"Minulla ja Karitalla on edelleen aikamoiset näkemyserot useista eri asioista, erityisesti tuon pettämisen osalta. Jokainen näkee pettämisen hieman eri lailla, mutta minulle pettäminen on joko rakkaudentunnustus tai esimerkiksi intiimi kanssakäyminen"
Kommentit (702)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä. Onko Petri tässä parin vuorokauden aikana ehtinyt pettyä, erota ihan varmasti, heti huomenna, pahoitella, haluta yrittää uudestaan ja pettyä taas?
Kyllä.
Tällaista elämäni oli naristin kanssa. Ihan kaavan mukaan menee Petri tässä myös.
tämä, ihan somea myöten oma exänikin itki että nyt taisi lopullisesti pilata kaiken..noh niin pilasikin ja sai tietty kavereilta tsemppejä, että kerrankos se hermo vähän menee. Tollasesta viritelmästä pois pääseminen vaatii ihan hemmetisti voimia ja taustajoukkoja, jotka ovat sun puolella. Kuvioon kun kuuluu armoton mustamaalauskampanja, flying monkeys, ja nehän ovat jo tässä lentäneet.
Kaikki me narsistien uhrit nähdään kuvio varsin selvästi. Tuttua ja toimivat aina samoilla mekanismeilla.
Tämä. Kun luin tältä palstalta sen vuodatuksen, oli ensimmäinen ajatus juuri tuo.
Ajatteleeko kumpikaan noista lastaan ollenkaan? Kiva varmaan siitä 13-vuotiaasta kun vanhemmat puivat pettämisasioita julkisuudessa...En ihmettele jos lasta aletaan esim koulukiusaamaan :/
Mitä tämä meille kuuluu? Kasvaisi aikuiseksi.

Itse en ole ollut koskaan parisuhteessa, mutta luettuani sen tekstin tuli jotenkin outo ja hallitseva olo siitä miehestä, vaikka tietysti raivoissaan ihmiset voi vaikuttaa ihan psykolta vaikka olisikin yleensä ihan ok tyyppi.
Harvemmin silti julkisesti tuota tehdään?
Lisäksi sen tekstin luettuani jäin miettimään, mitähän tuossa on oikeasti tapahtunut. Ei ollut ihan selkeää, juurikin jotain viestin laittamista ja autoon menemistä (jos on yhteisiä työprojekteja, niin näistä kumpikaan ei sinänsä outoa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. jättäisin jo siitä hyvästä puolisoni jos tilittäisi someen tuollaisia. Oli sitten tapahtunut tai ei.
2. on täysin selvää että jatkoa seuraa eli seuraavaa esimerkiksi huomenna tai lähipäivinä taas ja kohteen on parempi juosta suhteesta kun vielä ehtii ja pääsee.
3. pahempaa on vain aina tulossa
Minä jättäisin kyllä siitä pettämisestäkin.
Niin sen toisen osapuolen kantilta: olisin jättänyt enkä kaatanut kaikkea someen. Niin olen tehnytkin ei sen puoleen. Eikä tullut faceen kirjoitettua edes kavereille mitään. Nythän eroaminen ei varmasti ole tarkoituksena saa tuosta käyttäytymisestä vaikutelman.
Vierailija kirjoitti:
Uskokaa jo, on aivan eri asia jos varattu nainen tapailee ja ihailee toista miestä kuin jos varattu mies tekee samoin toisen naisen kanssa, tai edes katselee vähäpukeisia naisia netissä. Naisella on erityislaatuinen oikeus tekemisiinsä, en osaa perustella sitä tarkemmin mutta nainen taatusti selittää asian parhain päin itselleen ja ystävilleen.
Mies taas on pelkkä k -pää.
Jep. Ja nainen saa panna vaikka keskellä katua mutta mies ei saa sanoa asiasta mitään koska pitää kunnioittaa lasten äitiä. Äitiys antaa luvan ja oikeuden käyttäytyä miten vaan.
Itse ehkä miehenä alkaisin selvittää kenen lasten äiti tuollainen ei niin tarkka tavarastaan mahtaa olla
Vierailija kirjoitti:
Ajatteleeko kumpikaan noista lastaan ollenkaan? Kiva varmaan siitä 13-vuotiaasta kun vanhemmat puivat pettämisasioita julkisuudessa...En ihmettele jos lasta aletaan esim koulukiusaamaan :/
Siis isä pui somessa. Ei äiti.
Vierailija kirjoitti:
Uskokaa jo, on aivan eri asia jos varattu nainen tapailee ja ihailee toista miestä kuin jos varattu mies tekee samoin toisen naisen kanssa, tai edes katselee vähäpukeisia naisia netissä. Naisella on erityislaatuinen oikeus tekemisiinsä, en osaa perustella sitä tarkemmin mutta nainen taatusti selittää asian parhain päin itselleen ja ystävilleen.
Mies taas on pelkkä k -pää.
Mitä sä selität. Nainenhan se kivitetään joka tilanteessa, oli pettäjä kumpi tahansa tai vaikkei petosta olisi edes tapahtunut. Nainen on se jonka tekemisiä kontrolloidaan joka tuutissa. Pojat on aina poikia.
Tämäkin keissi on tavallaan lohdutus petetyille. Paha saa lopulta palkkansa. Ei ehkä siinä muodossa kuin ajattelemme tai toivomme, mutta kuitenkin.
Petri lähti pettämisen kautta suhteeseen Karitan kanssa. Sai maistaa omaa lääkettään.
Karitalle pahan palkka tulee siinä, että on edelleen noin taitamaton ihmissuhteissaan, että pettää vielä aikuisenakin, kun pitäisi tietää paremmin.
Oli mitä oli, ei tilanne varmaan kuitenkaan ihan tyhjästä ole eskaloitunut tähän. Varmasti parasta molemmille osapuolille olisi lähteä nyt eri suuntiin, ja yrittää sopia lapsen asiat asiallisesti. Elämässä sattuu ja tapahtuu. Ei muuta kun eteenpäin vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskokaa jo, on aivan eri asia jos varattu nainen tapailee ja ihailee toista miestä kuin jos varattu mies tekee samoin toisen naisen kanssa, tai edes katselee vähäpukeisia naisia netissä. Naisella on erityislaatuinen oikeus tekemisiinsä, en osaa perustella sitä tarkemmin mutta nainen taatusti selittää asian parhain päin itselleen ja ystävilleen.
Mies taas on pelkkä k -pää.Jep. Ja nainen saa panna vaikka keskellä katua mutta mies ei saa sanoa asiasta mitään koska pitää kunnioittaa lasten äitiä. Äitiys antaa luvan ja oikeuden käyttäytyä miten vaan.
Itse ehkä miehenä alkaisin selvittää kenen lasten äiti tuollainen ei niin tarkka tavarastaan mahtaa olla
Kyllähän Helena Koivu on dumattu täysin tällä palstalla ja muualla, kun on avautunut somessa eron jälkeen ja niin sanotusti uhriutunut.
Mikko saa tuen ja tsempin vaikka on ollut se pettäjä ja perheen rikkoja, eli ei näytä liittyvän sukupuoleen.
Vierailija kirjoitti:
Ajatteleeko kumpikaan noista lastaan ollenkaan? Kiva varmaan siitä 13-vuotiaasta kun vanhemmat puivat pettämisasioita julkisuudessa...En ihmettele jos lasta aletaan esim koulukiusaamaan :/
Jos sä oot kovin huolissasi siitä pojasta, niin aloita ensimmäisenä itsestäsi ja lopeta heidän asioista möyhkääminen keskustelupalstalla.
Eikö aio itse enää pariutua koskaan uudelleen, koska Sittenhän hän on se tartuttaja? Ei se noin oikein voi mennä.
Näihin ketjuihin jää helposti koukkuun. Syysaurinko on parempi sunnuntai.
Voikohan tuolla miehellä olla alkava muistisairaus? Joku otsalohkorappeuma.
Vierailija kirjoitti:
Siis on pettänyt sekä fyysisellä, että henkisellä tasolla. Kyseinen mies on siis Karitan osteopaatti. Suomeksi sanottuna sellainen niksauttelija, joka käy kroppaa läpi vähän joka puolelta. Tämä kosketus on sitten herättänyt heissä molemmissa tunteita ja on koskettu vähän muutenkin, kuin mitä osteopaatin ammattiin noin virallisesti kuuluu. Ja tämän lisäksi on sitten sanottu miehelle, että hän on kaikki mitä elämältä haluaa ja hän on elämän valo. Olisi toki mielenkiintoista kuulla, että mikä Karitan mielestä on vasta pettämistä. Onko se jo pidempään jatkunut salasuhde noin esimerkiksi? Tai mitä nyt ikinä. Mutta sanoisin, että aika monelle muulle tuo Petrin näkemys vastaa kyllä ihan sitä pettämistä.
Missä kohtaa on sanottu, että tämä mies olisi osteopatia-hoidon yhteydessä koskettanut sopimattomalla tavalla? Edes Petri ei ole näin väittänyt.
Missä kohtaa lukee, että K olisi T:lle laittanut viestin, että tämä on kaikki mitä hän elämältä haluaa. Edes Petri ei ole näin väittänyt.
Joten älä kehittele fantasioita omassa incel-päänupissasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatteleeko kumpikaan noista lastaan ollenkaan? Kiva varmaan siitä 13-vuotiaasta kun vanhemmat puivat pettämisasioita julkisuudessa...En ihmettele jos lasta aletaan esim koulukiusaamaan :/
Jos sä oot kovin huolissasi siitä pojasta, niin aloita ensimmäisenä itsestäsi ja lopeta heidän asioista möyhkääminen keskustelupalstalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatteleeko kumpikaan noista lastaan ollenkaan? Kiva varmaan siitä 13-vuotiaasta kun vanhemmat puivat pettämisasioita julkisuudessa...En ihmettele jos lasta aletaan esim koulukiusaamaan :/
Jos sä oot kovin huolissasi siitä pojasta, niin aloita ensimmäisenä itsestäsi ja lopeta heidän asioista möyhkääminen keskustelupalstalla.
Niin, minähän se olenkin kamala "möyhkääjä" kun yhden viestin kirjoitin tähän keskusteluun. Sinä voisit kysyä itseltäsi, miksi triggeröidyit noin kovin? Oletko itse kenties se petetty osapuoli? Vai pettikö isäsi/äitisi?
Joku ongelma sinulla nyt selkeästi asian kanssa on ja itsekin vaivauduit kommentoimaan
Lopetetaas lässytys ja stalkkaaminen. Näitä samoja asioita käy tälläkin hetkellä läpi sadat parit omissa suhteissaan. Kuka petti ketä ja kuka käyttäytyi milläkin tavalla ja sanoi mitä. Ihan normaalia. Tässä tapauksessa mies sattui tekemään harkitsemattoman postauksen suutuksissaan. Poisti sen tajuttuaan virheensä. Se siitä.
Olen yrittänyt nyt monta päivää selvittää, mikä sitä pettämistä oikein oli, mutta mitä enemmän Petri viestittää, sitä enemmän tulee fiilis, että hän on sairaalloisen mustasukkainen. Siskoni ex-mies oli sellainen, ja ihan loppuvaiheessa pettämistä oli jo se, että kun sisko kävi avaamassa kerrostalon alaoven miehen kaverille. Että kauhean kauan siihen meni, mitä ehtivät tehdä hississä.
Sairas mieli kuvittelee kaikenlaista.
Hah, jos pettäminen olisi oikeasti tapahtunut, ei varmasti olisi halunnut enää yrittää uudelleen. Varmaan käsitti oman ylilyöntinsä, ja yritti pahoitella tekemisiään, mutta Karitan mitta tuli täyteen.