Minulle rakkaan puolison kuolema olisi ollut paljon helpompi paikka kuin ero

Jäin pohtimaan tätä:

"ettei kukaan rakastanutkaan eikä rakasta."

Itse erosin pitkästä liitosta puolison alkoholismin takia. Tarkoittaako se että koska minä olin se joka lähti, että en olisi rakastanut tai en edelleen rakastaisi? Ei todellakaan. Rakastan exää varmasti hautaan asti, mutta en voinut jäädä koska jääminen olisi tuhonnut minut.

Omistuksenhaluisilla se menee juuri noin. Siksi moni tap paa se puolisonsa, koska jos minä sinua en saa pitää niin ei sinua saa kukaan muukaan.

Samaa mietin kuin edellinen. Omituinen ajatus että jos ero tulee mistä syystä tahansa niin kaikki olisi ollut valhetta ja rakkautta ei olisi koskaan ollutkaan, eihän tuo useimmiten pidä paikkaansa. Ei edes se että toisella olisi joku parin vuoden salasuhde parinkymmenen vuoden liiton lopuksi tee sitä suhdetta mitenkään tyhjäksi tai poista sitä hyvää suurimmalta osalta vuosia. Jos näin ajattelee niin varmaan elämä on pelkkiä pettymyksiä täynnä loppuun asti asiassa kuin asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Omistuksenhaluisilla se menee juuri noin. Siksi moni tap paa se puolisonsa, koska jos minä sinua en saa pitää niin ei sinua saa kukaan muukaan.

Voi olla niin, mutta minä en ole omistuksenhaluinen. Minä vain kärsin lohduttomuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mietin kuin edellinen. Omituinen ajatus että jos ero tulee mistä syystä tahansa niin kaikki olisi ollut valhetta ja rakkautta ei olisi koskaan ollutkaan, eihän tuo useimmiten pidä paikkaansa. Ei edes se että toisella olisi joku parin vuoden salasuhde parinkymmenen vuoden liiton lopuksi tee sitä suhdetta mitenkään tyhjäksi tai poista sitä hyvää suurimmalta osalta vuosia. Jos näin ajattelee niin varmaan elämä on pelkkiä pettymyksiä täynnä loppuun asti asiassa kuin asiassa.

Ei tuo silti poista sitä tosi asiaa, että nyt olet ilman rakkautta. Ei ollutkaan loppuelämän kestävää.

Minulle on lohdullisempi ajatus, että minua rakastettiin loppuun saakka.

Et ajattelisi noin, jos rakkaasi olisi kuollut. Rakkaan ihmisen kuolema on todella paljon pahempaa kuin parisuhde, joka päättyy eroon.

Vierailija kirjoitti:

Jäin pohtimaan tätä:

"ettei kukaan rakastanutkaan eikä rakasta."

Itse erosin pitkästä liitosta puolison alkoholismin takia. Tarkoittaako se että koska minä olin se joka lähti, että en olisi rakastanut tai en edelleen rakastaisi? Ei todellakaan. Rakastan exää varmasti hautaan asti, mutta en voinut jäädä koska jääminen olisi tuhonnut minut.

Ehkä en osaa ajatella noin, koska omassa tapauksessa vaimon rakkaus vain loppui ja samoin käynyt muissa suhteissa. Olen toiminut ihan kykyjeni mukaan ja ollut hyvä mies. Ehkä vain liian tylsä tai toisenlainen mitä olisi toivottu. Ihastuttu ulkonäköön ja sivuutettu epäsopivuuteni joissain asioissa.

Vierailija kirjoitti:

Et ajattelisi noin, jos rakkaasi olisi kuollut. Rakkaan ihmisen kuolema on todella paljon pahempaa kuin parisuhde, joka päättyy eroon.

Ihmiset ovat erilaisia. En myöskään puhunut kenestä tahansa rakkaasta ihmisestä, vaan parisuhderakkaudesta. Lapset ja muut läheiset tietenkin aivan eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mietin kuin edellinen. Omituinen ajatus että jos ero tulee mistä syystä tahansa niin kaikki olisi ollut valhetta ja rakkautta ei olisi koskaan ollutkaan, eihän tuo useimmiten pidä paikkaansa. Ei edes se että toisella olisi joku parin vuoden salasuhde parinkymmenen vuoden liiton lopuksi tee sitä suhdetta mitenkään tyhjäksi tai poista sitä hyvää suurimmalta osalta vuosia. Jos näin ajattelee niin varmaan elämä on pelkkiä pettymyksiä täynnä loppuun asti asiassa kuin asiassa.

Ei tuo silti poista sitä tosi asiaa, että nyt olet ilman rakkautta. Ei ollutkaan loppuelämän kestävää.

Minulle on lohdullisempi ajatus, että minua rakastettiin loppuun saakka.

Ihmisen elämässä harva asia kestää alusta loppuun saakka. Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos. Se kannattaa yrittää sisäistää mahdollisimman nuorena niin ei hajoa täysin jos tuleekin elämä väliin hajottamaan sen täydellisen unelmakuplan mitä on huolella rakentanut. En yritä olla ikävä, mutta kun inhimillisyyden kanssa täällä ollaan tekemisissä eikä ketään voi omistaa eikä heidän tekemisiin lopulta vaikuttaa. Aina edes omaan johdonmukaisuuteensa ei voi elämässä luottaa.

No helppohan sitä on sanoa kun ei ole sitä toista vaihtoehtoa kokenut.

Minä taas väittäisin, että erosta pääsee lopulta helpommin yli juuri siksi, että se toinen ihminen "ei rakastanut loppuun saakka". Oli eron syy sitten mikä tahansa. Pettymyksen tunteista pääsee lopulta yli ainakin sitä kautta, kun tajuaa, ettei se lähtenyt osapuoli olekaan tämän masennuksen arvoinen.

Rakkaan ihmisen kuolema on ihan erilainen loppu. Ei ole mitään käsiteltävää, ei ole mitään tajuttavaa. Se on vain loppu. Toinen on poissa. Ikuisesti. Se ei ole pettymys vaan syvä, lohduton kaipaus.

Mutta eihän rakastavat puolisot eroa. Siinä vaiheessa kun erotaan on jo jotain ikävää tapahtunut.

Ymmärrän kyllä tavallaan mitä Ap ajaa takaa.

Minut kun mies jätti yhteisen 28 vuoden jälkeen yllättäen niin siitä toipuminen vei pitkään. Mietin välillä myös sitä, että tavallaan olisi ollut "helpompi" kun mies olisi kuollut ja sitä kautta mennyt suhde ja muistot olisivat pysynyneet kauniina. Ero kun rikkoi tulevaisuuden lisäksi menneisyyttä. Sureminen olisi myös ollut helpompaa, ihmiset olisivat ymmärtäneet kuoleman aiheuttaman surun paremmin kun erosurun. Lisäksi erosta toipuminen voi pitkittyä siitä toiveesta, että palataan vielä yhteen. Ja lisään vielä tähän, että todellisuudessa en olisi toivonnut ikinä toisen kuolemaa. Ja en myöskään ikinä ole epäillyt, etteikö mies olisi rakastanut se rakkaus ja tahtotila olla yhdessä loppui jossakin vaiheessa, mutta pitkä hyvä matka kuljettiin yhdessä.

Suru erosta ottaa aikansa, mutta kyllä ne kaikki kliseiset sanonnat pitää paikkansa, esim. aika parantaa.

Ihmiset muodostaa parisuhteita romanttisen rakkauden pohjalle. Tässä on se ongelma, että romanttinen rakkaus on harvoin pyyteetöntä, toiselta halutaan jotain jatkuvasti jotta rakkaus säilyy.

Pitkässä parisuhteessa rakkaus voi muuttua aidoksi, sellaiseksi että toisen olemassa olo riittää, ei tarvita jatkuvaa vakuuttelua tai tekoja, toinen tietää mitä toinen tarvitsee ja antaa sen pyytämättä.

Suurin osa ei pääse tähän koskaan, ajatellaan että rakkaus loppuu kun intohimo loppuu, suhde loppuu, voi ehkä ajatella, että sillä ei koskaan ollut tekemistä aidon pyytteetömän rakkauden kanssa.

Kannattaa muistaa että niin kauan kuin vaadit toiselta jotain rakkautesi vastineeksi, vaikka siis rakkautta takaisin, et itsekään rakasta aidosti.

No kyllä sitä rakkautta varmasti joskus on ollut. Harva pariutuu ihan vaan huvin vuoksi.

Ero on ruma kuolema.

Näin sanoi monta kirjaa kirjoittanut Jesse Koivisto. (Ilkka Koiviston ex)

Ap:lla on outo ajatus, että rakkautta joko ollut aina tai ei koskaan. Eikö rakkaus voi myös hiipua, eli sitä oli jossain vaiheessa mutta ei enää?

Omalta kohdaltani jos mietin, niin kyllä ero olisi helpompi. Voisi sitten ajatella, että ex-puoliso löytäisi uuden onnen jonkun toisen kanssa ja voisi vielä elää hyvää elämää. Kuolema on niin lopullinen, sitten toinen on kokonaan poissa.

Vierailija kirjoitti:

Ap:lla on outo ajatus, että rakkautta joko ollut aina tai ei koskaan. Eikö rakkaus voi myös hiipua, eli sitä oli jossain vaiheessa mutta ei enää?

Omalta kohdaltani jos mietin, niin kyllä ero olisi helpompi. Voisi sitten ajatella, että ex-puoliso löytäisi uuden onnen jonkun toisen kanssa ja voisi vielä elää hyvää elämää. Kuolema on niin lopullinen, sitten toinen on kokonaan poissa.

Sama juttu. Olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta ja jos meille tulisi ero, niin todellakin toivoisin, että mies löytäsi elämäänsä jonkun ihanan ihmisen. Uskon, että hän toivoisi täysin samaa minulle. Otan mielummin hänet elävänä lapsillemmekin kuin kuolleena.

On siis jotenkin todella sairas ajatus, että sanot kuoleman olevan helpompi ajatus. Olet ehkä vihainen ja katkera asiasta, mutta jos tuollaisia ajatuksia on vielä tästä eteenpäinkin, niin todellakin suosittelisin ammattiauttajaa.

Olipa sairas aloitus...

Kannattaa hankkia elämäänsä muutakin asioita kuin se puoliso. Tosin en tiedä kannattaako sinulla olla edes puolisoa, kun luultavasti kuristat hänen elämänsä omistushalullasi.

Vierailija kirjoitti:

Ap:lla on outo ajatus, että rakkautta joko ollut aina tai ei koskaan. Eikö rakkaus voi myös hiipua, eli sitä oli jossain vaiheessa mutta ei enää?

Omalta kohdaltani jos mietin, niin kyllä ero olisi helpompi. Voisi sitten ajatella, että ex-puoliso löytäisi uuden onnen jonkun toisen kanssa ja voisi vielä elää hyvää elämää. Kuolema on niin lopullinen, sitten toinen on kokonaan poissa.

Erotessa se toinen vasta onkin kokonaan poissa. Aivan eri ihminen johon on aikanaan tutustunut. Välillä ei ole tunneyhteyttä ja kaikki koettu on heitetty hukkaan. On vain täysin vieras ihminen.

Kuollut rakas elää sydämessä aina ja se jos mikä on turvallista ja lohdullista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:lla on outo ajatus, että rakkautta joko ollut aina tai ei koskaan. Eikö rakkaus voi myös hiipua, eli sitä oli jossain vaiheessa mutta ei enää?

Omalta kohdaltani jos mietin, niin kyllä ero olisi helpompi. Voisi sitten ajatella, että ex-puoliso löytäisi uuden onnen jonkun toisen kanssa ja voisi vielä elää hyvää elämää. Kuolema on niin lopullinen, sitten toinen on kokonaan poissa.

Sama juttu. Olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta ja jos meille tulisi ero, niin todellakin toivoisin, että mies löytäsi elämäänsä jonkun ihanan ihmisen. Uskon, että hän toivoisi täysin samaa minulle. Otan mielummin hänet elävänä lapsillemmekin kuin kuolleena.

On siis jotenkin todella sairas ajatus, että sanot kuoleman olevan helpompi ajatus. Olet ehkä vihainen ja katkera asiasta, mutta jos tuollaisia ajatuksia on vielä tästä eteenpäinkin, niin todellakin suosittelisin ammattiauttajaa.

Miksi olet noin vihainen? Taitaisi olla se ammattiapu sinulle ihan paikallaan.

Kukaan ei ole toivonut kenenkään kuolemaa, totesin vain sen olevan lohdullisempaa kuin rakkauden loppuminen.