Miten pärjäätte kun hallitus ei kaatunutkaan?
Ymmärsin, ettei varmaan tule kaatumaan, kun rkp äänesti puolesta ja keskusta tyhjää.
Aiemmin kesällä odotin, että hallitus kaatuisi jo silloin.
Olen seurannut varmaan 2 kuukautta aktiivisesti hallituksen kohuja ja keskusteluja siitä. Vähän uupunut olo.
Toivottavasti ei tule vähään aikaan mitään uusia kohuja.
Toivon silti, että hallitus kaatuu, ennen kuin saavat pahaa jälkeä aikaiseksi.
Kommentit (97)
Minä kyllä luulen, että koko tämä näytelmä oli sellaista kansan sumutusta, kun huomattiin, ettei rahat riitä jukolauta ja vasemmalla puolen ei kehdattu tehdä tämmöistä leikkauspolitiikkaa, joten ryhdyttiin ratsastamaan moraalisen ylemmyyden nimissä epäolennaisilla asioilla.
Itsehän he sössivät koko rahatalouden, (vaikka kieltämättä ihan kivaa oli meilläkin, niin kauan kuin sitä kesti.)
Kyllä me selvitään tästäkin.
tämä hallitushan vähentää veroja niin että mitä suuremmat tulot sitä kevyempi vero,sitten myydään valtion tuottavaa omaisuutta rikkaille niin saadaan näyttämään että on jotain säästetty ja kansa menee hienosti vipuun jälleen kerran.ja sen jälkeen ihmetellään että miten valtion tulot on vähentyneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetan nyt politiikan seuraamisen ainakin neljäksi vuodeksi. Itselleni henkilökohtaisesti ei mitään merkitystä, kuka tuota sirkusta pyörittää, mutta on todella masentavaa, millainen hallitus tällä maalla on. Hyvinvointivaltiota ollaan ajamassa alas. Tiktok väki hokee mantraansa "Marinin hallitus ajoi Suomen suohon", taloustieteilijä Korkman taas sanoo, että Suomella ei ole mitään hätää ja velkataakkaa paisuteltu. Vaikka itse en ole koskaan saanut mitään tukia, olen sitä mieltä, että todella halpamaista viedä niiltä, joilla ei muutenkaan paljon ole.
Onko halpamaista yrittää taata, että vielä tulevaisuudessakin on joku taho joka pystyy maksamaan tukia? Jos ei, niin sittenhän kannatat nykyistä hallitusta. Tarkoitus on että jatkossakin meillä on sekä yrittäjiä ja työntekijöitä, jotka molemmat ovat veronmaksajia.
Edellisen hallituksen ja erityisesti PM:n suurin haave tuntui olevan että kaikki työläiset saadaan tukien piiriin. Mutta kuka sitten maksaa ne tuet?
Tämä hallitus kylläkin vie mm. osa-aikatyötä tarjoavilta työnantajilta suuren osan työntekijöitä. Taloustalkoissa pitäisi myös kaikkien osallistua, ei vain työttömien. Luuletko todella, että Suomessa 500-600 €/kk riittää elämiseen nykyinflaation aikana?? Ns.työttömyystykilusmuja on pieni vähemmistö, nyt tehdään paljon hallaa isolle osalle suomalaisia.
Tämä on se asia, mistä nykyisellä hallituksella ei ole ymmärrystä eikä tietoa. Vai voiko olla niin etteivät edes välitä. Toimeentuloasiakkaiden määrä tulee nousemaan ja veronmaksajien/työllisten määrä pienenee. Siitä ei säästöä synny.
Luulen, että eivät välitä. Purran usein esilletuoma mesimäyrä, hänen lempieläimensä, sattuu olemaan myös Steve Bannonin lempieläin. Viesti on kuulemma: "en välitä paskaakaan". Ymmärrän tuon nyt niin, että empatiakyvytön Purra ei välitä, miten käy heikompiosaisten, kunhan itse pääsi vallankahvaan.
Kaiken lisäksi mesimäyrä on agressiivinen eläin, joka levittää rabiesta. Ja kaikki tietänevät, että Bannon on äärioikeistolainen.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvin pärjään, mutta jotenkin kammottaa, että Suomessa tapahtuu juuri nyt asioita jotka muistuttavat tapahtumia 30-luvun Saksassa. Toivon myös etteivät ihmiset huomaamattaan turru tähän.
Niinhän se on ja nyt ei ole vaan kansallissosisalistit ajamassa asiaa vaan normi sosialistit. Ei saa puhua pahoista asioista, kirjat tais siis nettikirjoitukset palaa. Ym onneksi heil Sanna lähteekin takkiakäöntämällä lobbariksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen surullinen, alistunut.
Monet pienituloiset tulee syöksymään syvään köyhyyteen, erityisesti isoissa kaupungeissa missä e i o l e halpoja asuntoja. Pienemmillä paikkakunnilla ei sitten ole töitä. Paha tilanne.
SDP on ollut yhden ihmisen iän ajan köyhän asialla. Miten ihmeessä teitä köyhiä enää on ? Onko SDP pettänyt köyhän äänestäjän ? Vai onko köyhä tullutkin entistä köyhemmäksi ? Ja demaripolitiikko entistä rikkaammaksi ?
Nuo ei tajua että kokoomus haluaisi kaikkien olevan varakkaita kuluttajia. Sehän olisi heidän etu. Äänestäjiäkin riittäisi.
Vassarit... ne elää köyhillä. Mitä enemmän köyhiä, sen enemmän ihmiset äänestää niitä. Vassarit ja ay-liike hyötyy siitä. Ei kansa, vaan ne poliitikot ja niiden kaverit.
Näin se menee. vasemmistoliiton elinehto on se että ihmiset pysyvät köyhinä. Ennemmin he haluavat köyhien olevan köyhiä kuin rikkaiden rikastuvan. Näin ei luoda maahan parempaa sosiaalijärjestelmää.
Nyt haukutaan rikkaita siitä että he ei osallistu talkoisiin. He osallistuvat aina! Halusivat tai eivät...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin. Toivon vain, että hallitus säästäisi suunniteltua enemmän varakkaiden rahakirstuista valtion kirstuun.
Huumori kukkii. Hyvätuloisten verot pienenevät ja velan otto kasvaa.
Edellinen hallitus se vasta tuhlasikin. Oikein laati lisämenoja.
Oikeistolaiset joskus ymmärtävät, että ok, aluksi yritetään viedä köyhiltä lisää, mutta sitten kun huomaavat, että köyhillä ei ole enää mistä ottaa, niin pitkin hampain ottavat itseltäänkin. Ja valtion lypsävät lehmät eli mm pörssiyritysten osakkeet myydään pois, jotta saadaan maksettua ylivelkaantuneen maamme lainojen korkomenoja! Et ole vielä huomannut tätä kuviota?
Ihmisiin sijoittaminen ei ole tuhlaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen surullinen, alistunut.
Monet pienituloiset tulee syöksymään syvään köyhyyteen, erityisesti isoissa kaupungeissa missä e i o l e halpoja asuntoja. Pienemmillä paikkakunnilla ei sitten ole töitä. Paha tilanne.
SDP on ollut yhden ihmisen iän ajan köyhän asialla. Miten ihmeessä teitä köyhiä enää on ? Onko SDP pettänyt köyhän äänestäjän ? Vai onko köyhä tullutkin entistä köyhemmäksi ? Ja demaripolitiikko entistä rikkaammaksi ?
Nuo ei tajua että kokoomus haluaisi kaikkien olevan varakkaita kuluttajia. Sehän olisi heidän etu. Äänestäjiäkin riittäisi.
Vassarit... ne elää köyhillä. Mitä enemmän köyhiä, sen enemmän ihmiset äänestää niitä. Vassarit ja ay-liike hyötyy siitä. Ei kansa, vaan ne poliitikot ja niiden kaverit.
Näin se menee. vasemmistoliiton elinehto on se että ihmiset pysyvät köyhinä. Ennemmin he haluavat köyhien olevan köyhiä kuin rikkaiden rikastuvan. Näin ei luoda maahan parempaa sosiaalijärjestelmää.
Nyt haukutaan rikkaita siitä että he ei osallistu talkoisiin. He osallistuvat aina! Halusivat tai eivät...
Ota ne laput silmiltä, sähän olet ihan sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis oikeinko kuolemaa toivot ihmisille, joilla erilaiset arvot kuin sinulla. Tämä on sitä kuuluisaa suomalaista keskustelutaitoa. Opittu varmaan tiktokista.
Vasemmistolta opittu
Näin on. Kuinka moni muistaa vielä, kuinka vasemmistolaiset harjoittivat joukkotuhontaa sisällissodan aikana?
Minä muistan että oikeisto kosti seuraavaan sotaan saakka.
Kaatuu, kun leikkuri iskee. Mutta Orpo on sen verran velliperse, että taitaa antaa periksi jossain pienissä asioissa. Raukkamaista leikata kaikista pieltuloisimmilta ihmisiltä, kun rikkailta olisi vara leikata isosti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen surullinen, alistunut.
Monet pienituloiset tulee syöksymään syvään köyhyyteen, erityisesti isoissa kaupungeissa missä e i o l e halpoja asuntoja. Pienemmillä paikkakunnilla ei sitten ole töitä. Paha tilanne.
Johan se nähtiin ettei sdp:stä ja viher vasemmistostakaan ollut mitään apua. Kyllä ne paljon puhuu ja lupaa mutta se jää lopulta vain puheeksi ja tyhjiksi lupauksiksi.
Vasemmistoliitto pisti sentään koronalisät toimeentulotukeen asumistukien leikkaamisen sijaan. Kaikki muut vastusti, mutta Li Andersson piti päänsä.
Li onkin aina ollut kova levittämään toisten rahoja, varsinkin kaiken maailman sossupummeille.
Koitan nyt vain rauhassa hengitellä. Kohta alkaa elämän kurjistus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen surullinen, alistunut.
Monet pienituloiset tulee syöksymään syvään köyhyyteen, erityisesti isoissa kaupungeissa missä e i o l e halpoja asuntoja. Pienemmillä paikkakunnilla ei sitten ole töitä. Paha tilanne.
SDP on ollut yhden ihmisen iän ajan köyhän asialla. Miten ihmeessä teitä köyhiä enää on ? Onko SDP pettänyt köyhän äänestäjän ? Vai onko köyhä tullutkin entistä köyhemmäksi ? Ja demaripolitiikko entistä rikkaammaksi ?
Nuo ei tajua että kokoomus haluaisi kaikkien olevan varakkaita kuluttajia. Sehän olisi heidän etu. Äänestäjiäkin riittäisi.
Vassarit... ne elää köyhillä. Mitä enemmän köyhiä, sen enemmän ihmiset äänestää niitä. Vassarit ja ay-liike hyötyy siitä. Ei kansa, vaan ne poliitikot ja niiden kaverit.
Miten niin haluaa, kun vievät köyhiltä ja opettavat näitä sormi ojossa? Ovatko he valmiita antamaan kokoaikatyötä, joista jokainen tienaa vaikka tekisi mitä työtä tahansa?
Ketä ne sitten kyykyttäisi, jos kaikki olisivat rikkaita?
Ihan samoin kuin ennenkin. Multa ei tiemmä leikata mitään kun en juuri mitään saakaan. En ole teidän armeliaisuutenne varassa 😁
Hyvä jos saavaat talouden tasapainoon ja silleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen surullinen, alistunut.
Monet pienituloiset tulee syöksymään syvään köyhyyteen, erityisesti isoissa kaupungeissa missä e i o l e halpoja asuntoja. Pienemmillä paikkakunnilla ei sitten ole töitä. Paha tilanne.
Johan se nähtiin ettei sdp:stä ja viher vasemmistostakaan ollut mitään apua. Kyllä ne paljon puhuu ja lupaa mutta se jää lopulta vain puheeksi ja tyhjiksi lupauksiksi.
Vasemmistoliitto pisti sentään koronalisät toimeentulotukeen asumistukien leikkaamisen sijaan. Kaikki muut vastusti, mutta Li Andersson piti päänsä.
Li onkin aina ollut kova levittämään toisten rahoja, varsinkin kaiken maailman sossupummeille.
Anna sitten työ sille sossupummille, niin ei tarvitse tyhjästä rahoittaa.
Nykyinen hallitus ei ole vaikuttanut vielä mihinkään.
Seuraavien vaalien aikaan niiden päätösten vaikutukset on nähty. Ehkä persutkin siinä vaiheessa tajuaa ketkä tämän maan taloutta pitää pyörimässä.
Ne ei nimittäin ole rikkaat. Rikkaat pitää yrityksiä käynnissä, kyllä, mutta keskiluokka ja köyhät on ne jotka pitää talouden käynnissä. Tai pitivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen surullinen, alistunut.
Monet pienituloiset tulee syöksymään syvään köyhyyteen, erityisesti isoissa kaupungeissa missä e i o l e halpoja asuntoja. Pienemmillä paikkakunnilla ei sitten ole töitä. Paha tilanne.
SDP on ollut yhden ihmisen iän ajan köyhän asialla. Miten ihmeessä teitä köyhiä enää on ? Onko SDP pettänyt köyhän äänestäjän ? Vai onko köyhä tullutkin entistä köyhemmäksi ? Ja demaripolitiikko entistä rikkaammaksi ?
Nuo ei tajua että kokoomus haluaisi kaikkien olevan varakkaita kuluttajia. Sehän olisi heidän etu. Äänestäjiäkin riittäisi.
Vassarit... ne elää köyhillä. Mitä enemmän köyhiä, sen enemmän ihmiset äänestää niitä. Vassarit ja ay-liike hyötyy siitä. Ei kansa, vaan ne poliitikot ja niiden kaverit.
Miten niin haluaa, kun vievät köyhiltä ja opettavat näitä sormi ojossa? Ovatko he valmiita antamaan kokoaikatyötä, joista jokainen tienaa vaikka tekisi mitä työtä tahansa?
Ketä ne sitten kyykyttäisi, jos kaikki olisivat rikkaita?
Ketkä tekee osa-aikatyöt jos kaikki ovat kokoaikaisia?
Huonostihan kommarit pärjää, tosin olisivat pärjänneet ihan yhtä huonosti jos hallitus olisi kaatunutkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetan nyt politiikan seuraamisen ainakin neljäksi vuodeksi. Itselleni henkilökohtaisesti ei mitään merkitystä, kuka tuota sirkusta pyörittää, mutta on todella masentavaa, millainen hallitus tällä maalla on. Hyvinvointivaltiota ollaan ajamassa alas. Tiktok väki hokee mantraansa "Marinin hallitus ajoi Suomen suohon", taloustieteilijä Korkman taas sanoo, että Suomella ei ole mitään hätää ja velkataakkaa paisuteltu. Vaikka itse en ole koskaan saanut mitään tukia, olen sitä mieltä, että todella halpamaista viedä niiltä, joilla ei muutenkaan paljon ole.
Onko halpamaista yrittää taata, että vielä tulevaisuudessakin on joku taho joka pystyy maksamaan tukia? Jos ei, niin sittenhän kannatat nykyistä hallitusta. Tarkoitus on että jatkossakin meillä on sekä yrittäjiä ja työntekijöitä, jotka molemmat ovat veronmaksajia.
Edellisen hallituksen ja erityisesti PM:n suurin haave tuntui olevan että kaikki työläiset saadaan tukien piiriin. Mutta kuka sitten maksaa ne tuet?
Tämä hallitus kylläkin vie mm. osa-aikatyötä tarjoavilta työnantajilta suuren osan työntekijöitä. Taloustalkoissa pitäisi myös kaikkien osallistua, ei vain työttömien. Luuletko todella, että Suomessa 500-600 €/kk riittää elämiseen nykyinflaation aikana?? Ns.työttömyystykilusmuja on pieni vähemmistö, nyt tehdään paljon hallaa isolle osalle suomalaisia.
Tämä on se asia, mistä nykyisellä hallituksella ei ole ymmärrystä eikä tietoa. Vai voiko olla niin etteivät edes välitä. Toimeentuloasiakkaiden määrä tulee nousemaan ja veronmaksajien/työllisten määrä pienenee. Siitä ei säästöä synny.
Luulen, että eivät välitä.
Purran usein esilletuoma mesimäyrä, hänen lempieläimensä, sattuu olemaan myös Steve Bannonin lempieläin. Viesti on kuulemma: "en välitä paskaakaan". Ymmärrän tuon nyt niin, että empatiakyvytön Purra ei välitä, miten käy heikompiosaisten, kunhan itse pääsi vallankahvaan.
Sehän tässä oudointa on, että tällaiset leikkaukset eivät edesauta sitä asiaa, mitä hallitus väittää tekevänsä. Eli voiko olla niin, että vain ja ainoastaan oma sekä oman piirin etu on se, mikä vaikuttaa näissä päätöksissä, jotka kuitenkin koskevat suurta määrää suomalaisia. Taitaa nimittäin olla niin.
Hallitus kostaa länsimielisille köyhille eli kostajay ovat Venäjän marionetteja. Kostaminen tapahtuu vttuiluna, mustamaalamisena, viimeisenkin euron viemisenä, töiden estämisenä. Katsos kun työnantaja on länsimielinen eikä venäjämielinen. Ja mikä mielenkiintoisinta, idänmielinen riistäjä ja kostaja on istunut siellä eduskunnassa jo 44 vuotta putkeen eikä kukaan ole hievahtanutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Huonostihan kommarit pärjää, tosin olisivat pärjänneet ihan yhtä huonosti jos hallitus olisi kaatunutkin.
Näytäpä, että missä kohdassa Suomen eduskunnassa tai hallituksessa on kommunistien edustajia?
Kommunistinen puolue kun ei saanut ääniä.