Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi jotkut hankkii niin monta lasta? Siis kolme tai enemmän?

Vierailija
10.09.2023 |

Mä ymmärrän kyllä ihmisen halun saada itselleen perhe. Se on monilla perustavanlaatuinen biologinen tarve. Ymmärrän hyvin myös sen, miksi ensimmäiselle lapselle halutaan sisarus. Ainoana lapsena, omien vanhempien kuoltua on perheettömänä yksin kurjaa, sisarus on siinä vaiheessa ainoa perheenjäsen lapsuudenperheestä ja monelle tärkeä ja läheinen, ei toki kaikille. Mutta varmaan tämä on monilla ajatuksena kun haluaa toisen lapsen.

Mutta sitten kun lapsia hankitaan enemmän kuin kaksi. Minua kiinnostaisi tietää, että miten olette päätyneet siihen ratkaisuun? Tietysti jokainen lapsi on aina maailman rakkain ja siltä kannalta ajateltuna lapsia voisi hankkia vaikka kuinka monta. Mutta kolmannen lapsen kohdalla tarvitsee jo niin valtavan ison asunnon, ison auton, hirveät määrät tavaraa ja vaatteita, monta läksyissä autettavaa ja harrastuksiin vietävää jne, että elämä muuttuu työleiriksi.

En arvostele kenenkään valintoja mutta haluaisin mielenkiinnosta tietää, miten kukaan päätyy hankkimaan niin monta lasta ja miten ison lapsilauman kanssa pärjää fyysisesti, psyykkisesti ja taloudellisesti? Miten saa pidettyä lapsilauman kurissa? Miten riittää aikaa edes jutella ja huomioida monta lasta? Miten saatte rahat riittämään? Mikä saa näistä kaikista huonoista puolista huolimatta tekemään sen valinnan, että vielä kolmas?

Kommentit (73)

Vierailija
1/73 |
10.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis 3 lasta on mielestäsi lapsiLAUMA? Mulla on 3 enkä koe heitä laumaksi. Ihan normi 100 neliön Asunto meillä on ja hyvin mahdutaan. Kaikilla on omaa tilaa.

Vierailija
2/73 |
10.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viisihenkinen perhe mahtuu ihan normikokoiseen perheautoon.

2 eteen, 3 taakse. :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/73 |
10.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vahinkoja sattuu.

Vierailija
4/73 |
10.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

No itse olen halunnut aina paljon lapsia ja kuusi siunaantunut. Ja miksikö, koska rakastan lapsia. Mitä isompi perhe sitä enemmän rakkautta.

Raha-asiat aina jotenkin järjestyy ja olemme mieheni kanssa sellaisella alalla kumpikin että työttömyys olisi ihme

Vierailija
5/73 |
10.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kolme lasta mekin saatiin. Me todella saatiin heidät. He ovat olleet minulle kuin suuri ihme; hei minä tein nämä. Kyllä se mieskin vähän avitti.

Tiedän isompiakin perheitä.

Lasten sairastelut olivat aika paha pala. Muuten kaikki tuntui hyvin tavalliselta ja asiaan kuuluvalta.

Vierailija
6/73 |
10.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän kolme lasta ole edes erityisen paljon.

Isälläni on yhteensä viisi lasta. Ekan lapsen saivat ekan vaimonsa kanssa melko nuorena. Sitten ekan lapsen ollessa jo koululainen halusivat toisen lapsen, minkä yrittämisessä käsittääkseni meni jonkin aikaa. Sitten tämän jälkeen synnyttiin minä ja siskoni. Neljä lasta oli aika kauan. Monien sattumien kautta isä ja vaimonsa adoptoi vielä yhden lapsen, pikkusiskomme. Vanhin oli jo teini ja lähes täysikäinen kun nuorin saapui perheeseen.

Siis ei lapsilukumäärä ole sellainen asia, mikä vaan joskus päätetään että hei, me hankitaan yksi, kaksi tai kolme lasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/73 |
10.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä maailma on sekaisin kun ihmetellään yhtä kaikista luonnollisinta asiaa, lisääntymistä

Vierailija
8/73 |
10.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä syitä: isosta perheestä itse ja puolisokin, toive että sisarukset tulisi keskenään toimeen, esim. jos mulla olisi vain 1 sisar ei olisi välttämättä ketään kehen pitää yhteyttä, todennäköisempää että joku voisi auttaa vanhana kun lapsia on enemmän, todennäköisempää että kaikki ei kuole ennen itseä, joku saa siis järjestää hautajaiset, on joku jolle jättää perintö, ei olisi maailmanloppu vaikka yksi alkoholisoituisi tai alkaisi narkkaamaan kasvatuksesta huolimatta vaikka surullista olisi kyllä silti, todennäköisempää että joku elää pitkän elämän vaikka muut sairastuisi ja kuolisi vaikka syöpään. Jos olisi vaan 1 lapsi niin sen kuolemasta ei ikinä toipuisi siis ei olisi enää mitään eikä ketään minkä takia täällä jatkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/73 |
10.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässäkin asiassa suomi on niin kauhea maa!

Vierailija
10/73 |
10.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinua kiinnostaa kuka järjestää hautajaiset ja kelle jättää perintö, olet kuollut silloin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/73 |
10.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen itse 5-lapsisesta perheestä ja rakastin sekä rakastan isoa perhettäni. Kenenkään sisarukseni kanssa en aina ole samaa mieltä tai kokenut samaa, mutta aina sisaruksista löytyy edes yksi samanmielinen. Eri elämäntilanteissa olen saattanut olla enemmän tekemisissä eri sisaruksen kanssa ja onpa käynyt myös niin, että joskus en tullut oikein toimeen yhden sisarukseni kanssa. Oltaisi varmaan etäännytty ehkä pysyvästi, mutta muu sisaruskatras piti meidät yhdessä ja jossain vaiheessa lähennyttiin uudestaan myös tuon sisaruksen kanssa. Sanoisin siis, että hyvien vanhempien ja hyvän kasvatuksen ansiosta suuri sisarusmäärä on rikkaus.

Itsekin olisin halunnut monta lasta. Se tuntui jotenkin vain itsestään selvältä. Sain "vain" kaksi. Toki olen tästäkin lapsimäärästä löytänyt hyviä puolia ja esim. intohimomme matkustelu on todella paljon halvempaa ja helpompaa kahden lapsen kanssa kuin useamman. Silti ajattelen, että tämä määrä ei ole se, mitä halusin. Välillä pohdin myös, että mitä jos aikuisina lapseni eivät olekaan läheisiä. Jääkö heiltä kokematta jotain?

Vierailija
12/73 |

Olen itse suurperheestä mutta juurikin sen takia vapaaehtoisesti lapseton. Mitään muuta en lapsena toivonut kuin sitä että olisin ainoa lapsi. Heti kun muutin pois niin katkaisin välit kaikkiin sisaruksiin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/73 |
10.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mua kiinnosti Julianna Kovasen elämä. Harmi, että laittoi instan yksityiseksi. Kiehtovaa oli, että miten tulevat taloudellisesti toimeen, kun vain mies töissä ja hänkin ns tavis duunari. Asumisratkaisut kiinnosti myös. Olisi kiva löytää joku suurperheellisen insta.

Vierailija
14/73 |
10.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eka lapsen alulle pano oli järkipäätös. Toinen pantiin alulle, kun haluttiin ekalle sisarus. Kolmas lapsi syntyi vauvakuumeen seurauksena:) Olen onnellinen menneistä lapsiperhevuosista. Elin täyttä elämää suruineen ja murheineen. Käytin kaikki mahdolliset perhevapaat joita en ole jälkikäteen hetkeäkään katunut. Pystyin siis täysillä heittäytymään siihen elämänvaiheeseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/73 |
10.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo ei tuota voi ymmärtää. Sitten eron hetkellä mietitään miten saada asuntoasiat järjestymään. Miten saada kaikki penskat mahtumaan sinne kaksioon. 

Vierailija
16/73 |
10.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No itse olen halunnut aina paljon lapsia ja kuusi siunaantunut. Ja miksikö, koska rakastan lapsia. Mitä isompi perhe sitä enemmän rakkautta.

Raha-asiat aina jotenkin järjestyy ja olemme mieheni kanssa sellaisella alalla kumpikin että työttömyys olisi ihme

Entä sairastuminen tai vammautuminen?

Vierailija
17/73 |
10.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En liuule, että erikseen mietitään asiaa. Uskon, että annetaan tulla, jos on tullakseen ja elämä lasten kanssa nähdään mahdolliseksi.

Itse olen kolmilapsesta perheestä ja mielestäni meitä oli ihan normaalisti. Ysärin lamastakin selvittiin.

Vierailija
18/73 |
10.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kolme oli luonnollisen valinta, kun itse tulee kolmelapsisesta perheestä ja puoliso neljälapsisesta perheestä.

Miksi: miksi ei, kun voimavaroja ja rakkautta riittää. Lisäksi kaikki lapset ovat ihania omia persoonia. Kolmas sopi hyvin kahden jatkoksi. Perherutiinit olivat valmiiksi muotoutuneet ja taloon mahtui.

Vierailija
19/73 |
10.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kolme lasta mekin saatiin. Me todella saatiin heidät. He ovat olleet minulle kuin suuri ihme; hei minä tein nämä. Kyllä se mieskin vähän avitti.

Tiedän isompiakin perheitä.

Lasten sairastelut olivat aika paha pala. Muuten kaikki tuntui hyvin tavalliselta ja asiaan kuuluvalta.

Oletko saanut mitään muuta merkittävää elämässäsi aikaan?

Vierailija
20/73 |
10.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meille tuli kolme kun jälkimmäisestä raskaudesta syntyi kaksoset. Ei se nyt ihan loputtomasti rankempaa ole ollut, vauvavaihe lähinnä oli vaikea koska silloin ei nukuttu sitäkään vähää kuin yhden kanssa.

Mutta esim. päiväkotiin vieminen ei ole sen hitaampaa kahden pienen kanssa kuin yhdenkään. Lenkillä voi käydä kaksosrattailla ja onhan niistä myös seuraa toisilleen, ei tarvi niin aktiivisesti olla leikittämässä kuin esikoista.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kolme kuusi