Vietin viisikymppiset "yksin"

Erinlaiset oli omatkin juhlat kun olin kuvitellut. Olin kuvitellut, että järjestämme mieheni kanssa yhteiset juhlat (ikäeroa 1 kk). Mies halusi erota yhteisen 28 vuoden jälkeen, muutti poiskin, mutta salasi eron omilta sukulaisilta. Itsellä ei juhlafiilistä, mutta järjestin pienimuotoiset syömiskekkerit ravintolaan ihan lähimpien kesken = omat vanhemmat, siskoni, pari kummilastani ja kirsikkana kakun päällä mieheni vanhemmat. Lopulta mies peruutti tulonsa 10 min ennen juhlia. Juhlat oli kyllä ihan onnistuneet. Mieheni vanhemmista tuli tosi läheiset minulle vuosien varrella.

Olen viettänyt kaikki "kymppiseni" yksin, enkä "yksin", mikä ei edes tarkoita mitään. On vain huomionhakua.

Vaelsin Sallatunturista Kalliojärvelle juhlalounaalle joka käsitti banaanin, välipalakeksin ja sitruunajuomaa. Illalla ravintolassa poronkäristyksellä ja h-hetkellä istuskelin Keselmäjärven kauniissa maisemissa.

Vähän nolottaa, etten järjestänyt mitään juhlia. Viimeinen lähiomaiseni ja koko suvun toiseksi viimeinen jäsen kuoli juuri ennen 50v syntymäpäivääni, ja voimat loppui kesken, kun hautajaisissa oli yllättävän paljon tekemistä, vaikka vieraita ei sattuneesta syystä paljon ollutkaan. Kuusikymppisiä tulen juhlimaan sitten senkin edestä.

Parin vuoden päästä edessä. Varmaan seuran treeneissä menee.

Mun synttäreillä oli noin 50 vierasta. Ori oikein onnistuneet juhlat.

Mä juhlin lasteni, mieheni ja sisarusteni sekä puolisoidensa kanssa. Semmoinen hauska visailu- ja peli-ilta ruokineen ja juomineen. Mukavaa oli.

Kutsuin synttäreille kun täytin 40v. Sen jälkeen päätin, ei enää. Leivo, käy ostoksilla, siivoa. Juhlapäivinä itse emäntänä, tunsi itsensä vähintään no ei niin hyväksi. Menen raflaan, saan palvelua. Silloin kun haluan.

Äiti kyllä aina muistaa onnitella, vaikka ikää jo on

Olihan sulla se perhe. Mä vietin kolmekymppiset ihan yksin. Sattui juuri sille ajalle, kun korona sulki ravintolat ja ne muutamat kaverit olivat juuri sairastuneet, vanhemmat ja sisarukset satojen kilometrien päässä. 🤷

Kiva, että arvostat perhettäsi noin paljon. Ovatko he tietoisia etteivät merkkaa sinulle mitään?

Minä suljin pariksi päiväksi puhelimeni ja matkusti aivan itsekseni toistaiseksi tuntemattomaan paikkaan, en kuitenkaan Nauru-saarille.

Vierailija kirjoitti:

Kiva, että arvostat perhettäsi noin paljon. Ovatko he tietoisia etteivät merkkaa sinulle mitään?

En arvosta miestäni. Lastani arvostan.

Tarjosin lapselleni ja hänen avokilleen matkan erääseen keskieurooppalaiseen kaupunkiin, missä vietimme pidennetyn viikonlopun. Heidän lisäkseen syntymäpäivästäni tiesi vain pomoni (olin kieltänyt kertomasta työyhteisölle), vanhempani, sisarukseni puolisoneen ja läheisin ystäväni.

Meillä oli isot juhlat. Iso juhlateltta oli pihalla joten ei tarvinnut sisätiloissa olla. Oli juhannus. Oli grillausta, boolia, musiikkia ...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parin kuukauden päästä edessä ja yksin vietän. Siis todellakin yksin, ei ole perhettä, puolisoa tai sellaisia ystäviä, joiden kanssa juhlia.

Ohiksena sanon, että oikeasti yksin olevana ja välillä yksinäisenäkin, koen hyvin kummallisena kertomukset, joissa tehdään jotain "yksin" ja kuitenkin mukana on perhe (ties kuinka laaja) tai puoliso. Minusta tuollainen on loukkaava niin niitä perheitä kuin puolisoitakin kohtaan ja tuntuu myös ikävältä meistä aidosti yksin olevista.

Meillä on huonot välit miehen kanssa eikä ole kuin mies ja lapsi, siinä mun perheeni.ap

Et siltikään ollut oikeasti yksin. 

Kiinnostaisi kuulla, onko joku aidosti yksin oleva juhlistanut viisikymppisiään yksin jotenkin? Itse aion mennä johonkin oikein kunnolliseen kasvohoitoon, jos en muuta keksi. Mietin myös, että olisiko minusta lähtemään yksin viettämään hotelliyötä vai tuntuisiko entistä surkeammalta yksin upeassa huoneessa.

Käyn usein yksin kahvilla, syömässä, näyttelyissä jne., joten mistään tuollaisesta ei juhlafiilistä tule. Pakko myöntää, että en koskaan kuvitellut, enkä olisi halunnut elämäni näin menevän, että viiskymppisiä joutuu yksin viettämään.

En ole ihan vielä 50 mutta tiedän viettäväni päivän yksin tai sitten töissä. Muistan kun täytin 40 olin kotona ja söin itse tekemääni täytekakkua. Ajattelin että miten elämä on voinut mennä siihen pisteeseen ettei minulla ole ketään.  Silloin tunsin oloni todella yksinäiseksi.

Monen alan TES:sissä 50-vuotispäivä on palkallinen vapaapäivä.

Olen 49, ensi vuoden elokuussa täytän 50. Miestä, lapsia, tai yhtään ystävää ei ole, joten yksikseni varmaan vietän viisikymppiseni sitten ensi vuonna. Kännit varmaan riipaisen, ettei ole niin tylsää ja ahdistavaa, miettiä miten tämä elämä näin menikään. Juovuksissa ei tarvi miettiä, yksinkin on bileet.

Vierailija kirjoitti:

Vaelsin Sallatunturista Kalliojärvelle juhlalounaalle joka käsitti banaanin, välipalakeksin ja sitruunajuomaa. Illalla ravintolassa poronkäristyksellä ja h-hetkellä istuskelin Keselmäjärven kauniissa maisemissa.

Tuo on kyllä parasta. Onnittelut tuntemattomalta. Sait nauttia kauniista maisemasta

>naisten yksinäisyys

KYS

Kävin töissä ja tulin kotiin, ei mitään juhlia. Sisaruksilta tekstarilla onnittelut kuten joka vuosi. 

Olin yksin Kreetalla ekan ja vikana kerran,söin yksin lammas aterian,tarjoilija otti kuvan minusta.Matka meni piloille,kun hotellin omistaja nainen syytti pyyhkeen varastamisesta,kukaan ei ole loukannut minua niin pahasti.Ei huoneessa ollut ,kuin pikkupyyhe,sillä yritin pärjätä pari päivää,itkin loppuloman,kun minua mulkoiltiin muka varkaan,mitä suomalainen tekee jollain vanhoilla pyyhkeillä,mun piti ottaa oppaaseen yhteys....pyysivät sen kautta anteeksi,silti kyttäsivät...kun läksin kysyivät missä avain,sanoin että ovessa,heti menivät katsoo pyyhkeensä....jospa siivooja oli unohtanut laittaa mulle ison pyyhkeen,ei ikinä Kreetalle,olivat muutenkin tylyjä.