Opiskelujen aloitus yliopistossa pelottaa ja ahdistaa

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti et tule saamaan yhtään kaveria. Se on aika huono homma, koska yliopisto-opiskelu on täynnä ryhmätöitä, joissa ryhmät pitää muodostaa omatoimisesti. Eli ilman kavereita jäät yksin eikä opintosi tule etenemään. Lisäksi on hyvin nöyryyttävää, kuin kaikki muut ovat omissa porukoissaan ja näkevät kuinka yksinäinen sinä olet. Osa heistä säälii sinua, mutta suurin osa halveksuu

Sinä et ole opiskellut yliopistossa, jos luulet sen olevan tuollaista. Olen suorittanut hyvällä, osittain jopa erinomaisella menestyksellä opintoja, joissa tehtiin jotain ryhmässä tai parityönä, täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Ja minä olen vihannut ryhmätöitä jo keskikoulussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aloitin AMKin viime syksynä ja jännitin niin, että oksensin parina ensimmäisenä päivänä ennen auditorioon menoa. Kaikki ryhmäytymisleikit ja "kerro jotain itsestäsi" -asiat ovat mielestäni kamalia, mutta siitä selvittiin ja nyt mulla on oma porukka samanhenkisiä ihmisiä.

Tsemppiä!

Joo itselläkin jännitys ihan huipussaan ja fyysisestikin paha olo meinaa tulla, vaikka yritän kertoa itselleni, että kyllä se menee ihan hyvin. Huomenna alkaa. En varmaan saa edes nukuttua. Lohduttaa kuulla, että löysit oman porukkasi. Kiitos myös tsempeistä!

ap

Omilla ajatuksilla pystyy lieventämään jännitystä, kun vähän lisää positiivisuutta. Heti kun tunnet jännityksen alkavan, ota pieni hymy huulille ja sano itsellesi pääsi sisällä, että onpa mukavaa kokea jotain uutta ja jännittävää. Kukaan ei pakota sinua olemaan siellä, eli karkuunkin aina pääsee. :D Mutta koita ensin kääntää asenteesi hyväksi jännitykseksi. Sellaiseksi kutkuttavaksi mielenkiinnoksi, että uu kivaa, mitäs nyt tapahtuu.

Mä olin sellainen surkea jännittäjä mutta ajan myötä löysin oppilaitoksista sen muutaman kaverin. Lapsi juuri aloittelemassa yliopistossa ja on huomattavasti reippaampi kuin itse olin.

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti et tule saamaan yhtään kaveria. Se on aika huono homma, koska yliopisto-opiskelu on täynnä ryhmätöitä, joissa ryhmät pitää muodostaa omatoimisesti. Eli ilman kavereita jäät yksin eikä opintosi tule etenemään. Lisäksi on hyvin nöyryyttävää, kuin kaikki muut ovat omissa porukoissaan ja näkevät kuinka yksinäinen sinä olet. Osa heistä säälii sinua, mutta suurin osa halveksuu

Kiitos peloitteluista! Uskon kuitenkin, että saan tsempattua ja tutustuttua ihmisiin jotenkin. Omat ajatukset tosiaan vaan aina pyrkii menemään kaikista pahimpaan skenaarioon, vaikka samalla tiedostan, että ei se ole mikään oikein totuus. Ja vaikka en saisikaan yhtään kaveria ja olisin yksin seuraavat viisi vuotta niin sitten varmaan pakko keskittyä opiskeluihin täysillä ja eristäytyä tehden omia juttujaan. Perhe ja vanhat kaverit sitten tukena vaikka kaukana asuvatkin. Ja jos jotkut säälivät ja halveksuvat yksinäisiä niin en sellaisten kaveri haluaisi koskaan ollakaan.

Kannattaisiko miettiä jotain helpompaa vaihtoehtoa? Esimerkiksi lähihoitajana saisit vakinaisen työpaikan jo parin vuoden päästä eli heti valmistumisen jälkeen, jolloin myös pystyisit hankkimaan lapset nuorena. Akateemisena lasten saanti viivästyy helposti 10 vuotta myöhemmäksi, ja se 10 vuotta kituutetaan opintotuella ja pätkätöissä.

Pärjäät kyllä! Vastauksesi perusteella sulla on terve järki päässä ja jalat maassa. Entä jos otatkin rehellisen linjan. Teet mikä tuntuu sinusta parhaalta itsellesi. Se on sullekin helpointa, olla ihan vain oma ittes. Bileistä voi häipyä, kun itselle riittää Aluksi on paljon uutta, pärjäät kyllä! Kysy rohkeasti apua, jos siltä tuntuu. Et jää yksin.

ps. kännikälättäjillä ei ole yhtään helpompaa, voi olla vaikeampaa. Olin kännikälättäjän roolissa vuonna 1X2. Nyt tekisin toisin ja käyttäsin aikani muuhun. 🎭

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aloitin AMKin viime syksynä ja jännitin niin, että oksensin parina ensimmäisenä päivänä ennen auditorioon menoa. Kaikki ryhmäytymisleikit ja "kerro jotain itsestäsi" -asiat ovat mielestäni kamalia, mutta siitä selvittiin ja nyt mulla on oma porukka samanhenkisiä ihmisiä.

Tsemppiä!

Joo itselläkin jännitys ihan huipussaan ja fyysisestikin paha olo meinaa tulla, vaikka yritän kertoa itselleni, että kyllä se menee ihan hyvin. Huomenna alkaa. En varmaan saa edes nukuttua. Lohduttaa kuulla, että löysit oman porukkasi. Kiitos myös tsempeistä!

ap

Omilla ajatuksilla pystyy lieventämään jännitystä, kun vähän lisää positiivisuutta. Heti kun tunnet jännityksen alkavan, ota pieni hymy huulille ja sano itsellesi pääsi sisällä, että onpa mukavaa kokea jotain uutta ja jännittävää. Kukaan ei pakota sinua olemaan siellä, eli karkuunkin aina pääsee. :D Mutta koita ensin kääntää asenteesi hyväksi jännitykseksi. Sellaiseksi kutkuttavaksi mielenkiinnoksi, että uu kivaa, mitäs nyt tapahtuu.

Kiitos tämä vaikuttaa hyvältä neuvolta. Olen tätä joskus aina tehnytkin, mutta kovan ahdistuksen keskellä unohtuu joskus miten toimia sen lievittämiseksi parhaiten.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti et tule saamaan yhtään kaveria. Se on aika huono homma, koska yliopisto-opiskelu on täynnä ryhmätöitä, joissa ryhmät pitää muodostaa omatoimisesti. Eli ilman kavereita jäät yksin eikä opintosi tule etenemään. Lisäksi on hyvin nöyryyttävää, kuin kaikki muut ovat omissa porukoissaan ja näkevät kuinka yksinäinen sinä olet. Osa heistä säälii sinua, mutta suurin osa halveksuu

Kiitos peloitteluista! Uskon kuitenkin, että saan tsempattua ja tutustuttua ihmisiin jotenkin. Omat ajatukset tosiaan vaan aina pyrkii menemään kaikista pahimpaan skenaarioon, vaikka samalla tiedostan, että ei se ole mikään oikein totuus. Ja vaikka en saisikaan yhtään kaveria ja olisin yksin seuraavat viisi vuotta niin sitten varmaan pakko keskittyä opiskeluihin täysillä ja eristäytyä tehden omia juttujaan. Perhe ja vanhat kaverit sitten tukena vaikka kaukana asuvatkin. Ja jos jotkut säälivät ja halveksuvat yksinäisiä niin en sellaisten kaveri haluaisi koskaan ollakaan.

Miten voit keskittyä opiskeluihin täysillä, jos sinun pitäisi tehdä ryhmätyö, mutta sinulla ei ole ketään kenen kanssa muodostaa ryhmä? Miten kehtaat mennä harkkoihin ja laskareihin, kun opettaja käskee luokan jakautumaan pienryhmiin, mutta tiedät joutuvasi aina tunkemaan ylimääräiseksi joidenkin tuntemattomien kaveriporukan sekaan, jotka eivät sinua ryhmäänsä kaipaa?

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisiko miettiä jotain helpompaa vaihtoehtoa? Esimerkiksi lähihoitajana saisit vakinaisen työpaikan jo parin vuoden päästä eli heti valmistumisen jälkeen, jolloin myös pystyisit hankkimaan lapset nuorena. Akateemisena lasten saanti viivästyy helposti 10 vuotta myöhemmäksi, ja se 10 vuotta kituutetaan opintotuella ja pätkätöissä.

Koulu alkaa huomenna ja nyt ap:n pitäisi jo jättäytyä pois. Ehei!

Listaudu tieteenalan järjestön jäseneksi (tmv vastaava) jolloin saat tietoa myös pienimuotoisemmista tapahtumista esim. peli-tai saunaillat, joista voi löytyä helpommin itselle sopivaa seuratekemistä. Alkoholittomuus on nykyään aika normia

Tiedä että opiskelun aloitus ahdistaa monia ja yliopistoissa on yleensä tukiryhmiä jne. Ryhmätyöt ei ole kivoja, mutta kaikki haluavat päästä kurssin läpi joten työt kyllä saadaan tehtyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aloitin AMKin viime syksynä ja jännitin niin, että oksensin parina ensimmäisenä päivänä ennen auditorioon menoa. Kaikki ryhmäytymisleikit ja "kerro jotain itsestäsi" -asiat ovat mielestäni kamalia, mutta siitä selvittiin ja nyt mulla on oma porukka samanhenkisiä ihmisiä.

Tsemppiä!

Joo itselläkin jännitys ihan huipussaan ja fyysisestikin paha olo meinaa tulla, vaikka yritän kertoa itselleni, että kyllä se menee ihan hyvin. Huomenna alkaa. En varmaan saa edes nukuttua. Lohduttaa kuulla, että löysit oman porukkasi. Kiitos myös tsempeistä!

ap

Omilla ajatuksilla pystyy lieventämään jännitystä, kun vähän lisää positiivisuutta. Heti kun tunnet jännityksen alkavan, ota pieni hymy huulille ja sano itsellesi pääsi sisällä, että onpa mukavaa kokea jotain uutta ja jännittävää. Kukaan ei pakota sinua olemaan siellä, eli karkuunkin aina pääsee. :D Mutta koita ensin kääntää asenteesi hyväksi jännitykseksi. Sellaiseksi kutkuttavaksi mielenkiinnoksi, että uu kivaa, mitäs nyt tapahtuu.

Kiitos tämä vaikuttaa hyvältä neuvolta. Olen tätä joskus aina tehnytkin, mutta kovan ahdistuksen keskellä unohtuu joskus miten toimia sen lievittämiseksi parhaiten.

ap

Ja alussa voi ihan hyvin olla enemmän sellaisessa tarkkailijan roolissa. Sitten vaan lyöttäydyt johonkin porukkaan, ellei teitä jaeta pienryhmiin (meillä tehtiin niin).

Meillä oli suvi eli Suullinen Viestintä ekana vuonna ja aika alussa. (KiVi eli kirjallinen viestintä vasta sitten 4-5. vuosi....).

Jaksoihan sen, tuntui vaan aika pelleilyltä, mutta otetettin se kumminkin tosissaan.

Aiemmilla vuosikursseilla oli päinvastoin - olivat kuulemma lyöneet sen ihan läskiksi! :) - Luennoijakin oli hermostunut "ei noitten kanssa voi ....." :))))

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aloitin AMKin viime syksynä ja jännitin niin, että oksensin parina ensimmäisenä päivänä ennen auditorioon menoa. Kaikki ryhmäytymisleikit ja "kerro jotain itsestäsi" -asiat ovat mielestäni kamalia, mutta siitä selvittiin ja nyt mulla on oma porukka samanhenkisiä ihmisiä.

Tsemppiä!

Joo itselläkin jännitys ihan huipussaan ja fyysisestikin paha olo meinaa tulla, vaikka yritän kertoa itselleni, että kyllä se menee ihan hyvin. Huomenna alkaa. En varmaan saa edes nukuttua. Lohduttaa kuulla, että löysit oman porukkasi. Kiitos myös tsempeistä!

ap

Omilla ajatuksilla pystyy lieventämään jännitystä, kun vähän lisää positiivisuutta. Heti kun tunnet jännityksen alkavan, ota pieni hymy huulille ja sano itsellesi pääsi sisällä, että onpa mukavaa kokea jotain uutta ja jännittävää. Kukaan ei pakota sinua olemaan siellä, eli karkuunkin aina pääsee. :D Mutta koita ensin kääntää asenteesi hyväksi jännitykseksi. Sellaiseksi kutkuttavaksi mielenkiinnoksi, että uu kivaa, mitäs nyt tapahtuu.

Kiitos tämä vaikuttaa hyvältä neuvolta. Olen tätä joskus aina tehnytkin, mutta kovan ahdistuksen keskellä unohtuu joskus miten toimia sen lievittämiseksi parhaiten.

ap

Ja alussa voi ihan hyvin olla enemmän sellaisessa tarkkailijan roolissa. Sitten vaan lyöttäydyt johonkin porukkaan, ellei teitä jaeta pienryhmiin (meillä tehtiin niin).

Joo, kannattaa olla tarkkailijan roolissa xD. Ensimmäisen viikon aikana muodostetaan pysyvät kaveriporukat ja jos mihinkään porukkaan ei mukaan pääse, saa olla koko loppu opiskeluvuodet 100% yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos et sosiaalisten vaikeuksien vuksi pysty luomaan verkostoja opinto-aikana, niin työllistymisestä luultavasti tulee todella hankalaa. Harvalla yliopistoalalla itse tutkintotodistus mahdollistaa työllistymistä, vaan ammatti syntyy vasta työkokemuksen kautta. Sopivaa työkokemusta taas ei saa ilman verkostoja. Juuri tästä syystä esimerkiksi ainejärjestöt ovat niin tärkeitä.

Mä oon kyllä löytänyt kaikki työpaikkani ilman verkostoja. Itse vaan kyselly.

Toki se riippuu alasta. Esimerkiksi lääkärit ja lastentarhanopettajat työllistyvät ihan vaan itse kyselemällä. Sen sijaan esimerkiksi humanistit, yhteiskuntatieteilijat ja ekonomit eivät yleensä työllisty ilman verkostoja.

Onkin aika sairasta ja seksististä, ettei miehille ole mitään omia verkostoitumisyhteisöjä olemassa vaikka naisille on.

Usko pois, sulle jää vaan hyviä muistoja opiskelun aloittamisesta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisiko miettiä jotain helpompaa vaihtoehtoa? Esimerkiksi lähihoitajana saisit vakinaisen työpaikan jo parin vuoden päästä eli heti valmistumisen jälkeen, jolloin myös pystyisit hankkimaan lapset nuorena. Akateemisena lasten saanti viivästyy helposti 10 vuotta myöhemmäksi, ja se 10 vuotta kituutetaan opintotuella ja pätkätöissä.

Koulu alkaa huomenna ja nyt ap:n pitäisi jo jättäytyä pois. Ehei!

Yhden päivän takia tuhlaa vuosikymmenen. Onko järkeä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aloitin AMKin viime syksynä ja jännitin niin, että oksensin parina ensimmäisenä päivänä ennen auditorioon menoa. Kaikki ryhmäytymisleikit ja "kerro jotain itsestäsi" -asiat ovat mielestäni kamalia, mutta siitä selvittiin ja nyt mulla on oma porukka samanhenkisiä ihmisiä.

Tsemppiä!

Joo itselläkin jännitys ihan huipussaan ja fyysisestikin paha olo meinaa tulla, vaikka yritän kertoa itselleni, että kyllä se menee ihan hyvin. Huomenna alkaa. En varmaan saa edes nukuttua. Lohduttaa kuulla, että löysit oman porukkasi. Kiitos myös tsempeistä!

ap

Omilla ajatuksilla pystyy lieventämään jännitystä, kun vähän lisää positiivisuutta. Heti kun tunnet jännityksen alkavan, ota pieni hymy huulille ja sano itsellesi pääsi sisällä, että onpa mukavaa kokea jotain uutta ja jännittävää. Kukaan ei pakota sinua olemaan siellä, eli karkuunkin aina pääsee. :D Mutta koita ensin kääntää asenteesi hyväksi jännitykseksi. Sellaiseksi kutkuttavaksi mielenkiinnoksi, että uu kivaa, mitäs nyt tapahtuu.

Kiitos tämä vaikuttaa hyvältä neuvolta. Olen tätä joskus aina tehnytkin, mutta kovan ahdistuksen keskellä unohtuu joskus miten toimia sen lievittämiseksi parhaiten.

ap

Ja alussa voi ihan hyvin olla enemmän sellaisessa tarkkailijan roolissa. Sitten vaan lyöttäydyt johonkin porukkaan, ellei teitä jaeta pienryhmiin (meillä tehtiin niin).

Joo, kannattaa olla tarkkailijan roolissa xD. Ensimmäisen viikon aikana muodostetaan pysyvät kaveriporukat ja jos mihinkään porukkaan ei mukaan pääse, saa olla koko loppu opiskeluvuodet 100% yksin.

Älä jauha pas kaa. Itse en edes lopulta jäänyt siihen porukkaan, mihin lyöttäydyin alunperin, kun löytyi enemmän omanhenkisiä tyyppejä. Koko ajan tapaa uusia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aloitin AMKin viime syksynä ja jännitin niin, että oksensin parina ensimmäisenä päivänä ennen auditorioon menoa. Kaikki ryhmäytymisleikit ja "kerro jotain itsestäsi" -asiat ovat mielestäni kamalia, mutta siitä selvittiin ja nyt mulla on oma porukka samanhenkisiä ihmisiä.

Tsemppiä!

Joo itselläkin jännitys ihan huipussaan ja fyysisestikin paha olo meinaa tulla, vaikka yritän kertoa itselleni, että kyllä se menee ihan hyvin. Huomenna alkaa. En varmaan saa edes nukuttua. Lohduttaa kuulla, että löysit oman porukkasi. Kiitos myös tsempeistä!

ap

Omilla ajatuksilla pystyy lieventämään jännitystä, kun vähän lisää positiivisuutta. Heti kun tunnet jännityksen alkavan, ota pieni hymy huulille ja sano itsellesi pääsi sisällä, että onpa mukavaa kokea jotain uutta ja jännittävää. Kukaan ei pakota sinua olemaan siellä, eli karkuunkin aina pääsee. :D Mutta koita ensin kääntää asenteesi hyväksi jännitykseksi. Sellaiseksi kutkuttavaksi mielenkiinnoksi, että uu kivaa, mitäs nyt tapahtuu.

Kiitos tämä vaikuttaa hyvältä neuvolta. Olen tätä joskus aina tehnytkin, mutta kovan ahdistuksen keskellä unohtuu joskus miten toimia sen lievittämiseksi parhaiten.

ap

Ja alussa voi ihan hyvin olla enemmän sellaisessa tarkkailijan roolissa. Sitten vaan lyöttäydyt johonkin porukkaan, ellei teitä jaeta pienryhmiin (meillä tehtiin niin).

Joo, kannattaa olla tarkkailijan roolissa xD. Ensimmäisen viikon aikana muodostetaan pysyvät kaveriporukat ja jos mihinkään porukkaan ei mukaan pääse, saa olla koko loppu opiskeluvuodet 100% yksin.

Älä jauha pas kaa. Itse en edes lopulta jäänyt siihen porukkaan, mihin lyöttäydyin alunperin, kun löytyi enemmän omanhenkisiä tyyppejä. Koko ajan tapaa uusia ihmisiä.

No niin, sinä pääsit heti alussa kaveriporukoihin, joten sinä tapasit koko ajan uusia ihmisiä. AP ei tule pääsemään, joten ap tulee viettämään opiskeluvuotensa 100% yksin. Paitsi, että naisille nyt aina löytyy vähintään epätoivoisia beta miehiä, jotka yrittävät hurmata omalla säälittävällä tavallaan, mutta oikeita kavereita ap ei tule saamaan.

Yliopistossa on myös muita kuin oman ainejärjestön porukoita eri kiinnostuksenkohteiden mukaan. Kannattaa nekin katsoa.

Kannattaa vain pakottaa itsensä mukaan porukoihin. Itse en niin tehnyt ja jäin täysin yksin. Koin opiskelun siksi rankkana.

Paljon Tsemppiä! Itsekin olen ollut aikoinaan kova jännittäjä ja todella ujo. Aina olen kuitenkin mennyt ns. tulta päin ja niin vaan nykyään työskentelen todella sosiaalisessa työssä. Yritä ottaa ryhmäytymiset huumorilla. Ajattele vaikka olevasi taas 1.luokalla ja että kyseessä vaan kivoja leikkejä uusien kavereiden kans. Muista, että tulevat vuodet on ehkä sun elämän parhaimpia. Selviät kyllä kun rohkeasti menet vaan tilanteisiin. Suurin osa jännittää aivan kuten sinä. On tervettä jännittää.. kertoo vaan siitä että asia on sulle tärkeä ja että olet tunteva ihminen. Psykopaatit yms. ei muuten jännitä ja niillä ei ole muitakaan normaaleja tunteita. Ole siis tyytyväinen että olet ihana, tunteva tavallinen ihminen.