Saako lasta pakottaa hankkimaan kavereita, mikäli hän sanoo viihtyvänsä yksin eikä koe itseään yksinäiseksi?

Mikä funktio näillä aloituksilla on, joku mustamaalaa jotain tuttua äitiä, joka hankkii lapselleen kavereita ilmeisesti.

Ei ymmärrä kirjoitti:

Mikä funktio näillä aloituksilla on, joku mustamaalaa jotain tuttua äitiä, joka hankkii lapselleen kavereita ilmeisesti.

Olen vain huomannut, että toiset yrittävät väkisin hankkia lapsilleen kavereita, vaikka lapsi itse sanoisi selvästi haluavansa olla mieluummin itsekseen. Eri asia tietysti, mikäli lapsi on oikeasti yksinäinen eli ilman seuraa vastoin tahtoaan.

Yleensä vanhemmat ei voi hirveästi vaikuttaa lasten kaveruussuhteisiin, muuta kun alle kouluikäisenä, tai silloin kun liikutaan aina mamman kanssa eikä yksin esim. pihalla. Voi tietenkin rohkaista mennä hakemaan kavereita mutta siinä se.

Sen takia on hieman epistä syyttää vanhempia lapsen kaveri jutuista, jos ei ole sitten selkeästi jotain sellaista, että vanhempi olisi kieltänyt lapsen olemaan kavereiden kanssa, tai tekisi sen hankalaksi esim. ei päästäisi kavereita kylään tms.

Tietenkin perhetuttujen kautta voi myös tulla kavereita lapselle, mutta jos eivät asu lähellä, ei näistä sellaisia leikkikavereita arkeen muodostu.

Meidän lapsille on kaverit tulleet naapurustosta tai koulusta ja ei ole riippunut siitä, tunteeko vanhemmat nämä vai ei eli en sanoisi, että vanhemman sosiaalisuus tai kaverittomuus olisi ratkaisevassa asemassa ja miksi pitäisi olla?

Tietenkin jos tilanne niin hullu, että joillain esim. naapurustossa on jotain vastaan tai riitaa jotain tiettyä perhettä kohtaan, voihan se olla niinkin, että he kieltävät lapsiaan olemasta kavereita jonkun tietyn perheen lasten kanssa. Tällöin ehkä voi sanoa, että vanhempien sosiaalisilla suhteilla on väliä, mutta siinäkin riippuu tietenkin mikä olisi tuollaiseen syynä. En keksi kovin hyviä syitä, miksi noin olisi.

Kaikki lapset ei ole samalla tavalla sosiaalisia ja vaikka olisi kaveritaito olla kaveri, niin kaikki eivät osaa tai uskalla samalla tavalla tutustua.

Miksi pitäisi pakottaa? Mut lapsena pakotettiin, mitään muuta siitä ei seurannut kuin paha olo. Heti, kun pääsin omilleni, aloin elää erakkona.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä vanhemmat ei voi hirveästi vaikuttaa lasten kaveruussuhteisiin, muuta kun alle kouluikäisenä, tai silloin kun liikutaan aina mamman kanssa eikä yksin esim. pihalla. Voi tietenkin rohkaista mennä hakemaan kavereita mutta siinä se.

Sen takia on hieman epistä syyttää vanhempia lapsen kaveri jutuista, jos ei ole sitten selkeästi jotain sellaista, että vanhempi olisi kieltänyt lapsen olemaan kavereiden kanssa, tai tekisi sen hankalaksi esim. ei päästäisi kavereita kylään tms.

Tietenkin perhetuttujen kautta voi myös tulla kavereita lapselle, mutta jos eivät asu lähellä, ei näistä sellaisia leikkikavereita arkeen muodostu.

Meidän lapsille on kaverit tulleet naapurustosta tai koulusta ja ei ole riippunut siitä, tunteeko vanhemmat nämä vai ei eli en sanoisi, että vanhemman sosiaalisuus tai kaverittomuus olisi ratkaisevassa asemassa ja miksi pitäisi olla?

Tietenkin jos tilanne niin hullu, että joillain esim. naapurustossa on jotain vastaan tai riitaa jotain tiettyä perhettä kohtaan, voihan se olla niinkin, että he kieltävät lapsiaan olemasta kavereita jonkun tietyn perheen lasten kanssa. Tällöin ehkä voi sanoa, että vanhempien sosiaalisilla suhteilla on väliä, mutta siinäkin riippuu tietenkin mikä olisi tuollaiseen syynä. En keksi kovin hyviä syitä, miksi noin olisi.

Kaikki lapset ei ole samalla tavalla sosiaalisia ja vaikka olisi kaveritaito olla kaveri, niin kaikki eivät osaa tai uskalla samalla tavalla tutustua.

Itselläni olisi kyllä taitoa siihen, mutta ei suuremmin halua. Sosiaalisuus myös väsyttää ihan hirveästi.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä vanhemmat ei voi hirveästi vaikuttaa lasten kaveruussuhteisiin, muuta kun alle kouluikäisenä, tai silloin kun liikutaan aina mamman kanssa eikä yksin esim. pihalla. Voi tietenkin rohkaista mennä hakemaan kavereita mutta siinä se.

Sen takia on hieman epistä syyttää vanhempia lapsen kaveri jutuista, jos ei ole sitten selkeästi jotain sellaista, että vanhempi olisi kieltänyt lapsen olemaan kavereiden kanssa, tai tekisi sen hankalaksi esim. ei päästäisi kavereita kylään tms.

Tietenkin perhetuttujen kautta voi myös tulla kavereita lapselle, mutta jos eivät asu lähellä, ei näistä sellaisia leikkikavereita arkeen muodostu.

Meidän lapsille on kaverit tulleet naapurustosta tai koulusta ja ei ole riippunut siitä, tunteeko vanhemmat nämä vai ei eli en sanoisi, että vanhemman sosiaalisuus tai kaverittomuus olisi ratkaisevassa asemassa ja miksi pitäisi olla?

Tietenkin jos tilanne niin hullu, että joillain esim. naapurustossa on jotain vastaan tai riitaa jotain tiettyä perhettä kohtaan, voihan se olla niinkin, että he kieltävät lapsiaan olemasta kavereita jonkun tietyn perheen lasten kanssa. Tällöin ehkä voi sanoa, että vanhempien sosiaalisilla suhteilla on väliä, mutta siinäkin riippuu tietenkin mikä olisi tuollaiseen syynä. En keksi kovin hyviä syitä, miksi noin olisi.

Kaikki lapset ei ole samalla tavalla sosiaalisia ja vaikka olisi kaveritaito olla kaveri, niin kaikki eivät osaa tai uskalla samalla tavalla tutustua.

Esim. eräässä tapauksessa valehdeltiin, että äiti olisi negatiivisesti vaikuttanut erään lapsen kaveruussuhteisiin, vaikka ei ollut ollut mitään ihmeellistä lapsen kavereiden tai heidän vanhempien välillä.

Oli ihmeellistä käytöstä, eli yhtäkkiä kaverit esim. ilmoitti, että eivät ole lapsen (jo teini) kanssa kavereita. No perhe olikin joutunut aikamoisen vainon kohteeksi, joten tuo vain pieni twisti kaiken muun lisäksi.

Ja totta kai lapsen ongelmat, joihin oli syy paljon juuri muuttuneissa kaverisuhteissakin, saatiin varmaan kuulostamaan vaan perheen sisäisiltä ongelmilta. Ehkä niitä olikin myös, mutta kaikkea ei voi niputtaa aina samaan kasaan tai samoista syistä johtuviin. Jos tarkoituksenmukaisesti halutaan saadaan syntipukiksi joku tietty henkilö, tiettyyn asiaan se onkin helppoa, jos löytyy monia syitä ja henkilöitä, keihin saattaa sopia kyseinen syytös.

Miksi ihmeessä pitäisi pakottaa? Eikö tärkeintä pitäisi olla, että lapsi on onnellinen ja tyytyväinen? Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia.

No ei. Pakottaminen aiheuttaa pysyvän inhoreaktion tai trauman. Ennen oli kirjeenvaihtoa lapsilla ja sitä kautta tutustuminen. Oli se palsta tai joku kiva kyläily, kun oltiin vaihdettu viestejä. Joko se toimi tai ei toiminut, ei väkisin. Pitäisi olla samanhenkinen porukka, että palat menevät kohdalleen, ettei ole ihan erilainen lapsi se toinen. Vanhemmistakin paljon kiinni, onko positiivinen kavereita kohtaan. Ehkä samassa maakunnassa on riittävästi kaveriehdokkaita kuitenkin?

Vie välillä tilanteisiin, joissa hän kohtaa muita lapsia mutta älä pakota, jos hän ei viihdy.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä vanhemmat ei voi hirveästi vaikuttaa lasten kaveruussuhteisiin, muuta kun alle kouluikäisenä, tai silloin kun liikutaan aina mamman kanssa eikä yksin esim. pihalla. Voi tietenkin rohkaista mennä hakemaan kavereita mutta siinä se.

Sen takia on hieman epistä syyttää vanhempia lapsen kaveri jutuista, jos ei ole sitten selkeästi jotain sellaista, että vanhempi olisi kieltänyt lapsen olemaan kavereiden kanssa, tai tekisi sen hankalaksi esim. ei päästäisi kavereita kylään tms.

Tietenkin perhetuttujen kautta voi myös tulla kavereita lapselle, mutta jos eivät asu lähellä, ei näistä sellaisia leikkikavereita arkeen muodostu.

Meidän lapsille on kaverit tulleet naapurustosta tai koulusta ja ei ole riippunut siitä, tunteeko vanhemmat nämä vai ei eli en sanoisi, että vanhemman sosiaalisuus tai kaverittomuus olisi ratkaisevassa asemassa ja miksi pitäisi olla?

Tietenkin jos tilanne niin hullu, että joillain esim. naapurustossa on jotain vastaan tai riitaa jotain tiettyä perhettä kohtaan, voihan se olla niinkin, että he kieltävät lapsiaan olemasta kavereita jonkun tietyn perheen lasten kanssa. Tällöin ehkä voi sanoa, että vanhempien sosiaalisilla suhteilla on väliä, mutta siinäkin riippuu tietenkin mikä olisi tuollaiseen syynä. En keksi kovin hyviä syitä, miksi noin olisi.

Kaikki lapset ei ole samalla tavalla sosiaalisia ja vaikka olisi kaveritaito olla kaveri, niin kaikki eivät osaa tai uskalla samalla tavalla tutustua.

Hullu se tilanne monelle voi ollakin jos esimerkiksi kaveri kohdellut huonosti, eivätkä vanhemmat ota kuuleviin korviinsa. Ja sitten pian syytellään toisinpäin, tms. Kaikille voi tulla riitaa, ja lasten jutut eritoten menee ihon alle.

Yleensäkään ei kannata alkaa mutuilla kenenkään toisen asioista kun siellä oman perheen sisällä, siten, ettei siitäkään koidu hankaluuksia oman lapsen kautta muille lapsille, vaikkapa syrjimisen muodossa.

Aikuinen osaa olla ihan yhtä tyhmä ja itsekäs näissä kun lapsi. Vain sydämetön ihminen koittaa hankaloittaa kenenkään ehkä jo ennestään esimerkiksi yksinäisen lapsen elämää. Kieltääkin voi jos esiintyy toistuvaa negatiivista käytöstä tai selkeää kiusaamista ei siinä ole mitään outoa..

Muiden rajojen kunnioittaminen on tärkeää. Huomionhakuisuus myöskään aikuisilta ei ole kauhean fiksua sosiaalista käyttäytymistä. Pääosassa ovat lapset ja heidän hyvinvointi.

Mistä joku ulkopuolinen tietää noin tarkkaan, että joku on omasta tahdostaan ilman kavereita?

Jos oma lapsi kyseessä, eikö kysymys pitäisi muotoilla:" Haluaako lapseni todella olla yksin ilman kavereita, vai sanooko vain niin?".

Joku motiivi aloituksen takana täytyy olla. Onko jonkun lasta syytetty kiusaamisesta ja tämä uhri sanonut, ettei tarvitse kavereita palaverissa tms. Sitten tultu tänne tekemään aloitus,mustamaalatakseen jotain yksinäistä lasta?

Täh?

Kaikki lapset haluavat kavereita. Sinäkin haluat olla yhteydessä muihin ihmisolentoihin.

Eikö kirjoitti:

Kaikki lapset haluavat kavereita. Sinäkin haluat olla yhteydessä muihin ihmisolentoihin.

Kyllä on olemassa myös täysin erakkoluonteisia ihmisiä. Myös autismin kirjoon voi kuulua taipumus viihtyä paljon itsekseen. Ja joillekin riittää ihmissuhteiksi esim. vanhemmat, sisarukset ja sukulaiset.

Riippuu vähän lapsen tilanteesta. Oma vanhempi tyttöni on hyvin vetäytyvä, nuorempi on hyvin sosiaalinen. Välillä, esim kerran viikossa kannustan painokkaasti vetäytyjän vaikkaoa ulos siskonsa ja naapurin tytön kanssa, vaikka trampalle pomppimaan. Puoli tuntia on ihan ok, ei tarvitse kauaa olla. Jonkinlainen kontakti perheen ulkopuolelle on kuitenkin mielestäni tärkeää, muuten kynnys kohdata ihmisiä kasvaa liian suureksi. Sanon tämän ihmisenä, joka vetäytyy itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Eikö kirjoitti:

Kaikki lapset haluavat kavereita. Sinäkin haluat olla yhteydessä muihin ihmisolentoihin.

Kyllä on olemassa myös täysin erakkoluonteisia ihmisiä. Myös autismin kirjoon voi kuulua taipumus viihtyä paljon itsekseen. Ja joillekin riittää ihmissuhteiksi esim. vanhemmat, sisarukset ja sukulaiset.

Tulihan se autismin kirjo taas sieltä.

Väärää tietoa pohjautuen käsitykseen,ettei esimerkiksi hakua kun ei osaa ja/tai on jäänyt yksin. Enen ajateltiin myös että kylmät vanhemmat kasvatti autismin kirjon lapsia. Mutta niin se maailma muuttuu kun kehitys kehittyy. Kehity sinäkin!

Lue enemmän kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kirjoitti:

Kaikki lapset haluavat kavereita. Sinäkin haluat olla yhteydessä muihin ihmisolentoihin.

Kyllä on olemassa myös täysin erakkoluonteisia ihmisiä. Myös autismin kirjoon voi kuulua taipumus viihtyä paljon itsekseen. Ja joillekin riittää ihmissuhteiksi esim. vanhemmat, sisarukset ja sukulaiset.

Tulihan se autismin kirjo taas sieltä.

Väärää tietoa pohjautuen käsitykseen,ettei esimerkiksi hakua kun ei osaa ja/tai on jäänyt yksin. Enen ajateltiin myös että kylmät vanhemmat kasvatti autismin kirjon lapsia. Mutta niin se maailma muuttuu kun kehitys kehittyy. Kehity sinäkin!

Miksi minä sitten tiedän autismikirjolaisia, jotka oikeasti viihtyvät hyvin itsekseen, eivätkä kärsi siitä millään tavalla?

Pakottaa ei voi, mutta voisitte vaikka yhdessä keskustella siitä mitä kaverit hänelle merkitsevät ja mitä hyviä ja huonoja asioita hän näkee siinä, että on tai ei ole kavereita. Voisitte myös keskustella jo olemassa olevista tai edellisistä kaverisuhteista että millaisia ne ovat olleet. Mutta eivät kaikki kaipaa ympärilleen isoa joukkoa ihmisiä, mutta on ehkä hieman erikoista, jos hän ei kaipaa ainuttakaan kaverisuhdetta.

Ei kannata. Lapsi vain kuormittuu ja ärsyyntyy siitä. Kyllä niitä kavereita ehtii saada myöhemminkin, mikäli haluaa ja kokee sellaisia tarvitsevansa. Mikäli ei, niin sekin on täysin ok.

Pakottaminen kuulostaa kyllä vähän oudolta. Mutta sinänsä minusta on hyvä muistaa, että aika harva lapsi on oikeasti täysin erakkoluonne. Etenkin jos kyseessä on "neuronormaali" lapsi, joka sanoo viihtyvänsä yksin, epäilisin ensin ongelmia sosiaalisissa taidoissa tai sitten ikäviä kokemuksia (joutunut kiusatuksi tai syrjityksi). Tällöinkin sosiaalisten taitojen tukemisen suhteen on oltava hienotunteinen. Muiden lasten seuran jännittäminen on normaalia, eikä lasta saa syyllistää tästä tai sosiaalisten taitojen puutteista. Eikä tietenkään sellaista aitoa täyserakkoakaan saa syyllistää mieltymyksestään yksinoloon.

Vierailija kirjoitti:

Pakottaminen kuulostaa kyllä vähän oudolta. Mutta sinänsä minusta on hyvä muistaa, että aika harva lapsi on oikeasti täysin erakkoluonne. Etenkin jos kyseessä on "neuronormaali" lapsi, joka sanoo viihtyvänsä yksin, epäilisin ensin ongelmia sosiaalisissa taidoissa tai sitten ikäviä kokemuksia (joutunut kiusatuksi tai syrjityksi). Tällöinkin sosiaalisten taitojen tukemisen suhteen on oltava hienotunteinen. Muiden lasten seuran jännittäminen on normaalia, eikä lasta saa syyllistää tästä tai sosiaalisten taitojen puutteista. Eikä tietenkään sellaista aitoa täyserakkoakaan saa syyllistää mieltymyksestään yksinoloon.

Toisaalta, joillekin voi hyvin riittää ihmissuhteiksi perheenjäsenet ja sukulaiset.