Mun mies edelleen varoo suututtamasta mua ja tahtoo olla mieliksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se pelko tässä on itselläni, että hän ei uskaltaisi sanoa, jos olisi johonkin asiaan tyytymätön liitossamme. Pitäisi sen vain sisällään ja sitten "yllättäen" rakastuisi toiseen. Ap

Valitettavasti tuo ihan validi pelko. Minulle kävi juuri noin. Luulin suhteessa kaiken olevan hyvin ja että olemme loppuelämämme yhdessä, kunnes mies muuttui yht'äkkiä kylmäksi ja etäiseksi. Tätä kesti puoli vuotta, eikä mies koko tuona aikana saanut kakaistua ulos mikä vaivasi, vaikka luulin suhteemme olleen aina avoin ja luottamuksen kunnossa. Lopulta jouduin vastoin tahtoani itse tekemään eropäätöksen, kun en enää kestänyt löysässä hirressä roikottamista.

Kolme viikkoa eromme jälkeen mies julkisti suhteen nykyiseen vaimoonsa. Tänä päivänäkään en tiedä, missä järjestyksessä asiat todellisuudessa tapahtui. Minuun tapahtunut kuitenkin jätti pysyvän jäljen ja murensi omaa perusturvallisuuden tunnettani. Vaikea luottaa enää ihmissuhteisiin.

Kiitos kun kerroit, juuri tämänkaltaista asiaa epäilen, että voisi tapahtua pahimmillaan. Olemme kyllä olleet pitkään naimisissa, lapsiakin on, mutta olen kuullut tuollaista tapahtuneen ja tunnistin, että näin voisi käydä minullekin. Todella rankkaa sille, joka kohteeksi joutuu. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mies on läheisriippuvainen ja pelkää suuttumista. Lapsuudessa hän on joutunut miellyttää vanhempiaan, koska pelkäsi näiden suuttuvat hänellä. Tuo käyttäytyminen on jäänyt päälle aikuisenakin.

Tämä luultavasti pitää paikkansa suurin piirtein, ei ollut hänellä tilaa olla oma itsensä, koska jännitteitä oli niin paljon. Ap

Tapailin epävakaata naista ja meno oli tuhoon tuomittua kuin miinoitetulla ukrainalaispellolla. Varoin ensimmäisen näppieni polttamisen jälkeen millään kommentilla suututtamasta naista. M

Vierailija kirjoitti:

Tapailin epävakaata naista ja meno oli tuhoon tuomittua kuin miinoitetulla ukrainalaispellolla. Varoin ensimmäisen näppieni polttamisen jälkeen millään kommentilla suututtamasta naista. M

Olisi hirveää, jos mies kokisi minut niin epävakaana, ettei uskalla suututtaa. Ap

En minä ainakaan vaimolle uskalla kaikkea kertoa ja useasti myös varon käyttäytymistäni. Hän on ilmaissut, että ei tällä hetkellä kestä stressiä juuri lainkaan, joten en sitä silloin tuota. 

Jos jotkut asiat pystyy hoitamaan ilman, että toinen on niistä tietoinen, niin miksi ei.

Itse olen joutunut hakemaan tosi paljon tasapainoa tämän asian suhteen. Lapsuuden perheeni on aina ollut konflikteja välttelevä mutta yksi perheenjäsen oli hieman herkempi suuttumaan milloin mistäkin ja itse tietoisesti pyrin välttämään tilanteita joissa ko henkilö voisi suuttua ja pitämään yllä positiivista ilmapiiriä. Koska sitten (onneksi suht harvoin) oli sitä ovien paiskomista ja joku kattila lensi seinään tai muuta mukavaa... Jos joku harmitti tai olin loukkaantunut jostain, miellyttämisen tarve meni aina edelle ja en näyttänyt aina aitoja tunteitani. Myös nykyään perheemme välit ovat oikein hyvät ja positiiviset mutta tietyllä tapaa pintapuoliset koska keskitymme vain niihin positiivisiin asioihin. Tavallaan se on ihan kiva koska sitten on mukava aina nähdä ja viettää aikaa ja en kaipaa konflikteja vanhempieni tai sisarusten kanssa.

Ensimmäisessä parisuhteessa sitten opettelin ilmaisemaan tunteitani laidasta laitaan ja siinä taas kävi niin että olin vähän liiankin nalkuttava akka ja keskityin liikaa negatiivisiin puoliin suhteessamme. Järjestin välillä ihan kummallisia kohtauksia ja en voisi nykyään kuvitella käyttäytyväni niin. Mies taas oli hyvin hillitty ja hänestä ei oikein saanut mitään irti ja sitten aika puskista ilmoittikin haluavansa erota. No, se siitä tunteiden näyttämisharjoittelusta sitten...

Nykyisessä suhteessa taas olen ollut enemmän oma itseni ja se aiempi miellyttäjä ja konfliktin välttelijä. Mieheni taas temperamenttinen nollasta sataan kiihtyvä räsikyvämpi persoona. Tässä suhteessa kuitenkin luottamus ja turvallisuuden tunne ovat olleet niin hyviä koko ajan että ollaan molemmat pystytty kehittymään ja ilmaisemaan tasapainoisesti ja järkevästi negatiivisiakin tunteita. Mieheni on opettanut mulle että saan kertoa olevani pettynyt tai harmistunut ja se on hyväksyttävä tunne mutta ei se mitään sen enempää tarkoita. Hän taas on oppinut minulta hieman hillitympää tapaa ilmaista pettymyksiään ja suuttumusta. Vieläkin harjoitellaan ja mieheni välillä varmistaa etten vain pelkää hänen suuttumistaan ja välillä asiasta keskustellaan, mutta koko ajan asis kehittyy ja menee eteenpäin. Molemmat ovat tullee tosi paljon toisiaan vastaan ja meininki on tasapainoista ja turvallista.

Miehes on nössö. Pelkkä tossu. Ihme että sua naisena tommone enää haluttaa. 

Oman naisen tapa reagoida siihen, jos sanon vastaan, on pitkäaikainen mökötys, itkeminen jne jne. Eiköhän se siis ole parempi, että minä miehenä yritän mielistellä. En jaksa enkä halua sitä tilannetta, että hän suuttuisi minulle jostain. Teen kyllä paljon asioita väärin ja saan kuulla niistä, mutta pyydän heti anteeksi. Pari kertaa sitä olen viimeisen viiden vuoden aikana kokeillut, että kerron oman näkökantani asiaan, ja totesin, että jatkossa en kerro enää. Aivan sama että en nykyään tykkää seksistä koska suoritusvaatimukset ovat aivan liian korkeat, tai jos olen minuutin pari jäljessä tai edellä sovittua aikataulua, niin siitä saa alkaa samantien kyselemään. Se vaan täytyy kestää ja yrittää saada parempi olo hänelle aikaan.

Onpa ällöttäviä itserakkaita akkoja.

Ja ihme miehiä. Vaikka uskon, että rakastavat vaimojaan.

Ja lisäyksenä edelliseen, niin nainen yrittää esittää jotain ihmeen pyhimystä, että kyllä hänen edessään saisin itkeä ja näyttää tunteeni. Olen sitä jo pitkään hänelle sanonut, että ei ole miehistä näyttää herkempiä tunteitaan, ja hän on jotenkin siitäkin onnistunut suuttumaan minulle. Jos minä suutun, keskityn muuhun asiaan, olen väsynyt, ärtynyt jostain, niin tulee heti kysymyksiä että miksi minä hänelle puran asioita. Eli ilmeisesti naisen mielestä minun pitää voida itkeä hänen edessään, mutta ei olla hänelle kriittinen midtään. Me emme jaa suhteemme asioita tunnistettavasti ulkopuolelle, joten en näe, miksi hänen pitäisi esittää olevansa sellainen tyttöystävä, joka välittää miehen tunteista. Jos me eroamme, en tulisi ikinä arvioimaan tai kertomaan näitä asioita kenellekään, joten minusta hän voisi suhtautua samantien yhtä nuivasti siihen, että jos itken kuolleen äitini perään. Sitä en siedä, eträ yritetään olla jotain mitä ei ole

Mies kävelee munankuorilla ja on luultavasti jossain määrin ahdistunut. Lisäksi haluaa päästä pillunpäälle vielä jatkossakin, joten yrittää käyttäytyä siten, ettei matami hermostu tai suutu. Prööts.

Joku kaunis päivä miehen sisäinen malja läikkyy yli ja nyrkki puhuu hänen mietteensä. Ihan oikein sulle, huorahansä olet.

Vierailija kirjoitti:

Miehessä pitää ennenkaikkea olla särmää. Mua ei tartte aina miellyttää. Minäkään en ole aina kiva.

Juu juu mutta jos mies kysyy neuvoja naisilta neuvotaan käyttäytymään juuri päinvastoin 😆😆😆

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei sopisi sellainen: haen sulle kuun taivaalta-mies. Miehellä pitää olla oma tahto, ja tapansa toimia. En kestäisi mitään kynnysmattoa, tai pulkannarua, joskaan en siihen alennu itsekään 🤷🏻

Kynnysmatto on paha, mutta pulkannaru on kyllä sietämätön.

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei sopisi sellainen: haen sulle kuun taivaalta-mies. Miehellä pitää olla oma tahto, ja tapansa toimia. En kestäisi mitään kynnysmattoa, tai pulkannarua, joskaan en siihen alennu itsekään 🤷🏻

Kuulostat täysin exältäni. Hän aina peräänkuulutti, että minulla miehenä pitää olla luonnetta ja että minun pitää ikään kuin laittaa hänet aisoihin, jotta en jää kynnysmatoksi. Minä taas haluaisin olla diplomaattinen ja välttää tilanteita, joista syntyy kenties vääntöä, koska minusta ne on rasittavia ja erittäin kuluttavia. Lisäksi sellaiset saavat minut epävarmaksi suhteen tilasta, koska koen, että ei rakastamalleen ihmiselle halua olla vaikea luonne.

Lopulta jossain vaiheessa pinnani paloi ja räjähdin, että selvä! Voin alkaa vittumaiseksi ihmiseksi, onnistuu kuule varmasti. Siitä alkoi suhteen lopullinen alamäki ja sai akka kokea sitä luonnetta. Höykytin sitä henkisesti niin kovasti, että mm. viilteli itseään, jota ei ollut tehnyt aiemmin kuin pari kertaa nuoruusvuosinaan pahimmissa ahdistustiloissaan. No, saipahan loppuun sitä luonnetta.

Itsetunto tuhottu ja pelkää, ettei löytäisi ketään muutakaan, siksi sinnittelee ja yrittää miellyttää.

Mies varmaan nussiikin vain kirjallisen luvan saatuaan. Ja varovasti lähetyssaarnaajassa peiton alla.

Oletko miehen vai lampaan kanssa? Onko hän aina kaikista asioista kanssasi samaa mieltä?

Aikansa hän jaksaa miellyttää sinua oman hyvinvointinsa kustannuksella, kunnes lopulta (hyvällä tuurilla) saa kasvatettua selkärangan ja sitten hän lähtee turhia selittämättä. Nämä vaikuttaa sopuisilta ja leppoisilta tapauksilta kunnes jälkeenpäin tajuat, että hänhän vain miellytti sinua. Ei osaa/pysty ilmaisemaan omia tarpeitaan tai mielipiteitään.

Vierailija kirjoitti:

En minä ainakaan vaimolle uskalla kaikkea kertoa ja useasti myös varon käyttäytymistäni. Hän on ilmaissut, että ei tällä hetkellä kestä stressiä juuri lainkaan, joten en sitä silloin tuota. 

Jos jotkut asiat pystyy hoitamaan ilman, että toinen on niistä tietoinen, niin miksi ei.

Mitä kaikkea et uskalla kertoa? Millaisia asioita ne ovat ja mikset uskalla kertoa?

Minulla ei ole stressiä mistään ja olen omasta mielestäni aika sopuisa luonne. Ap

Vierailija kirjoitti:

Itse olen joutunut hakemaan tosi paljon tasapainoa tämän asian suhteen. Lapsuuden perheeni on aina ollut konflikteja välttelevä mutta yksi perheenjäsen oli hieman herkempi suuttumaan milloin mistäkin ja itse tietoisesti pyrin välttämään tilanteita joissa ko henkilö voisi suuttua ja pitämään yllä positiivista ilmapiiriä. Koska sitten (onneksi suht harvoin) oli sitä ovien paiskomista ja joku kattila lensi seinään tai muuta mukavaa... Jos joku harmitti tai olin loukkaantunut jostain, miellyttämisen tarve meni aina edelle ja en näyttänyt aina aitoja tunteitani. Myös nykyään perheemme välit ovat oikein hyvät ja positiiviset mutta tietyllä tapaa pintapuoliset koska keskitymme vain niihin positiivisiin asioihin. Tavallaan se on ihan kiva koska sitten on mukava aina nähdä ja viettää aikaa ja en kaipaa konflikteja vanhempieni tai sisarusten kanssa.

Ensimmäisessä parisuhteessa sitten opettelin ilmaisemaan tunteitani laidasta laitaan ja siinä taas kävi niin että olin vähän liiankin nalkuttava akka ja keskityin liikaa negatiivisiin puoliin suhteessamme. Järjestin välillä ihan kummallisia kohtauksia ja en voisi nykyään kuvitella käyttäytyväni niin. Mies taas oli hyvin hillitty ja hänestä ei oikein saanut mitään irti ja sitten aika puskista ilmoittikin haluavansa erota. No, se siitä tunteiden näyttämisharjoittelusta sitten...

Nykyisessä suhteessa taas olen ollut enemmän oma itseni ja se aiempi miellyttäjä ja konfliktin välttelijä. Mieheni taas temperamenttinen nollasta sataan kiihtyvä räsikyvämpi persoona. Tässä suhteessa kuitenkin luottamus ja turvallisuuden tunne ovat olleet niin hyviä koko ajan että ollaan molemmat pystytty kehittymään ja ilmaisemaan tasapainoisesti ja järkevästi negatiivisiakin tunteita. Mieheni on opettanut mulle että saan kertoa olevani pettynyt tai harmistunut ja se on hyväksyttävä tunne mutta ei se mitään sen enempää tarkoita. Hän taas on oppinut minulta hieman hillitympää tapaa ilmaista pettymyksiään ja suuttumusta. Vieläkin harjoitellaan ja mieheni välillä varmistaa etten vain pelkää hänen suuttumistaan ja välillä asiasta keskustellaan, mutta koko ajan asis kehittyy ja menee eteenpäin. Molemmat ovat tullee tosi paljon toisiaan vastaan ja meininki on tasapainoista ja turvallista.

Hieno kertomus oppimisprosessista! En itse varmaan viihtyisi sellaisen miehen kanssa, joka nykyinen miehesi on. Tykkään rauhallisesta ilmapiiristä kotona eli en siitä tässä aloituksessa ollenkaan valita. Ihan keskustelemista tarkoitan myös ikävistä asioista, jos niitä olisi. Tosin olen kyllä tätä kysynyt useamman kerran ja vastaus on, että ei ole mitään valittamista mistään. Viimeksi ihan äskettäin tätä kysyin, hän vakuutti olevansa meidän suhteeseen ja minuun hyvin tyytyväinen. Ap