Lue keskustelun säännöt.
Tajusin vasta nyt 50v, että vika onkin minussa. Minulla on todella hionot sosiaaliswt taidot. Mikä nevoksi?
Ihan normaali av-mamma
27.08.2023 |
Haluaisin kovasti olla jotenkin kohteliaampi ja miellyttävämpi ihminen. Sellainen, jonka tapaamisen jälkeen vastapuolelle jäisi mukava fiilis.
Yritän kovasti, mutta useimmiten häpeän itseäni jälkeenpäin ja mietin miksi sanoin niin ja olisiko pitänyt sanoa eri tavoin. Sama kirjoitetuissa viesteissä.
Olen monissa asioissa mustavalkoinen ja läheisille töksäytän asiat. En siedä kieroilua ja epäoikeudenmukaisuutta, koska itse olen hyvätahtoinen ja avulias. Sellaisten ihmisten kanssa en tietenkään halua olla tekemisissä, luottamukseni voi pettää vain yhden kerran. En riitele, enkä ole hyökkäävä, paitsi ydenperheeni kanssa, se lienee normaalia.
En osaa kuvailla tähän sitä mitä haluan sanoa, olen siis sosiaalisissa tilanteissa (tutut, vieraammat) kömpelö, vaikka haluaisin olla hienovarainen.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On meitäkin jotka arvostaa suoruutta ja myös yritystä auttaa. Minusta on kaikista turhauttavinta "keskustella" sellaisen ihmisen kanssa, joka vastaa kaikkeen tyyliin "Aha", "höh" tai "mmm".
Sehän niitä sosiaalisia taitoja onkin, että osaa lukea toista ihmistä ja muokata omaa tyyliään toiseen sopivaksi. Ystävän saa hänestä, jolla luontaisesti sama tyyli. Muiden kanssa pitää olla varovainen.
Minä olen myös suora luonteeltani. Sanon suoraan, mitä ajattelen, mutta annan sen jälkeen tilaa toiselle olla eri mieltä.
Sama. Kerron ajatukseni, mutta annan myös tilaa toiselle. Ja olen valmis muuttamaan mieltäni melkein mistä vaan, jos toinen saa vakuutettua minut. En ole keskustellessa jääräpäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohan tavallinwn av-mamma kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrä että ihmiset on oikeasti TODELLA herkkiä, sen kun tajuat niin sosiaaliset taitosi parantuu.
Eli ihmiset on todella herkkiä ja luulevat aina toimivansa oikein. Vaikka tiedät että keskustelukumppanisi ei olekaan toiminut oikein, niin älä sano sitä hänelle! Harva pystyy kohtaamaan totuuden itsestään.
Kuten aloittaja, väittää että muut ovat tahallaan ymmärtäneet väärin, eivätkä ymmärrä hänen hyväntahtoisuuttaa. Eli herkästi loukkaantuu, kun joku on hänen kanssaan eri mieltä ja ottaa itseensä.
No esim neuvominen pyytämättä, niin sehän on todella ärsyttävää. Siitäkin loukkaantuu... tässähän kuultiin vaan ap:n versio asioista.
Se vain tulee niin spontaanisti, kun innostun siitä, että minulla on valmis vastaus kaverin ongelmaan!
Siinä tilanteessa tunnen olevani suoranainen lahja kaverille, että onneksi avautui juuri minulle, kun minä tiedän ratkaisun!
Luin vastikään jonkun moukka tyyppi -artikkelin ja siinä sanottiin, että olen epäempaattinen luonne, vaikka nimenomaan olen uskonut olevani päinvastoin hyvin empaattinen, kun haluan aina auttaa.
Ap
Mutta tuohan on hieman sellaista egoistista auttamista: sinä tiedät, sinä kerrot, sinä osaat Ensinnäkin ihmiset usein puhuvat ongelmistaan koska se jo itsessään auttaa, päästelevät paineita ja jäsentelevät tuntemuksiaan. Parasta olisi osoittaa kiinnostusta, jossa se toinen on oman elämänsä paras asiantuntija. Kysy tarkentavia kysymyksiä, kysy miten toinen voi, mitä haluaisi että muuttuisi, miten jaksaa, aikooko tehdä asialle jotain vai haluaako kenties vielä katsella tilanteen kehittymistä jne jne. Yksi hyvä kysymys, joka usein auttaa ihmisiä hahmottamaan ongelmansa paremmin on kysyä: mitä sanoisit ystävällesi, joka olisi vastaavassa tilanteessa. Pidä omat ideasi omanasi niin pitkään kuin mahdollista. Vasta kun olet oikeasti keskittynyt kokonaan vain siihen toiseen, voit sopivassa tilanteessa kertoa miten itse olet toiminut, tai mitä olet ehkä joskus jostain oppinut tai kuullut. Mutta relativoi: tämä ei varmaankaan sovi yksi yhteen sinun tilanteeseesi jne jne. Älä missään vaiheessa asetu ylemmäksi toista. Ystäväsi, tuttavasi on ihan oikeasti oman elämänsä asiantuntija. Ja usein ihmiset tarvitsevat ensisijaisesti aikaa ja hyvää kuuntelijaa, ratkaisujen sijaan. Usein he itse löytävät itselleen sopivan ratkaisun.
Oletkohan 50v???? Sen ikäiset osaavat normaalisti kirjoittaa vielä.
Neuvot ovat lähes aina hyviä, jos ne ovat hyviä neuvoja! 😄 Esimerkiksi kun valitin mieheni (nykyään ex) käytöksestä, sain kavereilta neuvoja miten pitää mies tyytyväisempänä! Uskomatonta. Olisin kaivannut pikemminkin rohkaisua, että jätä se sika, ansaitset parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Ohan tavallinwn av-mamma kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrä että ihmiset on oikeasti TODELLA herkkiä, sen kun tajuat niin sosiaaliset taitosi parantuu.
Eli ihmiset on todella herkkiä ja luulevat aina toimivansa oikein. Vaikka tiedät että keskustelukumppanisi ei olekaan toiminut oikein, niin älä sano sitä hänelle! Harva pystyy kohtaamaan totuuden itsestään.
Kuten aloittaja, väittää että muut ovat tahallaan ymmärtäneet väärin, eivätkä ymmärrä hänen hyväntahtoisuuttaa. Eli herkästi loukkaantuu, kun joku on hänen kanssaan eri mieltä ja ottaa itseensä.
No esim neuvominen pyytämättä, niin sehän on todella ärsyttävää. Siitäkin loukkaantuu... tässähän kuultiin vaan ap:n versio asioista.
Se vain tulee niin spontaanisti, kun innostun siitä, että minulla on valmis vastaus kaverin ongelmaan!
Siinä tilanteessa tunnen olevani suoranainen lahja kaverille, että onneksi avautui juuri minulle, kun minä tiedän ratkaisun!
Luin vastikään jonkun moukka tyyppi -artikkelin ja siinä sanottiin, että olen epäempaattinen luonne, vaikka nimenomaan olen uskonut olevani päinvastoin hyvin empaattinen, kun haluan aina auttaa.
ApMutta tuohan on hieman sellaista egoistista auttamista: sinä tiedät, sinä kerrot, sinä osaat Ensinnäkin ihmiset usein puhuvat ongelmistaan koska se jo itsessään auttaa, päästelevät paineita ja jäsentelevät tuntemuksiaan. Parasta olisi osoittaa kiinnostusta, jossa se toinen on oman elämänsä paras asiantuntija. Kysy tarkentavia kysymyksiä, kysy miten toinen voi, mitä haluaisi että muuttuisi, miten jaksaa, aikooko tehdä asialle jotain vai haluaako kenties vielä katsella tilanteen kehittymistä jne jne. Yksi hyvä kysymys, joka usein auttaa ihmisiä hahmottamaan ongelmansa paremmin on kysyä: mitä sanoisit ystävällesi, joka olisi vastaavassa tilanteessa. Pidä omat ideasi omanasi niin pitkään kuin mahdollista. Vasta kun olet oikeasti keskittynyt kokonaan vain siihen toiseen, voit sopivassa tilanteessa kertoa miten itse olet toiminut, tai mitä olet ehkä joskus jostain oppinut tai kuullut. Mutta relativoi: tämä ei varmaankaan sovi yksi yhteen sinun tilanteeseesi jne jne. Älä missään vaiheessa asetu ylemmäksi toista. Ystäväsi, tuttavasi on ihan oikeasti oman elämänsä asiantuntija. Ja usein ihmiset tarvitsevat ensisijaisesti aikaa ja hyvää kuuntelijaa, ratkaisujen sijaan. Usein he itse löytävät itselleen sopivan ratkaisun.
Minä en lähtisi tekemään noin rankkoja tulkintoja ap:sta. Egoismia jne. Ikävää mollaamista. Tottakai on niitäkin, joiden on vaan pakko päästä sanomaan jotain. Mutta ymmärsin, että ap neuvoo silloin, kun hänellä on jotain ymmärrystä tai omakohtaista kokemusta asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohan tavallinwn av-mamma kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrä että ihmiset on oikeasti TODELLA herkkiä, sen kun tajuat niin sosiaaliset taitosi parantuu.
Eli ihmiset on todella herkkiä ja luulevat aina toimivansa oikein. Vaikka tiedät että keskustelukumppanisi ei olekaan toiminut oikein, niin älä sano sitä hänelle! Harva pystyy kohtaamaan totuuden itsestään.
Kuten aloittaja, väittää että muut ovat tahallaan ymmärtäneet väärin, eivätkä ymmärrä hänen hyväntahtoisuuttaa. Eli herkästi loukkaantuu, kun joku on hänen kanssaan eri mieltä ja ottaa itseensä.
No esim neuvominen pyytämättä, niin sehän on todella ärsyttävää. Siitäkin loukkaantuu... tässähän kuultiin vaan ap:n versio asioista.
Se vain tulee niin spontaanisti, kun innostun siitä, että minulla on valmis vastaus kaverin ongelmaan!
Siinä tilanteessa tunnen olevani suoranainen lahja kaverille, että onneksi avautui juuri minulle, kun minä tiedän ratkaisun!
Luin vastikään jonkun moukka tyyppi -artikkelin ja siinä sanottiin, että olen epäempaattinen luonne, vaikka nimenomaan olen uskonut olevani päinvastoin hyvin empaattinen, kun haluan aina auttaa.
Ap
Viestisi perusteella oletat tietäväsi, millaista ratkaisua kaverisi kaipaa ongelmaansa ja että juuri sinä olet oikea henkilö tarjoamaan sitä. Se ei ole aitoa auttamista saati empatiaa. Lähestyt tilannetta omasta näkökulmastasi etkä hahmota sitä, että kaverisi on sinusta erillinen ihminen. Ne asiat, jotka toimivat sinulle, eivät välttämättä toimi kaverillesi. Tarkoitusperäsi ovat varmasti hyvät mutta et osaa viestiä aikeitasi niin, että muut ne tulkitsisivat oikein.
Hyvä juttu on se, että olet nyt itse tajunnut sen, että sosiaaliset taitosi kaipaavat kohentamista, koska silloin voit tehdä asialle jotain. Ensimmäiseksi on hyvä lähteä liikkeelle siitä, että opettelet olemaan läsnä tilanteessa tietoisesti etkä möläytä heti ensimmäistä mieleesi tulevaa ajatusta tai ala huutaa perheenjäsenellesi jostain pöydälle jääneestä mukista tms. pikkuasiasta (ei, huutaminen ja muu aggressiivinen käyttäytyminen ei ole normaalia perheen keskinäistä kommunikointia). Tämä on jo melkoinen kliseevastaus, mutta esimerkiksi joogaaminen ja meditointi ovat auttaneet monia siinä, että pystyy olemaan aidosti läsnä ja kyseenalaistamaan omat automaattiset reaktiot. Korjaantuuko tämä tilanne/ongelma raivoamisella ja päällepäsmäröinnillä vai käyttäydynkö näin omaa ahdistustani ja turhautumistani lievittääkseni?
Neuvotuksi tulemisessa on usein se ärsyttävä puoli, että neuvoton on jo miettinyt monia ratkaisuja mutta huomannut, että ne eivät toimi.
Sitten kun toinen avuliaana tarjoaa neuvoa, jonka on jo toimimattomana hylännyt, niin se ärsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siivouksesta huutaminen on naurettavaa. Joko tekee itse tai jättää asiat levälleen.
Jos jää vatvomaan omia sanomisiaan jälkeenpäin, se kertoo vain omasta huonostq itsetunnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mustavalkoinen ajattelu ja voimakkaat mielipiteet sekä ennakkokäsitykset asioista ja ihmisistä ja niihin yhdistettynä ajatus omasta tietäväisyydestä sekä vertailun ja kilpailun halu ja voimakas, nopea temperamentti. Lopputuloksena kontrolloiva töksäyttelijä. Usein tällaisissa ihmisissä voi kuitenkin olla ihan sympaattisiakin piirteitä.
Mua ärsyttää se että vastaani hyökätään usein ja yritetään jotenkin ivata, vidduilla, alistaa tms.
En mä sellaista siedä. Miksei voi olla asiallinen tai pitää mölyt mahassaan? Mukaville olen mukava, ilkeistä pyrin eroon.
Olen peruskohtelias ihminen joka enemmin väistää esim.polulla kuin että en väistäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakkomielle auttaa muita on tapa kontrolloida ihmisiä, vaikka se tosi usein sekoitetaan empatiaan, myötätuntoon tms. Se ei tarkoita, ettetkö voisi olla empaattinen ja välittävä ihminen, mutta tuo taipumuksesi peittää sen alleen ennen kuin saat sen kuriin.
Pakkomielle auttaa on usein perheen vanhimmilla lapsilla, koska ovat joutuneet toimimaan tienraivaajina. Se on hyvin tyypillistä kaikille, jotka ovat eläneet esimerkiksi turvattomassa alkoholistiperheessä, jossa lapsi on kokenut, että joutuu ottamaan vastuuta perheen aikuisista ja hoitamaan itseään nuorempia lapsia.
Tuo sinun tulkintasi siitä, mitä auttamistarve on, kertoo ihan tasan vain omista psykopatologioisasi. Tuolla tulkinnalla olet saanut aikaan paljon pahaa elämässäsi.
Ap vaikuttaa sympaattiselta henkilöltä. Itse ottaisin mielelläni hänen neuvonsa vastaan. Auttamisinnon näkee ja kuulee. Minusta se on sydäntä lämmittävä piirre ihmisessä.
Vierailija kirjoitti:
Mustavalkoinen ajattelu ja voimakkaat mielipiteet sekä ennakkokäsitykset asioista ja ihmisistä ja niihin yhdistettynä ajatus omasta tietäväisyydestä sekä vertailun ja kilpailun halu ja voimakas, nopea temperamentti. Lopputuloksena kontrolloiva töksäyttelijä. Usein tällaisissa ihmisissä voi kuitenkin olla ihan sympaattisiakin piirteitä.
Tästä (valitettavasti) tunnistan itseni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkomielle auttaa muita on tapa kontrolloida ihmisiä, vaikka se tosi usein sekoitetaan empatiaan, myötätuntoon tms. Se ei tarkoita, ettetkö voisi olla empaattinen ja välittävä ihminen, mutta tuo taipumuksesi peittää sen alleen ennen kuin saat sen kuriin.
Pakkomielle auttaa on usein perheen vanhimmilla lapsilla, koska ovat joutuneet toimimaan tienraivaajina. Se on hyvin tyypillistä kaikille, jotka ovat eläneet esimerkiksi turvattomassa alkoholistiperheessä, jossa lapsi on kokenut, että joutuu ottamaan vastuuta perheen aikuisista ja hoitamaan itseään nuorempia lapsia.
Tuo sinun tulkintasi siitä, mitä auttamistarve on, kertoo ihan tasan vain omista psykopatologioisasi. Tuolla tulkinnalla olet saanut aikaan paljon pahaa elämässäsi.
Ap vaikuttaa sympaattiselta henkilöltä. Itse ottaisin mielelläni hänen neuvonsa vastaan. Auttamisinnon näkee ja kuulee. Minusta se on sydäntä lämmittävä piirre ihmisessä.
Kiitos viestisi loppuosasta. Tulkitsen sen positiivisena, mutta ymmärrän, että moni tulkitsee sarkastisena keljuiluna. Viestisi alkuosa ei päde minuun. Olen onnellisen lapsuusen viettänyt kuopus. Elämässäni on kaikki mennyt aina hyvin.
Ap
Edellä on viisaasti monta kertaa sanottu, että se ihminen, joka sinulle avautuu omista asioistaan, avautuu sen tähden, että saa itse järjestellä mielessään erilaisia omia ratkaisujaan omiin ongelmiinsa. Seuraavan kerran, kun kuuntelet avautuvaa ystävääsi, voi kysyä häneltä ihan suoraan, että haluatko, että kuuntelen, vai haluatko että neuvon? Silloin päätös jää avautujalle ja sinä voit tehdä niin kuin hän pyytää.
Jos mietit objektiivisesti niin kuinka pätevänä pidät itseäsi ratkomaan ongelmia? Tiedätkö kaikki taustatekijät ja millä koulutuksella näet asiaan ratkaisun? Suurin osa ihmisistä haluaa vain purkaa huoliaan ja kuuntelijaa ja tukijaa. Ne, jotka haluavat neuvoja, sanovat sen yleensä suoraan.