Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut ihmiset haluavat antaa lahjaksi aina sellaista, mitä ei toivota tai pyydetä?
01.09.2023 |
Tätini oli sellainen jääräpää. Hän kysyi esim. mitä toivon syntymäpäivälahjaksi tai rippilahjaksi ja toi aina jotain hyödyllisempää. Eihän noin iso tyttö enää pitkään barbeilla leiki, hän saattoi sanoa. Muistan kun rippilahjaksi antoi 4 jälkiruokakulhoa. Millä logiikalla ripille päässyt tarvitsee jälkiruokakulhoja?
Oman tyttäreni kummi kysyy myös joka vuosi: mitä toiveita syntymäpäivälahjaksi. Sitten tuo jotain ihan muuta. Kun tyttö toivoi erään lastenkirjasarjan kirjaa, hän sai poneja. Sellaisia halpoja muovisia poneja monta. Minä ostin kirjan jälkikäteen. Viime vuonna tytär toivoi rahaa. Hän olisi halunnut kummin ja mummon ja vaarin avustuksella yhteen teatteriesitykseen Helsinkiin. Ei saanut rahaa vaan turhaa krääsää, meikkipussia ja muuta mitä jo on ennestään.
Onko se niin, että jos toivetta kysytään ja sen kertoo, niin osalle ihmisistä se on punainen vaate. Että tuollaista en ainakaan hanki/anna?
Kommentit (77)
Myönnän, että olen itse mokaillut lahjojen suhteen tällä tavalla eli esimerkiksi oma isä on pyytänyt 30e nappikuulokkeita lahjaksi, mutta päätin ostaa hänelle kalliimmat/laadukkaammat kuulokkeet ja isä pettyi niihin. Olisi nimenomaan halunnut ne halpamuovikuulokkeet lahjaksi.
Sama juttu kaverin suhteen, halusi tuotetta x, mutta ostin samankaltaisen laadukkaamman/kalliimman tuotteen. Ja kaveri vähän pettynyt.
Jatkossa ostan vain sitä, mitä pyydetään. Olen itse tottunut siihen, että kerralla ostetaan kunnollista ja laadukasta halvan rihkaman sijaan. Mutta ilmeisesti se halpa rihkama on joskus toiselle aarre. Ja totta kai myös jotkut halvat tuotteet voivat olla tosi laadukkaita. Mutta näissä esimerkeissäni nuo toivotut tuotteet olivat ihan oikeasti halpaa muovista rihkamaa, jotka kestää käyttöä todella huonosti.
Kaveriani ja isääni yhdistää se, etteivät he uskalla vaatia enempää ja ilmeisesti ahdistuvat siitä, jos saavat jotain laadukasta käyttöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosien ajan sain tädiltä "aamiaissetin" lahjaksi. Tai "lahjaksi". Siis sellainen lautanen, jossa kohokuvioitu paikka kahvi-/teekupille sekä pienen pieni kohta, johon juuri ja juuri mahtui palanen leipää.
Taitaa olla vielä avaamattomana muutama kaapissa.
Olisko ottajaa?
T. annamunkaikkikestää
Nuo kipot, kulhot ja kakkulapiot teini-ikäiselle ovat toivottavasti jo katoavaa kansanperinnettä. Sain itse jonkun kakkulapion muistaakseni ylioppilaslahjaksi. Se on vieläkin vanhempieni varastossa, ja olen 40-vuotias. Varmaan pysyy siellä siihen asti, kunnes vanhemmistani aika jättää.
Jotain sairasta vallankäyttöä. Välit poikki.
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa. Olen juuri käynyt kaappeja läpi ja kuvaan näitä ei-toivottuja lahjoja Toriin... Meille ei ikinä tule sellaista, mitä lapset toivovat tai mitä minä vinkkaan.
Ostat sitten itse ne toivotut lahjat. Ei kukaan tuo lahjoja jos kiellät tuomasta. Älä vinkkaa mitään vaan tuo kylään vaan itsesi tai nyyttikestit että tuo vain jotain syötävää tai lahjakortti Prismaan mutta ei mitään muuta.
Ihmisillä on nykyään jo ihan liikaa eikä mikä tahansa kelpaa kuten ennen pula-aikoina oli ihan kaikki lahjat varsinkin jouluna tervetullutta ja tarpeellista. Lapset ilahtuivat ihan kaikesta mitä saivat. Monet isovanhemmat ovat tuolta sota-ajan jälkeisistä pula- ajoista lähtöisin eivätkä voi ymmärtää kuinka maailma on muuttunut ja kuvittelevat lasten ilahtuvan ihan kaikesta mistä on itsekkin ilahtunut.
Äitini kun joskus kysyy lapsenlapsilta mitä he toivoisivat tuovan kun hän tulee kylään niin hän järkyttyy kuinka kalliita ne toiveet ovat. Hän sanoi minulle ettei voinut niin kallista ostaa. Minä annoin neuvon että älä enää kysy mitä ne haluavat vaan viet sen hintatasosta mikä sinulle sopii. Nehän osaa netistä katsoa kaikkein kalleinta jos aletaan toiveita kyselemään.
Nuorillakaan ei näytä olevan mitään tajua kuinka paljon pitää tienata saadakseen niin kalliita haluamiaan tavaroita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuo kipot, kulhot ja kakkulapiot teini-ikäiselle ovat toivottavasti jo katoavaa kansanperinnettä. Sain itse jonkun kakkulapion muistaakseni ylioppilaslahjaksi. Se on vieläkin vanhempieni varastossa, ja olen 40-vuotias. Varmaan pysyy siellä siihen asti, kunnes vanhemmistani aika jättää.
Taivuta kakkulapio, poraa reikä lapio osaan ja saat siitä seinälle vaikka vaate koukun. Niistä vanhoista lusikoistakin on tehty koukkuja johonkin lautaan ja lauta sitten kiinnitetään seinään. Vanhoja kippoja ja kulhoja käyttää ruukkuina yrttien viljelyyn ja keväällä voi laittaa herneen versoja niistä kasvamaan kunhan kastelee harkiten tarpeen mukaan kun ei ole reikää pohjassa, ettei lorota vettä liikaa. Tai käyttää muoviruukun suojuksina. Minulla on terassilla kaikki vanhat ruukut ja kipot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tai anoppi joka kysyy lapsien vaatteiden kokoa, kun äitinä osaan antaa oikean koon ei hän sitten osta sitä kokoa. Ostaa joko liian pieniä tai isoja mutta ei perkule vie sitä kokoa mikä olisi sopiva. Sitten valitetaan kun ostamansa vaatteet eivät ole lapsilla käytössä..
Tai ostaa vääränlaisia eli meille tulee D-mitoitusta kahdelle hoikalle pitkäraajaiselle lapselle. Ulkohaalarikin on kuin purje, mutta niin että hihat ja lahkeet on liian lyhyet.
Kysytään myyjältä mikä koko on oikea tietynkokoiselle ja sitten tullaan sen vääränkokoisen kanssa meille ja julistetaan miten ammattilainen tiesi sen koon paremmin kuin minä.
Tai sitten annetaan aina liian myöhään esimerkiksi talvihaalari ja sitten kiukutellaan kun on ostettu jo. Ei kai se lapsi voi olla tammi-helmikuulle asti ilman sitä talvihaalaria kaiken varalta?
Niiiiiiiiiin kypsä tähän käytökseen.
Meillä oli pettymys koripallo. Kun oli isovanhemmat kysyneet, mitä haluaa, niin vastaus oli koripallo koko 5. Sitten paketista tuli koko 7. Anteeksi vaan mutta se on määritelty minkä kokoisella pallolla missäkin junioriluokassa pitää pelata! Isovanhemmat puolusteli, että kohta siirtyy isompaan pallokokoon. Niin, kohta, mutta ei sillä kaudella vielä eikä todennäköisesti vielä seuraavallakaan. Jos se pallo tarvitaan sille koriskaudelle, ei se voi olla väärää kokoa. Tosi järkevää ostaa 65 euron pallo, joka on käyttämättä nurkassa.
Kato pitää olla kasvunvaraa...
Kuljin koko ikäni liian suurissa kengissä. Vanhemmat ostivat aina kasvunvaraa. Muistan ikuisesti joululahjan, kun sain kauan toivomani kumiset ratsastussaappaat. Ne olivat kolme numeroa liian suuret ja siis vaaralliset (voivat jäädä jalustimeen kiinni jos putoaa). Niitä piti tietysti silti käyttää. En ole vielä melkein eläkeikäisenäkään oikeaa kokoa noihin kenkiin eli kengän numeroni on 37-38.
Minulla oli ihan sama. Kävin tallilla ratsastamassa, ja minulla oli sinne sopimushintakin, kun ponin omisti luokkakaverin perhe. Tai itse asiassa omistivat monta ponia. Minulle ei koskaan raaskittu ostaa kunnon varusteita. Sain kirppikseltä ratsastuskypärän, joka oli aikuisen naisen kokoa. Äiti kiinnitti sisäpuolelle vaahtomuovin paloja pienentääkseen sitä. Kyllä se päässä pysyi, mutta hassun näköinen, kun lapsella on liian iso kypärä. Toinen juttu oli saappaat. Käytin ensimmäiset vuodet tavallisia lenkkareita. Sitten ratsastuksenopettaja sanoi vanhemmilleni, että lenkkareilla hän ei päästä minua esteitä hyppäämään, pitää ostaa ratsastukseen sopivat saappaat. Toivoin ne synttärilahjaksi. Kun mentiin ostamaan, äiti pakotti ottamaan koon 39, vaikka silloin jalan oikea koko oli 36-37. Äidin mielestä piti olla tilaa jalan kasvulle ja villasukille talvella. Ne oli ihan kauheat ratsastaessa. Liian ison saappaan laitto jalustimeen on vaikeaa noustessa selkään ja jos selästä lentää, saapas helposti jää jumiin jalustimeen. Minun jalan koko on muuten nyt aikuisena 38, eli ei ne jalat koskaan kasvaneet saappaan kokoon asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on lasten isovanhemmat, molemmat elossa olevat, tuota samaa settiä, että kysellään toiveita ja kuitenkaan ei anneta mitä on toivottu.
Ukki kysyi pojaltani 14-vuotiaana: Mitäs nuorimies haluaa joululahjaksi, joko se on mopoikä? Poika luuli siitä päätellen, että ukki ostaa mopon tai mopokortin. Minultakin kysyi, joko mopot kiinnostaa poikaa. Sanoin, että varmaan kiinnostaisi keväällä viimeistään, kun täyttää 15 vuotta. Ja mitä löytyi joululahjapaketista: Guinnesin ennätystenkirja. Ei ollut ihan mopo.
Meidän tyttö on nyt 12 v. ja vielä viime jouluna sai ukiltaan värityskirjoja ja tussit. Jos aikoo käyttää lahjaan rahaa 15 euroa, niin antaisi sen mieluummin rahana tai lahjakortin. Meillä on entisetkin värityskirjat värittämättä, kun tytär kasvoi jo sen puuhan ohi.
Äiti laittoi kerrankin isäni lahjaostoksille tuloksena taskulaskin yläasteelle,
jossa vain peruslaskutoimitukset. Mistä lie löytänytkin mokoman hyödyttömän ison kömpelön kapistuksen.
Samoin osti minulle sukset yläasteella. Sain joululahjaksi jotkut ylileveät laduntekosukset, joilla ei voinut normaaliladuilla hiihtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äiti laittoi kerrankin isäni lahjaostoksille tuloksena taskulaskin yläasteelle,
jossa vain peruslaskutoimitukset. Mistä lie löytänytkin mokoman hyödyttömän ison kömpelön kapistuksen.
Samoin osti minulle sukset yläasteella. Sain joululahjaksi jotkut ylileveät laduntekosukset, joilla ei voinut normaaliladuilla hiihtää.
Minä sain umpihankisukset 14-vuotiaana. Silloin oli myynnissä perinteisen suksia, luistelutyylinsuksia ja umpihankisuksia, jotka on leveät ladulle. Hiihtelin niillä koulun liikuntatunnit ladun vieressä. Ihan vaan muutama pyllähdys isoissa alamäissä, ihan ei koordinaatiokyky riittänyt hiihtää suoraan niin ettei sukset eksy haralleen.
En viitsi enää kysyä miehen lastenlasten lahjatoiveita, koska heidän äitinsä esittivät aina niin kalliita toiveita, ettemme voineet niitä hankkia. Meillä on seitsemän lapsenlasta emmekä eläkeläisinä voi hankkia niin kalliita lahjoja. 150 euron lahjat kaikille syntymäpäiväksi ja jouluksi maksaisivat yli 2000 euroa vuodessa, mihin meillä ei valitettavasti ole varaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jälleen kerran kiittämättömyysketju, näitä täällä riittää. Aikuiset lapset vaativat milloin lahjoja, milloin rahaa tai ennakkoperintöä. Kuvottavaa.
Jos väärät lahjat harmittavat, mitä jos luopuisitte lahjoista kokonaan? Pyytäkää vieraat juhliin, nauttikaa päivästä ja hankkikaa lastenne tarvitsemat tavarat itse.
Vierailija kirjoitti:
En viitsi enää kysyä miehen lastenlasten lahjatoiveita, koska heidän äitinsä esittivät aina niin kalliita toiveita, ettemme voineet niitä hankkia. Meillä on seitsemän lapsenlasta emmekä eläkeläisinä voi hankkia niin kalliita lahjoja. 150 euron lahjat kaikille syntymäpäiväksi ja jouluksi maksaisivat yli 2000 euroa vuodessa, mihin meillä ei valitettavasti ole varaa.
Tuskin se on tarkoitus, että yksin niitä ostatte! Yleensä kalliimpiin lahjoihin on tapana antaa avustusta rahana. Meillä tosin ostetaan kimpassa. Kun poikani toivoi television opiskelija-asuntoonsa, minä osallistuin, minun äitini osallistui ja pojan isovanhemmat isänsä puolelta osallistuivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta lahja on aina yllätys. En pidä, että esitetään lahjatoiveita ja itse en koskaan pyydä mitään lahjaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo kipot, kulhot ja kakkulapiot teini-ikäiselle ovat toivottavasti jo katoavaa kansanperinnettä. Sain itse jonkun kakkulapion muistaakseni ylioppilaslahjaksi. Se on vieläkin vanhempieni varastossa, ja olen 40-vuotias. Varmaan pysyy siellä siihen asti, kunnes vanhemmistani aika jättää.
Taivuta kakkulapio, poraa reikä lapio osaan ja saat siitä seinälle vaikka vaate koukun. Niistä vanhoista lusikoistakin on tehty koukkuja johonkin lautaan ja lauta sitten kiinnitetään seinään. Vanhoja kippoja ja kulhoja käyttää ruukkuina yrttien viljelyyn ja keväällä voi laittaa herneen versoja niistä kasvamaan kunhan kastelee harkiten tarpeen mukaan kun ei ole reikää pohjassa, ettei lorota vettä liikaa. Tai käyttää muoviruukun suojuksina. Minulla on terassilla kaikki vanhat ruukut ja kipot.
Alkoi kyllä vähän houkuttelemaan ajatus hopeisesta vaatekoukusta. Kiitos tästä ehdotuksesta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En viitsi enää kysyä miehen lastenlasten lahjatoiveita, koska heidän äitinsä esittivät aina niin kalliita toiveita, ettemme voineet niitä hankkia. Meillä on seitsemän lapsenlasta emmekä eläkeläisinä voi hankkia niin kalliita lahjoja. 150 euron lahjat kaikille syntymäpäiväksi ja jouluksi maksaisivat yli 2000 euroa vuodessa, mihin meillä ei valitettavasti ole varaa.
Tuskin se on tarkoitus, että yksin niitä ostatte! Yleensä kalliimpiin lahjoihin on tapana antaa avustusta rahana. Meillä tosin ostetaan kimpassa. Kun poikani toivoi television opiskelija-asuntoonsa, minä osallistuin, minun äitini osallistui ja pojan isovanhemmat isänsä puolelta osallistuivat.
Lisään vielä, että olen kuullut tosi monelta väitteen, ettei nykynuoret katso telkkaria. Ei katso, jos ei niillä ole. Poikani luona käy opiskelukavereita katsomassa ihan perinteisestä telkkarista urheilua. Kerran kun soitin viime keväänä, siellä oli 5 nuorta opiskelijapoikaa katsomassa jääkiekon mm-kisoja. Ei muilla ollut telkkaria. Kuka jotain jääkiekkoa viitsii kännykästä katsoa. Meillä on isovanhemmat olleet tyytyväisiä, kun ollaan kimpassa ostettu jotain toivottua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tai anoppi joka kysyy lapsien vaatteiden kokoa, kun äitinä osaan antaa oikean koon ei hän sitten osta sitä kokoa. Ostaa joko liian pieniä tai isoja mutta ei perkule vie sitä kokoa mikä olisi sopiva. Sitten valitetaan kun ostamansa vaatteet eivät ole lapsilla käytössä..
Tai ostaa vääränlaisia eli meille tulee D-mitoitusta kahdelle hoikalle pitkäraajaiselle lapselle. Ulkohaalarikin on kuin purje, mutta niin että hihat ja lahkeet on liian lyhyet.
Kysytään myyjältä mikä koko on oikea tietynkokoiselle ja sitten tullaan sen vääränkokoisen kanssa meille ja julistetaan miten ammattilainen tiesi sen koon paremmin kuin minä.
Tai sitten annetaan aina liian myöhään esimerkiksi talvihaalari ja sitten kiukutellaan kun on ostettu jo. Ei kai se lapsi voi olla tammi-helmikuulle asti ilman sitä talvihaalaria kaiken varalta?
Niiiiiiiiiin kypsä tähän käytökseen.
Meillä oli pettymys koripallo. Kun oli isovanhemmat kysyneet, mitä haluaa, niin vastaus oli koripallo koko 5. Sitten paketista tuli koko 7. Anteeksi vaan mutta se on määritelty minkä kokoisella pallolla missäkin junioriluokassa pitää pelata! Isovanhemmat puolusteli, että kohta siirtyy isompaan pallokokoon. Niin, kohta, mutta ei sillä kaudella vielä eikä todennäköisesti vielä seuraavallakaan. Jos se pallo tarvitaan sille koriskaudelle, ei se voi olla väärää kokoa. Tosi järkevää ostaa 65 euron pallo, joka on käyttämättä nurkassa.
Voisin vaikka lyödä vetoa, etteivät isovanhemmat ole tajunneet, kuinka paljon koripallot yms. maksavat, ja ovat sitten ostaneet vaan jostakin poistoalennuksesta saman merkin pallon ajatellen, ettei nyt joillakin kokonumeroilla nyt niin paljon väliä voi olla, koska kaikki muut koot ovat jo loppuunmyyty/niitä ei alennuksessa alunperin edes ollutkaan.
Näitä kun lukee niin olen tavallaan tyytyväinen ettei ketään kiinnosta lapseni asiat. Oma isäni on juoppo eikä koskaan soittele, miehen vanhemmat taas ovat vanhuksia. Ei ole tätejä, setiä eikä edes kummeja kun emme kuulu kirkkoon eikä meillä ole sellaisia kavereita joita edes kysyä. Saadaan itse päättää kaikki.
Kummitytölleni sen sijaan pyrin kyllä ostamaan jotain mitä hän pyytää tai vanhempiensa mukaan tarvitsee. En halua, että ostamani lahjat päätyvät käyttämättöminä roskiin. Ymmärrän, ettei kalliita pyyntöjä voi aina toteuttaa mutta miksi väenvängellä pakottaa lasta tykkäämään jostain, josta hän ei pidä tai käyttämään jotain, mitä ei tarvitse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo kipot, kulhot ja kakkulapiot teini-ikäiselle ovat toivottavasti jo katoavaa kansanperinnettä. Sain itse jonkun kakkulapion muistaakseni ylioppilaslahjaksi. Se on vieläkin vanhempieni varastossa, ja olen 40-vuotias. Varmaan pysyy siellä siihen asti, kunnes vanhemmistani aika jättää.
Taivuta kakkulapio, poraa reikä lapio osaan ja saat siitä seinälle vaikka vaate koukun. Niistä vanhoista lusikoistakin on tehty koukkuja johonkin lautaan ja lauta sitten kiinnitetään seinään. Vanhoja kippoja ja kulhoja käyttää ruukkuina yrttien viljelyyn ja keväällä voi laittaa herneen versoja niistä kasvamaan kunhan kastelee harkiten tarpeen mukaan kun ei ole reikää pohjassa, ettei lorota vettä liikaa. Tai käyttää muoviruukun suojuksina. Minulla on terassilla kaikki vanhat ruukut ja kipot.
Mulla on kaunis terassi, ei mikään sekamelska rumaa. Ihmiset ei tajua, ettei nykyään ole pulaa epäkurantista romusta.
Ja toi laadun ostaja.... muistan kun pyysin lahjaksi tavallisia kumppaneita. Äitini osti oman maun mukaiset kalliit ratsastussaappaat, joita muut naureskeli aloittajalla. Miksei voi vaan tuoda pyydettyä, vaan pitää luulla tietävänsä paremmin?
Lastenvaatteiden KOKO. Osallistun keräykseen, jossa ostetaan vaatteita, lelu tai kouluvihkoja Euroopassa asuville vähäosaisille lapsille. Lahjoittajille annetaan neuvoja kokojen suhteen. Silti monasti on mennyt sormi suuhun lastenvaateosastolla. Kokomerkinnät ovat outoja. Heti näkee, että tuo ei käy 4-vuotiaalle tai 9-vuotiaalle. Onneksi löytyi yksi kauppa, jossa kokomerkinnät ovat luotettavia. Siellä olleet vanhemmat sanoivat, että koko on yleensä ollut sopiva (lapussa lukee vaatteen koko ja lapsen ikä). Parissa muussa liikkeessä kaikki vanhemmat sanoivat vaatteiden olevan aina liian pieniä ja pitää ostaa pari kokoa isompi vaate. Valmistajien pitäisi panna niihin selvän merkinnän onko vaate tarkoitettu "hyvin hoikalle" lapselle vai "normaalivartalolle". Joskus näkyy viittaus siihen, että vaate on tavallista isommalle (hieman pulskalle lapselle).