olevan mahdollista). En ajatellut etukäteen liiemmin sitä, haluankotai kivunlievitystä vai en, mutta tiesin haluavani varmasti synnyttää sairaalassa. Perusteluja ei tarvinne enempää edellisten kertomusteni perusteella antaa.

Mun noin 1800-luvun puolivälissä suäybtynyt isoäidin äiti oli koulutukseltaan ja ammatiltaan kätilö ja asui Liperissä lähellä Joensuuta.

Eli oli silloinkin jo ammattilaisia.

Niin on se kamalaa että nykyään naisillakin on oikeus terveydenhuoltoon ja ihmisarvoiseen elämään.

Selvä, sellainen idiootti siellä tällä kertaa. Jospa ap muistat, että mitää apua et hae, kun sairastut, sillä sairaustuminen on seuraus synneistäsi.

Vierailija kirjoitti:

Mun noin 1800-luvun puolivälissä suäybtynyt isoäidin äiti oli koulutukseltaan ja ammatiltaan kätilö ja asui Liperissä lähellä Joensuuta.

Eli oli silloinkin jo ammattilaisia.

Oli, mutta monessa kaupungissa miehet kävivät keskustelua aiheesta "onko kätilön/lapsenpäästäjän palkkaaminen kuinkakin suuri meno"!

1800-luvulla joka kolmas nainen kuoli synnytykseen tai lapsivuodeaikana. Raskaana oleva yleensä hyvästeli läheisensä varmuuden vuoksi synnytyksen lähestyessä.

Ranskan hovissa kehitettiin "vuoteessa synnytys" lääkäreitten avulla, olihan synnytys niiiin vulgääriä!

Jossain maailmalla varmaan vieläkin pullautetaan lapsi kyykkyasennossa pellonpientareelle, ilman apua, ja eiku takaisin haravan varteen!

Onneksi ei tarvitse pyllähtää hankeen synyttämään!

Ps eikös Suomessa ole maailman pienin lapsikuolema luku asukaslukuun verrattuna?

Mä olen synnyttänyt sairaalassa 2 lasta ilman kivunlievitystä, kaikki ei sitä saa edelleenkään.

Ei siitä noin kauaa ole. Mummoni on syntynyt sainassa 1917. Synnytyslaitokset taisteltiin Suomeen. Ei ollut itsestäänselvyys että ne saatiin. Siksi itseäni vähän kyrsii että on yritetty uudelleen alkaa hehkuttamaan kotisynnytyksiä. Synnytys on kuitenkin lapsen elämän vaarallisin hetki ja suuri osa komplikaatioista on sellaisia ettei niitä voi etukäteen aavistaa.

Vierailija kirjoitti:

Se historian tuntemus.

Naiset eivät synnyttneet suinkaan jonkun "naapurin naisen" kanssa, vaan joka kylässä oli useampi "lapsenpäästäjä". Ja ilokaasuakin oli 1800-luvulla ja kivunlievytyksenä synnyttävä äiti juotettiin humalaan.

Ja juuri kotisynnytyksen aikakaudella nainen kuoli jossakin elämänsä vaiheessa synnytykseen, samoin lapsikuoleisuus oli yleistä.

Muut huolehtivat äidistä lapsivuodeajan, joka kesti 3-12 kk. Ennen nainen ei edes voinut poistua kodistaan tai tehdä töitä, ennen kuin nainen oli ripittäytynyt, ja se tapahtui kuukausien päästä synnytyksestä ja sillkin viitattiin raamattuin.

Aloituksesta päätellen, niin raamattu kuin historia näyttäisi ap. olevan vieras.

Naurattaa tuo että muut huolehtivat 3 kk naisesta. Ehkä hienostoperheissä. Kysypä piioilta, maalaisnaisilta, työkläisnaisilta.

Vielä 1940 syntynyt sisareni on syntynyt maalla sähköttömässä talossa anopin avustuksella. Itse jo sairaalassa kun äidilläkin ikää, kai odotti viikon sairaalassa synnytystä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä 200 vuotta sitten oli ns. lapsenpäästäjiä, kätilöihin verrattavia naisia, jotka haettiin avuksi.

Äiti- ja lapsikuolleisuus ovat vähentyneet siksi, että äitien ravitsemus on paremmalla tolalla ja voidaan tehdä sektioita, mutta muuten äiti on sairaalassa ihan yhtä turvassa kuin 200 vuotta sitten saunassa tai omassa vuoteessaan. Jos kätilö päättää, että kyllä se lapsi sieltä tulee, tässä mitään lääkäriä tarvita, niin hautajaisten sijaan saa valmistautua loppuikänsä omaishoitajuuteen.

Vielä n. 70 vuotta sitten ei kätilöt saaneet käyttää jotain lääkettä pahaan vuotoon ja äitejä kuoli käsiin, varsinkin kotona. Koulutettujen kunnankätilöitten ansiossa äiti- ja lapsikuolleisuus laski huomattavasti. Ja tietenkin heidän käytössään olleitten lääkkeitten.

Jos aihe kiinnostaa, on paljon kirjoja kätilöitten kokemuksista. Yksi sellinen Jumalan ja synnyttäjän välissä. Toteamus oli se, että ei kätilö voi enempää kuin Jumala sallii.

Onneksi näin. Olisin ilman lääketiedettä kuollut ensimmäiseen synnytykseen lapseni kanssa.

Raamattu on miehien kirjottama. Aika paljo naisvihaa paikoittain.