Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

YLE: "20 lapsen vanhemmat päättivät, etteivät oppilaat mene enää kouluun - syynä yhden luokkatoverin käytös"

Vierailija
11.09.2023 |

"Parikymmentä turkulaisen alakoulun oppilasta on jäänyt kotiin tänään maanantaina luokassa esiintyvän väkivallan takia.

Ylen saamien tietojen mukaan yksi luokan oppilaista on käynyt toistuvasti luokkakaveriensa ja koulun henkilökunnan kimppuun. Ongelmat luokassa ovat jatkuneet viime syksystä saakka.

24 huoltajaa on allekirjoittanut kirjeen, jossa todetaan, etteivät lapset palaa kouluun ennen kuin koulu voi taata heille turvallisen oppimisympäristön. Kirjeessä vaaditaan myös koulua järjestämään etäopetusta niin kauan kuin tilanne on ratkaisematta.

Kirje on lähetetty maanantaina koulun rehtorille, Turun kaupungin johtaville viranhaltijoille, lapsiasiainvaltuutetulle sekä opetusministerille.

Väkivallantekoja on ollut viikoittain, jopa päivittäin. Purraan, hakataan, potkitaan ja heitetään esineitä. Joskus poliisitkin ovat käyneet koululla rauhoittelemassa tilannetta. Pelottaa, milloin joku tönäistään alas rappusista tai tapahtuu jotakin muuta vakavampaa, Ylen haastattelema isä kuvailee"

Ja sitten se oleellisin, eiköhän kaikki osaa päätellä mitä inkluusiolla tarkoitetaan
"Vanhemmat ovat sitä mieltä, että tilanne on seurausta inkluusiosta"

https://yle.fi/a/74-20049311

Kommentit (743)

Vierailija
521/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mene oikeustajuun tämä, että koko koululaitos ja yhteiskunta pyörii aina näiden ongelmatapausten, häiriköiden ja sekopäiden ympärillä. Miksi?! Miksi niitä ei voi eristää pois häiritsemästä muita? Jos ei kerta kaikkiaan sopeudu, sitten ei ole muiden kanssa. Hyvin yksinkertaista. Ennemmin todetaan menetetyksi tapaukseksi ja hävikiksi se yksi, kuin tuhotaan opiskelurauha, motivaatio ja turvallisuus 25 muulta.

Näillä häiriköillä vanhempineen on nyt aivan liikaa valtaa nykyyhteiskunnassa ja mahdollisuuksia pyörittää palettia. Valta vanhemmilta ammattilaisille, nepsy ei ole synonyymi oikeudelle käyttäytyä huonosti ja peruskoulussa on peruskoulun säännöt. Mikäli niihin ei kykene, paikka ei ole peruskoulussa, vaan jossain missä opetellaan käyttäytymään kuten ihmiset.

Ei heitä tarvitse todeta menetetyiksi tapauksiksi tai haukkua sekopäiksi. Varsinkin kun ovat lapsia. Entiset riehujatkin voivat puhjeta kukkaan erityisluokalla, kun saavat erityistä tukea ongelmiinsa. Kaikki voittavat.

Ihmisten näkeminen resursseina etenee ja nyt ollaan jo siinä pisteessä, että häiriökäytöksisiä lapsia voidaan kutsua 'hävikiksi'. Juuri tällaisen kehityksen vuoksi talousoppien aivopesemiä oikeistolaisia ei saa päästää yksinään valtaan päättämään mistään elollisiin olentoihin liittyvästä.

Tää inkluusio on kyllä ihan vasemmiston idea joten ota suosiolla kunnia vaan teille. 

Inkluusio lienee kasvatustieteilijöiden idea, osa heistä vasemmistoa ja osa oikeistoa, osa jopa keskustaa. Se vaan, että tämä mitä Suomessa nyt on, ei ole sitä inkluusiota mitä nämä asiantuntijat ovat tarkoittaneet vaan eräänlainen säästöversio siitä, jossa inkluusion vaatimat lisäresurssit on jätetty antamatta ja vain dumpattu inkluusiolapsia muiden joukkoon.

Puhut siis aiheen vierestä jos kuvittelet tämän nykymeiningin olevan sitä mitä inkluusion kuuluisi olla.

Ensinnäkin vasurien tyypillistä selittelyä ja muidensyyttelyä kun oma fanaattisesti läpijuntattu idea osoittautuukin just niin huonoksi kuin kaikki ennalta valitti.

Ja toiseksi tyypilliseen vasurityyliin jätät koko panoksesi muiden syyttelyyn sen sijaan että tekisit asialle tarvittavat korjaukset. Teillähän oli just 4 vuotta opetusministeri, ja noille ongelmille ei tapahtunut yhtään mitään. Sääli että uusikin opetusministeri on pallillaan vahtimassa pakkoruotsin lisäämistä ja tuskin sitä kiinnostaa muiden kouluongelmien korjailu kun noita ongelmia ei ole ruotsinkielisissä koulussa. 

Inkluusio on oikeiston hyvekuorruttamaa säästämistä. Laitetaan kaikki yhteen, jotta kukaan ei tunne oloaan syrjityksi= Säästetään luokkatiloissa, opetuksessa ja kaikessa.  Kaikki kärsii, mutta mitä väliä koska taas saatiin kurjistettua ja säästettyä muutama killinki jolla ei ole isossa kuvassa mitään merkitystä.

Vierailija
522/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jo kauan ennen kun inkluusiota oli edes keksittykään, Kari Suomalainen tokaisi mielestäni oivaltavasti: " Jos hollitupalaisia päästetään salonkiin, heistä ei tule salonkikelpoisia mutta he muuttavat hyvin äkkiä salongin hollituvaksi."

Toivon tosiaan, että tuo rehtori saa aikanaan tuon oppilaan naapurikseen. Pääsisi vähän nauttimaan "työnsä hedelmistä". Veikkaan, että olisi kärppänä soittamassa poliisille ja kirjoittamassa lehtiin.

Naapurustossa asui vähän aikaa entinen "inkluusion hedelmä". Kaikki pelkäsivät.

puutarhassa juhlittiin yötä myöten vahvojen bassokajarien kanssa. Pulloja löytyi rikottuna naapurien tonteilta. Työkaluvajoja oli murrettu ja kadonneita koneita myytiin tori.fissä. Jokaista joka yritti puuttua asiaan vainottiin, ikkunoita särjettiin ym.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
523/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

koronasuljettuäiti kirjoitti:

miksi onnellisin maa ja pisamenestyjä tipahtaakin korkealta ja kovaa yhtäkkiä.joko ollaan euroopan kärkipäätä nuorten ongelmien suhteen? puhutaan asioista ääneen ..

SDP apupuolueineen. Kokoomuksen vasen siipi on demareiden puoluetoimiston eteisaula. Vihervasemmistoagenda tuhonnut opetushallituksen, oli puoluekanta mikä tahansa.

524/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siellä on taas nepsy erityislapsi laitettu yleiselle luokalle. Erityisopetukseen erityisluokalle lapsi kuuluisi, niin pitkän aikaa, että kunnes voitaisiin taas yleiseen luokkaan siirtämistä harkita.

Tässä on sellainen porsaanreikä, että jos vanhemmat eivät suostu tukitoimin tai koulun vaihtoon, koulu ei voi mitään. Tiedän tällaisia tapauksia oman työn kautta.

Lapsella on oikeus lähikouluun, tämä on turvattu laissa. Jotkut vanhemmat vetoavat tähän ja lasta ei saada erityisluokalle, sillä vanhempien mielestä se leimaisi lapsen tai siitä olisi heille muuta vaivaa. Ainoa ratkaisu silloin on huostaanotto. Mietin, onkohan tässä keississä jotain sellaista taustalla.

🇺🇦🇮🇱

Vierailija
525/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

" Tilanteeseen on nyt saatu ratkaisu, jonka pitäisi rauhoittaa tilanne koulussa pysyvästi, kertoo perusopetuksen johtaja Tommi Tuominen mediatiedotteessa."

Mikähän tämä ratkaisu on? Olisi kiva tietää.

Käy ilmi rivien välistä että henkilökohtainen avustaja.

Vierailija
526/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ymmarram naita asioita.

Itse aloitin koulun 1979

Ekaluokalla oli 39 oppilasta ja yksi opettaja.

Ekalla viikolla lhti kaksi pois erikoiskouluun.

3 luokkaan mennsessa oli pahimmat hairikot poistettu ja siita kuudenteen mulkut saivat turpaan, lukitin kaappeihin tai pahinta, erotettiin viikoksi koulusta.

Pari lahti tarkkiselle siirtyessa ylaasteelle.

***

poika joka oli ollut ekalla luokalla tappoi ylaasteella opetajan lapiolla. Tama tapahtui erityis koulussa.

Tarkkis oli kaytannossa vankila.

****

Nyt siten nama kaikki psykopaatit laitetaan samalle luokalle.

Ei kai siita mitaan hyvaa seuraa.

***

Sellainen oli pansion ja Pernon koulu

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
527/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tätä nykyistä vihervasemmistolaista meininkiä. Kaikkea kyllä osataan vastustaa  ja vain per verssejä asioita edistetään. 

Mistä sinä sinipersu taas tällaisen keksit.

Vierailija
528/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tätä nykyistä vihervasemmistolaista meininkiä. Kaikkea kyllä osataan vastustaa  ja vain per verssejä asioita edistetään. 

Äänestä sitten kokkomusta,tollo

Vasemmistoa äänestämällä ei näytä korjaantuvan yksikään todellinen ongelma edes valittamalla. En siis oikein näe syytä äänestää noita vain siksi ettei ne ole kokoomus kun tässä olisi kuitenkin maan toimiminen tärkeämpää kuin politiikkojen lapselliset ideologiaväännöt.

Vasemmisto siis tarjoaa kansalle pelkkää ideologiaa. Saa nähdä mitä kokoomus tarjoaa persujen kanssa mutta ainakaan nuo ei ole vasemmisto (joka ei saa mitään aikaan) ja se on jo positiivista.

Selkiskö?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
529/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" Tilanteeseen on nyt saatu ratkaisu, jonka pitäisi rauhoittaa tilanne koulussa pysyvästi, kertoo perusopetuksen johtaja Tommi Tuominen mediatiedotteessa."

Mikähän tämä ratkaisu on? Olisi kiva tietää.

Käy ilmi rivien välistä että henkilökohtainen avustaja.

Olishan se nyt ihan katastrofi korjata toimimaton systeemi. Parempi vaan että lakaistaan ongelmaa maton alle vielä hetkinen ettei tarvitse tunnustaa että tuli tehtyä virhe tuon systeemin valinnan kanssa. 

Vierailija
530/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Peruskoulu on "kehitetty" henkihieveriin. Jos vaan lopetettaisiin se "kehitystyö" ja otettaisiin askelia takaisinpäin siihen asti kunnes alkaa taas toimia. Joskushan kaikki oli toimivaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
531/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tätä nykyistä vihervasemmistolaista meininkiä. Kaikkea kyllä osataan vastustaa  ja vain per verssejä asioita edistetään. 

Äänestä sitten kokkomusta,tollo

Vasemmistoa äänestämällä ei näytä korjaantuvan yksikään todellinen ongelma edes valittamalla. En siis oikein näe syytä äänestää noita vain siksi ettei ne ole kokoomus kun tässä olisi kuitenkin maan toimiminen tärkeämpää kuin politiikkojen lapselliset ideologiaväännöt.

Vasemmisto siis tarjoaa kansalle pelkkää ideologiaa. Saa nähdä mitä kokoomus tarjoaa persujen kanssa mutta ainakaan nuo ei ole vasemmisto (joka ei saa mitään aikaan) ja se on jo positiivista.

Selkiskö?

Rauhoitupa nyt persupelle! Juo lasi vettä ja hengittele syvään, kunnes tajuat että olet riehumassa väärässä ketjussa.

Vierailija
532/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän tuohu on mennyt kyllä hulluksi. Mihinkään pahantekoon ei saa puuttua, kuria ei saa olla ja yhtä kakaraa ei saada luokassa kuriin. Aivan jäätävää!

Omat lapseni kävivät aikoinaan koko peruskoulun suomalais-ranskalaisessa koulussa. Koulussa ei ollut koulukiusaamista lainkaan, ranskalaiset opettajat olivat auktoriteetteja, jotka pitivät kurin, mutta iloisina ja eloisina myös osasivat opettaa ja johtaa luokkaa. Siellä ei kukaan haistatellut opettajille, luokassa oli työrauha ja vilkkaat poikasetkin pysyivät ruodussa. Koulu järjesti yhdessä vanhempien kanssa milloin mitäkin juhlia ja karkeloita, oli kunnon yhteisöllinen meininki. Lapset saivat ranskan kielitaidon lisäksi elinikäisiä monista eri kulttuureista tulleita ystäviä. 

En todellakaan kadehdi vanhempia, jotka joutuvat laittamaan lapsensa nykypäivänä peruskouluun.

Ranska onkin sivistysmaa eikä tällainen metsäinen perähikiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
533/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mene oikeustajuun tämä, että koko koululaitos ja yhteiskunta pyörii aina näiden ongelmatapausten, häiriköiden ja sekopäiden ympärillä. Miksi?! Miksi niitä ei voi eristää pois häiritsemästä muita? Jos ei kerta kaikkiaan sopeudu, sitten ei ole muiden kanssa. Hyvin yksinkertaista. Ennemmin todetaan menetetyksi tapaukseksi ja hävikiksi se yksi, kuin tuhotaan opiskelurauha, motivaatio ja turvallisuus 25 muulta.

Näillä häiriköillä vanhempineen on nyt aivan liikaa valtaa nykyyhteiskunnassa ja mahdollisuuksia pyörittää palettia. Valta vanhemmilta ammattilaisille, nepsy ei ole synonyymi oikeudelle käyttäytyä huonosti ja peruskoulussa on peruskoulun säännöt. Mikäli niihin ei kykene, paikka ei ole peruskoulussa, vaan jossain missä opetellaan käyttäytymään kuten ihmiset.

Ei heitä tarvitse todeta menetetyiksi tapauksiksi tai haukkua sekopäiksi. Varsinkin kun ovat lapsia. Entiset riehujatkin voivat puhjeta kukkaan erityisluokalla, kun saavat erityistä tukea ongelmiinsa. Kaikki voittavat.

Ihmisten näkeminen resursseina etenee ja nyt ollaan jo siinä pisteessä, että häiriökäytöksisiä lapsia voidaan kutsua 'hävikiksi'. Juuri tällaisen kehityksen vuoksi talousoppien aivopesemiä oikeistolaisia ei saa päästää yksinään valtaan päättämään mistään elollisiin olentoihin liittyvästä.

Tää inkluusio on kyllä ihan vasemmiston idea joten ota suosiolla kunnia vaan teille. 

Eipä ole mikään ihme koulujen tilanne, kun demareissa normalisoidaan 15v nuoren pitkään jatkunut häiriökäytös ja naisen uhkailu ja pelottelu. Homma huipentui näytökseen, johon kuului kissojen kuoliaaksi kiduttaminen ja yksinäisen naisen asunnon tuhoaminenn. Pääasia, ettei ole rasse. Paitsi että vähän on, kun kyseisen julman kohtelun kohde oli roman i.

Taas on persurasse väärässä ketjussa riehumassa. Täällä puhutaan siitä, että kouluihin tarvitaan takaisin erityisluokat erityisoppilaille koulurauhan takaamiseksi.

Tuo riehuminen ja valehtelu ei auta ketään.

Vierailija
534/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulu reagoi vasta kun juttu oli iltasanomissa. Ilman lehdistöä ei mitään olisi tapahtunut.

Meillä poika erikoisluokalla :D Menestyy paremmin ja muu entinen luokka eli se normaali luokka menestyy paremmin. Käsittämätöntä että kaikkia lapsia kiusataan kun ei erityisluokkia jossain ole!!!!

Lapsesi tuskin on erikoisluokalla, joita ovat esim. kieli- ja musiikkiluokat. Olisiko lapsesi kenties erityisluokalla?

Siis, ei ole mitenkään harvinaista, että nepsy lapsen oireet vähenevät kun hänet siirretään "erikoisluokalle" , "erityisluokan" sijaan...

Esim. Anthony Hopkins on paitsi näyttelijä ja ohjaaja, niin myös lahjakas taidemaalari ja säveltäjä. Tämä yleisnero on myös autisti.

Ludwig van Beethoven oli myös autisti kuten myös Einstein.

Elon Musk on autisti.

Pink Floyd' in kitaristi, laulaja, lauluntekijä Syd Barret on autisti.

Markku Pölönen, Miina Äkkijyrkkä, Juice Leskinen ym. ovat autisteja.

Muusikko Billie Eilish kärsii Touretten oireyhtymästä.

Mozartilla oli ADHD ja tourette.

Megan Fox: rajatilahäiriö ja skitsofrenia.

Muusikko ja laulaja Demi Lovato: kaksisuuntainen mielialahäiriö kuten myös Mel Gibsonilla ja Stephen Fry:llä ja Nina Simonella.

Leonardo DiCaprio kärsii pakko-oireyhtymästä.

Leonardo da Vincillä oli tarkkaavaisuushäiriö ja ADHD

Jos nämäkin persoonat olisi vain tukahdutettu ilman että heidän lahjakkuuttaan olisi tuettu, olisi maailma nyt huomattavasti köyhempi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
535/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

On aivan selvää, että lapset (kaikenlaiset lapset) tarvitsevat aikuisten ohjausta. Ollaanpa sitten koulussa, kotona, ravintolassa tai missä vaan julkisessa paikassa. Nykyisin vaan on isosti vallalla sellainen leväperäinen asenne, ei saa minun lapsia neuvoa tai ojentaa. Kouluihin vaan lisää aikuisia ja selvät rajat käytökseen. Muuten ollaan .... ssa. Nim; Mummi_60

Vierailija
536/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja, kun kiukuttaa tämä touhu!

Varsinkin kun on tässä seurannut noita hallitusneuvotteluja.

Isot ihmiset "herkistelevät" ja kriisiytyvät jonkun edustajatoverin ikivanhojen somekirjoitusten takia ja vakavissaan pohtivat, voivatko he edes tehdä työtä samassa tilassa tuollaisen kanssa, jonka mielipiteet ovat niiiin vääriä. Siiis ei! Mä hajoon! Väärät mielipiteet haavoittaa mun sielua!

Siten joku kansanedustaja ajetaan jämäkästi järkkädeiden toimesta ulos festareilta kun tämä sanoi julkisesti että pojat eivät voi olla tyttöjä. Tämä sopimaton ja traumatisoiva kommentti häiritsi monien eri festarikävijöiden mielenrauhaa. Ei kestä! Ääääk! Äiti! väärä mielipide!!! Väärinajattelua! pitää soittaa terapeutilleni just nyt!!!

Aikuisilla kanselointiin ja paikaltapoistamiseen siis riittää, että on väärä mielipide jostain tai paremminkin että joku kokee mielipiteen ahdistavana.

Ikään kuin aikuiset olisivat pikkulapsia, joita pitää suojella kaikelta ajatuksentasolla "ahdistavalta" ja lapset puolestaan ovat "yhteiskuntamme aikuisia" joiden pitää kestää joka päivä konkreettista väkivallan uhkaa ja kokea väkivaltaista nöyryyttämistä.

Missä on järkkärit ja kriisispu näille väkivallan uhan ja pelon alla päivästä toiseen eläville lapsille?

Miten tää sama persuriehuminen kuuluu tähän ketjuun? Mene öyhöttämään muualle.

On kurjaa, että säästöjen takia tämä inkluusio (kasvatustieteilijöiden idea) on sitä, että lisäresursseja ei ole ja erityislapset vaan dumpataan isoon luokkaan. Nykyisen hallituksen säästöjä kuunnellessa ei vaikuta, että yhtään enempää apua tai resursseja olisi tulossa, mikä on lasten kannalta kurjaa.

Vierailija
537/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kouluihin lisää rahaa.

Nepsyt tarvitsevat kukin omanlaistaan extra-apua. Tarvitsevat oman luokan, eivätkä ole häiriköimässä muita. Hyvä! Mun lasten koulussa osa pienluokkalaisista on ns normaaliopetuksen mukana esim liikunta-ja kuvaamataidon tunneilla, kun siellä omat taidot riittävät. Hyvä niin.

Tarkkis olisi hyvä saada takaisin. Ja häiriköille pitää voida opettaa, että teoilla on seurauksia.

Tärkeintä on, että koulu on turvallinen paikka, jossa lapset voivat oppia ja kehittää taitojaan.

Ne, jotka pelkäävät, että tarkkis tai pienluokka leimaa. Varmasti leimaa. Häiriökäyttäytyminen normaaliluokassa leimaa myös. Kumpi sitten pahempi? Mun mielestä tässä pitäisi katsoa, mikä on suurimmalle osalle oppilaista paras ratkaisu, eikä hirttäytyä yksittäisen nepsyhäirikön oikeuksiin. Kuten tiedämme, erityisillä on jostain syystä aina enemmän oikeuksia kuin muilla.

Mun "nepsyä" kiusasivat nämä ei-nepsyt. Mihin mielestäsi heidät olisi pitänyt laittaa? Olisiko minun nepsylapseni, joka ei häirinnyt koskaan ketään, pitänyt siirtää johonkin erityisluokkaan että nämä normaalit saavat käydä koulunsa "rauhassa" ilman minun nepsylastani siinä ärsyttämässä olemuksellaan?

Miettikää nyt vähän mitä puhutte.

Eli logiikkasi mukaan nepsylastasi kiusattiin tavallisessa luokassa joten se piti pitää siellä kiusattavana eikä siirtää erityistuen luokkaan jossa lapsesi saisi opiskella rauhassa?

Vähän epäilen ettei sinulla ole mitään lasta ja tuo aneeminen argumentinläjä oli parasta mitä surkeat trollinaivosi keksivät. 

Tavallista koulussa. Kun huomataan, että toinen hermostuu helposti, sitä on kiva tökkiä. Ja mennä sitten kantelemaan opelle/välkkävalvojalle "tuo löi" kun on ensin ärsytetty tahallaan (=kiusattu).

Erityistuen luokassa opiskeleminen taas ei takaa opiskelurauhaa, siellä kun on usein juuri ne pahimmin käytöshäiriöiset. Sieltä vasta rauha puuttuukin.

Voi herranjestas teitä ajattelijoita taas. Kannattaisiko keskittyä ratkomaan ne ongelmat mitkä on ratkottava eikä yrittää pelata systeemiä vahvan mutun perusteella ja jättää ongelmat ratkomatta kuten nyt näyttää tapahtuvan. Siksi toiseksi itse diagnosoitu nepsy ei ole oikea nepsy, ihan tälle kympinoppilasnepsyvanhemmalle tiedoksi. 

Heh, tämä "ajattelija" on luokanopettaja, kotona flunssassa. Totesin vaan pari kouluarjen realiteettia.

Etkä siltikään onnistunut ajatuksillasi ratkomaan varsinaista kiusaamisongelmaa ollenkaan, vaan lähinnä siirtämään sen muiden vastuulle kunhan oma pikku maailmasi pyörii mielestäsi oikeaan suuntaan. Hieno saavutus opettajalta. /s

Todistat vaan miksi joskus kansalaisten mielipide asioista ei ole hyödyllinen kun suuri osa kansalaisista ajattelee asiat lyhytnäköisesti omalta kannaltaan vaikka se olisi suuremmassa skaalassa haitallisempi vaihtoehto. Valitettavasti sama lyhytnäköinen omaneduntavoittelu on pesiytynyt myös politiikkaan ja mediaan joten ei ihme että maa luisuu broilerien ohjaamana kohti suonsilmää. Kuten vaikka viime hallituksen lyhytnäköisestä sähläämisestä nähtiin. Sitä en tiedä vielä onko uusi sen parempi kun sekin näyttää olevan täynnä broilereita. 

En nyt oikein ymmärtänyt mitä ajat takaa. En ollut tässä ratkomassa mitään, kunhan totesin pari realiteettia kouluarjesta.

Ja mitä tarkoitit tuolla ...kunhan oma pikku maailmasi pyörii mielestäsi oikeaan suuntaan? Ainakaan koulumaailma ei pyöri mielestäni oikeaan suuntaan.

Jos sitten olisit neuvomatta muita jos et kerran ymmärrä edes ongelmaa. Keskity sinä siihen opettamiseesi. 

En mielestäni ole neuvonut ketään.

Vierailija
538/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulu reagoi vasta kun juttu oli iltasanomissa. Ilman lehdistöä ei mitään olisi tapahtunut.

Meillä poika erikoisluokalla :D Menestyy paremmin ja muu entinen luokka eli se normaali luokka menestyy paremmin. Käsittämätöntä että kaikkia lapsia kiusataan kun ei erityisluokkia jossain ole!!!!

Lapsesi tuskin on erikoisluokalla, joita ovat esim. kieli- ja musiikkiluokat. Olisiko lapsesi kenties erityisluokalla?

Siis, ei ole mitenkään harvinaista, että nepsy lapsen oireet vähenevät kun hänet siirretään "erikoisluokalle" , "erityisluokan" sijaan...

Esim. Anthony Hopkins on paitsi näyttelijä ja ohjaaja, niin myös lahjakas taidemaalari ja säveltäjä. Tämä yleisnero on myös autisti.

Ludwig van Beethoven oli myös autisti kuten myös Einstein.

Elon Musk on autisti.

Pink Floyd' in kitaristi, laulaja, lauluntekijä Syd Barret on autisti.

Markku Pölönen, Miina Äkkijyrkkä, Juice Leskinen ym. ovat autisteja.

Muusikko Billie Eilish kärsii Touretten oireyhtymästä.

Mozartilla oli ADHD ja tourette.

Megan Fox: rajatilahäiriö ja skitsofrenia.

Muusikko ja laulaja Demi Lovato: kaksisuuntainen mielialahäiriö kuten myös Mel Gibsonilla ja Stephen Fry:llä ja Nina Simonella.

Leonardo DiCaprio kärsii pakko-oireyhtymästä.

Leonardo da Vincillä oli tarkkaavaisuushäiriö ja ADHD

Jos nämäkin persoonat olisi vain tukahdutettu ilman että heidän lahjakkuuttaan olisi tuettu, olisi maailma nyt huomattavasti köyhempi.

Mitä ihmettä 😂 mistä noita revit? Ainakin Juicen kohdalla kyse oli Harri Rinteen höpinöistä eikä mistään todistetusta diagnoosista. Beethovenilla epäillään olleen Aspergerin oireita mutta mistä sen näin jälkikäteen voi todentaa. Myös Einsteinin "diagnoosi" on luokkaa "aihetta epäillä".

Mielenkiintoista kyllä, myös Hitler on "aihetta epäillä" ihmisiä. Millainen maailma olisi, jos joku olisi tukenut häntä?

Vierailija
539/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän perheitä oikein hyvin. Koulun arkea kun erityislapsia integroidaan normiluokkiin,ei auta vaikka on useampi aikuinen. Väkivaltaiset,arvaamattomat ,käytöshäiriöiset eivät kuuluu isoon luokkaan,kuormittuvat vaan

Ja sitten räjähtää vähän väliä,luokassa on turvaton olo.

Vierailija
540/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulu reagoi vasta kun juttu oli iltasanomissa. Ilman lehdistöä ei mitään olisi tapahtunut.

Meillä poika erikoisluokalla :D Menestyy paremmin ja muu entinen luokka eli se normaali luokka menestyy paremmin. Käsittämätöntä että kaikkia lapsia kiusataan kun ei erityisluokkia jossain ole!!!!

Lapsesi tuskin on erikoisluokalla, joita ovat esim. kieli- ja musiikkiluokat. Olisiko lapsesi kenties erityisluokalla?

Siis, ei ole mitenkään harvinaista, että nepsy lapsen oireet vähenevät kun hänet siirretään "erikoisluokalle" , "erityisluokan" sijaan...

Esim. Anthony Hopkins on paitsi näyttelijä ja ohjaaja, niin myös lahjakas taidemaalari ja säveltäjä. Tämä yleisnero on myös autisti.

Ludwig van Beethoven oli myös autisti kuten myös Einstein.

Elon Musk on autisti.

Pink Floyd' in kitaristi, laulaja, lauluntekijä Syd Barret on autisti.

Markku Pölönen, Miina Äkkijyrkkä, Juice Leskinen ym. ovat autisteja.

Muusikko Billie Eilish kärsii Touretten oireyhtymästä.

Mozartilla oli ADHD ja tourette.

Megan Fox: rajatilahäiriö ja skitsofrenia.

Muusikko ja laulaja Demi Lovato: kaksisuuntainen mielialahäiriö kuten myös Mel Gibsonilla ja Stephen Fry:llä ja Nina Simonella.

Leonardo DiCaprio kärsii pakko-oireyhtymästä.

Leonardo da Vincillä oli tarkkaavaisuushäiriö ja ADHD

Jos nämäkin persoonat olisi vain tukahdutettu ilman että heidän lahjakkuuttaan olisi tuettu, olisi maailma nyt huomattavasti köyhempi.

Mitä ihmettä 😂 mistä noita revit? Ainakin Juicen kohdalla kyse oli Harri Rinteen höpinöistä eikä mistään todistetusta diagnoosista. Beethovenilla epäillään olleen Aspergerin oireita mutta mistä sen näin jälkikäteen voi todentaa. Myös Einsteinin "diagnoosi" on luokkaa "aihetta epäillä".

Mielenkiintoista kyllä, myös Hitler on "aihetta epäillä" ihmisiä. Millainen maailma olisi, jos joku olisi tukenut häntä?

Kyllä Juicella oli diagnoosi

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan neljä yhdeksän