Koulukiusatun perhe asensi videokamerat - MOT näki videot
On se kumma kun tuollaista sallitaan nykypäivän suomessa.
Kommentit (1761)
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen aina näissä pitkälle menneissä kiussamistapauksissa miksi opettajista ja rehtorista ei tehdä rikosilmoitusta. Vai jättääkkö poliisi ne tutkimatta, ja suojelee näin kiussamisen mahdollistajia. Täysin yksiselitteisesti koulun henkilökunta on vastuussa kiusaamisen jatkumisesta. Ja niin pitkään kun opettajia ja rehtoreita ei saada vastuuseen toiminnastaan, tällainen saa jatkua.
Vanhemmilla vastuu on.
Siksi toisekseen nykyään lapset ovat parivuotiaista lähtien suuren osan arjesta ammattikasvattajien hoidossa. Mitä niissä päivähoitopaikoissa oikein puuhataan, kun ei inhimilliseen kanssakäymiseen opita?
Onhan koulu jutun mukaan yrittänyt rauhoittaa tilannetta, poliisikin on osallistunut. Koulu ei voi olla syytettynä kun toimenpiteitä kerran tehty.
Ja näitä häirikköporukoita on myös testaamassa valtaa ihan aikuisiinkin päin: häiriköidään kaupoissa, tullaan aikuisen kotirauhaa rikkomaan (ei lapsiperhe). Näitten häiriköiden jutut ovat ihan päättömiä; tuossa lehtijutussa kerrottiin kiusatun lapsen äidille huudetun *tapa ittes*, no, täällä meillä päin porukan kingi jakaa tappouhkauksia *tapan sut*, porukalla on kaasusumuttimia, yrittävät provoilujensa kanssa päästä sumuttamaan sitä joka muka uhkaa heitä ja toisessa kädessä sumuttajalla känny kuvaamassa tilannetta! Kerrostalossa ajelevat skuuteilla sisätiloissa, huutelevat pomopojan perheen asunnosta... eilenkin kun kuljettiin rapussa ulos, murkku huutaa just sieltä *joko on v.ttu hiljaa*. Aivan selkeesti mt-vikaa!
Vierailija kirjoitti:
Googlasin äidin nimellä ja kas kummaa: löytyi äitin neljän vuoden kitinä Iltikseen jostain lapsensa polkupyöräonnettomuudesta. Onkohan tämäkin taas niitä itkijänaisia, joiden lapsille aina sattuu ja tapahtuu.
Ja kerropa niitten lasten vanhempien nimet, jotka ovat osallisena siellä kiusaajapuolella. Onkohan nekin aina samoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma tässä tapauksessa on se että kiusaajien joukko on laajentunut ilmesesti jonkun verran alkuperäisestä. Jutussahan viitattiin että ei edes tunneta kaikkia kiusaajia. Eikä tietenkään se ole mikään selitys mutta varmasti kaksin verran vaikeampaa puuttua. Isot tsempit Joonakselle!
Se että kiusaajajoukkio on laajentunut, kertoo että koulu on täysin epäonnistunut kiusaamiskulttuurin kitkemisessä. Varsinainen vikapää on koulun henkilökunta, opettajat ja rehtori. Ei kiusaaminen ilmesty tyhjiöstä, vaan alunperinkin on hyväksytty kouluun kiusaamista salliva ilmapiiri. Siinä on ihan turhaa pitää palavereita parin kiusaajan, kiusatun ja vanhempiensa kanssa, jos kiusaamista pidetään vaan parin tyypin aiheuttamana "harmina". Kiusaaminen pääsee valloilleen kun ryhmädynamiikassa on jotain pahasti pielessä, eikä siihen puututa, vaan annetaan lasten keskenään selvitellä välejään. Kohta sitten ollaan tilanteessa, jota ei hallitse kukaan.
Ensinnäkin lapsille täytyy tehdä selväksi ettei minkäänlaista kiusaamista hyväksytä koulussa. Jos sellaista ilmenee, kaikki oppilaat kerätään saliin tms. kokoontumistilaan kuuntelemaan parit luennot aiheesta, erilaisuuden hyväksymisestä, ihmisarvosta ja siitä, mitä kiusaamisesta seuraa (koulusta erottaminen, rikosoikeudellinen vastuu, tulevaisuutensa pilaaminen jne.) Kiusaaminen ei lopu ennenkuin siitä tulee lasten keskuudessa ei-hyväksyttyä. Eli että jos joku on ilkeä jollekin, niin toiset lapset puuttuu asiaan ennenkuin siitä tulee kiusaamista. Kiusaaminen täytyy tehdä lapsille näkyväksi heikon ihmisen merkkinä, eikä niin, että kiusaajat saavat ryhmässä arvostusta kun kiusaavat, aikuisten levitellessä käsiään. Ennen kaikkea Suomessa on kiusaamisen suhteen menty pahasti metsään, kun sitä pidetään yksilötason ongelmana, joko kiusaajan tai pahimmassa tapauksessa kiusatun ongelmana, kun kyseessä on oikeasti ryhmän ongelma. Ja koulun aikuiset ovat vastuussa terveen ryhmähengen luomisesta luokkiin ja kouluihin.
Tuo Ylen jutun tilanne on ihan kauhea, ja siellä taitaa poliisilaitoksellakin olla aika saamatonta sakkia, kun muka ei voida mitään tehdä. Taatusti voidaan jos halutaan. Okei, rikosoikeudellista vastuuta alle 15-vuotiaalla ei ole, mutta heidän vanhemmillaan on. Ja kyllä alaikäinenkin on korvausvelvollinen. Miten olisi jos laitettaisiin maksamaan terapiakulut?
Kyllä poliisi auttaa kiusaamaan on nähty monella paikkakunnalla että se sallitaan tietyille perheille ja ollaan saatu poliittisista syistä ohittaa tiettyjen perheiden ja ihmisten tekmöt ilmot VAIKKA LAKI KIELTÄÄ SYRJINNÄN ESIM TERVEYSPERUSTEISESTI!
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän kiusaajat reagoisivat jos joku aikuinen ihminen menisi ihan rauhallisesti ja pelkäämättä kohtaamaan nuo lapset. Olisi aidosti läsnä ja kysyisi miksi heillä on niin paha olla että satuttavat muita.
Eikö ne ankkuripoliisit ole tuotakin porukkaa lähestyneet.
Itse tiedän yhden porukan, johon on vaikea puuttua, koska taustalla touhua ohjailee aikuinen ihminen. Käyttää alaikäisiä kiusantekijöinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen aina näissä pitkälle menneissä kiussamistapauksissa miksi opettajista ja rehtorista ei tehdä rikosilmoitusta. Vai jättääkkö poliisi ne tutkimatta, ja suojelee näin kiussamisen mahdollistajia. Täysin yksiselitteisesti koulun henkilökunta on vastuussa kiusaamisen jatkumisesta. Ja niin pitkään kun opettajia ja rehtoreita ei saada vastuuseen toiminnastaan, tällainen saa jatkua.
Vanhemmilla vastuu on.
Siksi toisekseen nykyään lapset ovat parivuotiaista lähtien suuren osan arjesta ammattikasvattajien hoidossa. Mitä niissä päivähoitopaikoissa oikein puuhataan, kun ei inhimilliseen kanssakäymiseen opita?Onhan koulu jutun mukaan yrittänyt rauhoittaa tilannetta, poliisikin on osallistunut. Koulu ei voi olla syytettynä kun toimenpiteitä kerran tehty.
Ja näitä häirikköporukoita on myös testaamassa valtaa ihan aikuisiinkin päin: häiriköidään kaupoissa, tullaan aikuisen kotirauhaa rikkomaan (ei lapsiperhe). Näitten häiriköiden jutut ovat ihan päättömiä; tuossa lehtijutussa kerrottiin kiusatun lapsen äidille huudetun *tapa ittes*, no, täällä meillä päin porukan kingi jakaa tappouhkauksia *tapan sut*, porukalla on kaasusumuttimia, yrittävät provoilujensa kanssa päästä sumuttamaan sitä joka muka uhkaa heitä ja toisessa kädessä sumuttajalla känny kuvaamassa tilannetta! Kerrostalossa ajelevat skuuteilla sisätiloissa, huutelevat pomopojan perheen asunnosta... eilenkin kun kuljettiin rapussa ulos, murkku huutaa just sieltä *joko on v.ttu hiljaa*. Aivan selkeesti mt-vikaa!
No noilla tapauksilla on jo tulevaisuuden polku nähtävissä: lukuisat sosiaaliset ongelmat ja vankilakierre.
Vierailija kirjoitti:
Googlasin äidin nimellä ja kas kummaa: löytyi äitin neljän vuoden kitinä Iltikseen jostain lapsensa polkupyöräonnettomuudesta. Onkohan tämäkin taas niitä itkijänaisia, joiden lapsille aina sattuu ja tapahtuu.
Ihan aiheesta hän tuossa huomauttaa ja erittäin asiallisesti kirjoitettu teksti. Käsittelen työkseni tällaisia vahinkoja ja monen aikuisen asenne tällaisiin vahinkoihin on ihan käsittämättömän välinpitämätön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkaa muistuttamaan 90-luvun laman touhuja.
"Rikkaiden" lapsia kiusataan säälimättä. Kiusaajat ovat kotona kuulleet jäteväkeä edustavien vanhempien haukkuvan porvareita tms (ja kyllä, ovat jäteväkeä kun eivät ole kasvattaneet lapsiaan kohtelemaan muita hyvin).
Joka toinen oppitunti on häirikkö-show, ja välitunneilla saa pelätä. Koulu alistuu ja kiusattu väistää.
Poliisi ei tietenkään te mitään. Homma sivuutetaan olankohautuksella nuorten pikku pikku kujeiluna.
Paskaa. Kyllä ne pahimmat kiusaajat oli niitä rikkaiden pentuja. Niitähän sitä kiusattiin joilla ei ollut varaa pukeutua kuin muut.
En tiedä onko tästä oikeasti missään mitään tutkittua dataa, mutta oma lapsuuden kokemus ja omien lasten kouluista sekä asuinympäristöjen tuoma kokemus on aivan toinen. Ne, joilla oli vähiten varallisuutta käytettävissä olivat kaikkein pahimpia kiusaajia.
Me emme ole rikkaita, mutta kuitenkin keskituloisia ja säästeliäitä, joten se on luonut illuusion isoista tuloista. Olemme asuneet asuinalueella jossa 39% oli vuokra-asuntoja ja loput aso- tai omistusasuntoja. Kyllä se vähävaraisuus ja osattomuus näkyi. Se näkyi leikkipuistoissa, talojen pihoille, koulussa. Esimerkiksi niin, että tietynlaiset vanhemmat eivät välittäneet jos lapsi tahallaan hajotti omia tavaroitaan tai muiden (mutta auta armias jos joku kiusasi tätä lasta samalla tavalla, sitten tultiin nyrkit pystyssä oven taakse) omaisuutta. Heille ei ollut mitään väliä missä lapsi meni ja mitä teki ja kenen kanssa.
Tämä porukka kun kasvoi teini-ikään, niin meno vain paheni. Siinä vaiheessa me muutimme alueelta pois - vielä hurjempaan paikkaan. Ja sitten tuli korona. En olisi ikinä uskonut, että PK-seudun ulkopuolella voisin nähdä niin usein poliisin, niin monta palanutta autoa, niin monta palanutta roskiskatosta, ja niin monta muuta häiriökäyttäytymisjuttua. Kaikki kolmen vuoden aikana. Korona pahensi tilannetta todella paljon, sillä nämä nuoret varmasti pistettiin kodeistaan pihalle että vanhemmat saa omaa aikaa.
Nyt asumme nukkuvassa, uudessa omakotitalolähiössä. Täällä lapset osaa käyttäytyä ja kaikkien perään katsotaan.
Yleensä se kiusaaminen kumpuaa kateudesta toisia kohtaan. Lapsi näkee, että noilla on enemmän. Vaikka ihan niin, että toisen vanhemmat näkyvästi välittää, viettää aikaa ja pitää toisesta huolta. Se ruokkii alkukantaista vihaa sellaisessa, joka saa vähemmän.
Kaverini kotoisin tehdaspaikkakunnalta, jossa hänen isänsä kuului tehtaan ylimpään johtoon ja he asuivat vielä "patruunoiden" yhdessä talossa. Kaverini on aika kiltti henkilö. Hän joutui pienenä jatkuvan kiusaamisen kohteeksi tehtaan duunareiden lapsien taholta. Tässä oli varmasti paljolti kyse kateudesta. Tuohon aikaan myös poliittiset
jännitteet olivat yhteiskunnassa aika suuret, joten se lienee lasten kotoa saattanut heijastua myös lasten käytökseen. Kaverini yli 50v on vielä tänä päivänäkin jossain mäörin katkera tuosta kiusaamisesta. Kaverini isoveli oli luonteeltaan huomattavasti karskimpi tyyppi ja hän ei tietääkseni koskaan joutunut kiusaamisen kohteeksi, vaikka ihan sama perhe ja käynyt myös samaa koulua.
Huomasin saman perheen pojalle jonka sukunimi alkoi L llä ja isoveli P L, sama kiusattu poika? Sillä oli hirveetä!!! Olin eri luokalla ylempänä ja huomasin sen silti kaukaakin!
Vierailija kirjoitti:
Ruotsissa on oppilasasiamiehet, jotka kiusatun puolesta haastavat koulun ja kiusaajat oikeuteen. Tälläisessä sosialistisessa kansalaisiaan puolustamattomassa maassa kuin Suomi, tälläistä ei tunneta. Sen sijaan kiusatun on itse jaksettava tehdä ilmoitus.
"Jos verrataan muihin Pohjoismaihin, perusopetuksen viranomaisvalvonnan puute Suomessa on hyvin erikoista." (Kuka on yllättynyt, että Suomessa jokin asia ei toimi tai sitä rahoitetaan huomattavasti muita pohjoismaita vähemmän!!?)
"Näitä vahingonkorvaustapauksia koulujen laiminlyönneistä onkin ollut tuomioistuimissa. Ruotsissa BEO eli lapsi- ja oppilasasiamies on elin, joka voi mennä kiusatun oppilaan puolesta oikeuteen ja nostaa vahingonkorvauskanteen, Lerwall kertoo.
Suomessa tällaista elintä ei ole. Huoltaja joutuu itse kantelemaan koulun laiminlyönnistä kiusaamiseen liittyen Aluehallintovirastoon eli AVI:in tai ylimmille lainvalvojille, kuten eduskunnan oikeusasiamiehelle."
Tässäkin on yksi osa ratkaisua. Paljon on keinoja, joita täällä metsälässä ei vielä ole hoksattu. Kyllä täytyy sanoa, että meidän perusopetus on ihan kuraa. Pisatulokset tulee alas ja lapset hakkaa välitunneilla toisiaan. Aivan järkyttävää. Häpeälllistä suoraan sanottuna. Lapsilla ei ole turvallista koulussa, ei oppia eikä olla muutenkaan. Huomio on mennyt vääriin asioihin. Digitalisaatio, inkluusio avoimet oppimisympäristöt, esimerkiksi. Kaikki uudistukset ovat menneet sivuun siitä tai toteutettu väärin, mikä oikeasti olisi lapsen oppimisen ja hyvinvoinnin kannalta parasta. Opetushallituksessa on jotain pielessä. Lapset ei osaa enää kirjoittaa. Joka neljäs nuori on yksin. Ymmärtääkseni maisterin paperilla sinne pääsee, eli samalla kuin luokanopettajaksi. Pitäisi uudistaa koko porukka ja vaatia vähän enemmän ymmärrystä tutkimuksesta, korkeampaa koulusta ja käytännön tuntemusta. Rehtorien osaaminen on heikoissa kantimissa. He eivät oikeasti osaa johtaa pedagogiikkaa. Istuvat toimistoissa ja tekevät lukujärjestyksiä, opettavat kovia materiaaleja. Manageroivat koulun perustoimintoja vuodesta toiseen samalla tavalla, vaikka hommat ovat pielessä.

Tämä. Käsittämätöntä, että lapsi voidaan pahoinpidellä kouluaikana henkihieveriin ja koulu vaan nostaa kädet pystyyn.
Vierailija kirjoitti:
Hän ei ole turvassa
Kiusaajat tulevat 15-vuotiaan nuoren perheen pihalle ja kotiovelle, vahingoittavat perheen omaisuutta ja käyttäytyvät uhkaavasti jopa vanhempia kohtaan. Kukaan ei ole saanut tilannetta kuriin.
Kellon viisari keinahtaa seuraavaan minuuttiin. 15-vuotias Joonas kirjoittaa vielä kuumeisesti muistiinpanojaan paperille, vaikka kello lyö pian kolme.
Tuttu koulunkäyntiavustaja astuu ovesta sisään. On aika pitää kouluesitelmä.
Nyt ei olla kuitenkaan koulussa vaan kirjastossa. Joonas ei voi mennä kouluun. Siellä odottavat kiusaajat, eikä koulu pysty varmistamaan Joonaksen turvallisuutta.
Joonasta on kiusattu koulussa ja vapaa-ajalla ainakin kolmen vuoden ajan. Hän ei esiinny jutussa oikealla nimellään oman turvallisuutensa vuoksi.
Tilanne on kehittynyt niin vakavaksi, että kiusaajat tulevat jopa perheen pihalle ja kotiovelle, vahingoittavat perheen omaisuutta ja käyttäytyvät uhkaavasti myös vanhempia ja jopa naapureita kohtaan. Poliisikin on voimaton tilanteen edessä.
Taitaa kiusaajaporukan pääjehu olla ihastunut kiusattavaan. Hän pelkää itseään ja tunteitaan, ei tuota järjettömyyttä muuten ymmärrä.
Onneksi tuli laitettua poika aikanaan judoon. Nyt sillä on jo ruskea ju-jutsussakin, pitää varmasti puolensa vähän aikaa kun joutui asumaan Vantaalle ja joutuu käyttämään julkisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän kiusaajat reagoisivat jos joku aikuinen ihminen menisi ihan rauhallisesti ja pelkäämättä kohtaamaan nuo lapset. Olisi aidosti läsnä ja kysyisi miksi heillä on niin paha olla että satuttavat muita.
Katsoppa tuo ylläoleva videolinkki. Siellä aikuiset menee muutamassa pätkässä väliin.
Huonojen ihmisten linkit tuppaa katoamaan. Mutta katsokaa millaista lastenne elämä nykyään on betoniviidakossa:
https://ylila uta .org/satunnainen/132224818#225209535
Ei tartte lukea mitään, mutta kattokaa tuo video.
Ja ihan samaa kiusaamista on nämä täällä jotka virittelevät luokkayhteiskunnan termeillä ns jakoa hyviin ja huonoihin perheisiin ja ihmisiin. Tiedän superrikollisia poikia joiden äidit ja isät olivat työteliäitä kunnon kansalaisia mutta niin vaan poika lipesi kavereidensa viemänä !
Tuolla oli aiemmin viesti jossa joku oikein uhkui vihaa muka alempien ihmisten lapsiin ja oli eristämässä jo ns huoboja ihmisiä, ihan yhtä sairasta kiusaamistahan se on! Ja jopa kertoo ehkä niiden alistettujen yrityksestä nousta itse kiusaamalla asemastaan.
Tätä hyväosoiset kutsuvat ylöspäin lyömiseksi vielä tiedostaen olevansa niiin ylempiä! Ihmekö että lapset sitten laittavat ruotuun?
Lapset vaistoavat epäoikeudenmukaisuutta hyvin.
Näkeehän tämän nuorisorikolisuuden nousun heti meilläkin kun luokkajako syvenee. Tutkitusti parhaan yhteiskuntarauhan takaa tasainen oikeudenmukainen yhteiskunta. Sellainen lähes paratiisi oli Suomi vielä äsken tähän verrattuna mitä vielä nähdään kunhan rikkaat eristäytyvät edelleen suojaansa.
Marin teki niin suuren hallan tässä Suomelle kun nousukkaana lähti bilettämään riekkumaan ja keulimaan ja vielä työväenluokkaisesta taustasta! Hän antoi luvan kostaa ja söi heti muiden eväätkin kun voi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siellä Länsi-Pakilassa on vialla? Kuulostaa karsealta.
Kuka tonne haluu enää muuttaa ? Ei ainakaan parempi väki jolla on lapsia. Alkaa asuntojen hinta laskemaan radikaalisti. Onko muuttumassa Myllypuroksi ? Kiitos ei tuonne asumaan lapsieni kanssa.
Me parempi väki jo asutaan täällä. Tuskin yksi juttu nyt tuota tulee muuttamaan, että tänne ei enää haluttaisi muuttaa. Koulu on tehnyt sen minkä on lain nojalla pystynyt tekemään. Kyllä se on nyt noiden apinoiden vanhemmat, joilla on avaimet käsissä. Ja sitä paitsi tuota koulua käyvät muutkin kuin länsi-Pakilan lapset.
Ikävää nimitellä muita apinoiksi. Ei todellakaan vanhemmalle sopivaa kieltä.
Totta, apinat eivät hyväksy kiusaamista laumoissaan. Kiusaajat saavat heti kurinpalautuksen. Ihmisten kannattaisi ottaa mallia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen aina näissä pitkälle menneissä kiussamistapauksissa miksi opettajista ja rehtorista ei tehdä rikosilmoitusta. Vai jättääkkö poliisi ne tutkimatta, ja suojelee näin kiussamisen mahdollistajia. Täysin yksiselitteisesti koulun henkilökunta on vastuussa kiusaamisen jatkumisesta. Ja niin pitkään kun opettajia ja rehtoreita ei saada vastuuseen toiminnastaan, tällainen saa jatkua.
Vanhemmilla vastuu on.
Siksi toisekseen nykyään lapset ovat parivuotiaista lähtien suuren osan arjesta ammattikasvattajien hoidossa. Mitä niissä päivähoitopaikoissa oikein puuhataan, kun ei inhimilliseen kanssakäymiseen opita?Onhan koulu jutun mukaan yrittänyt rauhoittaa tilannetta, poliisikin on osallistunut. Koulu ei voi olla syytettynä kun toimenpiteitä kerran tehty.
Ja näitä häirikköporukoita on myös testaamassa valtaa ihan aikuisiinkin päin: häiriköidään kaupoissa, tullaan aikuisen kotirauhaa rikkomaan (ei lapsiperhe). Näitten häiriköiden jutut ovat ihan päättömiä; tuossa lehtijutussa kerrottiin kiusatun lapsen äidille huudetun *tapa ittes*, no, täällä meillä päin porukan kingi jakaa tappouhkauksia *tapan sut*, porukalla on kaasusumuttimia, yrittävät provoilujensa kanssa päästä sumuttamaan sitä joka muka uhkaa heitä ja toisessa kädessä sumuttajalla känny kuvaamassa tilannetta! Kerrostalossa ajelevat skuuteilla sisätiloissa, huutelevat pomopojan perheen asunnosta... eilenkin kun kuljettiin rapussa ulos, murkku huutaa just sieltä *joko on v.ttu hiljaa*. Aivan selkeesti mt-vikaa!
No noilla tapauksilla on jo tulevaisuuden polku nähtävissä: lukuisat sosiaaliset ongelmat ja vankilakierre.
Tai paikka Eduskunnassa.
Naamat ja nimet nettiin kiusaajilta
Idi oot tien ei pitäisi tehdä lapsia kun ei niitä sitten osata kasvattaa.
Vierailija kirjoitti:
Naamat ja nimet nettiin kiusaajilta
Ne on kaikki samannäköisiä uups, tais päästä huono ilmaisu. Anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen aina näissä pitkälle menneissä kiussamistapauksissa miksi opettajista ja rehtorista ei tehdä rikosilmoitusta. Vai jättääkkö poliisi ne tutkimatta, ja suojelee näin kiussamisen mahdollistajia. Täysin yksiselitteisesti koulun henkilökunta on vastuussa kiusaamisen jatkumisesta. Ja niin pitkään kun opettajia ja rehtoreita ei saada vastuuseen toiminnastaan, tällainen saa jatkua.
Vanhemmilla vastuu on.
Siksi toisekseen nykyään lapset ovat parivuotiaista lähtien suuren osan arjesta ammattikasvattajien hoidossa. Mitä niissä päivähoitopaikoissa oikein puuhataan, kun ei inhimilliseen kanssakäymiseen opita?Onhan koulu jutun mukaan yrittänyt rauhoittaa tilannetta, poliisikin on osallistunut. Koulu ei voi olla syytettynä kun toimenpiteitä kerran tehty.
Ja näitä häirikköporukoita on myös testaamassa valtaa ihan aikuisiinkin päin: häiriköidään kaupoissa, tullaan aikuisen kotirauhaa rikkomaan (ei lapsiperhe). Näitten häiriköiden jutut ovat ihan päättömiä; tuossa lehtijutussa kerrottiin kiusatun lapsen äidille huudetun *tapa ittes*, no, täällä meillä päin porukan kingi jakaa tappouhkauksia *tapan sut*, porukalla on kaasusumuttimia, yrittävät provoilujensa kanssa päästä sumuttamaan sitä joka muka uhkaa heitä ja toisessa kädessä sumuttajalla känny kuvaamassa tilannetta! Kerrostalossa ajelevat skuuteilla sisätiloissa, huutelevat pomopojan perheen asunnosta... eilenkin kun kuljettiin rapussa ulos, murkku huutaa just sieltä *joko on v.ttu hiljaa*. Aivan selkeesti mt-vikaa!
varhaiskasvatuksessa näytetään mallia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän kiusaajat reagoisivat jos joku aikuinen ihminen menisi ihan rauhallisesti ja pelkäämättä kohtaamaan nuo lapset. Olisi aidosti läsnä ja kysyisi miksi heillä on niin paha olla että satuttavat muita.
Eikö ne ankkuripoliisit ole tuotakin porukkaa lähestyneet.
Itse tiedän yhden porukan, johon on vaikea puuttua, koska taustalla touhua ohjailee aikuinen ihminen. Käyttää alaikäisiä kiusantekijöinä.
Kyllä näin on, antaakohan nuo aikuiset jotain palkkaa niille alaikäisille että häiriköivät tiettyjä ihmisiä, kyllä kai. On sikamaista toimintaa. Toivottavasti lapset aikuistuttuaan kertovat mitä tapahtui noissa sopimuksissa, varsinkin jos se on aiheuttanut heille tilanteita ja merkintöjä poliisien kanssa.