Tilanne on historiallisen huono. Yli 50 vuoteen ei ole rakennettu näin vähän omakotitaloja
Rakennusala väräjää: Jukkatalo meni nurin ja nyt uhkaa massiivinen konkurssiaalto
Rakennusteollisuuden mukaan rakentamisen pudotus kiihtyy loppuvuonna ja konkurssiaalto on tulollaan. Rakennusala voi vetää perässään alamäkeen koko talouden.
Varmasti tulee lisää konkursseja. Me olemme finanssikriisiä muistuttavassa luisussa, jopa vaikeammassa tilanteessa.
Kommentit (69)
Kun aloitetaan korkeaa rakentamista, lama on jo ovella. Helsingissä ja Tampereella ajettiin uudet asukkaat ikiaikaiseen miinaan jonka merkit oli kaukaa nähtävissä.
Hinnat ovat ihan käsittämättömät, viidessä vuodessa miltei tuplaantunut, mikään ei selitä tätä, paitsi valheet rakennuskustannuksista. Kyse oli jälleen ennennäkemättömästä tulojen siirrosta, pörssiosakkeen omistajien taskuun kaikki.
Sitten voisi tietysti kysyä tarvitaanko Suomeen edes uusia taloja. Väki vähenee. Jopa Helsinkikin ollut muuttotappioinen.
Uusia asuntoja on täysin tyhjillään.
Remonttivelkaa on. Rakennusalan tyypit voisi muuntokouluttautua remontoimiseen.
Eihän ne jo aikaisemmin rakennetut talot mihinkään ole kadonneet. Minä väittäisin Suomessa olevat tällä hetkellä enemmän omakotitaloja kuin ikinä historiassa.
Miksi kukaan rakentaisi uutta kun vanhoja vapautuu ennätystahtia? Nykyrakentamisen taso on mitä on, joten varmemmin saa asuttavan talon kun ostaa vanhemman ja remontoi mieleisekseen.
Vierailija kirjoitti:
Sitten voisi tietysti kysyä tarvitaanko Suomeen edes uusia taloja. Väki vähenee. Jopa Helsinkikin ollut muuttotappioinen.
Uusia asuntoja on täysin tyhjillään.
Samaa tulin sanomaan. 70-luvun taloja on hirmupaljon, koska suuret ikäluokat niitä rakensi. Näitä on nyt paljon tarjolla ja ovat ihan asumiskuntoisia jos on korjattu sen ajan rakennusvirheitä ja päivitetty muutenkin välillä. Ekologista käyttää vanhat loppuun ennen uusien hankkimista! Ja 70-luvun taloissa neliöitä on paljon, lämmitys helppo vaihtaa öljystä ilmavesipumppuun. Kun katto ja ikkunat vaihtaa ja asentaa salaojat ja patolevyt, on talo taas saanut lisää vuosikymmeniä elinaikaa.
Remontoikaa niitä vanhoja talojanne, putkiremontit, viemäriremontit, kattoremontit jne. Miksi aina tarvitsee rakentaa uutta ?
Suomi kuivaa pystyyn mutta av mammat vain hurraavat sille. On tämä sairas maa.
Vierailija kirjoitti:
Suomi kuivaa pystyyn mutta av mammat vain hurraavat sille. On tämä sairas maa.
Mitäpä sekoilet?
Kuka hurrasi? Ei yksikään.
En ymmärrä kuka niihin uusiin kymmeniintuhansiin asuntoihin muuttaa asumaan vanhoista se ei voi tapahtua muutenhan ne jäisivät tyhjäksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten voisi tietysti kysyä tarvitaanko Suomeen edes uusia taloja. Väki vähenee. Jopa Helsinkikin ollut muuttotappioinen.
Uusia asuntoja on täysin tyhjillään.Samaa tulin sanomaan. 70-luvun taloja on hirmupaljon, koska suuret ikäluokat niitä rakensi. Näitä on nyt paljon tarjolla ja ovat ihan asumiskuntoisia jos on korjattu sen ajan rakennusvirheitä ja päivitetty muutenkin välillä. Ekologista käyttää vanhat loppuun ennen uusien hankkimista! Ja 70-luvun taloissa neliöitä on paljon, lämmitys helppo vaihtaa öljystä ilmavesipumppuun. Kun katto ja ikkunat vaihtaa ja asentaa salaojat ja patolevyt, on talo taas saanut lisää vuosikymmeniä elinaikaa.
Tämäkin on rahakysymys. Esim. täällä päin, jos ostaisin tontin ja rakentaisin jonkun 120m2 talon, niin se olisi jotain 180 000 - 300 000eur vähän alueesta ja omasta työstä riippuen.
70-luvun talo joka on täysin remontoitu on saman hintainen.
70-luvun talo joka on remontoimatta isoilta osin (mutta muutoin hyvä kuntoinen), maksaa noin 90 000 - 150 000eur. Tarvittavat remontit huolettomaan ja edulliseen asumiseen maksaa noin 70 000eur.
Lainaa taloon en saa kuin 130 000eur. Remonttilainaa saan tuohon päälle 90 000eur helposti (korkeampi korko). Jos haluan kohtuu kokoisen talon, niin ainoa vaihtoehto on ostaa vanha ja remontoida. Ja tämä tulee kalliimmaksi kuin uuden rakentaminen. Mutta koska uuteen ei saa tarpeeksi isoa lainaa (jossa olisi pienemmät korot -> helpompi maksaa pois), niin pitää sitten mennä huonommalla vaihtoehdolla.
Miksi pitäisi rakentaa aina uusia oktaloja? Väki vähenee, muuttaa kaupunkeihin kerrostaloihin ja vanhoja omtalo myynnissä vaikka kuinka paljon mutta eivät kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten voisi tietysti kysyä tarvitaanko Suomeen edes uusia taloja. Väki vähenee. Jopa Helsinkikin ollut muuttotappioinen.
Uusia asuntoja on täysin tyhjillään.Samaa tulin sanomaan. 70-luvun taloja on hirmupaljon, koska suuret ikäluokat niitä rakensi. Näitä on nyt paljon tarjolla ja ovat ihan asumiskuntoisia jos on korjattu sen ajan rakennusvirheitä ja päivitetty muutenkin välillä. Ekologista käyttää vanhat loppuun ennen uusien hankkimista! Ja 70-luvun taloissa neliöitä on paljon, lämmitys helppo vaihtaa öljystä ilmavesipumppuun. Kun katto ja ikkunat vaihtaa ja asentaa salaojat ja patolevyt, on talo taas saanut lisää vuosikymmeniä elinaikaa.
Mitäs tossa sun skenaariossa tehtiin kastuneelle ja painuneelle kaksoislaattaperustukselle, mädille seinätolpille piilosokkelissa, homeisille villoille tuulettumattomassa julkisivussa ja käyttöikänsä lopussa oleville putkille sekä viemäreille?

No ei kait ne kelpaa kun talo + remontit on kalliimpi kuin vastaava uusi. Oikein kehutaan että ollut hyvä talo kun 50 vuoteen ei oo tarvinnu remontoida. No se on loppuun käytetty. Kaikkien tekninen käyttöikä lopussa ja minä päivänä vain tulee vedet katon läpi, putket vuotaa tai heittää lämmitys toimimasta ym. Mutta mikäs siinä vanhuksena asuessa, kun velattomassa talossa on halpa asua ja ongelman sattuessa muutetaan pois ja talo jää ränsistymään perikunnan riesoiksi sitten.
Miksi haluaisin muuttaa omakotitaloon ?
Liikaa työtä pelkästään siksi, että saa asua
Omalla paikkakunnalla on paljon vuosina 1900-1938 rakennettuja taloja. Sellaisia on myynnissä vain 2. Sen sijaan 60- ja 70-lukujen taloja on myynnissä runsaasti. Ehkä nuoret haluavat nykyään vanhan talon, sillä näyttää siltä, että aika monessa vanhassa talossa on nyt käynnissä remontti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi rakentaa aina uusia oktaloja? Väki vähenee, muuttaa kaupunkeihin kerrostaloihin ja vanhoja omtalo myynnissä vaikka kuinka paljon mutta eivät kelpaa.
No ei kait ne kelpaa kun talo + remontit on kalliimpi kuin vastaava uusi. Oikein kehutaan että ollut hyvä talo kun 50 vuoteen ei oo tarvinnu remontoida. No se on loppuun käytetty. Kaikkien tekninen käyttöikä lopussa ja minä päivänä vain tulee vedet katon läpi, putket vuotaa tai heittää lämmitys toimimasta ym. Mutta mikäs siinä vanhuksena asuessa, kun velattomassa talossa on halpa asua ja ongelman sattuessa muutetaan pois ja talo jää ränsistymään perikunnan riesoiksi sitten.
Kuka kehuu? Omakotitalo kaipaa huoltotöitä säännöllisesti ja hölmö jättää tekemättä. Taloyhtiöissä on enemmän näitä yhtiökokousten jääriä, jotka viivästyttävät remontteja liian pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten voisi tietysti kysyä tarvitaanko Suomeen edes uusia taloja. Väki vähenee. Jopa Helsinkikin ollut muuttotappioinen.
Uusia asuntoja on täysin tyhjillään.Samaa tulin sanomaan. 70-luvun taloja on hirmupaljon, koska suuret ikäluokat niitä rakensi. Näitä on nyt paljon tarjolla ja ovat ihan asumiskuntoisia jos on korjattu sen ajan rakennusvirheitä ja päivitetty muutenkin välillä. Ekologista käyttää vanhat loppuun ennen uusien hankkimista! Ja 70-luvun taloissa neliöitä on paljon, lämmitys helppo vaihtaa öljystä ilmavesipumppuun. Kun katto ja ikkunat vaihtaa ja asentaa salaojat ja patolevyt, on talo taas saanut lisää vuosikymmeniä elinaikaa.
Mitäs tossa sun skenaariossa tehtiin kastuneelle ja painuneelle kaksoislaattaperustukselle, mädille seinätolpille piilosokkelissa, homeisille villoille tuulettumattomassa julkisivussa ja käyttöikänsä lopussa oleville putkille sekä viemäreille?
Osassa on noita ongelmia, ei läheskään kaikissa. Ja riskirakenne ei tarkoita automaattisesti sitä, että riski toteutuu.
Valesokkeli on ongelmaton jos sinne ei pääse kosteutta (sopiva maaperä tai toimivat salaojat).
Kaksoislaatassa sama. Tuulettumaton julkisivu nyt sinänsä on oikeasti aika helppo korjata omakotitalossa, halvempaa kuin vaikka katon uusiminen tai salaojien teko. Tiiliverhoilun purku ja uudelleen teko sitten jo tyyristä, jos ei ite tee.
Putket ja viemärit on yleensä kyllä halpa teetättää myös. Käyttövesiputket ei montaa tonnia maksa, viemäri taas riippuu tekeekö sukittamalla tai piikataanko lattiat. Jos talo on tyhjä, niin tuo piikkaus voi olla halvempikin ja sen voi sitten itekki tehä.
Sähköt on halpa uusia 70-luvun taloon, kun on piuhat on yleensä putkissa. Ei paljoa uuden sähköjen laitosta eroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi rakentaa aina uusia oktaloja? Väki vähenee, muuttaa kaupunkeihin kerrostaloihin ja vanhoja omtalo myynnissä vaikka kuinka paljon mutta eivät kelpaa.
No ei kait ne kelpaa kun talo + remontit on kalliimpi kuin vastaava uusi. Oikein kehutaan että ollut hyvä talo kun 50 vuoteen ei oo tarvinnu remontoida. No se on loppuun käytetty. Kaikkien tekninen käyttöikä lopussa ja minä päivänä vain tulee vedet katon läpi, putket vuotaa tai heittää lämmitys toimimasta ym. Mutta mikäs siinä vanhuksena asuessa, kun velattomassa talossa on halpa asua ja ongelman sattuessa muutetaan pois ja talo jää ränsistymään perikunnan riesoiksi sitten.
Kuka kehuu? Omakotitalo kaipaa huoltotöitä säännöllisesti ja hölmö jättää tekemättä. Taloyhtiöissä on enemmän näitä yhtiökokousten jääriä, jotka viivästyttävät remontteja liian pitkään.
Monelta vanhemmalta ihmiseltä kuullut näin ja näkeehän sen monien talojen kohdalla muutenkin, ettei ole mitään tehty. Taloyhtiössä tuo olisi jo painajainen, kun vaikka ostaisi niin ei silti voisi vaikuttaa niihin.
Viime aikojen talousennusteita Vihmo pitää liian positiivisina. Ennusteissa on lupailtu ensi vuodelle talouskasvua, vaikka tämä vuosi menisikin nollan tuntumassa tai alle.
Rakentamisen hiipuminen voi vetää koko talouden alaspäin. Asuntomarkkinoiden myllerrykset heikentävät kuluttajien luottamusta.
– Meillä on erittäin suuri epäsuhta Suomen talouden ja rakentamisen suhteen. Se ei ole yleensä tiennyt hyvää taloudelle. Asuntomarkkinoilta lähteneengelmat ovat osoittautuneet vakavammiksi kuin vaikka pörssistä lähteneet ongelmat.
Lamaako pukkaa ja ilmankossua pännii