Miksi jotkut ihmiset eivät käy koskaan missään

Ei ole rahaa käydä missään.

Jos saa 6 kuukauden työn niin siitä pitää säästää työttömyysajan ruokaan.

En pidä matkustelusta enkä ihmisistä.

3 vuotta 8 kk oli elämä sitä, että aamulla helvetin aikaisin herätys ja kiireellä töihin. Töissä sitten se 8 h ja töistä kaupan kautta kotiin. Niin, mikäli kaupasta tartti jotain hakea. Jos ei, niin töistä suoraan kotiin. Vain, jos töiden jälkeen jaksoi lähteä fillarilenkille, niin siinä sitten näki vähän muutakin kuin kotikulmat ja työmatkareitin. Ja tätähän tapahtui hyvin harvoin, että töiden jälkeen jaksoi jotain järkevää tehdä. Fyysinen työ huonoine yöunineen ja työmatkoineen vie kyllä kaikki mehut, ettei siinä muuta tehdä kuin käydään töissä. Ei mitään muuta elämää. Töistä kun kotiin pääsi, niin hyökkäsi jonkun sapuskan kimppuun ja siinähän se loppupäivä sitten menikin. Nukkumaan jo mielellään ennen Salkkareiden alkua, että jaksaa aamuyöllä klo 4 herätä ja ruveta potkimaan itseään työpaikalle. Niin saatanan paskajäykkää oli, ja nythän tässä on oltu jo yli kuukausi työttömänä. Ilmeisesti eläkeikään asti menee, että olen työttömänä nyt sen viimeisen kerran. Radiosta kuuluu, televisiosta näkyy ja uudesta työpaikasta ei näy eikä kuulu mitään. Noista työajoista voin sanoa sen, että jos se on sitä että joka päivä kuudeksi töihin ja neljältä herätys, niin samahan se olis siinä kohtaa tehdä ihan pelkkää yövuoroa. Aamut olisivat ainakin helpompia.

Tunnen ikäiseni nelikymppisen miehen, joka asuu puolisonsa kanssa pikkukunnassa.

Puoliso käy edes kodin ulkopuolella töissä ja joskus jollakin keikalla tms, mutta mies ei hievahda kotoaan yhtään mihinkään. Tekee etätöitä koneella. Ei harrasta mitään, ei käy missään, matkustelu on aivan utopistinen ajatus, sillä jo parinkymmenen kilometrin päähän kaverin luo kahville tuleminen on todella iso ja vaikea ponnistus.

Hyvin vastentahtoisesti ja piiitkään taivuttelun ja painostamisen jälkeen saattaa joskus tulla johonkin vanhojen kavereiden tapaamiseen, mutta tämä siis tapahtuu ehkä kerran kahdessa vuodessa. 

Tämän ihmisen kohdalla kyse ei käsittääkseni ole mistään sosiaalisista peloista tai muista mt-ongelmista, vaan kerta kaikkiaan jostakin... saamattomuudesta tai... en tiedä. 

Terve nelikymppinen ihminen elää kuin jokin vanhus kotinsa vankina, mutta ihan vapaaehtoisesti. Elämänpiiri on ehkä kilometrin säteellä eli käy lähikaupassa, ei muualla. Itse en tuollaista elämäntapaa voi ymmärtää, tulee lähinnä surullinen olo.

No itsellä se oli virikkeiden puute, jotenkin elämä alkoi koko ajan pienentyä ja pienentyä ja siihen itsekin havahtui lopulta ja lähdin tietoisesti taas vaikka viikonloppuina toiseen kaupunkiin päiväksi. Mutta osaltaan se on tietysti jollain luonteenpiirrekin tai sitten syynä on tuo mikä minulla oli.Tai rahan puute. Sekin kaventaa mahdollisuuksia.

Olen liian stressaantunut. Pomo on idiootti, kotona on remontti ja autistinen lapseni oireilee koulukiusaamisen takia illat pitkät. Olen myös äitini omaishoitaja. 

Masentuneisuus ja ahdistuneisuus ovat yleisiä pitkittyneen stressin yhteydessä. Pitkäaikainen stressi voi altistaa myös masennukselle, päihteiden ongelmakäytölle, työuupumukselle ja jopa itsetuhoisille ajatuksille. Krooninen stressi lisää myös riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, diabetekseen sekä joihinkin syöpiin. On tärkeää olla lääkäriin yhteydessä, jos stressi pitkittyy tai stressin oireet pahenevat. 

Tavallisia stressin aiheuttamia sosiaalisia oireita ovat:

perheongelmat

parisuhdeongelmat

eristäytyminen ystävistä ja muista  ihmisistä

Iltaisin makaan sängyssä ja olen ahdistunut. 

 

Olen ääniyliherkkä, joten musiikkitapahtumat ja muut joukkokokoontumiset on pois suljettuja. Kuntosalilla pystyn olemaan, kun käytän kuulosuojaimia.

Vapaa-aikana haahuilen metsissä ja kävelen kuntopolulla. Kaupassa on käytävä. Lisäksi olen väsynyt ihmisiin.

Itse vaikutan varmasti ulospäin todella sosiaaliselta. Olen puhelias ja osaan tulla kaikkien ihmisten kanssa toimeen, koska luen ihmisiä ja tilanteita. Mutta se on todella puuduttavaa ja kotona aika menee sosiaalisista tilanteista toipumiseen, joten ei tule paljoa ihmisten ilmoilla oltua jos ei ole pakko.

Ei ole rahaa. Joo, voihan sitä mennä vaikka johonkin markkinoille pyörimään tmv. mutta onko se oikeasti hauskaa kun ei yhtä kahvikupillista tai jäätelöä pysty ostamaan? Piknikille puistoon, no eipä ole rahaa tehdä eväitä. Leffateatteri aivan liian kallis, jostain bändikeikasta puhumattakaan. Metsässäkin jaksaa kävellä vain tiettyyn pisteeseen, sitten nekin kävyt on nähty. Pysyn siis kotona.

Minulla ei ole muuta syytä kuin raha ja se, että julkisilla lähteminen on niin vaivalloista. Kotoa saakka tarvii taksi ottaa lähimmälle bussi- tai juna-asemalle ja siitä sitten edelleen lentoasemalle. Kallista ja monimutkaista reissaamista.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen ikäiseni nelikymppisen miehen, joka asuu puolisonsa kanssa pikkukunnassa.

Puoliso käy edes kodin ulkopuolella töissä ja joskus jollakin keikalla tms, mutta mies ei hievahda kotoaan yhtään mihinkään. Tekee etätöitä koneella. Ei harrasta mitään, ei käy missään, matkustelu on aivan utopistinen ajatus, sillä jo parinkymmenen kilometrin päähän kaverin luo kahville tuleminen on todella iso ja vaikea ponnistus.

Hyvin vastentahtoisesti ja piiitkään taivuttelun ja painostamisen jälkeen saattaa joskus tulla johonkin vanhojen kavereiden tapaamiseen, mutta tämä siis tapahtuu ehkä kerran kahdessa vuodessa. 

Tämän ihmisen kohdalla kyse ei käsittääkseni ole mistään sosiaalisista peloista tai muista mt-ongelmista, vaan kerta kaikkiaan jostakin... saamattomuudesta tai... en tiedä. 

Terve nelikymppinen ihminen elää kuin jokin vanhus kotinsa vankina, mutta ihan vapaaehtoisesti. Elämänpiiri on ehkä kilometri

Surullista on se, että sinä et ymmärrä muuta elämäntapaa kuin omasi. Ja tietty se omasi on ainoa oikea.

Vierailija kirjoitti:

Keskustelun aihe oli "Miksi jotkut ihmiset eivät käy koskaan missään". Sitten puolet kommentoijista kertovat, kuinka he käyvät vaikka missä, eivät vain kirjoita menemisistään someen.

Minua kiinnostaa juuri nämä, jotka eivät oikeasti käy missään. Mikä ihmisen sellaiseen ajaa, ettei mikään kotiseinien ulkopuolella kiinnosta? Miksi ihminen ei ole kiinnostunut mistään, eikä utelias asioiden suhteen?

Tunnen ihmisen, joka ei ole käynyt varmaan kymmeneen vuoteen edes sadan kilometrin päässä kotoaan. Kävi ensimmäistä kertaa Helsingissä melkein viiskymppisenä, kun kaveri vei. Muuallakaan Suomessa ei ole reissannut paria Lapin matkaa lukuunottamatta. Parissa lähimmässä naapurikaupungissa on sentään joskus käynyt, ulkomailla ei koskaan. Töissä kävi muutamia pätkiä työkkärin patistamana, suurimman osan työiästään oli työtön. Nyt eläkkeellä ollessa päivät kuluvat ihmetellen, että "jaa, tänään tuulee ja on ka

Sisäisesti henkisesti rikas pärjää käymättä missään mutta henkisesti köyhä ei viihdy vaikka kiertäisi koko maapallon. Ei Jeesuskaan rampannut ulkomailla, paitsi synnyttyään Egyptissa maanpakolaisena piti olla. Ja silti muutti koko maailman jopa kalenterinkin. Itseään pakoon juoksevat eivät tajua miten joku muka kestää yksinoloa. Joo ja se se vasta vahvuutta ja järjestelmällisyyttä vaatiikin. Tyytykää alhaisiin oloihin sanoo Raamattu.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen ikäiseni nelikymppisen miehen, joka asuu puolisonsa kanssa pikkukunnassa.

Puoliso käy edes kodin ulkopuolella töissä ja joskus jollakin keikalla tms, mutta mies ei hievahda kotoaan yhtään mihinkään. Tekee etätöitä koneella. Ei harrasta mitään, ei käy missään, matkustelu on aivan utopistinen ajatus, sillä jo parinkymmenen kilometrin päähän kaverin luo kahville tuleminen on todella iso ja vaikea ponnistus.

Hyvin vastentahtoisesti ja piiitkään taivuttelun ja painostamisen jälkeen saattaa joskus tulla johonkin vanhojen kavereiden tapaamiseen, mutta tämä siis tapahtuu ehkä kerran kahdessa vuodessa. 

Tämän ihmisen kohdalla kyse ei käsittääkseni ole mistään sosiaalisista peloista tai muista mt-ongelmista, vaan kerta kaikkiaan jostakin... saamattomuudesta tai... en tiedä. 

Terve nelikymppinen ihminen elää kuin jokin vanhus kotinsa vankina, mutta ihan vapaaehtoisesti. Elämänpiiri on ehkä kilometri

No ei se kyllä ihan terve ole. Jotain on korvien välissä pielessä, jos noin elää. Elinpiiri kilometri. 

Oletko sä joku tyhjäntoimittamisesta palkkaa saava kun sulla on aikaa miettiä tuollaisia. 

Minulta työ vie kaikki voimat. Työ on erittäin sosiaalista, en jaksa vapaa-ajallani enää tavata juuri ketään. Töiden jälkeen olen ihan poikki. Käyn kaupassa, teen pakolliset kotihommat, lepään, luen, käyn kävelyllä ja menen aikaisin nukkumaan. Välillä näen lähimpiä ystäviäni, joiden kanssa voin käydä kahvilla tai jossain näyttelyissä. En missään nimessä jaksa mennä mihinkään isoihin illanistujaisiin, mihinkään tapahtumaan, jossa on enemmän kuin viisi ihmistä. 

Maanantaisin töissä eräs ihminen "hyvää hyvyyttään" kysyy kaikilta mitä he tekivät viikonloppuna. Melkein kaikki kertovat olleensa jossain patikoimassa ja tehneet monenlaista reipasta ja aktiivista asiaa. Itse olen vaivaantunut näistä kysymyksistä, en haluaisi jakaa vapaa-aikaani työkavereille. Aluksi kun vastasin, että luin koko viikonlopun, lisäkysymyksenä seuraa: mitä luit? Tosi ahdistavan tunkeilevaa. Olen mustasukkainen vapaa-ajastani ja haluan pitää sen omanani. Ymmärrän, että joku ajattelee huomioivansa toiset kysymyksillään, mutta minä mieluummin kerron itse omasta aloitteestani, jos haluan jotain kertoa.

Olen nykyisin kehittänyt muutaman patenttivastauksen näihin vapaa-ajan tekemisten kyselyihin. Vastauksilla ei ole välttämättä mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Suojelen yksityisyyttäni. 

Ap:lle tiedoksi: kaikki ihmiset eivät välttämättä kerro sinulle tekemisistään ja menemisistään. Someenkaan ei ole luottamista. Anna ihmisille yksityisyys.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei huvita, ei kiinnosta. Eikä kotonakaan huvita tehdä muuta kuin selata nettiä.

Toi nettiin siirtyvä elämä on kyllä tosi surullista.

Se on oikeasti surullista. Se, että viihtyy kotona ilman nettiäkin ja keksii puuhasteltavaa, kertoo itsekseen viihtyvästä luonteesta. Se taas, että elää netissä, kertoo kaipuusta muuhunkin. Joku resurssi vain puuttuu, että sitä kykenisi toteuttamaan. On se sitten rahaa, rohkeutta, taitoa, jaksamista, ihmissuhteita tai mitä vaan. Tähän ihminen tarvitsisi apua, vaikkei sitä itse välttämättä ymmärräkään.

Vierailija kirjoitti:

Minulta työ vie kaikki voimat. Työ on erittäin sosiaalista, en jaksa vapaa-ajallani enää tavata juuri ketään. Töiden jälkeen olen ihan poikki. Käyn kaupassa, teen pakolliset kotihommat, lepään, luen, käyn kävelyllä ja menen aikaisin nukkumaan. Välillä näen lähimpiä ystäviäni, joiden kanssa voin käydä kahvilla tai jossain näyttelyissä. En missään nimessä jaksa mennä mihinkään isoihin illanistujaisiin, mihinkään tapahtumaan, jossa on enemmän kuin viisi ihmistä. 

Maanantaisin töissä eräs ihminen "hyvää hyvyyttään" kysyy kaikilta mitä he tekivät viikonloppuna. Melkein kaikki kertovat olleensa jossain patikoimassa ja tehneet monenlaista reipasta ja aktiivista asiaa. Itse olen vaivaantunut näistä kysymyksistä, en haluaisi jakaa vapaa-aikaani työkavereille. Aluksi kun vastasin, että luin koko viikonlopun, lisäkysymyksenä seuraa: mitä luit? Tosi ahdistavan tunkeilevaa. Olen mustasukkainen vapaa-ajastani ja haluan pitää se

Tuo nyt on ihan tavallista keskustelua, eikä monelle varmasti tule mieleenkään, että kysyminen olisi mitenkään tunkeilevaa. Itse vastaan usein, että en tehnyt taaskaan mitään, nukuin, lepäilin ja rentouduin. Ei minua se mitenkään vaivaa tai hävetä. 

Syy on hyvinvointi ja onnellisuus Agenda 2030

Ylimääräistä rahanmenoa ja teennäistä elämää. Miksi maksaisin sellaisesta? Haluan vain aitoja asioita.

En käytä alkoholia ja sitä pitää aina selitellä. Myöskään humalaisten kanssa kommunikoiminen ei vastaa käsitystäni hauskasta ajanvietosta. Siksi en käy baareissa tai pikkujouluissa. Oma palkkani on todella pieni eli ainoastaan mies ja lapset ovat käyneet monta kertaa ulkomailla, itse peräti kaksi kertaa Ruotsissa. En koe, että miehelläni on velvollisuutta maksaa matkojani ja lemmikkien hoito järjestyy aina. Yleensäkin viihdyn yksin ja rasitun ylimääräisistä virikkeistä (kovat äänet, ihmisjoukot ym.) ja stressistä. Kotona pystyn säätelemään ympäristön ideaalitilaan.