Miksi monen elämä muuttuu tylsäksi, kun mittariin tulee 40 vuotta?

Mun elämä alkoi noihin aikoihin 🤩

Aika kahtiajakoista... sanotaan että 40-vuotiaana on parhaimmillaan työelämässä mutta voi olla jonkinlainen ikäkriisi... tiedä tuosta.

Sinun mielestäsi tylsäksi vai heidän itsensä mielestä tylsäksi?

Miten niin tylsäksi? Onko esimerkkejä apllä?

No aika paljon tähdellisimmistä asioista on ehtinyt toteuttaa ennen kuin täyttää 40. Pitää sitten tyytyä pienempiin huveihin.

Ei se mutu tylsäksi, jos juo tarpeeksi ja lähtee joka päivä ulos riehumaan.

Määrittele tylsä ja anna esimerkkejä.

Millä lailla ja kenen mielestä? Aika moni tietämäni nelikymppinen vasta pääsee toteuttamaan niitä isoimpia unelmiaan. Ja monella lapsetkaan ei ole enää ihan pieniä, niin on aikaa itselle.

Olen 41 v. ja vietän juuri fuksivuotta yliopistossa. :) Tosin hieman rauhallisemmin kuin ensimmäisellä kerralla 20 v. sitten, mutta hauskaa on ollut silti. Minusta edelliset 10 v. olivat huomattavasti tylsemmät, kuin elämä nyt, kun silloin oli pieni lapsi. Nyt lapsi on iso ja itsenäinen ja fiksu ja hauskaa seuraa, ja minä voin taas keskittyä enemmän ommin juttuihini.

Villityksiä voi tulla tai olla tulematta. Monet eroavat nelikymppisenä.

Olen 41v,saattaa se mulla olla mielenkiintosempi elämä kun apllä. En mä ainakaan kuole tylsyyteen.

Ei muuttunut tylsäksi. Edelleen on kivaa ja jännää.

Terveisin Salme 72 vuotta.

Mulle se oli parasta aikaa. Vasta paljon vanhempana se tylsemmäksi muuttuu. Itse voi toki ainakin jollainlailla vaikuttaa.

Kyllä toivon että elämäni on 10 vuoden päästä paljon vähemmän tylsää kuin nyt. Olen 31v kahden pienen lapsen äiti. Ja voi että tämä on tylsää, vaikka ihan itse olen heidät halunnut. Minnekään ei pääse ilman hirveää järjestelyä ja omat tarpeet on laitettu johonkin hyllylle pölyttymään.

Siis kenen mielestä tylsäksi? Ulkopuolistenko? Minä olen 49 ja varmaan ulkopuolisten mielestä elämäni voisi olla tylsää. Ura on vakiintuneessa vaiheessa, ei ole mitään erityisiä tavoitteita sen suhteen. Asunto on sellainen jossa toivon asuvani vanhuuteen asti. Ei ole siis erityistä tavoittelua ja unelmia enää, vaan nauttimista siitä mitä on saavutettu. En myöskään kaipaa enää kauheasti menemistä, tekemistä ja harrastamista. Tykkään kotoilusta ja puutarhanhoidosta ja lukemisesta. Varmaan jonkun nuoremman mielestä elämäni olisi tappavan tylsää, mutta olen itse onnellisempi kuin koskaan. Nuorena en olisi viihtynyt tällaisessa elämässä, mutta ihminen muuttuu, ja erilaiset asiat alkaa kiinnostaa.

Toki, suurella osalla ihmisiä keski-ikään liittyy myös jonkinlainen keski-iän kriisi, ja esivaihdevuodet ja vaihdevuodet voi naisilla tuoda omat mielialaongelmansa mukaan (itselläni ei ole ollut vaihtareista mitään vaivaa paitsi vuodon epäsäännöllisyys, ei niitä kaikille tule). tutkimusten mukaan ihminen onkin onneton ikävälillä 40-50, mutta sen jälkeen onnellisuus alkaa merkittävästi kasvaa. Kai se on joku kipuilu nuoruuden menetyksestä, vanhempien kuolema usein sattuu tähän aikaan myös, mahdollisuudet elämässä alkaa rajoittua iän takia ja se pitää vaan hyväksyä... Mutta kun siitä pääsee yli, uusi seesteisen onnellinen elämänvaihe voi alkaa. Itselläni kesti kriisitempoilua muutama vuosi, ikävälillä 40-43, ja sitten se vaan meni. Kriisissä ahdisti kaikki: se ettei ollut miestä, että jäin lapsettomaksi, että en toteuttanut monia haaveitani (ja olisin liian vanha enää toteuttamaan monia) jne. Mutta niin se vaan meni ohi, tilalle tuli hyväksyntä ja rauha, ja nauttiminen ilman paineita saavuttaa mitään.

Noh itselläni elämä oli jotenkin hieman holtitonta ennen 40 v. Tein paljon töitä ja yritin kokea ja elää elämää jonka kuvittelin olevan "hienoa". Tarvitsin viikonloppuja ja "kohokohtia" toipuakseni rankasta arjesta ja ahdistuksesta, jota karkuun juoksin. Nyt olen selvittänyt asiani  ja nautin juuri tasaisen "tylsistä" viikonlopuista perheen kanssa. Arki on itsessään hyvää eikä sitä tarvitse paeta. 

Juuri äskettäin olin poikkeuksellisesti juhlissa, jossa "ei niin tylsät" ihmiset juhlivat. Osa oli niin kännissä, etteivät pystyssä meinanneet pysyä ja muutama nukahti penkkiinsä. Melkein kaikilla oli ala-asteikäisiä lapsia kotona ja säännölliset ryyppyjuhlat olivat juhlijoiden kohokohtia. 

Elämä ei lopu nelikymppisenä vaan ainakin itselläni se muuttui ja parempaan suuntaan. Enemmänkin itseäni hämmentää ne henkilöt, jotka juhlivat kuin parikymppiset ja elämää pyörittää edelleen seuraavat tulossa olevat alkoholipitoiset juhlat.  

Minusta tylsäkin elämä on liian stimuloivaa.

Mistä ihmeestä sulla tämmöinen tieto on? Jos itsellesi kävi näin, niin älä yleistä muihin.

Vierailija kirjoitti:

Elämä ei lopu nelikymppisenä vaan ainakin itselläni se muuttui ja parempaan suuntaan. Enemmänkin itseäni hämmentää ne henkilöt, jotka juhlivat kuin parikymppiset ja elämää pyörittää edelleen seuraavat tulossa olevat alkoholipitoiset juhlat.  

Minusta on ihan ok, että ihmiset on erilaisia tässäkin asiassa. Ja myös elämänkulut voi olla erilaisia. Esim. itse en välittänyt nuorena juhlimisesta juurikaan. Pari kertaa kokeilin opiskelijana, totesin että meteli, tungos ja känniläiset ei ole mun juttu, enkä mennyt enää. Sitten avioliitto, lapset, ero kun olin 46 ja lapset jo isoja. Yllättäen minua alkoi kiinnostaa juhliminen, terassit ja sen sellainen. Olen löytänyt ihan uuden puolen itsestäni. En toki tiedä kauanko tätä kestää, mutta saa kestää sen kun kestää. Lain sallimissa rajoissa jokainen saa täällä iästä riippumatta elää niin kuin itse kivaksi ja hyväksi kokee, eikä ole mitään tarvetta arvottaa että yhdenlainen elämäntyyli olisi parempi kuin toisenlainen (minäkin tosin vaikka 35 v:nä pidin jotenkin säälittävänä iihmisiä, jotka vielä siinä iässä 'bilettivät', enää en).

Vierailija kirjoitti:

No aika paljon tähdellisimmistä asioista on ehtinyt toteuttaa ennen kuin täyttää 40. Pitää sitten tyytyä pienempiin huveihin.

Kuka ehtii kuka ei.

Mä olin köyhä lapsiperheen äiti, muutaman vuoden yh:kin 36v saakka. Elämä oli selviämistä, ei hupia eikä nautintoa. Tehnyt töitä, opiskellut, kasvattanut lapsia jne peruskauraa.

40v olin ollut jo muutaman vuoden 2. parisuhteessani (jatkuu jo 28. vuotta), rakentanut mieheni kanssa 1. talomme.

40v jälkeen saimme 4. lapsemme, rakensimme 2 ja remppasimme 1 talon Suomeen ja toisen ulkomaille. Pääsin urani huipulle ja aina parempiin töihin, teimme useita kymmeniä ulkomaanreissuja (+ tietty työmatkat jotka nekin liittyi tapahtumiin ja matkailuun), saanut uskomattomia ystäviä umpäri maailmaa, tullut isoäidiksi jne jne

Olen elänyt, nauttinut ja kokenut varmaan 90% elämäni upeimmista asioista vasta 40+!