Miehellä ei lainkaan ystäviä

Anna toisen olla mitä on. Ei sinun tarvitse hänen kanssaan elämääsi jakaa ja kerroithan jo että ette sovi toisillenne.

Miksi miehen pitäisi olla jotenkin viallinen sen vuoksi?

"Viallinenkin" hän voi/saa olla. Ei meistä kukaan täydellinen ole.

Senkään vuoksi ei tarvitse olla yhdessä. Osoittaakseen että hyväksyy toisen "virheineen" päivineen jos totuus on toinen.

Sosiaaliset ihmiset ei ymmärrä miksi joku muu ei halua olla sosiaalinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan tavallista kai. Ei minullakaan ole ystäviä. Työkavereita joo, ei nähdä vapaa ajalla. Lasten harrastuksen kautta juttelen joskus muiden vanhempien kanssa ja sukulaisia tapaan joskus. Jotenkin vaan elämät eriytynyt, vielä parikymppisena oli useitakin.

Tässä hyvä esimerkki potentiaalisesta yksinäisestä vanhuudesta. Kun lapset muuttaneet omilleen ja eläkepäivät koittaa, niin voi olla aika hiljaista.

Älkää ihmiset rakentako elämäänne jonkin väliaikaisen, kuten lapsiperhe, varaan.

Hm. Kun on lapsia ja lapsenlapsia niin ei juurikaan ole tylsää hetkeä elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Niin mitä muuta erikoista?

Ei sen kaverittomuuden tarvitse mitään tarkoittaa, ehkä vain tippunut siitä junasta, aikuisena on vaikea saada uusia kavereita, kuulemma.

Ei ole minullakaan kavereita, ei ole oikeastaan koskaan ollut kovin läheisiä tai pitkäaikaisia.

Minua aina hämmentää kun toisten mielestä tämä ok. Omasta mielestä kauheaa jos jäljellä on työ ja puoliso, ja ei yhtään kaveria. Ihminen ei voi olla kovin pidetty ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Mikä tässä on taas ongelma?

Kuka haluaa hiton tylsän puolison jolla ei mitään omaa elämää? Eikä ketään joka viihtyisi hänen kanssa tai pitäisi. Ehkä läheisriippuvainen reppana voi haluta elämäänsä tuollaisen tylsimyksen

Vierailija kirjoitti:

Ap, oöet katsellut liikaa amerikkalaisia hömppäsarjoja ja niiden suomalaisia kopioita.

Normaalilla suomalaisella ei ole juurikaan ystäviä. Perhe, sukulaiset, työkaverit. Siinä se.

Höpöhöpö. Osalla ihmisistä todellakin riittää kavereita, eikä olla vain perheen kesken tai töissä.

Vierailija kirjoitti:

Yllättäen täällä palstalla ollaan sitä mieltä että kaverittomuus on tavallista tai normaalia.

Ei se ole. Tämä palsta kerää syrjäytyneitä, ei heillä ketään ole.

Olen huomannut saman.

On ok että on vain puoliso. Kaikki tehdään tämän kanssa, tai sitten ollaan töissä.

Ihan oikeastiko tuo on mukavaa elämää? Surkeaa sanoisin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu siitä millainen itse olet. Jos olet sosiaalinen ja menevä niin ei tuo kotihiirimies ole sua varten.

Typerä ajatusmalli. Voihan sitä itse mennä ja nähdä omia kavereita. Mitä ne miehen kaverit siihen liittyy?

No en mä halua miestä joka ei viihdy ihmisten kanssa, haluan kumppanin jonka kanssa voi mennä, tavata ystäviä ja harrastaa.

Tuollainen kuulostaa riippakiveltä jos haluaa istua vain kotona. Mitä sillä tekee? Mieluummin hankin kissan sohvalleni.

TÄMÄ!!!!!!! Kamalaa istua siellä kotona möllöttämässä kaiket illat.

Kertoo kolmesta asiasta; yhteys siihen nuoruuden porukkaan on kadonnut (harva saa uusia aikuisiällä), ei harrasta joukkuelajeja tai juomista (nuo asiat tuntuvat yhdistävän eniten miesporukoita aikuisiällä).

Itse pidin huonona merkkinä, kun miehellä oli vain naispuolisia ystäviä muutama. En mitenkään pystynyt uskomaan, että vain kaverilliset tunteet oli heitä kohtaan. Jotain egon pönkitystä siinä vähintään oli meneillään, jotain huomion hakemista puolin ja toisin, vaihtoehtojen roikottamista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin mitä muuta erikoista?

Ei sen kaverittomuuden tarvitse mitään tarkoittaa, ehkä vain tippunut siitä junasta, aikuisena on vaikea saada uusia kavereita, kuulemma.

Ei ole minullakaan kavereita, ei ole oikeastaan koskaan ollut kovin läheisiä tai pitkäaikaisia.

Minua aina hämmentää kun toisten mielestä tämä ok. Omasta mielestä kauheaa jos jäljellä on työ ja puoliso, ja ei yhtään kaveria. Ihminen ei voi olla kovin pidetty ihminen.

Jännittävää, että kuvittelet ilmeisesti itse olevasi pidetty ihminen. Mehevimmät juorut kenties?

Ei minullakaan ole. En tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin mitä muuta erikoista?

Ei sen kaverittomuuden tarvitse mitään tarkoittaa, ehkä vain tippunut siitä junasta, aikuisena on vaikea saada uusia kavereita, kuulemma.

Ei ole minullakaan kavereita, ei ole oikeastaan koskaan ollut kovin läheisiä tai pitkäaikaisia.

Minua aina hämmentää kun toisten mielestä tämä ok. Omasta mielestä kauheaa jos jäljellä on työ ja puoliso, ja ei yhtään kaveria. Ihminen ei voi olla kovin pidetty ihminen.

Puolisoni on erittäin sosiaalinen ja pidetty ihminen, niin työympäristössään kuin perhe- ja ystäväpiirissä. Vapaa-aikanaan viihtyy kotona, ja parhaaksi kaverikseen hän on valinnut minut, koska viihtyy seurassani kaikki vapaa-ajat. En valita yhtään, koska viihdyn hänen seurassaan yhtä hyvin. Koti on meille keskuspaikka, jonka ympärillä arkielämä pyörii.

Mua myös vaivaa että miehelläni ei ole oikeastaan ystäviä. Vain melko pintatason kaverisuhteita työkavereihin joiden kanssa käy ehkä parin kuukauden välein kaljalla. Muuten lähinnä pelaa tietokoneella. Se on outoa koska kuitenkin sitten kun näkee ihmisiä vaikuttaa hyvin sosiaaliselta ja viihtyy, sanoo olevansa introvertti mutta vaikea nähdä sitä.

Syy miksi ystävättömyys vaivaa on varmaan se, että itselleni ystävät ovat olleet elintärkeä osa elämää. Toisekseen se että aiemman eron yhteydessä yhteydet moniin ihmisiin katkesivat, ja tavallaan toivoin että tämän miehen kautta tulisi edes muutama uusi ihminen keiden kanssa viettää edes välillä aikaa. Omista ystävistäni iso osa asuu muilla paikkakunnilla tai elää lapsiperheen ruuhkavuosia, joten arjessa suurin osa ei ole läsnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan tavallista kai. Ei minullakaan ole ystäviä. Työkavereita joo, ei nähdä vapaa ajalla. Lasten harrastuksen kautta juttelen joskus muiden vanhempien kanssa ja sukulaisia tapaan joskus. Jotenkin vaan elämät eriytynyt, vielä parikymppisena oli useitakin.

Tässä hyvä esimerkki potentiaalisesta yksinäisestä vanhuudesta. Kun lapset muuttaneet omilleen ja eläkepäivät koittaa, niin voi olla aika hiljaista.

Älkää ihmiset rakentako elämäänne jonkin väliaikaisen, kuten lapsiperhe, varaan.

Älkää hyvät ihmiset rakentako elämäänne ihmissuhteiden varaan. Ihmisten apuun ei voi lopulta koskaan luottaa.

Luottakaa itseenne. Rakentukaa vahvoiksi, itsenäisiksi persooniksi. Sellainen ei ole riippuvainen muista.

Yksinolo ei ole ollenkaan paha asia.

Terv. N66, joka valinnut oman seuransa vs. rasittavat ihmiset

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset keski-ikäiset ihmiset ei tarvi kavereita, teinit ja nuoret niitä tarvii kun ovat vielä pentuja ja haluavat hengata yhdessä.

Miksi et haluaisi tehdä kavereiden kanssa mitään aikuisena? On kiva reissata, lenkkeillä, kahvitella jne. kivassa porukassa tai kivojen kavereiden seurassa. Itse en jaksaisi tauotta samaa naamaa kuin kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin mitä muuta erikoista?

Ei sen kaverittomuuden tarvitse mitään tarkoittaa, ehkä vain tippunut siitä junasta, aikuisena on vaikea saada uusia kavereita, kuulemma.

Ei ole minullakaan kavereita, ei ole oikeastaan koskaan ollut kovin läheisiä tai pitkäaikaisia.

Minua aina hämmentää kun toisten mielestä tämä ok. Omasta mielestä kauheaa jos jäljellä on työ ja puoliso, ja ei yhtään kaveria. Ihminen ei voi olla kovin pidetty ihminen.

Jännittävää, että kuvittelet ilmeisesti itse olevasi pidetty ihminen. Mehevimmät juorut kenties?

Kuvittelen kyllä, koska seurani on ilmeisen haluttua :) Ja olen onnellinen siitä, pidän ystävistäni ja paljon hauskaa ja kivaa jäisi pois ilman heitä

Onko miehesi mustasukkainen? Minun oli. Meiltä katosi pikkuhiljaa kaikki miespuoliset kyläilijät sukulaisia lukuunottamatta. Tähän liittyi myös heikko miehinen itsetunto ja seksivaikeudet. On pidemmän päälle raskasta olla takertujan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan tavallista kai. Ei minullakaan ole ystäviä. Työkavereita joo, ei nähdä vapaa ajalla. Lasten harrastuksen kautta juttelen joskus muiden vanhempien kanssa ja sukulaisia tapaan joskus. Jotenkin vaan elämät eriytynyt, vielä parikymppisena oli useitakin.

Tässä hyvä esimerkki potentiaalisesta yksinäisestä vanhuudesta. Kun lapset muuttaneet omilleen ja eläkepäivät koittaa, niin voi olla aika hiljaista.

Älkää ihmiset rakentako elämäänne jonkin väliaikaisen, kuten lapsiperhe, varaan.

Hm. Kun on lapsia ja lapsenlapsia niin ei juurikaan ole tylsää hetkeä elämässä.

Toki et pysty millään päättämään, että lapsesi ja lastenlapsesi asuvat samalla paikkakunnalla kuin sinä. Monet muuttavat opiskeluiden ja töiden perässä ihan muualle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu siitä millainen itse olet. Jos olet sosiaalinen ja menevä niin ei tuo kotihiirimies ole sua varten.

Typerä ajatusmalli. Voihan sitä itse mennä ja nähdä omia kavereita. Mitä ne miehen kaverit siihen liittyy?

No en mä halua miestä joka ei viihdy ihmisten kanssa, haluan kumppanin jonka kanssa voi mennä, tavata ystäviä ja harrastaa.

Tuollainen kuulostaa riippakiveltä jos haluaa istua vain kotona. Mitä sillä tekee? Mieluummin hankin kissan sohvalleni.

Haluatko siis miehen kautta lisää kavereita jotta eron tullen sinulla olisi paremmat mahdollisuudet löytää uusi mies?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin mitä muuta erikoista?

Ei sen kaverittomuuden tarvitse mitään tarkoittaa, ehkä vain tippunut siitä junasta, aikuisena on vaikea saada uusia kavereita, kuulemma.

Ei ole minullakaan kavereita, ei ole oikeastaan koskaan ollut kovin läheisiä tai pitkäaikaisia.

Minua aina hämmentää kun toisten mielestä tämä ok. Omasta mielestä kauheaa jos jäljellä on työ ja puoliso, ja ei yhtään kaveria. Ihminen ei voi olla kovin pidetty ihminen.

Kokeile muuttaa töiden perässä muutaman kerran eri puolille Suomea. Lopulta et jaksa tutustua ystävätasoisesti enää yhteenkään uuteen ihmiseen. Toisaalta mitä pienempi paikkakunta, sitä luutuneemmat valmiit, ikiaikaiset ja suljetut ystäpiirit siellä ovat.

-ohis