Onko yleistäkin että ostetaan kilon verran irtokarkkeja viikonlopuksi?
Olen viime aikoina katsellut suomi-tubettajien kauppakassivideoita. Aika monet ostaa viikonlopuksi ihan järjettömän ison paperipussillisen irtokarkkeja. Se koko paperipussi on ihan täyteen pakattu ja painaa kilon tai enemmän. Ois kiinnostavaa tietää onko irtokarkkien myynti kasvanut viime vuosina Suomessa. En ole aiemmin tuollaista nähnyt.
Kommentit (47)
Lapset kun oli pienempiä, niin kyllä se kilo oli ihan tavallinen määrä. Sitä ei ostettu siis joka viikonloppu, vaan tosiaan alesta.
Siitä sitten söi meidän nelihenkinen perhe ja lasten kaveritkin. Olivat useampaan kippoon laitettu tarjolle.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ajattelee, ettei se haittaa jos vaan vkl syö epäterveellisesti. Mutta kun vetää aamupalalla kroisantit, murot ja jugurtit, lounaalla ison pizzan, päivälliseksi lihapullat runuilla, iltapalaksi subin ja sen lisäksi päivän aikana säkki irtokarkkeja sekä yöllä netflixin kanssa purkki ben&jerry purkin, niin se on ihan sama miten terveellisesti syö viikolla. Painoa kertyy.
Ei välttämättä kerry. Mutta haima, maksa ja muut sisäelimet alkavat kyllä ilmoittaa itsestään kolmekymppisestä alkaen.
Itsekin ostin ennen joka viikonloppu 500-1000g karkkia. Ihan helposti se meni viikonlopun aikana. Sitten sain lapsia ja tajusin, etten voi näyttää tuollaista mallia ja vähensin viikonlopun karkkimäärän 150 grammaan. Nykyään sekin riittää kahdelle päivälle. Sokeri taitaa olla vähän sellainen, että mitä enemmän sitä syö, sitä enemmän sitä kaipaa. Ja taas toisaalta, jos ei syö paljon sokeria, keho ei pysty ottamaan sitä vastaan ja tulee herkästi huono olo.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ajattelee, ettei se haittaa jos vaan vkl syö epäterveellisesti. Mutta kun vetää aamupalalla kroisantit, murot ja jugurtit, lounaalla ison pizzan, päivälliseksi lihapullat runuilla, iltapalaksi subin ja sen lisäksi päivän aikana säkki irtokarkkeja sekä yöllä netflixin kanssa purkki ben&jerry purkin, niin se on ihan sama miten terveellisesti syö viikolla. Painoa kertyy.
tämä, siinä saa vuorokaudessa jo lähes viikon kalorit, vähän holia/limua kaiken alashuuhteluun, niin se on siinä :)
En osta koskaan irtokarkkeja. Enkä osta koskaan karkkeja viikonlopuksi, vaan syön niitä seitsemänä päivänä viikossa!
Jos on tosi kovassa alessa esim. Kuukausi sitten Lidlissä oli 5,95€ kilo ja ostin kaksi pussia täyteen irtokarkkeja, jotain 3 kiloo ostin. Ja syön niitä edelleenkin. Vähän kuivahtaneita, mutta oikein makoisia.