Työttömällä ei ole varaa olla ystäviä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä työttömällä työnhakijalla on lähihoitajatutkintoa korkeampi koulutus, osaaminen ja työkokemus. Eivät vaan tule huonolla tuurilla valituksi hakemiinsa työpaikkoihin.

Sama kuin käskisin lääkäriä sairaalassa siivoamaan leikkaussalin.

Ei se ihan sama asia ole, koska lääkäreille on omankin alan töitä. 

Mutta jos se oma ala ei työllistä, niin kannattaa miettiä muuta. Tosin minunkaan mielestä korkeakoulutetun ihmisen ei kannata lähteä lähihoitajaksi opiskelemaan, koska samassa ajassa voi tehdä esimerkiksi jonkin sote-alan AMK-tutkinnon, joilla saa myös hyvin töitä. Jos minä olisin työtön korkeakoulutettu, lähtisin opiskelemaan sairaanhoitajaksi tai ensihoitajaksi. 

Olen tavannut lääkärin, joka oli sairaalassa siivoojana. Oli muuttanut Suomeen muistaakseni Kiinasta, mutta jostakin syystä ei sitten onnistunut alan opiskelu Suomessa niin, että olisi kelvannut edes lähihoitajaksi.

Entinen työkaverini oli ulkomailta tullut tohtori, joka työkseen siivosi Suomessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ystävien kanssa voi nostaa asiaa esille? Olishan se kiva jos ymmärtäisivät ihan itse, että työttömällä ei oo kaikkeen rahaa, mutta ainahan asiasta voi puhua.

Enkä tarkoita mitään "nyt puhutaan vakavia" - keskustelua. Vaan että sanoo suoraan miksi ei voi lähteä vaikka johonkin kalliimpaan tapahtumaan tms. Ja ehdottaa toiselle kertaa jotain omaan budjettiin sopivaa tekemistä :)

Tämä. Jos ystävät tietäisivät, miksi AP ei lähde mukaan, ja ne ystävät oikeasti haluaisivat hänet mukaan, he saattaisivat maksaa porukalla sen AP:n lipun. AP sitten tarjoaa jotain vastapalvelusta. Esim. lähtee kuskiksi, jolloin muut voivat nauttia alkoholia. Ja AP:n osuus reissusta tulee silloin halvemmaksikin, kun ei tarvitse alkoholijuomia ostaa hänelle.

Siinäpä varsinainen hyväksikäyttökierteen alku: muutama euro per nenä kaveriporukalta AP:n lippuun, ja AP:ltä monen tunnin työsuoritus autokuskina ja kaveriporukan nousuhumalan kuuntelijana. Seuraavaksi voikin kahvikupposella palkata AP:n vaikka perunannostoon tai kotisiivoushommiin.

Ihmissuhteet eivät aina kestä suuria muutoksia yhden osapuolen elämäntilanteessa. Kun vastavuoroisuus ei enää ole tasavertaista ja luontevaa, vaan mielessä on se, miten se rahaton osapuoli korvaa lipun/lounaan/autokyydin työnteolla, suhteen tasapaino kärsii. Puhun kokemuksesta entisen osa-aikapalvelijan roolissa.

Ehkä ihmisten pitäisi vaan hyväksyä se, että ystävyys ei ole sen ikuisempaa kuin parisuhteetkaan nykyään? Että kun elämäntilanteet vaihtuu, ystävät vaihtuu usein nekin?

Oikeastaan onkin vähän outoa, että nykyään parisuhdetta vaihdetaan kuin sukkia, mutta ystävien pitäisi sitten notkua vierellä kaikissa mahdollisissa myötä- ja vastoinkäymisissä.

Itselläni on ystäväpiiri mennyt aina aika lailla uusiksi elämänmuutosten myötä. En ole kokenut sitä mitenkään surullisena, päinvastoin on ollut aina helpottunut olo, kun on lopultakin lakannut pitämästä yhteyttä niihin opiskeluaikaisiin ystäviin, joihin tutustui kun kaikki olivat sinkkuja. Ja nyt olemme parisuhteessa ja töissä, niin homma ei vaan enää toimi.

Aika moni ystävä ei näköjään ole aito ystävä vaan roikkuu perässä jonkun hyödyn takia: seksin, ilmaisen ruoan, tietojen (yritysvakoilu/vakoilu), kavereiden (jos vaikka kaverin kaverilta saisi seksiä tai ryhtyisi seurustelemaan).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ystävien kanssa voi nostaa asiaa esille? Olishan se kiva jos ymmärtäisivät ihan itse, että työttömällä ei oo kaikkeen rahaa, mutta ainahan asiasta voi puhua.

Enkä tarkoita mitään "nyt puhutaan vakavia" - keskustelua. Vaan että sanoo suoraan miksi ei voi lähteä vaikka johonkin kalliimpaan tapahtumaan tms. Ja ehdottaa toiselle kertaa jotain omaan budjettiin sopivaa tekemistä :)

Tämä. Jos ystävät tietäisivät, miksi AP ei lähde mukaan, ja ne ystävät oikeasti haluaisivat hänet mukaan, he saattaisivat maksaa porukalla sen AP:n lipun. AP sitten tarjoaa jotain vastapalvelusta. Esim. lähtee kuskiksi, jolloin muut voivat nauttia alkoholia. Ja AP:n osuus reissusta tulee silloin halvemmaksikin, kun ei tarvitse alkoholijuomia ostaa hänelle.

Siinäpä varsinainen hyväksikäyttökierteen alku: muutama euro per nenä kaveriporukalta AP:n lippuun, ja AP:ltä monen tunnin työsuoritus autokuskina ja kaveriporukan nousuhumalan kuuntelijana. Seuraavaksi voikin kahvikupposella palkata AP:n vaikka perunannostoon tai kotisiivoushommiin.

Ihmissuhteet eivät aina kestä suuria muutoksia yhden osapuolen elämäntilanteessa. Kun vastavuoroisuus ei enää ole tasavertaista ja luontevaa, vaan mielessä on se, miten se rahaton osapuoli korvaa lipun/lounaan/autokyydin työnteolla, suhteen tasapaino kärsii. Puhun kokemuksesta entisen osa-aikapalvelijan roolissa.

Ehkä ihmisten pitäisi vaan hyväksyä se, että ystävyys ei ole sen ikuisempaa kuin parisuhteetkaan nykyään? Että kun elämäntilanteet vaihtuu, ystävät vaihtuu usein nekin?

Oikeastaan onkin vähän outoa, että nykyään parisuhdetta vaihdetaan kuin sukkia, mutta ystävien pitäisi sitten notkua vierellä kaikissa mahdollisissa myötä- ja vastoinkäymisissä.

Itselläni on ystäväpiiri mennyt aina aika lailla uusiksi elämänmuutosten myötä. En ole kokenut sitä mitenkään surullisena, päinvastoin on ollut aina helpottunut olo, kun on lopultakin lakannut pitämästä yhteyttä niihin opiskeluaikaisiin ystäviin, joihin tutustui kun kaikki olivat sinkkuja. Ja nyt olemme parisuhteessa ja töissä, niin homma ei vaan enää toimi.

Aika moni ystävä ei näköjään ole aito ystävä vaan roikkuu perässä jonkun hyödyn takia: seksin, ilmaisen ruoan, tietojen (yritysvakoilu/vakoilu), kavereiden (jos vaikka kaverin kaverilta saisi seksiä tai ryhtyisi seurustelemaan).

Kysyttyjä hyötyjä ovat myös käsityö- ja remontointitaidot, hyvin varusteltu työkalupakki, auto ja rantamökki. Erityisesti rantamökki. Viis siitä, ollaanko edes moikkausväleissä, mutta se rantamökki kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Älä valita, ei työttömyys ole este sosialisoimiselle. Kaikki riippuu kekseliäisyydestä ja tapahtuu omien korviesi välissä. Ystäviä voi tavata vaikka kävely- tai pyörälenkilläkin ja lahjaksi voi itse askarrella jotain hienoa. Ei tarvitse aina konsertteihin ja muihin hienoihin ravintolaillallisiin mennä, olemme tottuneet vain liian hyvään. Kyllä oikeat ystävät ymmärtävät, jos et pääse saapumaan paikalle joka kissanristiäisiin. Jos eivät ymmärrä, on aikakin antaa sellaisten suhteiden hiipua. 

Muistan kun sain negakommenttia nuorena, kun mietin etten voi antaa lahjaksi jotain, johon yksi tarvike olisi maksanut 5e. Järjettömän kalliita oli osa ehdotuksista, ja toisilla jo lähtökohtaisesti törkeän yksinkertainen asenne rahaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ystävien kanssa voi nostaa asiaa esille? Olishan se kiva jos ymmärtäisivät ihan itse, että työttömällä ei oo kaikkeen rahaa, mutta ainahan asiasta voi puhua.

Enkä tarkoita mitään "nyt puhutaan vakavia" - keskustelua. Vaan että sanoo suoraan miksi ei voi lähteä vaikka johonkin kalliimpaan tapahtumaan tms. Ja ehdottaa toiselle kertaa jotain omaan budjettiin sopivaa tekemistä :)

Tämä. Jos ystävät tietäisivät, miksi AP ei lähde mukaan, ja ne ystävät oikeasti haluaisivat hänet mukaan, he saattaisivat maksaa porukalla sen AP:n lipun. AP sitten tarjoaa jotain vastapalvelusta. Esim. lähtee kuskiksi, jolloin muut voivat nauttia alkoholia. Ja AP:n osuus reissusta tulee silloin halvemmaksikin, kun ei tarvitse alkoholijuomia ostaa hänelle.

Siinäpä varsinainen hyväksikäyttökierteen alku: muutama euro per nenä kaveriporukalta AP:n lippuun, ja AP:ltä monen tunnin työsuoritus autokuskina ja kaveriporukan nousuhumalan kuuntelijana. Seuraavaksi voikin kahvikupposella palkata AP:n vaikka perunannostoon tai kotisiivoushommiin.

Ihmissuhteet eivät aina kestä suuria muutoksia yhden osapuolen elämäntilanteessa. Kun vastavuoroisuus ei enää ole tasavertaista ja luontevaa, vaan mielessä on se, miten se rahaton osapuoli korvaa lipun/lounaan/autokyydin työnteolla, suhteen tasapaino kärsii. Puhun kokemuksesta entisen osa-aikapalvelijan roolissa.

Ehkä ihmisten pitäisi vaan hyväksyä se, että ystävyys ei ole sen ikuisempaa kuin parisuhteetkaan nykyään? Että kun elämäntilanteet vaihtuu, ystävät vaihtuu usein nekin?

Oikeastaan onkin vähän outoa, että nykyään parisuhdetta vaihdetaan kuin sukkia, mutta ystävien pitäisi sitten notkua vierellä kaikissa mahdollisissa myötä- ja vastoinkäymisissä.

Itselläni on ystäväpiiri mennyt aina aika lailla uusiksi elämänmuutosten myötä. En ole kokenut sitä mitenkään surullisena, päinvastoin on ollut aina helpottunut olo, kun on lopultakin lakannut pitämästä yhteyttä niihin opiskeluaikaisiin ystäviin, joihin tutustui kun kaikki olivat sinkkuja. Ja nyt olemme parisuhteessa ja töissä, niin homma ei vaan enää toimi.

Aika moni ystävä ei näköjään ole aito ystävä vaan roikkuu perässä jonkun hyödyn takia: seksin, ilmaisen ruoan, tietojen (yritysvakoilu/vakoilu), kavereiden (jos vaikka kaverin kaverilta saisi seksiä tai ryhtyisi seurustelemaan).

Kysyttyjä hyötyjä ovat myös käsityö- ja remontointitaidot, hyvin varusteltu työkalupakki, auto ja rantamökki. Erityisesti rantamökki. Viis siitä, ollaanko edes moikkausväleissä, mutta se rantamökki kiinnostaa.

Myös IT-taidot ovat kysyttyjä. Niin kauan, kun saadaan ilmaista opastusta tietokoneongelmiin, tulee kyläkutsuja, mutta kun kerran sanoo, ettei halua nyt katsoa sitä "uutta peliä", loppuu kyläkutsut kokonaan, ja moikkaaminenkin alkaa käydä vaikeaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa kouluttautua lähihoitajaksi jotta työllistyt.

En pysty sairauden vuoksi tekemään töitä tällä hetkellä ja lähihoitaja olisi kyllä varmasti vihoviimeinen valinta jos uudelleen kouluttautumaan lähtisin.

Jos olet sairaslomalla niin sittenhän et ole työtön.

Mitä alanvalintaan taas tulee, niin ensi sijassa tulisi valita sellainen ala missä on mahdollista työllistyä eikä ns. unelma-alaa.

Mielestäni yksi typerimmistä asioista, mitä ihminen voi tehdä, on opiskella alaa, joka ei kiinnosta häntä vain siksi, että se työllistää hyvin. Tällä tavalla tulee vain katkeraksi ja masentuneeksi, kun viettää elämänsä työssä, joka ei kiinnosta pätkääkään.

T. Eri.

Ja musta on vielä tyhmempää opiskella ammattiin, joka ei työllistä.

Iso osa pitää työtä vain työnä.

Palkka tulee kerran kk ja sillä maksetaan laskut.

Harva sitä työtään rakastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa kouluttautua lähihoitajaksi jotta työllistyt.

Miksi ei lääkäriksi? Paljon parempi palkka ja töitä riittää heilläkin.

Työttömän on lähes mahdotonta päästä opiskelemaan lääkäriksi.

Ei lääkäriksi opiskelemaan pääseminen ole kiinni työllisyydestä tai työttömyydestä, sillä sille alalle päästää tavallisesti opiskelemaan suhteellisen nuorina suunnilleen yo-kirjoitusten jälkeen, jos on vain riittävän hyvät arvosanat ja kiinnostua opiskella lääketiedettä.

Sinne on pääsykoe, eikä ikää kysytä. Työttömällä olisi aikaa lukea, valmennuskurssit on nykyään netissä ja halpoja, eikä ne vie tukia.

Kumma kun mulla oli varaa lukiolaisena mäkkäri kassana valmennuskurssiin, mutta työttömällä ei. :D

Työtön on yleensä laiska, ahkera työtön ei ole työtön kuin hetken.

Mitä ihmettä te jauhatte täällä jostain pääsykokeista ja valmennuskursseista? Suurimmalla osalla työttömistä on opintotukikuukaudet käytetty ja työkkärin omaehtoisella opiskelulla ei todellakaan tehdä kokonaista korkeakoulututkintoa. Pankkilainaa työtön ei taatusti saa. Eli opiskelut estää rahan puute.