Meillä nyt toka joulu lapsen kanssa ja mä oon stressannu ihan sikana joka asiasta.
Parisuhdekin on koetuksella, kun hössään ja mies vaan olla möllöttää. Haluaisin luoda meidän perheelle omaa joulutraditiota, mutta oon vaan hirveä äiti, joka koko ajan valittaa.. Nyyh
Kommentit (8)
Taidatte olla oikeassa, En olisi itsestäni viisi vuotta sitten uskonut, että minusta tulee tällainen hermoheikko,
Yrittäkää nyt miehen kanssa saada kiva fiilis. Muistelkaa vaikka... miten olette tavanneet, jotain lomamatkaa..
Aika tärkeää taitaa olla se, ettet nyt " kiehu" , eikä mies vetäydy kuoreensa.
Hyvää joulua!
Et siis ole outo, vaan inhimillinen. Yrität nyt toistaa kuvitelmaasi Hyvästä Äidistä ja perheenemännästä.
Kuitenkin nykyään on moni asia toisin, kuin esimerkiksi omissa kodeissamme, saati omien äitiemme kodeissa aikoinaan. Palkkatyö vie aikaa, lapselle pitää järjestää yhtä sun toista (kasvatukseksi ei riitä, että lapselle pidetään kuria ja annetaan ruokaa ja puhtaat vaatteet, pitää olla myös " virikkeitä" , joita ei edes sanana tunnettua esim. minun ollessaani natiainen 60-luvun lopulla). Jnejne.
Kyllä siinä uupuu helposti, jos ei osaa luopua noista alitajunnassa piilevistä " pakoista" . Muista kuitenkin, että lapsesi ei muistele aikuisena, oliko kotona kaapit siivossa jouluna. Sen sijaan hän muistaa, oliko teillä mukavaa perheenä ja stressasiko ja äyskikö äiti joulun alla väsyneenä kaikesta.
Ja meillä kanssa toka joulu lapsen kanssa, viime vuonnakin oltiin mummolassa.
Kun teen kodista kauniin, kun valmistan hyvää ruokaa, kun ostan paljon lahjoja, kun sitä ja kun tätä, niin kaikki tietävät minun rakastavan ja saan minäkin sitten vastarakkautta.
Helpommalla pääsisimme, kun tällaisen puuhasteluvimman iskiessä painelisimme miehen viereen ja ottaisimme kaulasta kiinni ja kertoisimme rakastavamme.
Samanlaista meilläkin oli aikoinaan. Vaan onneksi tajusimme molemmat, että jokainen välittää ilman stressiäkin.
Jännää on muuten tuossa suorittamisessa... jos joku huomaisi kiitellä sitä, että teemme jotain, me tekisimme kaiken marisematta.
Ei mua ainakaan ressaa mikään. Tulee se joulu ilman vouhotustakin. Ja mukavampi joulu tuleekin, kun osaa ottaa asiat silleen lunkisti.
muita ruokavieraita aattona niin pientä stressinpoikasta voisi olla... mutta kun ollaan ihan oman perheen kesken niin en osaa hermoilla. Siivottu on normaalisti ja jääkaappi täynnä ruokaa, kaikki hyvin.
Kyllä niitä traditioita pikku hiljaa tulee ja lapset on onnellisimpia kun vanhemmat on rennosti ja ei hermo kireellä ryntäile ympäriinsä.