Miten ihmeessä te ihmiset pystytte eroamaan!?!?!

Vierailija:

Itse olet se roolisi......

Vierailija:

kun toinen on alkoholisti, pettäjä ja valehtelija, joka ei välitä pätkääkään lapsistaan...

Luuletko sinä että jostain näkee ulospäin millainen hän on vaikka 15-20 vuoden kuluttua??? _Aika tyhmä olet

että lapselle on parempi nähdä isän hakkaavan äitiä, kuin että äiti ottaisi avioeron? Minä en jäänyt henkisesti ahdistavaan avioliittoon. Asumme kaksin, minä ja lapsi. Mutta nyt hänellä on myös toinen perhe; isä ja tämän uusi vaimo ja heidän lapsensa. Jos olisin jäänyt avioliittoon, ex ei olisi löytänyt tätä hänelle sopivampaa kumppania, lapseni sisarukset olisivat jääneet syntymättä ja tärkeimpänä; minä olisin ollut onneton lopun elämääni. Elämme vain kerran. Paljon uhraisin lapseni eteen, mutten onneani kuitenkaan. Lapsi on tasapainoinen, hänellä on ystäviä, sekä rakastavat vanhemmat. Jotka vain asuvat eri puolilla kaupunkia.

Tätäkin tapahtuu.

Viimeiset kolme vuotta siitä oli yhtä helvettiä. Heräsimme keskellä yötä kamaliin tappeluihin. Toinen petti ja toinen pieksi tätä pettänyttä osapuolta.



Jos sanoo, ettei suostu tai voi erota, se on oikein hyvä, mikäli on sitten valmis selvittämään ongelmat juurtajaksain, ilman että se menee liian pitkälle.



Jos tämä ei onnistu ja vanhemmat päätyvät juuri esim. aviorikokseen tai pahoinpitelyyn, ei se ole hyvä, että he ovat silloin yhdessä. Lapset aistivat myös paljon sellaista, mitä heille ei kerrota.

Minäkin ajattelin ennen että jos minuun vain ikinä ukko koskisi väkivaltaisesti niin olisi piru irti..!



No, kerran se sitten laittoi nyrkit heilumaan ja voin kertoa että minusta tuli kuin räsynukke. En uskaltanut liikahtaa enkä laittaa vastaan. Lamaannuin täysin. Siinä tilanteessa kun oma rakas pahoinpitelee, ei tiedä miten itse reagoi. On se sen verran yllättävä ja kova paikka.



Ja sille joka sanoi että " itsepä olet ukkosi valinnut" , niin meidän tapauksessa mallikas mies kilahti kymmenen yhdessäolovuoden jälkeen. Että se siitä ennakoimisesta.



Ap:lle TODELLA PALJON VOIMIA!!!



Toivon että saat tilanteeseesi ratkaisun ja muista että ei ole häpeä hakea esim. terapeutilta apua.

mutta olen sen verran materialistinen, että en kyllä kovin helpolla eroaisi, vaikka tilanne muuttuisi. Elintasoni romahtaisi huomattavasti, jos eroaisin.



Väkivaltaa yms. en kyllä sietäisi (tai ainakin ajattelen niin). Tärkeintä on, että lapsellamme on hyvä olla.

pohjaa perusturvallisuuden kehittymiselle ole.

Tämän palstan tuntien odotin kyllä ihan täydellistä lynkkausta, mutta näköjään täälläkin on aitoja, fiksuja ihmisiä.



Meilläkin on samanlainen tilanne kuin joku tässä ketjussa jo kirjoittikin, vuosikaupalla meni hyvin eikä miehestä huomannut minkäänlaisia viitteitä aggressiivisuudesta tai väkivaltaisuudesta. Sitten se vain yhtäkkiä alkoi, kun odotin esikoistamme.



Minä olen jotenkin mennyt niin kuoreeni tässä asiassa, että se lyöminen ei oikeastaan tunnu tietoisesti miltään, etenkään kun mies ei lyö koskaan kovaa niin että kunnolla sattuisi. Mutta tuo kosketusjuttu on niin totta, minun on vaikea nauttia hänen kosketuksestaan, kun sama käsi on aiemmin yönyt.



Onkohan sellainen sitten kovinkin yleistä, että voidaan erota sovussa ja lapsi saa pitää molemmat vanhempansa? Itse en tunne yhtään eronnutta pariskuntaa, joten en todella tiedä miten sellainen toimii.



Tämä on niin kummallista tämä meidän elämämme, meillä sujuu kaikki niin hyvin ja viihdymme toistemme seurassa, ainoa ongelma on tuo satunnainen väkivalta. Tuskin tekisin asialle mitään, ellei olisi ihan selvää, että lapset eivät saa sellaista nähdä enää ikinä.



Kiitos vielä teille vastauksista ja tsemppauksesta, yritän jotenkin luovia itseni ja lapseni ja miehenkin samalla toivottavasti tästä vähän selvemmille vesille. Onhan sen nyt jotenkin onnistuttava.



Ap

Ja jos miehesi on heittänyt sinut päin seinää? Lapsen katsellessa? En sanoisi ettei sinuun ole sattunut. Sinuun on sattunut ja paljon. Samaten lapseesi.



Oletko jotenkin haudannut ne haavat syvälle sisimpääsi?



Minusta sinun ei tarvitse luovia yhtään. Hoidat asiat vain niin ettei kotonasi ole minkäänlaista väkivallan uhkaa. Miehen kanssa tai ilman.



Asumusero voisi olla paikallaan.

googleta, tässä vähän tietoa, mitä löytyi:



TIETOA

Lapset ja perheväkivalta



Tilastotietoa

Lapset perheväkivallan todistajina

Perheväkivallan vaikutuksia lapsiin

Lasten auttaminen

Vanhempien ero





Tilastotietoa

Noin 17% suomalaisista lapsista on nähnyt tai kuullut väkivaltaa omassa perheessään (Heiskanen, Piispa, 1998).

Alle 14-vuotiaista lapsista 72% on ollut vanhempiensa lievän väkivallan kohteena: lasta on esim. tukistettu tai läimäytetty. Vakavasti on pahoinpidelty 8% lapsista: lasta on esim. lyöty esineellä, potkittu tai kuristettu. Henkistä väkivaltaa on kokenut 69% lapsista: lasta on esim. haukuttu, alistettu tai vähätelty. (Sariola, 1990).

alkuun



Lapset perheväkivallan todistajina

Perheväkivallasta puhuttaessa siinä sanotaan yleensä olevan kaksi osapuolta, mies ja nainen. Perheväkivallassa on kuitenkin useimmiten myös kolmas osapuoli, lapsi väkivallan todistajana.

Perheväkivallan todistajaksi joutuminen on lapsille haitallista, lapset voivat kokea väkivaltatilanteet ja esimerkiksi äitiinsä kohdistuvan väkivallan jopa pelottavammaksi kuin itseensä kohdistuvan. Vaikka lapset eivät aina ymmärrä tiedollisella tasolla, mistä riidoissa on kyse, tunnetasolla he ymmärtävät, että jotain pahaa tapahtuu. Lapset pelkäävät usein, että joku, yleensä äiti, saattaa kuolla.



Lapset ovat myös lähes aina tietoisia perheväkivallasta. He heräävät yöllisiin tappeluihin, vaikka vanhemmat luulevat heidän nukkuvan. He ovat myös taitavia " salakuuntelemaan" tappeluita toisesta huoneesta tai silloin kun niistä puhutaan muille. Lapset aistivat perheen kireän ilmapiirin ja osaavat ennakoida väkivaltatilanteita. Lapset oppivat olemaan varuillaan, he pystyvät lukemaan pienistä merkeistä - ilmeistä, eleistä, äänensävyistä - milloin väkivallan uhka on ilmassa. Myös pienet vauvat reagoivat väkivaltaan ja kodin ilmapiirin muutokseen.



Jos perheessä on aikuisten välistä väkivaltaa, myös lasten riski joutua väkivallan kohteeksi on kohonnut: näissä perheissä 45-75 % lapsista on itse ollut fyysisen väkivallan kohteena (Margolin, 1998).

alkuun



Perheväkivallan vaikutuksia lapsiin

Perheväkivalta vaikuttaa lapsiin aina jollain tavalla. Siihen, mitkä vaikutukset ovat, liittyy monenlaisia tekijöitä, kuten lapsen kehitystaso, väkivalta-altistuksen kesto ja laatu sekä lapsen tunnesuhde tekijään ja uhriin.

Väkivallan todistajaksi joutuminen voi aiheuttaa lapselle posttraumaattisen stressireaktion, jonka oireet voidaan jakaa kolmeen ryhmään:



1) Traumaattisen tapahtuman uudelleenkokeminen: muistikuvat tapahtumista tulevat väkisin mieleen, lapsi leikkii pakonomaisesti tiettyjä leikkejä ja näkee toistuvia painajaisia. Lapsella voi olla myös somaattisia oireita, kuten vatsakipua ja päänsärkyä.

2) Pyrkimys välttää traumaan liittyviä asioita: lapsen voi olla vaikea muistaa väkivaltatilanteeseen liittyviä asioita, hän ei halua puhua tapahtuneesta ja tunnereaktiot voivat puuttua.

3) Kohonnut vireystaso: lapsi on levoton, hänen on vaikea keskittyä, hän ärsyyntyy helposti, on pelokas ja varuillaan. Myös nukahtaminen voi olla vaikeaa ja lapsi saattaa heräillä öisin.



Vauvaikäisillä traumatisoituminen näkyy levottomuutena, apaattisuutena, kehityksen pysähtymisenä tai taantumisena sekä uni- ja syömishäiriöinä.

Leikki-ikäisten oireilu voi olla levottomuutta, takertumista aikuisiin, aggressiivisuutta, ilottomuutta, syyllisyydentunteita ja aina samanlaisina toistuvien leikkien leikkimistä.

Kouluiässä traumatisoituminen voi ilmetä ajattelun taantumisena, syyllisyytenä, rajattomana käyttäytymisenä, kouluvaikeuksina sekä vaikeuksina kaverisuhteissa. Koululaisilla voi olla oppimisvaikeuksia, levottomuutta ja vaikeuksia keskittyä oppitunneilla.

Teini-iässä käyttäytyminen voi muuttua rajuksi, kostosuunnitelmia väkivallantekijälle, masennusta, vetäytymistä kaverisuhteista tai voimakasta sitoutumista kaverisuhteisiin ja itsemurhapuheita.



Jos perheväkivalta jatkuu pitkää, lapsen elämä voi keskittyä väkivaltatilanteiden ennakoimiseen ja tästä hetkestä selviytymiseen. Voimia ei välttämättä riitä muuhun.

Lapsi saattaa myös oppia, että väkivalta on hyväksytty keino ratkaista ristiriitoja: poika voi oppia lyömään ja tyttö alistumaan.

alkuun



Lasten auttaminen

Perheväkivallasta olisi tärkeää keskustella lasten kanssa, koska lapset saattavat syyttää siitä itseään. Lapsilla on usein myös hajanaisia ja pelottavia muistikuvia siitä, mitä on tapahtunut. Vanhempien olisi hyvä kysyä miltä lapsesta tuntuu ja mitä hän ajattelee tilanteesta sekä mikä helpottaa kun tuntuu pahalta. Vakavissa perheväkivaltatilanteissa ulkopuolinen apu on usein tarpeen. Apua saa mm. turvakodeista, perheneuvoloista ja kuntien sosiaalivirastoista. Vanhemman/vanhempien on tärkeää antaa lapselle lupa puhua kokemuksistaan.



Suurin osa väkivaltaisessa ympäristössä kasvaneista lapsista selviytyy ilman vakavia ongelmia. Tällöin kuitenkin erilaiset suojaavat tekijät ovat tärkeitä. Jos lapsella on hyvät kielelliset valmiudet, hän voi selvittää puhumalla. Sosiaalinen lapsi löytää aikuisia, jotka voivat auttaa. Turvallinen aikuissuhde voi olla lapsen pelastus. Selviytymisen kannalta on tärkeää, että lapsi voi luottaa johonkin aikuiseen, esim. opettajaan, isovanhempaan tai naapuriin ja saa tältä myönteistä huomiota.



Kaikilla lapsilla ei kuitenkaan ole näitä suojaavia tekijöitä. Vaikean perhetilanteen takia lapsen omat voimavarat voivat olla vähäiset eikä perheellä ole juurikaan sosiaalista verkostoa. Nämä lapset tarvitsevat eniten apua. Jos perheessä on väkivallan lisäksi muita ongelmia, kuten alkoholismia ja mielenterveysongelmia, lapset ovat hyvin vaarallisessa tilanteessa.

alkuun



Vanhempien ero

Lapset toivovat aina väkivallan loppumista ja moni lapsi näkee tällöin vanhempien eron hyvänä ratkaisuna. Joskus lapsi saattaa kieltäytyä tapaamasta väkivaltaisesti käyttäytyvää vanhempaa ja tähän lapsella pitäisi olla oikeus. Useimmat lapset haluavat nähdä erossa asuvaa vanhempaansa, mutta pelkäävät tiedonvälittäjäksi joutumista. Vanhemmat saattavat udella lapselta toistensa asioita tai puhua pahaa toisistaan. Lapselta ei saa vaatia kummankaan puolelle asettumista.



Tapaamisista ja asumisjärjestelyistä sovittaessa on tärkeää kuunnella pienenkin lapsen mielipidettä, mutta päätöksenteko on aikuisten vastuulla.

alkuun



Muokannut: Eija Keränen



Lähteet:

Heiskanen, M. & Piispa, M. (1998) Usko, toivo, hakkaus. Kyselytutkimus miesten naisille tekemästä väkivallasta. Helsinki: Tilastokeskus.

Margolin, G. (1998) Effects on Domestic Violence on Children. Teoksessa: P.K. Trickett & C.J. Schellenbach (toim.) Violence Against Children in the Family and the Community. Washington, DC: APA.

Sariola, H. (1990) Lasten väkivalta- ja seksuaalikokemukset. Helsinki: Lastensuojelun keskusliitto.





Palvelun on toteuttanut Ensi- ja turvakotien liitto

www. ensijaturvakotienliitto. fi

myös tuolla turvakoti infon sivuilla; turvakoti net. kannattaa tehdä, se on aika hyvä.