Hirveä teini-ikä! Mun hermot ovat niin riekaileina!
Täällä nykyään joka päivä tiuskitaan, huudetaan, mökötetään, karjutaan, kiroillaan, mökötetään... Mitään normaalia keskustelua ei käydä. Koulusta tuli palautetta, että pitää kotona keskustella hänen kanssaan siitä, miten koulussa käyttäydytään ja millaista esimerkkiä pitää näyttää pienille. Miten mä tuon keskustelun käyn? Sanoin että ope laittoi viestin "joo joo mä tiiän oo hiljaa". Yritin jatkaa ja hän sulki korvat kokonaan... Vedä siinä järkevä puhuttelu tuollaiselle.
Ikävöin mun ihanaa lasta. Milloin saan hänet takaisin? Tuota lasta en tunne ollenkaan.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Ap, täällä saa vain huonon vanhemman ja syyllisen olon. Mulla on kaksi lasta: esikoisella ei ollut tuollaista teini oireilua juuri ollenkaan, mutta toisella se on juuri ehkä pahimmillaan.
Esikoinen ei ole koskaan tiuskinut tai kiroillut meillä vanhemmille ja on muutenkin tosi kauniisti käyttäytyvä, mutta tämä nuorempi lukiolainen on juuri tuollainen " joo joo ole jo vi**u hiljaa!!" Hänen kohdallaan tulee tosi onnistunut olo vanhempana. Meillä on läheiset ja tukevat välit häneen, mutta tuollaisia äyskimisiä tulee helposti väsyneenä tai sitten silloin kun meidän vanhempien asia ei miellytä häntä. Asiasta on keskusteltu useasti ja aina lupaa käyttäytyä, mutta se kuppi menee hänellä nurin hyvin helposti. Kodin ulkopuolella käyttäytyy Ok minun tietääkseni.
Oletan ja odotan että tuo menee ohi ajan kanssa.
Kyllähän aikuisen ja lapsen väliset kommunikaatio-ongelmat ovat aina aikuisen aikaansaannosta.
AP:lla on oikeus olla turhautunut siihen, että asiat eivät toimi niin kuin hän haluaisi, eikä hän tiedä miten korjata ne. Mutta AP ei voi lapsensa puolesta päättää, miten lapsi käyttäytyy; hän voi valita vain oman käytöksensä, ja sen avulla vaikuttaa tilanteen ratkeamiseen.
Ja vaikka netissä anonyymisti purkautuminen onkin paljon parempi vaihtoehto kuin lapselle itselleen raivoaminen, niin kyllähän AP puhuu lapsestaan todella rumasti aloituksessa. Hän ei sano lapsestaan mitään kaunista, mutta vikoja ja hirveyttä riittää senkin edestä. Kyllä lapsi tietää, jos vanhemman asenne häntä kohtaan on tämä, vaikkei vanhempi sitä koskaan ääneen sanoisikaan. Ymmärrän toki, että AP tarvitsee vertaistukea, mutta eihän se ole mikään ihme, että hänen lapsensa ylipäänsäkään käyttäytyy noin.
Jos AP olettaa, että hänen lapsensa pitäisi kyetä vastaanottamaan järkevää puhuttelua, niin silloin AP:n odottaisi itsekin olevan kykenevä kuulemaan sen faktan, että todennäköisesti hänen omassakin asenteessaan olisi paljon parantamisen varaa.
Lapset eivät ole vaikeita. Lapsilla on vaikeaa.
Ap, miten tämän asian kanssa menee?
Totta kai tiuskii ymm.Vietät tällä kaiken aikasi, kuin mualla somessa. Et anna yhtään omaa aikaa hänelle. Varmaa jääkappi täynnä teillä saarioisten pitzza kun et somen takia kerkiä olla Äiti tai Isä ?Kenties viellä olet työttömänä ?
Vierailija kirjoitti:
Laita opettajalle viesti, että toivot hänen kasvatusalan ammattilaisena auttavan niin, että osaisi käyttäytyä kotonakin.
Oma lapseni oli kotona tuollainen. Opettajan kanssa keskustellessa sain olla hyvin helpottunut siitä, että koulussa käyttäytyi kaiken aikaa kunnolla niin, että ei ollut edes ensimmäinen epäilty, kuin jotain sattui.
Se olet SINÄ joka sen lapsen on halunnut - ja SINUN velvollisuus on hänet myös kasvattaa.
Opettaja ei ole lapsen kasvattaja. Hän on opettaja, Sinä vanhempana olet kasvattaja.
Kokemuksesta sanoisin että vaikka siinä iässä ovat ihan kamalia, ylimielisiä ja ilkeitä, se ikä on aika pian ohi ja heistä kasvaa ihan rauhallisia nuoria aikuisia. Kyllä siinä välillä hermot menee ja saa mennäkin, vanhemmatkin on vaan ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun lopettaa kunnioittamasta vanhempiaan ja koulun aikuisia tuolla tavalla niin kaikki mukavuudet lähtee siihen asti että osaa käyttäytyä.
Meillä kotona on sääntö, että toisia ei saa satuttaa ei fyysisesti eikä henkisesti. Jos näin tekee, menettää hetkeksi jotain itselle tärkeää.
Ei toimi neuroepätyypillisllä ollenkaan.
Ap, täällä saa vain huonon vanhemman ja syyllisen olon. Mulla on kaksi lasta: esikoisella ei ollut tuollaista teini oireilua juuri ollenkaan, mutta toisella se on juuri ehkä pahimmillaan.
Esikoinen ei ole koskaan tiuskinut tai kiroillut meillä vanhemmille ja on muutenkin tosi kauniisti käyttäytyvä, mutta tämä nuorempi lukiolainen on juuri tuollainen " joo joo ole jo vi**u hiljaa!!" Hänen kohdallaan tulee tosi onnistunut olo vanhempana. Meillä on läheiset ja tukevat välit häneen, mutta tuollaisia äyskimisiä tulee helposti väsyneenä tai sitten silloin kun meidän vanhempien asia ei miellytä häntä. Asiasta on keskusteltu useasti ja aina lupaa käyttäytyä, mutta se kuppi menee hänellä nurin hyvin helposti. Kodin ulkopuolella käyttäytyy Ok minun tietääkseni.
Oletan ja odotan että tuo menee ohi ajan kanssa.