Tiesittekö muuten, että miehet ottavat vaimoikseen äitiään muistuttavan naisen?

Anoppini oli täysi uraohjus-



Ilmankos mieheni on " aivan pihalla" lastenhoitoon liittyvistä perheasioita...

(kuten ,että lapset yövät aamulla aamupuuroa, että lapset nukkuvat ennen klo 22 uutisia jne...)

- minä yritän hoitaa äidin roolin olemalla mahdollisimman paljon lasten kanssa-

eli ristiriitaahan siitä on tullut...miehen kanssa lähinnä- hän ei ole tottunut lasten " höösäämiseen.



-----

Kiitos ap-nyt ymmärrän tämänkin jutun!

Anoppi ei koskaan sano vastaan appiukolle, vaan appiukko

on perheen pää, joka päättää kaikista asioista (myös niistä

joista hän ei mitään ymmärrä).



Itse olen lukemattomia kertoja ottanut yhteen mieheni

kanssa, kun en ole samanlainen " tossukka" , vaan minulla

on omia mielipiteitä ja periaatteita - ja välillä ne eroavat

mieheni vastaavista. En myöskään pelkää tuoda julki

omia näkemyksiäni asioista.



Olen ilmaissut appiukollekin eriviä mielipiteitä, vaikka

siitä sitä saa myös heti riidan pystyyn. Appiukkohan on

puoli-jumala, jota ei saa arvostella.



Minun isäni ei myöskään muistuta miestäni - kuin

ehkä ihan hiukan jossain asioissa. Toisaalta hyväkin,

toisaalta huono. Sisareni ovat valinneet itselleen

miehet, jotka muistuttavat ehkä enemmän isäämme.

Minä en ole jostain syystä tehnyt samoin.

Ei siis ulkonäöltään vaan luonteeltaan ja kiinnostuksenkohteiltaan. On myös ihan samanlainen taivaanrannanmaalari... :)



Minä sen sijaan olen hyvin samalla aaltopituudella appiukkoni kanssa, mieheni on taas enemmän äitinsä (ja siis myös minun isäni) kaltainen.



Eli oiskohan niin, että hyväksi havaittu yhdistelmä (anoppi ja appi) on toteutettu meidänkin suhteessamme?

Anoppini on 167cm pitkä ja tumma kaunis nainen, minä 164cm vaalea ja myös uskosin, kaunis nainen. Molemmat osataan kokata, hän ehkä paremmin ja molemmat rakastamme hänen poikaansa ja jumaloimme häntä kilpaa.

Mutta se on yhteistä, että olemme molemmat aika rauhallisia, hyväntuulisia, ahkeria.

eikä mieheni muistuta pätkääkään isääni, sillä eikös väitetä että naiset ottavat aviomiehekseen omaa isää muistuttavan.

Sanotaanhan että nainen hakee miehestä isäänsä.



Anoppini on ulkonäöllisesti ihan minun vastakohtani. Hän ei ole kouluttautunut, toisin kuin minä. Häntä ei kiinnosta politiikka/urheilu/mikään muukaan (paitsi kauniitjarohkeat) toisin kuin minua. Hän ei ymmärrä yhtään huumoria, toisin kuin minä ym. Olen oikein hakemalla hakenut yhtäläisyyttä mutta mitään ei löydy.

Valitan.

No itse voi olla vähän sokea omalle luonteelleen......



ap

Olen ollut anopin kanssa mm. perhekerhossa ja aina luulu anoppia omaksi äidikseni, koska olemme kuulemma samannäköisiä (kiva, anoppi on oikeasti minusta kaunis) ja samanoloisia. Onneksi olen kuitenkin anoppia älykkäämpi, anoppi kun ei ole mikään ruudinkeksijä.



Mieheni on käyttänyt kuolleen isäni jotain vaatteita ja luonteissakin joitain yhteneväisyyksiä löytyy. Perusluonne kuitenkin erilainen.

kun kaksi " vahvaa" ihmistä ottaa yhteen ja näin ollen ei tule toimeen pätkääkään:)

Mutta pelottavanpaljon silti samoja piirteita olen löytänyt 18 vuoden tuntemisen aikana.... Joten niin erilaisia mutta kumminkin joillain samanlaisilla piirteillä.





Samoin olen löytänyt isänikaltaisia piirteitä miehestäni vaikkain he ovat kaille tapaa erilaisia..

Mulla taas on anopin kaa aika paljonkin yhteisiä piirteitä : )



...että miettikääs sitä, te joissa ei oo mitään samaa kun anopissa.

1. Anoppini on hyvä laittamaan ruokaa/leipomuksia ja on vielä kiinnostunut niiden tekemisestä.

- Itse osaan jotain pientä vain kokata, samoin leipomisten kanssa..ja kumpaakaan en kovinkaan usein harrasta, koska ei vaan kiinnosta. :P



2. Anoppini on " aina" hyvällä tuulella, ei koskaan valita mistään ja on itse aurinko (mitä suuresti kyllä kadehdin!!)

- Itse taidan olla perus-pessimisti, joka löytää joka asiasta aina valitettavaa joka ikinen päivä. ;D



3. Anoppiani ei vois vähempää kiinnostaa, mitä päälleen pukee (sama koskee väriyhdistelmiä jne.)

- Itse olen aika tarkka siitä miten pukeudun, myös vapaa-ajalla. Toki suhteellisen tavallisiin vaatteisiin, mutta esim. värit ei koskaan " riitele" keskenään jne.



Tuossa siis vain muutama esimerkki siitä, että aika erilaisia ollaan! Mutta mulla on mitä ihanin anoppi, onneksi. :)

taas menee niin et miehen ex ja anoppi on aika tavalla samantyylisiä kun mä taas olen oikeestaan täys vastakohta.

No mies ottaakin sit anopin kans yhteen vähän väliä ja me taas riidellään tosi harvoin.

Ehkä ne asiat ovat sellaisia vähän enempi " alitajuntaisia" asioita, eleet, ilmeet, tavat tehdä joku asia. Ei niinkään joku perusominaisuus kuitenkaan tai taito.



Mies tuntee olonsa seurassasi " kotoisaksi" , ihan kuin oman äitinsä kanssa mikäli suhde heillä hyvä ja lämmin.



Eikä tämän nk. yhtäläisyyden tarvitse olla negatiivinen asia. Miksi aina koetaan asia negana jos puhutaan anopin ja miniän välisestä suhteesta:)



Itse tunnistan paljonkin yhteisiä asioita oman anopin kanssa, tosin on paljon asioita jotka ei todellakaan täsmää. Mutta sellainen perusvärinä kuitenkin sama meillä:)



ap

Aluksi nimittäin tuntui, että mussa ja anopissa ei ole mitään samaa. Tuntui jopa että anoppi ihmetteli miten mies on valinnut niin erilaisen naisen itselleen kuin mitä miehen äiti on (ja tuntui jopa hieman loukkaantuneelta ja vertasi ominaisuuksiamme esim. pituuttamme jatkuvasti).



Noh sitten kun vertailu ja muu nalkutus meni tarpeeksi pitkälle niin kylläpä löytyi yhteistä: on nimittäin kaksi kovaa naista vastakkain ;) Molemmissa riittää määrätietoisuutta, eikä kummankaan ylitse pysty kävelemään.

Anoppi ehkä vielä huonompi kuin minä :-) No, onneksi mieheni on sitäkin parempi kokki, Siperia on opettanut varmaan...

Muuta yhteistä en kyllä tunnusta meillä olevan!

Minun äitini tosin on kaikkea muuta.

Mieheni on juro jököttäjä, joka haluaa olla aina kotona.

Isäni supliikki naistenmies ja alkoholisti.

sen mukainen. Well... enpä minäkään ihan tasapainoisimmasta päästä ole.

ja miehessä paljon samaa kuin isässä.