Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

YLE: "20 lapsen vanhemmat päättivät, etteivät oppilaat mene enää kouluun - syynä yhden luokkatoverin käytös"

Vierailija
11.09.2023 |

"Parikymmentä turkulaisen alakoulun oppilasta on jäänyt kotiin tänään maanantaina luokassa esiintyvän väkivallan takia.

Ylen saamien tietojen mukaan yksi luokan oppilaista on käynyt toistuvasti luokkakaveriensa ja koulun henkilökunnan kimppuun. Ongelmat luokassa ovat jatkuneet viime syksystä saakka.

24 huoltajaa on allekirjoittanut kirjeen, jossa todetaan, etteivät lapset palaa kouluun ennen kuin koulu voi taata heille turvallisen oppimisympäristön. Kirjeessä vaaditaan myös koulua järjestämään etäopetusta niin kauan kuin tilanne on ratkaisematta.

Kirje on lähetetty maanantaina koulun rehtorille, Turun kaupungin johtaville viranhaltijoille, lapsiasiainvaltuutetulle sekä opetusministerille.

Väkivallantekoja on ollut viikoittain, jopa päivittäin. Purraan, hakataan, potkitaan ja heitetään esineitä. Joskus poliisitkin ovat käyneet koululla rauhoittelemassa tilannetta. Pelottaa, milloin joku tönäistään alas rappusista tai tapahtuu jotakin muuta vakavampaa, Ylen haastattelema isä kuvailee"

Ja sitten se oleellisin, eiköhän kaikki osaa päätellä mitä inkluusiolla tarkoitetaan
"Vanhemmat ovat sitä mieltä, että tilanne on seurausta inkluusiosta"

https://yle.fi/a/74-20049311

Kommentit (743)

Vierailija
501/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mene oikeustajuun tämä, että koko koululaitos ja yhteiskunta pyörii aina näiden ongelmatapausten, häiriköiden ja sekopäiden ympärillä. Miksi?! Miksi niitä ei voi eristää pois häiritsemästä muita? Jos ei kerta kaikkiaan sopeudu, sitten ei ole muiden kanssa. Hyvin yksinkertaista. Ennemmin todetaan menetetyksi tapaukseksi ja hävikiksi se yksi, kuin tuhotaan opiskelurauha, motivaatio ja turvallisuus 25 muulta.

Näillä häiriköillä vanhempineen on nyt aivan liikaa valtaa nykyyhteiskunnassa ja mahdollisuuksia pyörittää palettia. Valta vanhemmilta ammattilaisille, nepsy ei ole synonyymi oikeudelle käyttäytyä huonosti ja peruskoulussa on peruskoulun säännöt. Mikäli niihin ei kykene, paikka ei ole peruskoulussa, vaan jossain missä opetellaan käyttäytymään kuten ihmiset.

Ei heitä tarvitse todeta menetetyiksi tapauksiksi tai haukkua sekopäiksi. Varsinkin kun ovat lapsia. Entiset riehujatkin voivat puhjeta kukkaan erityisluokalla, kun saavat erityistä tukea ongelmiinsa. Kaikki voittavat.

Ihmisten näkeminen resursseina etenee ja nyt ollaan jo siinä pisteessä, että häiriökäytöksisiä lapsia voidaan kutsua 'hävikiksi'. Juuri tällaisen kehityksen vuoksi talousoppien aivopesemiä oikeistolaisia ei saa päästää yksinään valtaan päättämään mistään elollisiin olentoihin liittyvästä.

Tää inkluusio on kyllä ihan vasemmiston idea joten ota suosiolla kunnia vaan teille. 

Inkluusio lienee kasvatustieteilijöiden idea, osa heistä vasemmistoa ja osa oikeistoa, osa jopa keskustaa. Se vaan, että tämä mitä Suomessa nyt on, ei ole sitä inkluusiota mitä nämä asiantuntijat ovat tarkoittaneet vaan eräänlainen säästöversio siitä, jossa inkluusion vaatimat lisäresurssit on jätetty antamatta ja vain dumpattu inkluusiolapsia muiden joukkoon.

Puhut siis aiheen vierestä jos kuvittelet tämän nykymeiningin olevan sitä mitä inkluusion kuuluisi olla.

Ensinnäkin vasurien tyypillistä selittelyä ja muidensyyttelyä kun oma fanaattisesti läpijuntattu idea osoittautuukin just niin huonoksi kuin kaikki ennalta valitti.

Ja toiseksi tyypilliseen vasurityyliin jätät koko panoksesi muiden syyttelyyn sen sijaan että tekisit asialle tarvittavat korjaukset. Teillähän oli just 4 vuotta opetusministeri, ja noille ongelmille ei tapahtunut yhtään mitään. Sääli että uusikin opetusministeri on pallillaan vahtimassa pakkoruotsin lisäämistä ja tuskin sitä kiinnostaa muiden kouluongelmien korjailu kun noita ongelmia ei ole ruotsinkielisissä koulussa. 

Vierailija
502/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

" Tilanteeseen on nyt saatu ratkaisu, jonka pitäisi rauhoittaa tilanne koulussa pysyvästi, kertoo perusopetuksen johtaja Tommi Tuominen mediatiedotteessa."

Mikähän tämä ratkaisu on? Olisi kiva tietää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
503/743 |

Helsingissä ekaluokkalaisille jaetaan kirja joka käsittelee moninaisuutta ja suvaitsevaisuutta

Kokoomus ei ole protestoinut että verorahoja käytetään sellaiseen p*skaan

Vierailija
504/743 |

Minun aika ei valitettavasti riitä pyörimään täällä joka ketjussa korjailemassa sinunkaltaisten aiheuttamaa vahinkoa. Nyt oli hetki ja sen käytin tässä ketjussa, mutta kohta viestini taas hautautuu teidän valheellisen vyörytyksen alle. Siinä kyllä samaa mieltä, että päättävissä asemissa olevat eivät riittävän selvästi osaa viestiä tätä asiaa. Muutama artikkeli on ollut, mutta se ei riitä kun näköjään suurin osa kuvittelee nykytilan olevan se mitä on haluttu.

Vierailija
505/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Koulu reagoi vasta kun juttu oli iltasanomissa. Ilman lehdistöä ei mitään olisi tapahtunut.

Meillä poika erikoisluokalla :D Menestyy paremmin ja muu entinen luokka eli se normaali luokka menestyy paremmin. Käsittämätöntä että kaikkia lapsia kiusataan kun ei erityisluokkia jossain ole!!!!

Lapsesi tuskin on erikoisluokalla, joita ovat esim. kieli- ja musiikkiluokat. Olisiko lapsesi kenties erityisluokalla?

Vierailija
506/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Näkkis-demarin väkivaltaisesta nuoruudesta ja demareiden asian mitätöimisestä ei saa näköjään puhua. Heti joku vetänyt herneen nenään. Mutta onneksi tietäjät tietää.

My bad, oli se kommentti vielä täällä. Sinänsä en kyllä ihmettelisi, jos joku demuri täällä olisikin päivystämässä ja vaatimassa ikävän totuuden piilottelua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
507/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nykypäivän tuohu on mennyt kyllä hulluksi. Mihinkään pahantekoon ei saa puuttua, kuria ei saa olla ja yhtä kakaraa ei saada luokassa kuriin. Aivan jäätävää!

Omat lapseni kävivät aikoinaan koko peruskoulun suomalais-ranskalaisessa koulussa. Koulussa ei ollut koulukiusaamista lainkaan, ranskalaiset opettajat olivat auktoriteetteja, jotka pitivät kurin, mutta iloisina ja eloisina myös osasivat opettaa ja johtaa luokkaa. Siellä ei kukaan haistatellut opettajille, luokassa oli työrauha ja vilkkaat poikasetkin pysyivät ruodussa. Koulu järjesti yhdessä vanhempien kanssa milloin mitäkin juhlia ja karkeloita, oli kunnon yhteisöllinen meininki. Lapset saivat ranskan kielitaidon lisäksi elinikäisiä monista eri kulttuureista tulleita ystäviä. 

En todellakaan kadehdi vanhempia, jotka joutuvat laittamaan lapsensa nykypäivänä peruskouluun.

Vierailija
508/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä on juuri oikea tapa toimia vanhemmilta. Vain vanhempien riittävän laaja ja kova reaktio voi aiheuttaa sen, että koulu ja viranomaiset ihan oikeasti tekevät jotain, eivätkä ainoastaan lässytä asiasta niitä näitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
509/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitäisi kotiuttaa.

Vierailija
510/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän tuohu on mennyt kyllä hulluksi. Mihinkään pahantekoon ei saa puuttua, kuria ei saa olla ja yhtä kakaraa ei saada luokassa kuriin. Aivan jäätävää!

Omat lapseni kävivät aikoinaan koko peruskoulun suomalais-ranskalaisessa koulussa. Koulussa ei ollut koulukiusaamista lainkaan, ranskalaiset opettajat olivat auktoriteetteja, jotka pitivät kurin, mutta iloisina ja eloisina myös osasivat opettaa ja johtaa luokkaa. Siellä ei kukaan haistatellut opettajille, luokassa oli työrauha ja vilkkaat poikasetkin pysyivät ruodussa. Koulu järjesti yhdessä vanhempien kanssa milloin mitäkin juhlia ja karkeloita, oli kunnon yhteisöllinen meininki. Lapset saivat ranskan kielitaidon lisäksi elinikäisiä monista eri kulttuureista tulleita ystäviä. 

En todellakaan kadehdi vanhempia, jotka joutuvat laittamaan lapsensa nykypäivänä peruskouluun.

On se kuri myös Ranskan kouluissa täysin eri planeetalta suomalaisiin kouluihin verrattuna. Suomessa koulukuri nykyisin on kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellisen löperö. Ehkä Ruotsissa on yhtä huono.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
511/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mene oikeustajuun tämä, että koko koululaitos ja yhteiskunta pyörii aina näiden ongelmatapausten, häiriköiden ja sekopäiden ympärillä. Miksi?! Miksi niitä ei voi eristää pois häiritsemästä muita? Jos ei kerta kaikkiaan sopeudu, sitten ei ole muiden kanssa. Hyvin yksinkertaista. Ennemmin todetaan menetetyksi tapaukseksi ja hävikiksi se yksi, kuin tuhotaan opiskelurauha, motivaatio ja turvallisuus 25 muulta.

Näillä häiriköillä vanhempineen on nyt aivan liikaa valtaa nykyyhteiskunnassa ja mahdollisuuksia pyörittää palettia. Valta vanhemmilta ammattilaisille, nepsy ei ole synonyymi oikeudelle käyttäytyä huonosti ja peruskoulussa on peruskoulun säännöt. Mikäli niihin ei kykene, paikka ei ole peruskoulussa, vaan jossain missä opetellaan käyttäytymään kuten ihmiset.

Ei heitä tarvitse todeta menetetyiksi tapauksiksi tai haukkua sekopäiksi. Varsinkin kun ovat lapsia. Entiset riehujatkin voivat puhjeta kukkaan erityisluokalla, kun saavat erityistä tukea ongelmiinsa. Kaikki voittavat.

Ihmisten näkeminen resursseina etenee ja nyt ollaan jo siinä pisteessä, että häiriökäytöksisiä lapsia voidaan kutsua 'hävikiksi'. Juuri tällaisen kehityksen vuoksi talousoppien aivopesemiä oikeistolaisia ei saa päästää yksinään valtaan päättämään mistään elollisiin olentoihin liittyvästä.

Tää inkluusio on kyllä ihan vasemmiston idea joten ota suosiolla kunnia vaan teille. 

Inkluusio lienee kasvatustieteilijöiden idea, osa heistä vasemmistoa ja osa oikeistoa, osa jopa keskustaa. Se vaan, että tämä mitä Suomessa nyt on, ei ole sitä inkluusiota mitä nämä asiantuntijat ovat tarkoittaneet vaan eräänlainen säästöversio siitä, jossa inkluusion vaatimat lisäresurssit on jätetty antamatta ja vain dumpattu inkluusiolapsia muiden joukkoon.

Puhut siis aiheen vierestä jos kuvittelet tämän nykymeiningin olevan sitä mitä inkluusion kuuluisi olla.

Ensinnäkin vasurien tyypillistä selittelyä ja muidensyyttelyä kun oma fanaattisesti läpijuntattu idea osoittautuukin just niin huonoksi kuin kaikki ennalta valitti.

Ja toiseksi tyypilliseen vasurityyliin jätät koko panoksesi muiden syyttelyyn sen sijaan että tekisit asialle tarvittavat korjaukset. Teillähän oli just 4 vuotta opetusministeri, ja noille ongelmille ei tapahtunut yhtään mitään. Sääli että uusikin opetusministeri on pallillaan vahtimassa pakkoruotsin lisäämistä ja tuskin sitä kiinnostaa muiden kouluongelmien korjailu kun noita ongelmia ei ole ruotsinkielisissä koulussa. 

Helsingissä ekaluokkalaisille jaetaan kirja joka käsittelee moninaisuutta ja suvaitsevaisuutta

Kokoomus ei ole protestoinut että verorahoja käytetään sellaiseen p*skaan

No ei tämä koulukuriin liity varsinaisesti.

Vierailija
512/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä on tätä nykyistä vihervasemmistolaista meininkiä. Kaikkea kyllä osataan vastustaa  ja vain per verssejä asioita edistetään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
513/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hyvä! Näin täytyy toimia, jotta kiusaaminen saadaan kuriin. 👍

Ei koulukiusaaminen vaan kouluväkivalta. Tuosta vähättelytermistä pitää päästä jo eroon ja kaikki voisi päivittää sen omassa kielenkäytössään, jotta kouluväkivallasta aletaan puhua sen oikealla nimellä.

Kouluväkivalta voi olla henkistä tai fyysistä ihan kuten kaikki muukin väkivalta. Se voi olla myös molempia.

Vierailija
514/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

miksi onnellisin maa ja pisamenestyjä tipahtaakin korkealta ja kovaa yhtäkkiä.joko ollaan euroopan kärkipäätä nuorten ongelmien suhteen? puhutaan asioista ääneen ..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
515/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mene oikeustajuun tämä, että koko koululaitos ja yhteiskunta pyörii aina näiden ongelmatapausten, häiriköiden ja sekopäiden ympärillä. Miksi?! Miksi niitä ei voi eristää pois häiritsemästä muita? Jos ei kerta kaikkiaan sopeudu, sitten ei ole muiden kanssa. Hyvin yksinkertaista. Ennemmin todetaan menetetyksi tapaukseksi ja hävikiksi se yksi, kuin tuhotaan opiskelurauha, motivaatio ja turvallisuus 25 muulta.

Näillä häiriköillä vanhempineen on nyt aivan liikaa valtaa nykyyhteiskunnassa ja mahdollisuuksia pyörittää palettia. Valta vanhemmilta ammattilaisille, nepsy ei ole synonyymi oikeudelle käyttäytyä huonosti ja peruskoulussa on peruskoulun säännöt. Mikäli niihin ei kykene, paikka ei ole peruskoulussa, vaan jossain missä opetellaan käyttäytymään kuten ihmiset.

Ei heitä tarvitse todeta menetetyiksi tapauksiksi tai haukkua sekopäiksi. Varsinkin kun ovat lapsia. Entiset riehujatkin voivat puhjeta kukkaan erityisluokalla, kun saavat erityistä tukea ongelmiinsa. Kaikki voittavat.

Ihmisten näkeminen resursseina etenee ja nyt ollaan jo siinä pisteessä, että häiriökäytöksisiä lapsia voidaan kutsua 'hävikiksi'. Juuri tällaisen kehityksen vuoksi talousoppien aivopesemiä oikeistolaisia ei saa päästää yksinään valtaan päättämään mistään elollisiin olentoihin liittyvästä.

Tää inkluusio on kyllä ihan vasemmiston idea joten ota suosiolla kunnia vaan teille. 

Inkluusio lienee kasvatustieteilijöiden idea, osa heistä vasemmistoa ja osa oikeistoa, osa jopa keskustaa. Se vaan, että tämä mitä Suomessa nyt on, ei ole sitä inkluusiota mitä nämä asiantuntijat ovat tarkoittaneet vaan eräänlainen säästöversio siitä, jossa inkluusion vaatimat lisäresurssit on jätetty antamatta ja vain dumpattu inkluusiolapsia muiden joukkoon.

Puhut siis aiheen vierestä jos kuvittelet tämän nykymeiningin olevan sitä mitä inkluusion kuuluisi olla.

Ensinnäkin vasurien tyypillistä selittelyä ja muidensyyttelyä kun oma fanaattisesti läpijuntattu idea osoittautuukin just niin huonoksi kuin kaikki ennalta valitti.

Ja toiseksi tyypilliseen vasurityyliin jätät koko panoksesi muiden syyttelyyn sen sijaan että tekisit asialle tarvittavat korjaukset. Teillähän oli just 4 vuotta opetusministeri, ja noille ongelmille ei tapahtunut yhtään mitään. Sääli että uusikin opetusministeri on pallillaan vahtimassa pakkoruotsin lisäämistä ja tuskin sitä kiinnostaa muiden kouluongelmien korjailu kun noita ongelmia ei ole ruotsinkielisissä koulussa. 

Helsingissä ekaluokkalaisille jaetaan kirja joka käsittelee moninaisuutta ja suvaitsevaisuutta

Kokoomus ei ole protestoinut että verorahoja käytetään sellaiseen p*skaan

Yksi ongelma kerrallaan ja tärkeämmistä lähtien. Koulunkäynnin turvallisuus ja se, että tunneilla on mahdollisuus ja rauha oppia jotain muutakin kuin väistelemään lentäviä tuoleja on se tärkein ongelma aluksi. 

Vierailija
516/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tätä nykyistä vihervasemmistolaista meininkiä. Kaikkea kyllä osataan vastustaa  ja vain per verssejä asioita edistetään. 

Äänestä sitten kokkomusta,tollo

Vierailija
517/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olikohan ratkaisu henkilökohtainen avustaja tai lisähenkilö luokkaan?

Sääliksi käy myös aggressiivisen ja väkivaltaisen lapsen vanhempia, hehän voivat olla uupuneita lapseen ja kaivata itsekin apua. Toivottavasti tilanne ei ole se, että eivät välitä.

Vierailija
518/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pienryhmät ja erityisluokat takaisin ja kova kuri kouluun. Opettajille työvälineitä järjestyksen pitoon. Silloin jokainen oppilas varmaan oppisi jotain. Nyt kärsii kaikki. Nykyinen systeemi jättää kaikki lapset huonoon asemaan. Isossa ryhmissä on vaikea keskittyä ihan tavallisenkin lapsen. Väitän, että tämä maksaisi myös pitkällä aikavälillä itsensä takaisin, jos osa nuorista saataisiin työelämään niistä, jotka nykymallissa vaan syrjäytyy. Samoin ammattikouluun takaisin kunnon ohjaava opetus samasta syystä.

Ryhmäkoot pienemmiksi päiväkodista alkaen.

Nostan hattua Turun vanhemmille! Toivottavasti muut ottaa mallia, muuten mikään ei muutu.

Vierailija
519/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olikohan ratkaisu henkilökohtainen avustaja tai lisähenkilö luokkaan?

Sääliksi käy myös aggressiivisen ja väkivaltaisen lapsen vanhempia, hehän voivat olla uupuneita lapseen ja kaivata itsekin apua. Toivottavasti tilanne ei ole se, että eivät välitä.

Sinä olet yksinkertainen

Vierailija
520/743 |
12.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

" Tilanteeseen on nyt saatu ratkaisu, jonka pitäisi rauhoittaa tilanne koulussa pysyvästi, kertoo perusopetuksen johtaja Tommi Tuominen mediatiedotteessa."

Mikähän tämä ratkaisu on? Olisi kiva tietää.

"Olemme laatineet tukiopetusmuotoisen viikoittaisen tuokion, jossa kerromme lapsille että pitää ymmärtää. Olemme konsultoineet tätä ratkaisua edeltävästi Vihreiden puoluetoimistoa, josta tämä ratkaisuehdotus nostettiin tärkeimpänä esiin."

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä viisi kahdeksan