Hoitoalan rasismi - ei haluta ulkomaalaisia
Kommentit (225)
Uskon, että työkavereille on raskasta, jos ei puhuta samaa kieltä ja sen vuoksi työkaverin ei tarvitse hoitaa kaikkia työhönsä liittyviä tehtäviä vaan toinen hoitaja joutuu omien töidensä lisäksi tekemään hänen puolestaan nekin. Muistisairas ja karkaileva äitini oli hiljattain pari viikkoa hoivakodissa ja ensimmäisen puolentoistaviikon aikana ainoa, mitä äitini voinnista selvisi oli se, että äiti oli nähty siellä. Se nyt tietysti oli hyvä asia, huolestuttavampaa olisi ollut, jos kukaan ei olisi edes nähnyt äitiä siellä. Mutta kesti siis 1,5 viikkoa, ennenkuin puhelimella tavoitti hoitajan, joka osasi suomea ja osasi kertoa äidin voinnista jotain muutakuin kuin sen, että äiti on nähty siellä.
Ihan oikein. Suomi ensin !!!! Aina. Ei tänne kaivata mitään ammattitaidottomia ja kielitaidottomia ihmisiä ! Pysykööt omassa maassaan vaan ! Eivät ite tiiä mitään sääntöjä/käytäntöjä ns ammatistaan. Hyvä, ku ymmärtää niiden puheita ! Vaik suomee yrittävätki väkertää, nii vaivoin ymmärtää ! Ja varsinkin, kun otetaan selvästi venäläistä alkuperää, luvatta suomessa olevia ihmisiä töihinedes muutamaksi viikoks.nimikin sen jo sanoo, et yks ns ohjaaja oli venäläinen ja mukamas vuosia suomessa asunut akka.se näyttikin ihan venäläiseltä ! Suomeen ei pitäisi ottaa yhtään venäläistä äkämää töihin, vaik miten olisi mukamas ammattitaitoinen..ei töihin venäläisiä !!!!! Ikinä. Se ei ole mitään rasismia tai muutakaan.
Vierailija kirjoitti:

Jos Suomessa asuu paljon venäjää kotikielenään puhuvia, niin Venäjän valtio voi tehdä Suomelle ukrainat.
No ohhoh! Voi olla oppimisvaikeuksia myös! Ihmisiä ei myöskään voi rinnastaa eläimiin!