YLE: "20 lapsen vanhemmat päättivät, etteivät oppilaat mene enää kouluun - syynä yhden luokkatoverin käytös"
"Parikymmentä turkulaisen alakoulun oppilasta on jäänyt kotiin tänään maanantaina luokassa esiintyvän väkivallan takia.
Ylen saamien tietojen mukaan yksi luokan oppilaista on käynyt toistuvasti luokkakaveriensa ja koulun henkilökunnan kimppuun. Ongelmat luokassa ovat jatkuneet viime syksystä saakka.
24 huoltajaa on allekirjoittanut kirjeen, jossa todetaan, etteivät lapset palaa kouluun ennen kuin koulu voi taata heille turvallisen oppimisympäristön. Kirjeessä vaaditaan myös koulua järjestämään etäopetusta niin kauan kuin tilanne on ratkaisematta.
Kirje on lähetetty maanantaina koulun rehtorille, Turun kaupungin johtaville viranhaltijoille, lapsiasiainvaltuutetulle sekä opetusministerille.
Väkivallantekoja on ollut viikoittain, jopa päivittäin. Purraan, hakataan, potkitaan ja heitetään esineitä. Joskus poliisitkin ovat käyneet koululla rauhoittelemassa tilannetta. Pelottaa, milloin joku tönäistään alas rappusista tai tapahtuu jotakin muuta vakavampaa, Ylen haastattelema isä kuvailee"
Ja sitten se oleellisin, eiköhän kaikki osaa päätellä mitä inkluusiolla tarkoitetaan
"Vanhemmat ovat sitä mieltä, että tilanne on seurausta inkluusiosta"
Kommentit (743)
Erittäin tyhmiä ja tietämättömiä vanhempia näköjään. Itse olen ollut erityislpsen vanhempana vastaavassa tilanteessa. Lapsi oli niin ylikuormittunut normaaliluokassa, ettei hallinnut enää käytöstään. Kyseessä lapsi, jolla muutenkin tunteiden säätelyn vaikeus ja ADHD ja autistisia piirteitä. Kysyisin näiltä vanhemmilta, mitä itse tekisitte vastaavassa tilanteessa, kun lapsi ei yksinkertaisesti kestä koulua, mutta
-koulu ei suostu erityisjärjestelyihin kuten avustajaan tai apuvälineisiin mm kuulokkeet tai rauhallinen tila
-vanhemmat (molemmat yksinhuoltajia) kokopäivätöissä eikä etätyön mahdollisuutta
-koulukyytiä ei saa lyhyemmälle koulupäivälle koska maaseutu ja vain tilausbussit, matkaa 10km vaarallista kantatietä
-psykiatriselle osastolle on kuukausien jonot, lääkitystä ei saa ilman tutkimuksia ja kunnallinen hoito ei auta
-lapsi yli 3.lk eli työpäivää ei voi edes lyhentää
-pienluokkia ei ole
Se on helppo syyttää lasta tai vanhempia, kun oikea syyllinen on nykykoulu, jossa erityislapsi ei pärjää. Ja lapsen haasteet, jotka eivät ole kenenkään syytä vaan osa hänen ominaisuuksiaan, joiden kanssa joutuu elämään.
Meidän tilanteessa lasta itseään lisäksi ärsytettiin muiden toimesta tahallaan välitunneilla, kun luokkakaverit huomasivat, ettei toinen kestä yhtään kiusoittelua... Mutta syyllinen oli opettajienkin mielestä tietysti aina meidän lapsi, joka ei hallinnut tilanteessa itseään vaan löi tai potki.
Se on NIIN helppo neuvoa, kun ei itsellä ole nepsylasta......!
https://www.ts.fi/uutiset/4515956
Hallitus leikkasi koulutuksesta yli 690 miljoonaa eduskuntavaaleissa puolueet haluavat taas näyttäytyä koulutuksen puolustajina
Vierailija kirjoitti:
Erittäin tyhmiä ja tietämättöminä vanhempia näköjään. Itse olen ollut erityislpsen vanhempana vastaavassa tilanteessa. Lapsi oli niin ylikuormittunut normaaliluokassa, ettei hallinnut enää käytöstään. Kyseessä lapsi, jolla muutenkin tunteiden säätelyn vaikeus ja ADHD ja autistisia piirteitä. Kysyisin näiltä vanhemmilta, mitä itse tekisitte vastaavassa tilanteessa, kun lapsi ei yksinkertaisesti kestä koulua, mutta
-koulu ei suostu erityisjärjestelyihin kuten avustajaan tai apuvälineisiin mm kuulokkeet tai rauhallinen tila
-vanhemmat (molemmat yksinhuoltajia) kokopäivätöissä eikä etätyön mahdollisuutta
-koulukyytiä ei saa lyhyemmälle koulupäivälle koska maaseutu ja vain tilausbussit, matkaa 10km vaarallista kantatietä
-psykiatriselle osastolle on kuukausien jonot, lääkitystä ei saa ilman tutkimuksia ja kunnallinen hoito ei auta
-lapsi yli 3.lk eli työpäivää ei voi edes lyhentää
-pienluokkia ei oleSe on helppo syyttää lasta tai vanhempia, kun oikea syyllinen on nykykoulu, jossa erityislapsi ei pärjää. Ja lapsen haasteet, jotka eivät ole kenenkään syytä vaan osa hänen ominaisuuksiaan, joiden kanssa joutuu elämään.
Meidän tilanteessa lasta itseään lisäksi ärsytettiin muiden toimesta tahallaan välitunneilla, kun luokkakaverit huomasivat, ettei toinen kestä yhtään kiusoittelua... Mutta syyllinen oli opettajienkin mielestä tietysti aina meidän lapsi, joka ei hallinnut tilanteessa itseään vaan löi tai potki.
Se on NIIN helppo neuvoa, kun ei itsellä ole nepsylasta......!
Ei ole mikään peruste sille, että toisten lasten pitäisi kärsiä terrorista ja väkivallasta.
Suosittelen kaikille joita huolettaa lepsu ja välinpitämätön suhtautuminen väkivaltaan italialaista lakkoa. Sillä ei ole haitallisia vaikutuksia koska jyrkempi suhtautuminen väkivaltaan EI vaadi lisää kansantuloa.
Varmaan jo aiemmin ketjussa sanottu tämä, mutta eikö tässä tilanteessa noin vakavasti käyttäytyvän lapsen paikka ole psykiatrisessa hoidossa, paikassa missä ei pääse satuttamaan toisia eikä itseään. Oireilua jo vuoden ajan eikä mikään ole auttanut?
Sitten otetaan ja muutetaan tai jäädään töistä pois ja lapsi kotikouluun. Ei jumalauta voi olla niin, että yksi häiriköi ja hakkaa vieden muilta rauhan. Aivan sama mikä nepsy-ongelma tai autismikirjo, rajat ja tavat on opittava! Käsittämätöntä uusavuttomuutta.
Hyvä te vanhemmat! Pikein toimittu.Olen samaa mieltä tuosta että nämä ikävyydet ovat seurausta inkluusiosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rehtorin mielestä siis pureminen ja hakkaaminen kuuluu normiarkeen? Täytyykin huomenna näykkäistä työkaveria.
Jos kunnan johtava rehtori sanoo - ja tämä on vain spekulointia - että wokeismin nimissä yksi saa perseillä, koska hänellä on oikeuksia... yksittäisen koulun rehtorilla ei ole siihen mitään sanottavaa. (Näin oli SARS-toimenpiteissäkin.) Asia voi olla poliittinen, eli liian suuri. Ko. kroonista väkivaltaa on muuten vaikea ymmärtää.
Siis johtavan rehtorin mielestä lapsi saa käyttäytyä väkivaltaisesti ja vaarallisesti muita oppilaita ja opettajai kohtaan? Tuho tulee.
Vanhoina hyvinä aikoina eli peräti 20 vuotta sitten noin käyttäytyvä kakara olisi erotettu koulusta. Niin mistä syystä tätäkään keinoa ei saa enää käyttää?
Puenluokka, sairaalakoulu, haastavan käytöksen luokkia. Meillä ainakin trella on nämä kaikki. Olen vaan huomannut, että monesti tällasen lapsen vanhemmat ovat väsyneitä uupuneita, eivätkä jaksa enää taistella. Jos on koskan jaksanut. Itse olen ja olen saanut kaikki, mitä erkkalapsi on tarvinnut, pienluokan, terapian, kaikki. Toki olen myös itse joustanut, tehnyt lyhennettyä pöivää, ottanut opintovapaata, jotta olen aina kotona kun lapsi palaa koulusta jne.
Taloudelliset tappiot on suuret, mutta lapsi on tärkein.
Omituinen keissi. Toiv.tämä lapsi saisi tuet mitä tarvii. Koulukaan ei anna helpolla mitään extraa, sekin huomattu. Pitää osata lait ja kaikki että osaa vaatia oikeita asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä! Näin täytyy toimia, jotta kiusaaminen saadaan kuriin. 👍
Paitsi että ei saada. Lue juttu. Koulu ei aio tehdä yhtään mitään asialle.
Täytyypä käydä jututtamassa "reksiä".
Koulun rehtori ei näitä asioita päätä.
Kuka sen päättää että laitetaan sekopää luokkaan, eikä sitä sieltä saa poistaa?
Jokainen saa mennä kouluun. Mutta miksi henkilöä ei saa poistaa ryhmästä, jos koetaan, että hän käyttäytyy epäasiallisesti? Ehkä hänestä on erityisjärjestelyin entistä enemmän vaivaa. Ehkä hänen huoltajansa eivät hyväksy erityisjärjestelyä. En tiedä. Outoa, että etusijalla ei ole ryhmä... Siksi tulee mieleen wokeismi.
Ei lasta saa poistaa ryhmästä, jos hänelle ei ole mitään paikkaa, minne mennä.
Jokainen haluaa omalle lapselleen parasta ja kyllä riehujan vanhemmat tietää mitä koulussa tapahtuu.
Erityisluokkia on poistettu, avustajia palkataan vähemmän. Turha sanoa lapsen syy, kun hän on vain lapsi.
Ne on ne päättäjät tähän syyllisiä. Ja rehtori eniten koulussa, kun ei vaadi avustajaa.Kyllä minulla oli jo ekaluokalta lähtien aivot, jota käytin ja otin opikseni jos hölmöilin. näin tekivät muutkin 90-luvulla. ilmeisesti nykyvesselit on jo syntyessään biojätettä.
Ilmeisesti tämä riehuja ei ole täysjärkinen tapaus alunperinkään. Ja joku woke-sekopää sanoo että sitä pitää ymmärtää ja kestää. Saunan taakse molemmat saatana. Minä olen niin kyllästynyt tähän sekoiluun.
90-luvulla meluajat ja riehujat joutuivat käytävälle. Ja heti lähti ilmoitus rehtorille ja muille opettajille ja vanhempien kotiin. Koskaan ei mennyt kuitenkaan fyysiseksi eikä meillä ainakaan samassa luokassa ollut kehitysvammaista samassa laumassa... Nykyäänkö on...? En voi uskoa tätä.
Huolestuttavaa kirjoitti:
Varmaan jo aiemmin ketjussa sanottu tämä, mutta eikö tässä tilanteessa noin vakavasti käyttäytyvän lapsen paikka ole psykiatrisessa hoidossa, paikassa missä ei pääse satuttamaan toisia eikä itseään. Oireilua jo vuoden ajan eikä mikään ole auttanut?
Sitä pitää tiedustella Turun kaupungilta:
https://www.turku.fi/paivahoito-ja-koulutus/perusopetus/peruskoulut-ja-…
Että kehtaavatkin tätä inkluusiota niin hehkuttaa. Huomenna näytän tekstin töissä. Sitä tungetaan varhaiskasvatukseenkin...
Vierailija kirjoitti:
Sitten otetaan ja muutetaan tai jäädään töistä pois ja lapsi kotikouluun. Ei jumalauta voi olla niin, että yksi häiriköi ja hakkaa vieden muilta rauhan. Aivan sama mikä nepsy-ongelma tai autismikirjo, rajat ja tavat on opittava! Käsittämätöntä uusavuttomuutta.
Olen katsellut vierestä muutaman nepsylapsen perhettä ja täytyy sanoa, että 90% ongelmasta syntyy huonosta kasvatuksesta. Näiden nepsyjen mammat paapovat kakaroitaan. Ostellaan leluja, karkkia ja kaikkea niin paljon kuin huvittaa. Mitään ei vaadita ja mitään taitoja ei tarvitse oppia. Ei perustaitoja, eikä taitoja hallita nepsyongelmaansa. Lapsi istutetaan jonkun ruudun eteen ja mamma palvelee. Tottakai koulussa tulee sitten näitä purkauksia, kun kukaan ei siellä tee kaikkea sen kakaran puolesta. Ja pitäisi jopa noudattaa jotain sääntöjä, jotka on laatinut joku muu. Näiden mammoilla on vanhemmuus hukassa ja isejä ei voisi vähempää kiinnostaa panostaa lapseensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rehtorin mielestä siis pureminen ja hakkaaminen kuuluu normiarkeen? Täytyykin huomenna näykkäistä työkaveria.
Jos kunnan johtava rehtori sanoo - ja tämä on vain spekulointia - että wokeismin nimissä yksi saa perseillä, koska hänellä on oikeuksia... yksittäisen koulun rehtorilla ei ole siihen mitään sanottavaa. (Näin oli SARS-toimenpiteissäkin.) Asia voi olla poliittinen, eli liian suuri. Ko. kroonista väkivaltaa on muuten vaikea ymmärtää.
Siis johtavan rehtorin mielestä lapsi saa käyttäytyä väkivaltaisesti ja vaarallisesti muita oppilaita ja opettajai kohtaan? Tuho tulee.
Vanhoina hyvinä aikoina eli peräti 20 vuotta sitten noin käyttäytyvä kakara olisi erotettu koulusta. Niin mistä syystä tätäkään keinoa ei saa enää käyttää?
Saa käyttää, mutta silloin tulee järjestää opetus kotona. Tähän ei haluta sijoittaa rahaa, koska "pitää säästää".
Onhan tuolla erityisopetusta:
https://blog.edu.turku.fi/erityisopetus/
Vai onko lapsen vanhemmat myös kehitysvammaisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rehtorin mielestä siis pureminen ja hakkaaminen kuuluu normiarkeen? Täytyykin huomenna näykkäistä työkaveria.
Jos kunnan johtava rehtori sanoo - ja tämä on vain spekulointia - että wokeismin nimissä yksi saa perseillä, koska hänellä on oikeuksia... yksittäisen koulun rehtorilla ei ole siihen mitään sanottavaa. (Näin oli SARS-toimenpiteissäkin.) Asia voi olla poliittinen, eli liian suuri. Ko. kroonista väkivaltaa on muuten vaikea ymmärtää.
Siis johtavan rehtorin mielestä lapsi saa käyttäytyä väkivaltaisesti ja vaarallisesti muita oppilaita ja opettajai kohtaan? Tuho tulee.
Vanhoina hyvinä aikoina eli peräti 20 vuotta sitten noin käyttäytyvä kakara olisi erotettu koulusta. Niin mistä syystä tätäkään keinoa ei saa enää käyttää?
Saa käyttää, mutta silloin tulee järjestää opetus kotona. Tähän ei haluta sijoittaa rahaa, koska "pitää säästää".
On kyllä säästetty ihan väärästä kohteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inkluusio eli punavihreä unelma
Inkluusio on tasa-arvon huipentuma. Siinä jokainen kärsii tasapuolisesti eikä kukaan ole paremmassa asemassa kuin muut.
Sen täytyy siis olla hyvä asia, s**tana.
Itsekin ennen kritisoin inkluusiota, mutta niin moni kertoi mielipiteideni olevan vääriä, että aloin toistelemaan heidän mielipiteitään.
Päädyin silti ottamaan oman lapsen kotikouluun.
T. Paha ja suvaitsematon mamma
No, ei se kotikoulukaan ole kyllä ratkaisu! Voin kuvitella, että olet tuhonnut sitten tuolla tavalla sen lapsesi tulevaisuuden.
Ja miten? Miksi maanosia pitää opetella levottomassa metelissä ja välitunneilla väkivaltaa peläten, kun samat asiat oppii nopeasti kotonakin, ja sosiaalisen oppimisen voi hoitaa harrastustoiminnassa missä yleensä on muita samanhenkisiä lapsia. Kiusaamisen todennäköisyys on paljon pienempi.
Hmmm kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puenluokka, sairaalakoulu, haastavan käytöksen luokkia. Meillä ainakin trella on nämä kaikki. Olen vaan huomannut, että monesti tällasen lapsen vanhemmat ovat väsyneitä uupuneita, eivätkä jaksa enää taistella. Jos on koskan jaksanut. Itse olen ja olen saanut kaikki, mitä erkkalapsi on tarvinnut, pienluokan, terapian, kaikki. Toki olen myös itse joustanut, tehnyt lyhennettyä pöivää, ottanut opintovapaata, jotta olen aina kotona kun lapsi palaa koulusta jne.
Taloudelliset tappiot on suuret, mutta lapsi on tärkein.Omituinen keissi. Toiv.tämä lapsi saisi tuet mitä tarvii. Koulukaan ei anna helpolla mitään extraa, sekin huomattu. Pitää osata lait ja kaikki että osaa vaatia oikeita asioita.
Eikös ne uhrit yleensä joudu sairaakakouluun, vai meinaatko että samassa pidetään kiusaajien kanssa?
Joku vahvan tuen erityisluokka, jossa tunne-elämään perehtyneitä opettajia ja ehkä vartijoitakin, kuten joillain erityisammattioppilaitoksen luokilla on, voisi tulla kiusaajan kanssa kyseeseen. Ei sillä etteikö mekin ongelmat jostain johtisi mutta...
Tavallaan väärin että vievät paikat niiltä, joilla on uhrina tarve sairaakakoululle.
Ei uhrit vaan lapset, jotka eivät sopeudu normikouluun. Eli yleenaä vihoviimeinen paikka käydä koulua jos ei ole kotikoulussa. Yleensä sairaalaskoulussa tuki on niin yksilöllistä, että useammalla hommat alkavat sujumaan.
Vierailija kirjoitti:
Erittäin tyhmiä ja tietämättömiä vanhempia näköjään. Itse olen ollut erityislpsen vanhempana vastaavassa tilanteessa. Lapsi oli niin ylikuormittunut normaaliluokassa, ettei hallinnut enää käytöstään. Kyseessä lapsi, jolla muutenkin tunteiden säätelyn vaikeus ja ADHD ja autistisia piirteitä. Kysyisin näiltä vanhemmilta, mitä itse tekisitte vastaavassa tilanteessa, kun lapsi ei yksinkertaisesti kestä koulua, mutta
-koulu ei suostu erityisjärjestelyihin kuten avustajaan tai apuvälineisiin mm kuulokkeet tai rauhallinen tila
-vanhemmat (molemmat yksinhuoltajia) kokopäivätöissä eikä etätyön mahdollisuutta
-koulukyytiä ei saa lyhyemmälle koulupäivälle koska maaseutu ja vain tilausbussit, matkaa 10km vaarallista kantatietä
-psykiatriselle osastolle on kuukausien jonot, lääkitystä ei saa ilman tutkimuksia ja kunnallinen hoito ei auta
-lapsi yli 3.lk eli työpäivää ei voi edes lyhentää
-pienluokkia ei oleSe on helppo syyttää lasta tai vanhempia, kun oikea syyllinen on nykykoulu, jossa erityislapsi ei pärjää. Ja lapsen haasteet, jotka eivät ole kenenkään syytä vaan osa hänen ominaisuuksiaan, joiden kanssa joutuu elämään.
Meidän tilanteessa lasta itseään lisäksi ärsytettiin muiden toimesta tahallaan välitunneilla, kun luokkakaverit huomasivat, ettei toinen kestä yhtään kiusoittelua... Mutta syyllinen oli opettajienkin mielestä tietysti aina meidän lapsi, joka ei hallinnut tilanteessa itseään vaan löi tai potki.
Se on NIIN helppo neuvoa, kun ei itsellä ole nepsylasta......!
"-vanhemmat (molemmat yksinhuoltajia) kokopäivätöissä eikä etätyön mahdollisuutta
-koulukyytiä ei saa lyhyemmälle koulupäivälle koska maaseutu ja vain tilausbussit, matkaa 10km vaarallista kantatietä".
Siis molemmat vanhemmat yksinhuoltajia ja sattuvat asumaan korvessa, missä ei ole etätyö mahdollisuutta. Voisiko edes toinen yksinhuoltajista muuttaa lähemmäs opetusta, vai onko tässä nyt vanhempien oikeus jotenkin tärkeämpää? Tuliko yllärinä maallemuutossa nuo etäisyysasiat. Tämä on varmaan se syy, miksi koko suomea on niin hankala pitää asuttettuna. Kilometrien päähän pitäisi palveluiden ulottua. Koettakaa nyt jompikumpi yksinhuoltaja vähän joustaa lapsenne parhaaksi.
Päiväkodeissa on sama ongelma.
Ihan pienet lapset joutuvat tönityksi, purruksi, kaadetuksi maahan ja lyödyksi, kun kaikki lapset integroidaan samaan ryhmään. Erityistä tukea tarvitsevat väkivaltaiset pikkulapset ovat siellä ryhmässä missä aikuisia ei riitä valvomaan ja missä pienet lapset eivät osaa puolustaa itseään tai mennä hakemaan apua.
Tavalliset lapset itkevät kotona, etteivät halua mennä päiväkotiin, kun siellä on yksi lapsi joka aina lyö.
Tällaiset inkluusiot kouluissa ja päiväkodeissa ovat laiskuutta ja vahingollista kaikille lapsille. Sekä poliitikkojen säästötoimi, minkä seurauksena lapset pakotetaan väkivallan uhan alle.