Lue keskustelun säännöt.
Oma puhumattomuus parisuhteessa
08.09.2023 |
Oikeastaan kaikissa kolmessa pitkässä parisuhteessani on tullut miehiltä palautetta, että puhun liian vähän. Siis ei edes mitään parisuhteen ruotimista, vaan arkista juttelua. En vain jaksa jutella. Puhun, jos on toimitettava joku asia. Joskus vitsailen. Ei ole tarvetta puhua koko ajan.
Nykyinen mies usein "tenttaa", tai siltä se ainakin tuntuu. Saattaa kysyä "mitä mietit?", "Miltä nyt tuntuu?", "Mitä suuressa mielessäsi liikkuu?", vaikka monesti en edes mieti mitään. Kuvittelee kai, että olen syvällisempi. Tuntuu, että hänen mieliksi pitää keksiä puhuttavaa, vaikka itselleni puhuminen ei anna mitään. Joskus pahalla tuulella ollessaan hän on sanonut ahdistuvansa hiljaisuudestani ja siitä, että hänen pitäisi hoitaa kaikki puhuminen. Mutta kun ei pitäisi, mulle olisi ihan ok olla hiljaa.
Pitäisikö hiljaisen ihmisen olla sinkku?
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Sinun on varmasti keskimääräistä vaikeampi löytää pysyvä kontakti ja rakkaus. Puheen kautta, kommunikoimalla, luodaan ja syvennetään suhdetta. Et ehkä siis anna tarpeeksi kumppanillesi, jotta suhde kestäisi pitkään.
Puhuminenkin on taito, jota voi kehittää. Parisuhteen hyväksi voisit miettiä, olisitko valmis sellaiseen. Onko sulla puoliso, joka olisi sen arvoinen?Minusta hiljaisuus syventää suhdetta enemmän kuin tyhjän puhuminen. Introverttina oli ihanaa löytää mies, jonka kanssa voi olla läsnä samassa tilassa, mutta hiljaa. Ensimmäinen parisuhde, jossa toisen seura ei kuormita. - eri
Tämähän toimi silloin kun on jo tutustuttu ja oltu pitempään yhdessä. Silloin hiljaa oleminen on välillä ihän ok.
Mutta en ymmärrä miten edes tutustuu ja oppii tuntemaan toisen jos ei edes suhteen alussa puhuta ja keskustella.
Kyllähän liika hiljaa oleminen saattaa jättää asioita epäselviksi.
Myös tietynlainen yhteenkuuluvasuus saattaa jäädä puuttumaan jos toinen on kovin puhumaton.
Toinen jää muukalaisksi.
Ymmärrän, että liika puhuminen toisia ärsyttää. Mutta niin tekee myös liika puhumattomuus.
Joku keskitie pitäisi löytyä jos yhdessä ollaan.
Ellei ole sitten molemmat puhumattomia ja siihen tyytyväisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko miettinyt autismikirjon diagnoosia? En sano tätä mitenkään ilkeyttäni, vaan ihan uteliaisuudesta. Tapa jolla kuvailet kokemustasi, ja toisaalta se, että et tunnu ymmärtävän mitä verbaalinen kommunikaatio saattaisi merkitä toiselle, ja millaista yhteyttä hän sillä hakee, viittaisi ehkä vähän siihen. Puhuminen on usein sellainen tunnejuttukin, jonka avulla luodaan suhdetta toiseen. Ilmaistaan mistä tykätään, mistä ei, mitä mielessä tapahtuu, millainen ihminen olet. Kun toinen ei pääse siihen kiinni, niin voi tuntua aika yksinäiseltä olla toisen seurassa. Et ehkä itse saa puhumisesta mitään irti, mutta entä se toinen ihminen, jonka kanssa rakennat suhdetta?
Vau, että diagnoosia tarjolla vauvapalstalta.
Mitä diagnoosin hankkiminen muuttaisi?
mietipä kiintymyssuhdemallia, tänään iltasanomissa hyvä olo sivulla.
sinulla voi olla ongelmia sillä saralla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistaisi tuollainen tenttaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse olla mikään tyhjänpälättäjä, välimuotojakin on. Itse olen avoin nainen, joka tykkää syvällisistä keskusteluista. Miten sinuun sitten tutustuu, miten mies pääsee koskaan todelliseen sisimpääsi? Itseäni ahdistaa sisäänpäinkääntyneet ihmiset, heistä ei koskaan tiedä mitä todella ajattelevat. Sisäänpäinkääntyneisyydestä voi opetella pois, ehkä taustalla jokin trauma.
Se on sisäänpäinkääntyneen ongelma jos ekstroverttria ahdistaa hiljaisuus, mutta ei tietenkään koskaan ekstrovertin ongelma, ettei introvertti jaksa aina papupatoja ympärillään?
Se on ihan oikeutettua, jos tuntee, että toisen hiljaisuus ahdistaa.
Samoin kuin toisen puhuminen ahdistaa. Kumpikaan ei ole väärässä.
Mutta kun ollaan parisuhteessa pitäisi löytyä lummallekin sopiva kommunikointi.
Kumpikaan ei voi vaatia, että vain hänen tapansa on se oikea.
Tai tietenkin voi vaatia mitä vaan, mutta jos halutaan, että parisuhteessa on molempien hyvä olla.
Olen kyllä huomannut, että puheliaat pystyvät halutessaan puhumaan hiukan vähemmän.
Mutta hiljaisille on vaikeaa alkaa puhua enemmän.
On jotenkin kuin oikeutetumpaa saada olla puhumaton kuin puhelias.
Minulle kyllä kumppani jonka jokaista sanaa saisi nyhtää aika vaikea vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on ollut vääriä kumppaneita. Kun kohtaa sellaisen jonka kanssa voi olla vaan hiljaa ilman että kumpikaan kysyy toisen ajatuksista mitään eikä kumpikaan koe hiljaisuutta vaivaannuttavaksi niin bingo.
Tämä kuulostaa aidosti helvetiltä. Mitä järkeä edes olla suhteessa? Seksi? Sitäkin harrastetaan sitten silmät kiinni tai seinää tuijottaen. Ei kiitos.
Siis mitä? Kyse oli siitä ettei KOKO ajan tarvitse jauhaa mitään joutavaa tai analysoida tunteita vaan voi olla hiljaa ilman että siitä täytyy alkaa kyselemään tai kokea sitä vaivaannuttavaksi.
Ei tarkoita hiljaisuutta 24/7.
Yleensä miehet just arvostaneet tätä ettei koko ajan jauheta jotain mutta näköjään sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse olla mikään tyhjänpälättäjä, välimuotojakin on. Itse olen avoin nainen, joka tykkää syvällisistä keskusteluista. Miten sinuun sitten tutustuu, miten mies pääsee koskaan todelliseen sisimpääsi? Itseäni ahdistaa sisäänpäinkääntyneet ihmiset, heistä ei koskaan tiedä mitä todella ajattelevat. Sisäänpäinkääntyneisyydestä voi opetella pois, ehkä taustalla jokin trauma.
Se on sisäänpäinkääntyneen ongelma jos ekstroverttria ahdistaa hiljaisuus, mutta ei tietenkään koskaan ekstrovertin ongelma, ettei introvertti jaksa aina papupatoja ympärillään?
Ehkäpä siksi, koska kommunikointi on tärkeää parisuhteessa.
Mitä heikompaa kommunikointi on sitä huonommin toinen saattaa voida. Vaikka se puhumaton voisikin ihan hyvin.
Miksi mennä parisuhteeseen ja olla puhumatta kumppanilleen.
Puhumatta voi olla yksinkin. Tai sitten toisen puhumattoman kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaisi tuollainen tenttaaminen.
Ahdistaisi jos toisesta ei saisi mitään irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Sinun on varmasti keskimääräistä vaikeampi löytää pysyvä kontakti ja rakkaus. Puheen kautta, kommunikoimalla, luodaan ja syvennetään suhdetta. Et ehkä siis anna tarpeeksi kumppanillesi, jotta suhde kestäisi pitkään.
Puhuminenkin on taito, jota voi kehittää. Parisuhteen hyväksi voisit miettiä, olisitko valmis sellaiseen. Onko sulla puoliso, joka olisi sen arvoinen?
No älä nyt viitti. Paras suhde on sellainen jossa voi olla hiljaa ilman että kellekään tulee vaivautunut olo. Tai puhua ilman että kukaan rasittuu. Läpättäjä ja hiljainen eivät aina sovi yhteen. Riippuu ihan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla joitain muita avuja, jos kuitenkin olet 3 pitkässä suhteessa ollut? Ja mikä on pitkän suhteen määritelmä?
Nainen saa parisuhteen hiljaisenakin, mies ei.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla joitain muita avuja, jos kuitenkin olet 3 pitkässä suhteessa ollut? Ja mikä on pitkän suhteen määritelmä?
Enpä itse osaa sanoa noista muista avuista.
Suhteet 6, 12 ja 5 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse olla mikään tyhjänpälättäjä, välimuotojakin on. Itse olen avoin nainen, joka tykkää syvällisistä keskusteluista. Miten sinuun sitten tutustuu, miten mies pääsee koskaan todelliseen sisimpääsi? Itseäni ahdistaa sisäänpäinkääntyneet ihmiset, heistä ei koskaan tiedä mitä todella ajattelevat. Sisäänpäinkääntyneisyydestä voi opetella pois, ehkä taustalla jokin trauma.
Kaltaistesi kanssa oppii aika ripeästi valehtelemaan ja esittämään syvällistä! Todellinen sisin jää hölynpölyn alle, sitä voi keksiä kaikenlaisia ajatuksia olematta oikeasti sitä mieltä, mitä esittää.
Minusta hyvässä parisuhteessa parasta on se, että ei tarvitse koko ajan purkaa tuntojaa, puhua ja puhua ja puhua aivan kuin se olisi mitään muuta kuin sanoja. Syvällinen keskustelu Sartren ajatuksista onnistuu kyllä, mutta parisuhteelle sillä ei ole minkäänlaista merkitystä. Ajanhukkaa.
Sosiaalisuus ja jakaminen ovat tunneyhteyden perusta. Ja tunneyhteys on tärkeintä suhteessa. Itse en kykenisi noin epäsosiaalisen kanssa suhteeseen. Kerran olin suhteessa introvertin kanssa ja se oli alun jälkeen vaikeaa, koska hän ei puhunut tunteistaan ja saattoi yllättäen purkautua tavalla, mitä en voinut tajuta, koska hän ei ollut puhunut vaan ainoastaan omassa päässään muhitellut tarinan, joka ei pitänyt paikkaansa. Sen jälkeen olen viihtynyt vain avoimien ihmisten kanssa. Oli niin arvaamatonta, kun toinen ei ollut puhunut. Vieläkin puistattaa.
Se on sisäänpäinkääntyneen ongelma jos ekstroverttria ahdistaa hiljaisuus, mutta ei tietenkään koskaan ekstrovertin ongelma, ettei introvertti jaksa aina papupatoja ympärillään?