Haluaisin olla naisellinen ja tyylikäs mutta olen aina vai se joka tiputtaa ruokaa pitkälle tyylikkäälle villakangastakilleem,hieroo silmiä niin että ripsarit leviää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä syö ruokaa pitkä tyylikkäs villakangastakki päällä.

Ostan usein hampurilaisen, jota syön samalla kun kävelen ja siinä sitten on majoneesit ja suolakurkut takilla .

Ap

Tyylikäs ihminen ei ruokaile kävellessä.

Näinhän se on. Kyse ei ole siitä miten syödä hampparia kävellessä tyyliikkäästi ja elegantisti vaan siitä, että sitä ei yksinkertaisesti syödä kävellessä. 

Näitä oman elämänsä riitta väisäsiä aina välillä tapaa. Homssua ja härdelliä riittää, ja arjen kommellukset ovat ainoa elämän sisältö, joita halutaan kerrata yhä uudelleen ja uudelleen.

Pienissä määrissä symppistä, suurissa määrissä valitettavan rasittavaa.

Itselläni ei tuollaisia ongelmia ollenkaan. Tietenkin jos vaikka joku silmätulehdus en silloin pistä sitä ripsaria. Helkkari ämmäkö siellä satuilee taas. Oh niin huoliteltu My ass olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä syö ruokaa pitkä tyylikkäs villakangastakki päällä.

Ostan usein hampurilaisen, jota syön samalla kun kävelen ja siinä sitten on majoneesit ja suolakurkut takilla .

Ap

Se on "mandoliinihampurilainen". Se pidetään sivulle ojennetussa vasemmassa kädessä, ja samanaikaisesti oikealla kädellä yritetään pyyhkiä niitä roiskeita rinnuksilta. Samoilla otteilla soitetaan mandoliinia.

Kiitos hauskasta kuvauksesta!

Minä en yritä olla tyylikäs, mutta rinnuksillani on aina ruokaa. :D

Aika monessa jutussa asia ratkeaa sillä ettei kiirehdi.

On fiksumpaa käyttää vessassa muutama sekuntti siihen että varmistaa helman olevan niinkuin kuuluu, ja korjata mahdollisesti levinneet meikit vs. kiireellä paahtaa hameenhelma sukkahousuissa ja meikit poskilla ulos.

Tai ottaa takki pois ja istahtaa pöytään syömään se hampurilainen, vs. juosta kadulla hampurulainen kädessä ja majoneesit rinnuksilla.

Vierailija kirjoitti:

Vastauksista päätellen apn tavoite ei ole suinkaan selvittää kuinka näyttää tyylikkäältä, vaan päästä kertomaan "I'm so quirky hihihi". Joo oot tosi ihqu ja boheemi ja aito kun sulta puuttuu käytöstavat, voi kuinka persoonallista. Jatka vaan.

Oletpa epäkohtelias. Noloa.

ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä syö ruokaa pitkä tyylikkäs villakangastakki päällä.

Ostan usein hampurilaisen, jota syön samalla kun kävelen ja siinä sitten on majoneesit ja suolakurkut takilla .

Ap

Ja sitten ihmettelet, miksi majoneesit pursuavat takillesi? Tyylikäs ei syö kävellessään hampurilaisia.

Olen myös sählä ja lopputulos on usein sen mukaista. Usein pääni on edellä muuta vartaloani, joka johtaa siihen että esimerkiksi istun tuolille ennen kuin olen kunnolla sen edessä (istahdan vinoon tai ohi tuolin), syödessäni avaan suuni jo kun haarukka vasta puolimatkassa sinne, juomat kaadan suustani ohi

Hyvä uutinen on, että olen vuosien mittaan saanut harjoiteltua myös hienostelua, mutta se vaatii syvää keskittymistä. Pitää koko ajan muistuttaa itselleen että nyt ole rauhassa, vie takki ravintolassa naulakkoon, älä jätä sitä päälle tai tuolin selkänojalle koska muuten kompastut siihen, istu suorassa, ota pienempiä paloja kerralla, pureskele rauhassa ja kunnolla ettet tukehdu, kaada pullosta juoma lasiin, ettet roiski sitä päällesi, levitä lautasliina syliisi jotta vaatteesi säilyisivät puhtaana.

Minulla on voimavaroja olla tyylikäs vain harvoin. Kotona olen kuin ellun kanat. Taistelunsa kannattaa valita.

Minua ahdisti aina nuorempana, että vaikka kuinka siistiksi laitoin itseni, näytin aina homssuiselta, naamasta kiiltävältä ja hiukset sähköisinä leijuvilta sillä sekunnilla kun ovesta ulos astuin.

Nyt vasta keski-ikäisenä tajusin, että tuosta homssuisuudesta voi tehdä itselleen boheemin taiteellisen tyylin. Hiukseni olen leikkauttanut tarkoituksella vähän epätasaiseksi pörröksi. Hankin itselleni mukavan löysiä, boheemeja vaatteita enkä edes yritä meikata.

Toki ongelma on, että nyt kun olen "löytänyt tyylini", olen myös menettänyt kiinnostukseni mitään tyyliä kohtaan ja käytännössä vietän suurimman osan ajasta huppareissa ja college-housuissa, pörrötukka tylsästi ponnarilla, eli näytän homssuiselta joka tapauksessa. En vaan jaksa enää välittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä syö ruokaa pitkä tyylikkäs villakangastakki päällä.

Ostan usein hampurilaisen, jota syön samalla kun kävelen ja siinä sitten on majoneesit ja suolakurkut takilla .

Ap

Omasta valinnoistahan tuo loppujen lopuksi on kiinni. Ne, joilla se takki pysyy puhtaana eivät todennäköisesti kävele hamppari kädessä kadulla. Itse en ihan senkään takia söisi hampparia takki päällä, koska villakangastakin puhdistaminen on hankalaa ja kallista. Syön vasta sitten kun olen sisätiloissa ja otan takin pois päältä. Jos nälkä tulee matkalla niin mulla on yleensä esim. jotain pähkinöitä mukana, joita on helppo syödä siististi.

Ihmiset, joilla ei ole ongelmia itsensä kantamisessa, kuvittelevat aina, että kyse on valinnoista. Minä en kävele syödessäni ja ylipäätään vältän syömistä julkisesti juuri tämän tiputtelun takia, en omista villakangastakkia ja ylipäätään yritän välttää kaikki ongelmakohdat, mutta silti en vain koskaan ole se tyykikäs versio itsestäni.

Esimerkkejä:

- olen konferenssissa yksi puhujista ja olen pukeutunut niin mukaviin vaatteisiin kuin mahdollista ollakseni tilaisuuden tason mukaan pukeutunut. Minulla on pitkä hame, joka on sopiva, ei purista (joustaa), ei ole hankalia nappeja eikä mitään, mikä voisi jäädä kiinni. Paita on värikäs, joten mitkään laikut eivät siinä näy, se on riittävän iso mutta ei liian iso, joten ei kiristä tai tartu mihinkään. Jaloissa on matalakorkoiset kengät, jotta en kompastu, kaadu tms. Silti tilaisuuden lopussa huomaan, että hame, joka ei purista vaan joustaa, on jostain syystä revennyt takapuolesta ja alushousut vilkkuvat (ilmeisesti oli osunut seinässä olevaan naulaan, vaikka en mielestäni seiniin edes nojannut), paidasta on auennut yksi nappi ja rintaliivit vilahtelevat kivasti (ei ole mikään löysä nappi, joten en tajua, miten se on voinut aueta) ja sen matalan kengän korko irtoaa puheeni lopuksi ja lentää eturiviin kaikkien suunnattomaksi riemuksi. Enkä liioittele yhtään!

- olen sovittanut kaupassa vaatteita ja tarkistan lopuksi ulkonäköni, koska aina jotain jää huomaamatta. Siistin hiukset, varmistan, että hameen helma ei ole jäänyt kiinni vyötäröön, tarkistan puseron napit ja pyydän ystävääni vielä katsomaan, että kaikki on kunnossa ja sitten menoksi. Vasta kotona huomaan, että paita on päälläni nurinpäin, saumat ja laput iloisesti näkyvissä. Ystäväni ei ollut huomannut mitään, vaikka on itse todella siisti pukeutuja.

-Olen aamulla lähtenyt asiakastapaamiseen melko kiireellä mutta yrittänyt silti varmistaa, että vaatteet ovat siistit ja kunnolla napitettu. Asiakasta hymyilyttää koko ajan minua katsoessani, joten arvaan heti, että olen varmaan huomaamattani hieronut ripsivärit poskille. Mutta ei, olin unohtanut meikata toisen silmän kokonaan. kun olin niin hirveästi stressannut vaatteista, jotka yleensä ovat minulla jotenkin pielessä.

- Pidin esitystä isolle luentosalilliselle ihmisiä ja vasta parin tunnin päätteeksi havaitsen, että lapseni muovailuvahakikkare roikkuu korvakorussani kiinni.

Kiireessä sattuu ja tapahtuu fiksuimmillekin. :)

Aiempi esimieheni oli erittäin tyylikäs tj, joka piti luennon papiljotit niskahiuksissa. Luennon jälkeen joku kertoi hänelle asiasta ja hän otti papiljotit pois.

Häneltä putosi puhelin vessaan, joten hätääntyneenä hän veti vessan. 

Minä en ole tyylikäs, mutta olen puhdas ja käytän siistejä ja ehjiä vaatteita. Syöpähoitojeni aikana menin hellepäivänä kävelylle ja juttelin kissaa silittäneiden pikkutyttöjen kanssa. Kun palasin kotiin huomasin, että mekkoni oli nurinpäin päällä, laput olivat näkyvissä mekon sivussa. 

Kaikenlaista sattuu elämässä, mutta yleensä kukaan muu ei kiinnitä tilanteeseen mitään huomiota. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä syö ruokaa pitkä tyylikkäs villakangastakki päällä.

Ostan usein hampurilaisen, jota syön samalla kun kävelen ja siinä sitten on majoneesit ja suolakurkut takilla .

Ap

Omasta valinnoistahan tuo loppujen lopuksi on kiinni. Ne, joilla se takki pysyy puhtaana eivät todennäköisesti kävele hamppari kädessä kadulla. Itse en ihan senkään takia söisi hampparia takki päällä, koska villakangastakin puhdistaminen on hankalaa ja kallista. Syön vasta sitten kun olen sisätiloissa ja otan takin pois päältä. Jos nälkä tulee matkalla niin mulla on yleensä esim. jotain pähkinöitä mukana, joita on helppo syödä siististi.

Ihmiset, joilla ei ole ongelmia itsensä kantamisessa, kuvittelevat aina, että kyse on valinnoista. Minä en kävele syödessäni ja ylipäätään vältän syömistä julkisesti juuri tämän tiputtelun takia, en omista villakangastakkia ja ylipäätään yritän välttää kaikki ongelmakohdat, mutta silti en vain koskaan ole se tyykikäs versio itsestäni.

Esimerkkejä:

- olen konferenssissa yksi puhujista ja olen pukeutunut niin mukaviin vaatteisiin kuin mahdollista ollakseni tilaisuuden tason mukaan pukeutunut. Minulla on pitkä hame, joka on sopiva, ei purista (joustaa), ei ole hankalia nappeja eikä mitään, mikä voisi jäädä kiinni. Paita on värikäs, joten mitkään laikut eivät siinä näy, se on riittävän iso mutta ei liian iso, joten ei kiristä tai tartu mihinkään. Jaloissa on matalakorkoiset kengät, jotta en kompastu, kaadu tms. Silti tilaisuuden lopussa huomaan, että hame, joka ei purista vaan joustaa, on jostain syystä revennyt takapuolesta ja alushousut vilkkuvat (ilmeisesti oli osunut seinässä olevaan naulaan, vaikka en mielestäni seiniin edes nojannut), paidasta on auennut yksi nappi ja rintaliivit vilahtelevat kivasti (ei ole mikään löysä nappi, joten en tajua, miten se on voinut aueta) ja sen matalan kengän korko irtoaa puheeni lopuksi ja lentää eturiviin kaikkien suunnattomaksi riemuksi. Enkä liioittele yhtään!

- olen sovittanut kaupassa vaatteita ja tarkistan lopuksi ulkonäköni, koska aina jotain jää huomaamatta. Siistin hiukset, varmistan, että hameen helma ei ole jäänyt kiinni vyötäröön, tarkistan puseron napit ja pyydän ystävääni vielä katsomaan, että kaikki on kunnossa ja sitten menoksi. Vasta kotona huomaan, että paita on päälläni nurinpäin, saumat ja laput iloisesti näkyvissä. Ystäväni ei ollut huomannut mitään, vaikka on itse todella siisti pukeutuja.

-Olen aamulla lähtenyt asiakastapaamiseen melko kiireellä mutta yrittänyt silti varmistaa, että vaatteet ovat siistit ja kunnolla napitettu. Asiakasta hymyilyttää koko ajan minua katsoessani, joten arvaan heti, että olen varmaan huomaamattani hieronut ripsivärit poskille. Mutta ei, olin unohtanut meikata toisen silmän kokonaan. kun olin niin hirveästi stressannut vaatteista, jotka yleensä ovat minulla jotenkin pielessä.

- Pidin esitystä isolle luentosalilliselle ihmisiä ja vasta parin tunnin päätteeksi havaitsen, että lapseni muovailuvahakikkare roikkuu korvakorussani kiinni.

En halua loukata, mutta aika monet noista pystyy ennakoimaan.

Esim. minä laitan kaikki vaatteet edellisenä iltana valmiiksi henkariin (voi tuossa vaiheessa varmista että on ehjät/oikein päin jne.) ja myös korut on valmiina henkarissa pienessä korupussissa.

Peiliin katsominen ennen kotoa lähtemistä, ja sama myös ennen tilaisuutta (pieni peili käsilaukussa aina)

On myös isompi laukku (esim. läppärilaukku) missä 'selviytymispakkaus' jossa mm varasukkahousut, pieni teippiharja, joskus hotellista mukaan napattu pakkaus jossa neula/lankaa/nappeja/hakaneula, ymv. tarpeellista.

Vaatteiden alla kannattaa pitää _aina_ alutoppia/alushametta tai -mekkoa, silloin ei "paljastele" vaikka paidannappi aukeaisi tai hame repeäisi.

Mullakin on just läppärilaukussa selvitymispakkaus, sisältö samanlainen plus ohutta maalarinteippiä, jolla saa nopeasti ensiavun esim. hameenhelman ratkeamiseen. Lisäksi väritön kynsilakka, jolla pelastaa ne varasukkiksetkin ja muutakin.

Vierailija kirjoitti:

Olen myös sählä ja lopputulos on usein sen mukaista. Usein pääni on edellä muuta vartaloani, joka johtaa siihen että esimerkiksi istun tuolille ennen kuin olen kunnolla sen edessä (istahdan vinoon tai ohi tuolin), syödessäni avaan suuni jo kun haarukka vasta puolimatkassa sinne, juomat kaadan suustani ohi

Hyvä uutinen on, että olen vuosien mittaan saanut harjoiteltua myös hienostelua, mutta se vaatii syvää keskittymistä. Pitää koko ajan muistuttaa itselleen että nyt ole rauhassa, vie takki ravintolassa naulakkoon, älä jätä sitä päälle tai tuolin selkänojalle koska muuten kompastut siihen, istu suorassa, ota pienempiä paloja kerralla, pureskele rauhassa ja kunnolla ettet tukehdu, kaada pullosta juoma lasiin, ettet roiski sitä päällesi, levitä lautasliina syliisi jotta vaatteesi säilyisivät puhtaana.

Minulla on voimavaroja olla tyylikäs vain harvoin. Kotona olen kuin ellun kanat. Taistelunsa kannattaa valita.

Olen ketjun ensimmäinen kommentoija ja tunnistan itseni tuosta ihan täysin. Kun oikein tsemppaa niin onnistuu olemaan kuin normaali ihminen, mutta koko ajan ei millään jaksa tsempata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä syö ruokaa pitkä tyylikkäs villakangastakki päällä.

Ostan usein hampurilaisen, jota syön samalla kun kävelen ja siinä sitten on majoneesit ja suolakurkut takilla .

Ap

Omasta valinnoistahan tuo loppujen lopuksi on kiinni. Ne, joilla se takki pysyy puhtaana eivät todennäköisesti kävele hamppari kädessä kadulla. Itse en ihan senkään takia söisi hampparia takki päällä, koska villakangastakin puhdistaminen on hankalaa ja kallista. Syön vasta sitten kun olen sisätiloissa ja otan takin pois päältä. Jos nälkä tulee matkalla niin mulla on yleensä esim. jotain pähkinöitä mukana, joita on helppo syödä siististi.

Ihmiset, joilla ei ole ongelmia itsensä kantamisessa, kuvittelevat aina, että kyse on valinnoista. Minä en kävele syödessäni ja ylipäätään vältän syömistä julkisesti juuri tämän tiputtelun takia, en omista villakangastakkia ja ylipäätään yritän välttää kaikki ongelmakohdat, mutta silti en vain koskaan ole se tyykikäs versio itsestäni.

Esimerkkejä:

- olen konferenssissa yksi puhujista ja olen pukeutunut niin mukaviin vaatteisiin kuin mahdollista ollakseni tilaisuuden tason mukaan pukeutunut. Minulla on pitkä hame, joka on sopiva, ei purista (joustaa), ei ole hankalia nappeja eikä mitään, mikä voisi jäädä kiinni. Paita on värikäs, joten mitkään laikut eivät siinä näy, se on riittävän iso mutta ei liian iso, joten ei kiristä tai tartu mihinkään. Jaloissa on matalakorkoiset kengät, jotta en kompastu, kaadu tms. Silti tilaisuuden lopussa huomaan, että hame, joka ei purista vaan joustaa, on jostain syystä revennyt takapuolesta ja alushousut vilkkuvat (ilmeisesti oli osunut seinässä olevaan naulaan, vaikka en mielestäni seiniin edes nojannut), paidasta on auennut yksi nappi ja rintaliivit vilahtelevat kivasti (ei ole mikään löysä nappi, joten en tajua, miten se on voinut aueta) ja sen matalan kengän korko irtoaa puheeni lopuksi ja lentää eturiviin kaikkien suunnattomaksi riemuksi. Enkä liioittele yhtään!

- olen sovittanut kaupassa vaatteita ja tarkistan lopuksi ulkonäköni, koska aina jotain jää huomaamatta. Siistin hiukset, varmistan, että hameen helma ei ole jäänyt kiinni vyötäröön, tarkistan puseron napit ja pyydän ystävääni vielä katsomaan, että kaikki on kunnossa ja sitten menoksi. Vasta kotona huomaan, että paita on päälläni nurinpäin, saumat ja laput iloisesti näkyvissä. Ystäväni ei ollut huomannut mitään, vaikka on itse todella siisti pukeutuja.

-Olen aamulla lähtenyt asiakastapaamiseen melko kiireellä mutta yrittänyt silti varmistaa, että vaatteet ovat siistit ja kunnolla napitettu. Asiakasta hymyilyttää koko ajan minua katsoessani, joten arvaan heti, että olen varmaan huomaamattani hieronut ripsivärit poskille. Mutta ei, olin unohtanut meikata toisen silmän kokonaan. kun olin niin hirveästi stressannut vaatteista, jotka yleensä ovat minulla jotenkin pielessä.

- Pidin esitystä isolle luentosalilliselle ihmisiä ja vasta parin tunnin päätteeksi havaitsen, että lapseni muovailuvahakikkare roikkuu korvakorussani kiinni.

Kiireessä sattuu ja tapahtuu fiksuimmillekin. :)

Aiempi esimieheni oli erittäin tyylikäs tj, joka piti luennon papiljotit niskahiuksissa. Luennon jälkeen joku kertoi hänelle asiasta ja hän otti papiljotit pois.

Häneltä putosi puhelin vessaan, joten hätääntyneenä hän veti vessan. 

Minä en ole tyylikäs, mutta olen puhdas ja käytän siistejä ja ehjiä vaatteita. Syöpähoitojeni aikana menin hellepäivänä kävelylle ja juttelin kissaa silittäneiden pikkutyttöjen kanssa. Kun palasin kotiin huomasin, että mekkoni oli nurinpäin päällä, laput olivat näkyvissä mekon sivussa. 

Kaikenlaista sattuu elämässä, mutta yleensä kukaan muu ei kiinnitä tilanteeseen mitään huomiota. 

Eivät huomaa vai eivät ole huomaavinaan? Avohoitopotilaan oloisiin ihmisiin on tapana suhtautua rauhallisesti, lempeästi ja hienotunteisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä syö ruokaa pitkä tyylikkäs villakangastakki päällä.

Ostan usein hampurilaisen, jota syön samalla kun kävelen ja siinä sitten on majoneesit ja suolakurkut takilla .

Ap

Omasta valinnoistahan tuo loppujen lopuksi on kiinni. Ne, joilla se takki pysyy puhtaana eivät todennäköisesti kävele hamppari kädessä kadulla. Itse en ihan senkään takia söisi hampparia takki päällä, koska villakangastakin puhdistaminen on hankalaa ja kallista. Syön vasta sitten kun olen sisätiloissa ja otan takin pois päältä. Jos nälkä tulee matkalla niin mulla on yleensä esim. jotain pähkinöitä mukana, joita on helppo syödä siististi.

Ihmiset, joilla ei ole ongelmia itsensä kantamisessa, kuvittelevat aina, että kyse on valinnoista. Minä en kävele syödessäni ja ylipäätään vältän syömistä julkisesti juuri tämän tiputtelun takia, en omista villakangastakkia ja ylipäätään yritän välttää kaikki ongelmakohdat, mutta silti en vain koskaan ole se tyykikäs versio itsestäni.

Esimerkkejä:

- olen konferenssissa yksi puhujista ja olen pukeutunut niin mukaviin vaatteisiin kuin mahdollista ollakseni tilaisuuden tason mukaan pukeutunut. Minulla on pitkä hame, joka on sopiva, ei purista (joustaa), ei ole hankalia nappeja eikä mitään, mikä voisi jäädä kiinni. Paita on värikäs, joten mitkään laikut eivät siinä näy, se on riittävän iso mutta ei liian iso, joten ei kiristä tai tartu mihinkään. Jaloissa on matalakorkoiset kengät, jotta en kompastu, kaadu tms. Silti tilaisuuden lopussa huomaan, että hame, joka ei purista vaan joustaa, on jostain syystä revennyt takapuolesta ja alushousut vilkkuvat (ilmeisesti oli osunut seinässä olevaan naulaan, vaikka en mielestäni seiniin edes nojannut), paidasta on auennut yksi nappi ja rintaliivit vilahtelevat kivasti (ei ole mikään löysä nappi, joten en tajua, miten se on voinut aueta) ja sen matalan kengän korko irtoaa puheeni lopuksi ja lentää eturiviin kaikkien suunnattomaksi riemuksi. Enkä liioittele yhtään!

- olen sovittanut kaupassa vaatteita ja tarkistan lopuksi ulkonäköni, koska aina jotain jää huomaamatta. Siistin hiukset, varmistan, että hameen helma ei ole jäänyt kiinni vyötäröön, tarkistan puseron napit ja pyydän ystävääni vielä katsomaan, että kaikki on kunnossa ja sitten menoksi. Vasta kotona huomaan, että paita on päälläni nurinpäin, saumat ja laput iloisesti näkyvissä. Ystäväni ei ollut huomannut mitään, vaikka on itse todella siisti pukeutuja.

-Olen aamulla lähtenyt asiakastapaamiseen melko kiireellä mutta yrittänyt silti varmistaa, että vaatteet ovat siistit ja kunnolla napitettu. Asiakasta hymyilyttää koko ajan minua katsoessani, joten arvaan heti, että olen varmaan huomaamattani hieronut ripsivärit poskille. Mutta ei, olin unohtanut meikata toisen silmän kokonaan. kun olin niin hirveästi stressannut vaatteista, jotka yleensä ovat minulla jotenkin pielessä.

- Pidin esitystä isolle luentosalilliselle ihmisiä ja vasta parin tunnin päätteeksi havaitsen, että lapseni muovailuvahakikkare roikkuu korvakorussani kiinni.

En halua loukata, mutta aika monet noista pystyy ennakoimaan.

Esim. minä laitan kaikki vaatteet edellisenä iltana valmiiksi henkariin (voi tuossa vaiheessa varmista että on ehjät/oikein päin jne.) ja myös korut on valmiina henkarissa pienessä korupussissa.

Peiliin katsominen ennen kotoa lähtemistä, ja sama myös ennen tilaisuutta (pieni peili käsilaukussa aina)

On myös isompi laukku (esim. läppärilaukku) missä 'selviytymispakkaus' jossa mm varasukkahousut, pieni teippiharja, joskus hotellista mukaan napattu pakkaus jossa neula/lankaa/nappeja/hakaneula, ymv. tarpeellista.

Vaatteiden alla kannattaa pitää _aina_ alutoppia/alushametta tai -mekkoa, silloin ei "paljastele" vaikka paidannappi aukeaisi tai hame repeäisi.

Mullakin on just läppärilaukussa selvitymispakkaus, sisältö samanlainen plus ohutta maalarinteippiä, jolla saa nopeasti ensiavun esim. hameenhelman ratkeamiseen. Lisäksi väritön kynsilakka, jolla pelastaa ne varasukkiksetkin ja muutakin.

Erinomaisia neuvoja kyllä, itsellänikin esimerkiksi sukkiksiin tulee silmäpako aina mahdollisimman kiusallisella hetkellä ja tietysti ilman varasukkiksia laukussa. Ja mekon tai hameen helma osuu helposti johonkin terävään esineeseen ja kulmaan ja repeää :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä syö ruokaa pitkä tyylikkäs villakangastakki päällä.

Ostan usein hampurilaisen, jota syön samalla kun kävelen ja siinä sitten on majoneesit ja suolakurkut takilla .

Ap

Omasta valinnoistahan tuo loppujen lopuksi on kiinni. Ne, joilla se takki pysyy puhtaana eivät todennäköisesti kävele hamppari kädessä kadulla. Itse en ihan senkään takia söisi hampparia takki päällä, koska villakangastakin puhdistaminen on hankalaa ja kallista. Syön vasta sitten kun olen sisätiloissa ja otan takin pois päältä. Jos nälkä tulee matkalla niin mulla on yleensä esim. jotain pähkinöitä mukana, joita on helppo syödä siististi.

Ihmiset, joilla ei ole ongelmia itsensä kantamisessa, kuvittelevat aina, että kyse on valinnoista. Minä en kävele syödessäni ja ylipäätään vältän syömistä julkisesti juuri tämän tiputtelun takia, en omista villakangastakkia ja ylipäätään yritän välttää kaikki ongelmakohdat, mutta silti en vain koskaan ole se tyykikäs versio itsestäni.

Esimerkkejä:

- olen konferenssissa yksi puhujista ja olen pukeutunut niin mukaviin vaatteisiin kuin mahdollista ollakseni tilaisuuden tason mukaan pukeutunut. Minulla on pitkä hame, joka on sopiva, ei purista (joustaa), ei ole hankalia nappeja eikä mitään, mikä voisi jäädä kiinni. Paita on värikäs, joten mitkään laikut eivät siinä näy, se on riittävän iso mutta ei liian iso, joten ei kiristä tai tartu mihinkään. Jaloissa on matalakorkoiset kengät, jotta en kompastu, kaadu tms. Silti tilaisuuden lopussa huomaan, että hame, joka ei purista vaan joustaa, on jostain syystä revennyt takapuolesta ja alushousut vilkkuvat (ilmeisesti oli osunut seinässä olevaan naulaan, vaikka en mielestäni seiniin edes nojannut), paidasta on auennut yksi nappi ja rintaliivit vilahtelevat kivasti (ei ole mikään löysä nappi, joten en tajua, miten se on voinut aueta) ja sen matalan kengän korko irtoaa puheeni lopuksi ja lentää eturiviin kaikkien suunnattomaksi riemuksi. Enkä liioittele yhtään!

- olen sovittanut kaupassa vaatteita ja tarkistan lopuksi ulkonäköni, koska aina jotain jää huomaamatta. Siistin hiukset, varmistan, että hameen helma ei ole jäänyt kiinni vyötäröön, tarkistan puseron napit ja pyydän ystävääni vielä katsomaan, että kaikki on kunnossa ja sitten menoksi. Vasta kotona huomaan, että paita on päälläni nurinpäin, saumat ja laput iloisesti näkyvissä. Ystäväni ei ollut huomannut mitään, vaikka on itse todella siisti pukeutuja.

-Olen aamulla lähtenyt asiakastapaamiseen melko kiireellä mutta yrittänyt silti varmistaa, että vaatteet ovat siistit ja kunnolla napitettu. Asiakasta hymyilyttää koko ajan minua katsoessani, joten arvaan heti, että olen varmaan huomaamattani hieronut ripsivärit poskille. Mutta ei, olin unohtanut meikata toisen silmän kokonaan. kun olin niin hirveästi stressannut vaatteista, jotka yleensä ovat minulla jotenkin pielessä.

- Pidin esitystä isolle luentosalilliselle ihmisiä ja vasta parin tunnin päätteeksi havaitsen, että lapseni muovailuvahakikkare roikkuu korvakorussani kiinni.

Kiireessä sattuu ja tapahtuu fiksuimmillekin. :)

Aiempi esimieheni oli erittäin tyylikäs tj, joka piti luennon papiljotit niskahiuksissa. Luennon jälkeen joku kertoi hänelle asiasta ja hän otti papiljotit pois.

Häneltä putosi puhelin vessaan, joten hätääntyneenä hän veti vessan. 

Minä en ole tyylikäs, mutta olen puhdas ja käytän siistejä ja ehjiä vaatteita. Syöpähoitojeni aikana menin hellepäivänä kävelylle ja juttelin kissaa silittäneiden pikkutyttöjen kanssa. Kun palasin kotiin huomasin, että mekkoni oli nurinpäin päällä, laput olivat näkyvissä mekon sivussa. 

Kaikenlaista sattuu elämässä, mutta yleensä kukaan muu ei kiinnitä tilanteeseen mitään huomiota. 

Eivät huomaa vai eivät ole huomaavinaan? Avohoitopotilaan oloisiin ihmisiin on tapana suhtautua rauhallisesti, lempeästi ja hienotunteisesti.

Anteeksi, en tiennyt diagnoosistasi. 

Olen pahoillani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä syö ruokaa pitkä tyylikkäs villakangastakki päällä.

Ostan usein hampurilaisen, jota syön samalla kun kävelen ja siinä sitten on majoneesit ja suolakurkut takilla .

Ap

Omasta valinnoistahan tuo loppujen lopuksi on kiinni. Ne, joilla se takki pysyy puhtaana eivät todennäköisesti kävele hamppari kädessä kadulla. Itse en ihan senkään takia söisi hampparia takki päällä, koska villakangastakin puhdistaminen on hankalaa ja kallista. Syön vasta sitten kun olen sisätiloissa ja otan takin pois päältä. Jos nälkä tulee matkalla niin mulla on yleensä esim. jotain pähkinöitä mukana, joita on helppo syödä siististi.

Ihmiset, joilla ei ole ongelmia itsensä kantamisessa, kuvittelevat aina, että kyse on valinnoista. Minä en kävele syödessäni ja ylipäätään vältän syömistä julkisesti juuri tämän tiputtelun takia, en omista villakangastakkia ja ylipäätään yritän välttää kaikki ongelmakohdat, mutta silti en vain koskaan ole se tyykikäs versio itsestäni.

Esimerkkejä:

- olen konferenssissa yksi puhujista ja olen pukeutunut niin mukaviin vaatteisiin kuin mahdollista ollakseni tilaisuuden tason mukaan pukeutunut. Minulla on pitkä hame, joka on sopiva, ei purista (joustaa), ei ole hankalia nappeja eikä mitään, mikä voisi jäädä kiinni. Paita on värikäs, joten mitkään laikut eivät siinä näy, se on riittävän iso mutta ei liian iso, joten ei kiristä tai tartu mihinkään. Jaloissa on matalakorkoiset kengät, jotta en kompastu, kaadu tms. Silti tilaisuuden lopussa huomaan, että hame, joka ei purista vaan joustaa, on jostain syystä revennyt takapuolesta ja alushousut vilkkuvat (ilmeisesti oli osunut seinässä olevaan naulaan, vaikka en mielestäni seiniin edes nojannut), paidasta on auennut yksi nappi ja rintaliivit vilahtelevat kivasti (ei ole mikään löysä nappi, joten en tajua, miten se on voinut aueta) ja sen matalan kengän korko irtoaa puheeni lopuksi ja lentää eturiviin kaikkien suunnattomaksi riemuksi. Enkä liioittele yhtään!

- olen sovittanut kaupassa vaatteita ja tarkistan lopuksi ulkonäköni, koska aina jotain jää huomaamatta. Siistin hiukset, varmistan, että hameen helma ei ole jäänyt kiinni vyötäröön, tarkistan puseron napit ja pyydän ystävääni vielä katsomaan, että kaikki on kunnossa ja sitten menoksi. Vasta kotona huomaan, että paita on päälläni nurinpäin, saumat ja laput iloisesti näkyvissä. Ystäväni ei ollut huomannut mitään, vaikka on itse todella siisti pukeutuja.

-Olen aamulla lähtenyt asiakastapaamiseen melko kiireellä mutta yrittänyt silti varmistaa, että vaatteet ovat siistit ja kunnolla napitettu. Asiakasta hymyilyttää koko ajan minua katsoessani, joten arvaan heti, että olen varmaan huomaamattani hieronut ripsivärit poskille. Mutta ei, olin unohtanut meikata toisen silmän kokonaan. kun olin niin hirveästi stressannut vaatteista, jotka yleensä ovat minulla jotenkin pielessä.

- Pidin esitystä isolle luentosalilliselle ihmisiä ja vasta parin tunnin päätteeksi havaitsen, että lapseni muovailuvahakikkare roikkuu korvakorussani kiinni.

Voisko sulla olla ADHD? Jokaiselle sattuu joskus jotakin, mutta jos jatkuvasti sattuu tuommoista, että esim. meikkaa vaan toisen silmän tai vaatteet nurinkurin niin veikkaisin, että jotain muutakin tuossa takana.

En ole tämän kirjoittanut vaan olek adhd ja tuolla ei ole mitään tekemistä adhd:n kanssa. Tuo on jo typeryyttä. Jos ei ihminen sen vertaa viitsi itsestään pitää huolta, että katsoo peilistä ennen kuin lähtee ulos tai katso itseään peilistä kun on liikkeellä niin ei voi mitään. Ei adhd ole mikään syy olla epämääräinen ja itsestään huolta pitämätön.

-mekkojen ja hameiden alle laitetaan alushame. Paitojen alle aluspaita. Tämä on aivan normaalia business pukeutumista ja muuta pukeutumista vapaa-ajalla. Ihmettelen suomalaisia aina tapaamisissa kun tullaan joku kauluspaita päällä ja alla ei ole edes alustoppia tai aluspaitaa. Aivan järkyttävän näköistä. Sieltä saattaa rintaliivit näkyä rakosista ja miehillä oikein ohuissa kauluspaidoissa jopa rintakarvoja.

- vessassa kun käydään niin siinä vessan hanojen päällä on yleensä peili. Siitä katsotaan se oma naama samalla kun pestään käsiä saippualla. Kun näkee, että naamassa on jokin vialla niin korjataan se vika. Naiset eivät varsinkaan käy ilman pikkulaukkuaan vessassa, eikö niin? Pikkulaukussa on kännykän, kukkaron ja muiden tärkeiden asioiden lisäksi puuterirasia, hieman meikkivoidetta tai peiteainetta, voi olla maskara ja huulipuna. Itse kannan lisäksi pientä pussia, jossa on topspuikkoja ja puuvillalappuja kastettuna miselliveteen. Siellä laukussa on myös purukumi, jota syödään sillä välin kun käy vessassa ja sylkee sen pois ennen kuin on palaamassa muiden seuraan. Varasukkahousut ovat isommassa laukussa jos niitä tarvitaan.

-adhd:lla on todella tärkeää rutiinit. Siksi meikkaan joka ikinen aamu, vaikka en olisi kotoa poistumassa. Olen saanut meikkaamisella lopetettua kasvojen hiplaamisen, silmien hieromisen ja kaikki muut ällöttävät tavat.

- adhd:lla on rutiinit tärkeitä niin siksi katsotaan vaatteet edellisenä iltana kuntoon, henkariin roikkumaan oikein päin.

Mä en ole mikään nillittäjä ja olen todella rento. Jotkut käytöstavat on silti oltava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä syö ruokaa pitkä tyylikkäs villakangastakki päällä.

Ostan usein hampurilaisen, jota syön samalla kun kävelen ja siinä sitten on majoneesit ja suolakurkut takilla .

Ap

Omasta valinnoistahan tuo loppujen lopuksi on kiinni. Ne, joilla se takki pysyy puhtaana eivät todennäköisesti kävele hamppari kädessä kadulla. Itse en ihan senkään takia söisi hampparia takki päällä, koska villakangastakin puhdistaminen on hankalaa ja kallista. Syön vasta sitten kun olen sisätiloissa ja otan takin pois päältä. Jos nälkä tulee matkalla niin mulla on yleensä esim. jotain pähkinöitä mukana, joita on helppo syödä siististi.

Ihmiset, joilla ei ole ongelmia itsensä kantamisessa, kuvittelevat aina, että kyse on valinnoista. Minä en kävele syödessäni ja ylipäätään vältän syömistä julkisesti juuri tämän tiputtelun takia, en omista villakangastakkia ja ylipäätään yritän välttää kaikki ongelmakohdat, mutta silti en vain koskaan ole se tyykikäs versio itsestäni.

Esimerkkejä:

- olen konferenssissa yksi puhujista ja olen pukeutunut niin mukaviin vaatteisiin kuin mahdollista ollakseni tilaisuuden tason mukaan pukeutunut. Minulla on pitkä hame, joka on sopiva, ei purista (joustaa), ei ole hankalia nappeja eikä mitään, mikä voisi jäädä kiinni. Paita on värikäs, joten mitkään laikut eivät siinä näy, se on riittävän iso mutta ei liian iso, joten ei kiristä tai tartu mihinkään. Jaloissa on matalakorkoiset kengät, jotta en kompastu, kaadu tms. Silti tilaisuuden lopussa huomaan, että hame, joka ei purista vaan joustaa, on jostain syystä revennyt takapuolesta ja alushousut vilkkuvat (ilmeisesti oli osunut seinässä olevaan naulaan, vaikka en mielestäni seiniin edes nojannut), paidasta on auennut yksi nappi ja rintaliivit vilahtelevat kivasti (ei ole mikään löysä nappi, joten en tajua, miten se on voinut aueta) ja sen matalan kengän korko irtoaa puheeni lopuksi ja lentää eturiviin kaikkien suunnattomaksi riemuksi. Enkä liioittele yhtään!

- olen sovittanut kaupassa vaatteita ja tarkistan lopuksi ulkonäköni, koska aina jotain jää huomaamatta. Siistin hiukset, varmistan, että hameen helma ei ole jäänyt kiinni vyötäröön, tarkistan puseron napit ja pyydän ystävääni vielä katsomaan, että kaikki on kunnossa ja sitten menoksi. Vasta kotona huomaan, että paita on päälläni nurinpäin, saumat ja laput iloisesti näkyvissä. Ystäväni ei ollut huomannut mitään, vaikka on itse todella siisti pukeutuja.

-Olen aamulla lähtenyt asiakastapaamiseen melko kiireellä mutta yrittänyt silti varmistaa, että vaatteet ovat siistit ja kunnolla napitettu. Asiakasta hymyilyttää koko ajan minua katsoessani, joten arvaan heti, että olen varmaan huomaamattani hieronut ripsivärit poskille. Mutta ei, olin unohtanut meikata toisen silmän kokonaan. kun olin niin hirveästi stressannut vaatteista, jotka yleensä ovat minulla jotenkin pielessä.

- Pidin esitystä isolle luentosalilliselle ihmisiä ja vasta parin tunnin päätteeksi havaitsen, että lapseni muovailuvahakikkare roikkuu korvakorussani kiinni.

Kiireessä sattuu ja tapahtuu fiksuimmillekin. :)

Aiempi esimieheni oli erittäin tyylikäs tj, joka piti luennon papiljotit niskahiuksissa. Luennon jälkeen joku kertoi hänelle asiasta ja hän otti papiljotit pois.

Häneltä putosi puhelin vessaan, joten hätääntyneenä hän veti vessan. 

Minä en ole tyylikäs, mutta olen puhdas ja käytän siistejä ja ehjiä vaatteita. Syöpähoitojeni aikana menin hellepäivänä kävelylle ja juttelin kissaa silittäneiden pikkutyttöjen kanssa. Kun palasin kotiin huomasin, että mekkoni oli nurinpäin päällä, laput olivat näkyvissä mekon sivussa. 

Kaikenlaista sattuu elämässä, mutta yleensä kukaan muu ei kiinnitä tilanteeseen mitään huomiota. 

Eivät huomaa vai eivät ole huomaavinaan? Avohoitopotilaan oloisiin ihmisiin on tapana suhtautua rauhallisesti, lempeästi ja hienotunteisesti.

Aivan, hyvä tietää jos joskus näen sinut. Tiedän olla tuijottamatta sinua, jos sulla kerran on mt-ongelmia. :)

Aloittajalle: mä myös käytän kalliita, tyylikkäitä vaatteita, ja säännöllisesti murustelen rinnoilleni ruokaa. En siis syö takki päällä, mutta en jumaliste rupea riisumaan kashmirneuletta päältäni vain syömisen ajaksi. Pieni vaateharja mukana ja tehokas eri tahrojen poistomenetelmien opettelu on auttanut todella paljon. Aluksi yritin olla epänormaalin varovainen, mutta totesin lopulta, että köyhät ne kulkevat kuin munankuorilla - mulla on varaa tarvittaessa ostaa uusi, korvaava tilalle jos revin tai tahrin jotain lopullisesti. Se, että olen joskus sählä ja hieman ADHD, ei tarkoita että minun pitäisi pukeutua johonkin polyesterihaalariin. 

Sama täällä. Poninhäntä hapsottaa,ripsarit leviää,luomivärit varisee,etuhampaiden välistä kurkkii salaatinlehti,neulepuseroon on takertunut leivänmuruja,farkkuihin on tupakan tulipää polttanut reiän. Kompuroin  omiin jalkoihin, tiputan kaiken mitä pidän käsissä ja kävelen ovia päin. Olen 44vuotias ja haaveeni on aina ollut olla Satu Silvo/Lena Olin-tyylinen hillitty,klassisesti pukeutuva tumma kaunotar. Sen sijaan olen ristiverinen katastrofi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä syö ruokaa pitkä tyylikkäs villakangastakki päällä.

Ostan usein hampurilaisen, jota syön samalla kun kävelen ja siinä sitten on majoneesit ja suolakurkut takilla .

Ap

Omasta valinnoistahan tuo loppujen lopuksi on kiinni. Ne, joilla se takki pysyy puhtaana eivät todennäköisesti kävele hamppari kädessä kadulla. Itse en ihan senkään takia söisi hampparia takki päällä, koska villakangastakin puhdistaminen on hankalaa ja kallista. Syön vasta sitten kun olen sisätiloissa ja otan takin pois päältä. Jos nälkä tulee matkalla niin mulla on yleensä esim. jotain pähkinöitä mukana, joita on helppo syödä siististi.

Ihmiset, joilla ei ole ongelmia itsensä kantamisessa, kuvittelevat aina, että kyse on valinnoista. Minä en kävele syödessäni ja ylipäätään vältän syömistä julkisesti juuri tämän tiputtelun takia, en omista villakangastakkia ja ylipäätään yritän välttää kaikki ongelmakohdat, mutta silti en vain koskaan ole se tyykikäs versio itsestäni.

Esimerkkejä:

- olen konferenssissa yksi puhujista ja olen pukeutunut niin mukaviin vaatteisiin kuin mahdollista ollakseni tilaisuuden tason mukaan pukeutunut. Minulla on pitkä hame, joka on sopiva, ei purista (joustaa), ei ole hankalia nappeja eikä mitään, mikä voisi jäädä kiinni. Paita on värikäs, joten mitkään laikut eivät siinä näy, se on riittävän iso mutta ei liian iso, joten ei kiristä tai tartu mihinkään. Jaloissa on matalakorkoiset kengät, jotta en kompastu, kaadu tms. Silti tilaisuuden lopussa huomaan, että hame, joka ei purista vaan joustaa, on jostain syystä revennyt takapuolesta ja alushousut vilkkuvat (ilmeisesti oli osunut seinässä olevaan naulaan, vaikka en mielestäni seiniin edes nojannut), paidasta on auennut yksi nappi ja rintaliivit vilahtelevat kivasti (ei ole mikään löysä nappi, joten en tajua, miten se on voinut aueta) ja sen matalan kengän korko irtoaa puheeni lopuksi ja lentää eturiviin kaikkien suunnattomaksi riemuksi. Enkä liioittele yhtään!

- olen sovittanut kaupassa vaatteita ja tarkistan lopuksi ulkonäköni, koska aina jotain jää huomaamatta. Siistin hiukset, varmistan, että hameen helma ei ole jäänyt kiinni vyötäröön, tarkistan puseron napit ja pyydän ystävääni vielä katsomaan, että kaikki on kunnossa ja sitten menoksi. Vasta kotona huomaan, että paita on päälläni nurinpäin, saumat ja laput iloisesti näkyvissä. Ystäväni ei ollut huomannut mitään, vaikka on itse todella siisti pukeutuja.

-Olen aamulla lähtenyt asiakastapaamiseen melko kiireellä mutta yrittänyt silti varmistaa, että vaatteet ovat siistit ja kunnolla napitettu. Asiakasta hymyilyttää koko ajan minua katsoessani, joten arvaan heti, että olen varmaan huomaamattani hieronut ripsivärit poskille. Mutta ei, olin unohtanut meikata toisen silmän kokonaan. kun olin niin hirveästi stressannut vaatteista, jotka yleensä ovat minulla jotenkin pielessä.

- Pidin esitystä isolle luentosalilliselle ihmisiä ja vasta parin tunnin päätteeksi havaitsen, että lapseni muovailuvahakikkare roikkuu korvakorussani kiinni.

Voisko sulla olla ADHD? Jokaiselle sattuu joskus jotakin, mutta jos jatkuvasti sattuu tuommoista, että esim. meikkaa vaan toisen silmän tai vaatteet nurinkurin niin veikkaisin, että jotain muutakin tuossa takana.

En ole tämän kirjoittanut vaan olek adhd ja tuolla ei ole mitään tekemistä adhd:n kanssa. Tuo on jo typeryyttä. Jos ei ihminen sen vertaa viitsi itsestään pitää huolta, että katsoo peilistä ennen kuin lähtee ulos tai katso itseään peilistä kun on liikkeellä niin ei voi mitään. Ei adhd ole mikään syy olla epämääräinen ja itsestään huolta pitämätön.

-mekkojen ja hameiden alle laitetaan alushame. Paitojen alle aluspaita. Tämä on aivan normaalia business pukeutumista ja muuta pukeutumista vapaa-ajalla. Ihmettelen suomalaisia aina tapaamisissa kun tullaan joku kauluspaita päällä ja alla ei ole edes alustoppia tai aluspaitaa. Aivan järkyttävän näköistä. Sieltä saattaa rintaliivit näkyä rakosista ja miehillä oikein ohuissa kauluspaidoissa jopa rintakarvoja.

- vessassa kun käydään niin siinä vessan hanojen päällä on yleensä peili. Siitä katsotaan se oma naama samalla kun pestään käsiä saippualla. Kun näkee, että naamassa on jokin vialla niin korjataan se vika. Naiset eivät varsinkaan käy ilman pikkulaukkuaan vessassa, eikö niin? Pikkulaukussa on kännykän, kukkaron ja muiden tärkeiden asioiden lisäksi puuterirasia, hieman meikkivoidetta tai peiteainetta, voi olla maskara ja huulipuna. Itse kannan lisäksi pientä pussia, jossa on topspuikkoja ja puuvillalappuja kastettuna miselliveteen. Siellä laukussa on myös purukumi, jota syödään sillä välin kun käy vessassa ja sylkee sen pois ennen kuin on palaamassa muiden seuraan. Varasukkahousut ovat isommassa laukussa jos niitä tarvitaan.

-adhd:lla on todella tärkeää rutiinit. Siksi meikkaan joka ikinen aamu, vaikka en olisi kotoa poistumassa. Olen saanut meikkaamisella lopetettua kasvojen hiplaamisen, silmien hieromisen ja kaikki muut ällöttävät tavat.

- adhd:lla on rutiinit tärkeitä niin siksi katsotaan vaatteet edellisenä iltana kuntoon, henkariin roikkumaan oikein päin.

Mä en ole mikään nillittäjä ja olen todella rento. Jotkut käytöstavat on silti oltava.

Sinulla on ikävä tapa kommunikoida. Käytöstavat minulla on ainakin paremmin hallussa.

Täsmennetään siis nyt hiukan. Katson kyllä peiliin, minulla on mukana peili ja myös tuo kuuluisa selviytymispakkaus, varasukkahousut ja vara-alusvaatteetkin, neula-lankasetti ja teippiä, kynsilakkaa, laastareita jne. Yritän varautua, koska tunnen itseni. Vaatteet on aina katsottu valmiiksi ja tarkistettu. Peiliin vilkaisen vähän väliä. Ongelmana on tosiaan se, että pää menee aina hiukan muuta vartaloa edellä eli ajatukset ovat aina edellä sitä varsinaista toimintaa, niin kuin joku hienosti tuossa edellä ilmaisi. Niinpä en selvästi havaitse näitä ongelmakohtia, kuten lapseni muovailuvahaa korvakorussa, koska tuijotan tiukasti vaatteitani tai silmiäni. Kokonaisuus jää havaitsematta.

Ja minulle on diagnosoitu ADD (nykyään siis ADHD), jos se tähän nyt jotenkin vaikuttaa tai on vaikuttamatta. Yritän ennakoida, yritän varmistaa, yritän todellakin, koska en halua olla se nolo tyyppi, jolle nauretaan. Mutta silti ihan aina jotain pientä on pielessä. Otan sen nykyään huumorilla, mutta tosiasiassa se harmittaa, ja tällaiset lyttäävät kommentit tuntuvat pahoilta. En oikein ymmärrä, millä tavalla voin ennakoida, että korko irtoaa tai naula repii hameeni (ja alushameen!!!) rikki koska sekä kengät että hame (ja alushame!!!) olivat täysin ehjät ennen kuin nousin sinne korokkeelle puhumaan. Kaikkeen ei vain voi varautua. En myöskään tiedä, onko aluspaidan vilkkuminen jotenkin oleellisesti parempaa kuin rintaliivien. Silti se nappi on auennut ja näyttää typerältä ja hutiloidulta.