First world problems... ulkomaanvaihdosta palaavat opiskelijat masentuvat, kun Suomessa arki ei olekaan niin kivaa ja jännää kuin vaihtarina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Man skulle säkert bli deprimerad om man hamnade att flytta till Finland efter 20 år annanstans. Man firar sommar i Finland som har rätt lite med själva landet att göra.

Då man under sommarvistelsen har att göra med det finska, kan man bara undra hur inget går framåt. Alla vill ha pengar men ingen ser ut att vilja göra något för dem. Inget är för kunderna någonstans. De är ett nödvändigt ont verkar det som.

Vin säljs endast i monopolet och på semester orten passar öppettiderna personalen och pultsare, inte andra. Finland är i mina ögon samma bananrepublik som man lämnade och alla orsaker som man lämnade den för, finns kvar och många har bara blivit värre.

Man undrar inte en sekund över att byteselever inte vill tillbaka. Det vill inte expats eller andra heller.

P.S. det skrivs om högskolestuderande i artikeln, fast det är frågan om yrkesskolans elever. Vill ni inflatera utbildningen med?

Mistä tuo loputon katkeruus johtuu?

Kirjoitat tuota samaa kuukaudesta toiseen.

Hur känns livet som ett lamm?

Selvästikin kysymys osui, koska vastaat hyökkäämällä. Sinulla ei ole kaikki kunnossa.

Hae apua. Sök hjälp.

Matkustelu ei ole näköjään terveellistä.

Christiiina kirjoitti:

Mun opiskelukaveri oli lukioaikana vuoden vaihdossa Amerikassa ja palattuaan hän masentui niin pahasti, että joutui sairaalaan.

Itsekin olin lukiossa vaihdossa Yhdysvalloissa, mutta en masentunut. Ei moni muukaan siellä käyneistä. Meitä on moneen junaan.

Vaihdosta paluu oli ihan parasta. Laskin jo päiviä paluuseen viimeisen kuukauden. En sano etteikö se oli ollu kokemus, mutta oli ihanaa palata kotiin avovaimon luokse.

Minä olen aina masentunut mukavien reissujen jälkeen, eikä kyse ole suinkaan ollut siitä, että Suomessa olisi elämä täyttä p*skaa. Vaan siitä, että arki nyt ei ylipäätään ole ikinä - missään päin maailmaa - yhtä hauskaa kuin arjesta poikkeavat mukavat kokemukset.

Omalla kohdalla masentuminen ei ole myöskään täysin johtunut tuosta arkeen palaamisesta, vaan osittain siitä, että loppujen lopuksi takaraivossa ne odotukset sitä lomaa (tms. muuta erikoista kokemusta) kohtaan olivat liian suuret. Ehkä jollain tasolla odotin kokevani jotain elämää suurempaa, joka olisi mullistanut elämän kokonaan. Ja loppujen lopuksi mikään ei sitten muuttunutkaan. Fiktiivinen esimerkki vaikka ihminen, joka jollain epärealistisella tasolla mielensä sopukoissa haaveilee, että Los Angelesin tai Lontoon matkalla törmäisi ihan sattumalta näyttelijäihastukseensa ja kokisi upean rakkaustarinan. Se että tuollainen tai mikä tahansa unelma on täysin epärealistinen ei estä sitä, että sen täydelliseen epärealistisuuteen havahtuminen on masentavaa. Kotoa käsin arjessa oli turvallista unelmoida siitä kaukaisesta epärealistisesta asiasta. Sitten kun sitä asiaa kävi fyysisesti "lähellä", tajusi, miten saavuttamaton se päiväuni oikeasti on.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aina masentunut mukavien reissujen jälkeen, eikä kyse ole suinkaan ollut siitä, että Suomessa olisi elämä täyttä p*skaa. Vaan siitä, että arki nyt ei ylipäätään ole ikinä - missään päin maailmaa - yhtä hauskaa kuin arjesta poikkeavat mukavat kokemukset.

Omalla kohdalla masentuminen ei ole myöskään täysin johtunut tuosta arkeen palaamisesta, vaan osittain siitä, että loppujen lopuksi takaraivossa ne odotukset sitä lomaa (tms. muuta erikoista kokemusta) kohtaan olivat liian suuret. Ehkä jollain tasolla odotin kokevani jotain elämää suurempaa, joka olisi mullistanut elämän kokonaan. Ja loppujen lopuksi mikään ei sitten muuttunutkaan. Fiktiivinen esimerkki vaikka ihminen, joka jollain epärealistisella tasolla mielensä sopukoissa haaveilee, että Los Angelesin tai Lontoon matkalla törmäisi ihan sattumalta näyttelijäihastukseensa ja kokisi upean rakkaustarinan. Se että tuollainen tai mikä tahansa unelma on täysin epärealistinen ei estä sitä, että sen täydelliseen epärealistisuuteen havahtuminen on masentavaa. Kotoa käsin arjessa oli turvallista unelmoida siitä kaukaisesta epärealistisesta asiasta. Sitten kun sitä asiaa kävi fyysisesti "lähellä", tajusi, miten saavuttamaton se päiväuni oikeasti on.

Kuvailemasi unelmointi on masokistin puuhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aina masentunut mukavien reissujen jälkeen, eikä kyse ole suinkaan ollut siitä, että Suomessa olisi elämä täyttä p*skaa. Vaan siitä, että arki nyt ei ylipäätään ole ikinä - missään päin maailmaa - yhtä hauskaa kuin arjesta poikkeavat mukavat kokemukset.

Omalla kohdalla masentuminen ei ole myöskään täysin johtunut tuosta arkeen palaamisesta, vaan osittain siitä, että loppujen lopuksi takaraivossa ne odotukset sitä lomaa (tms. muuta erikoista kokemusta) kohtaan olivat liian suuret. Ehkä jollain tasolla odotin kokevani jotain elämää suurempaa, joka olisi mullistanut elämän kokonaan. Ja loppujen lopuksi mikään ei sitten muuttunutkaan. Fiktiivinen esimerkki vaikka ihminen, joka jollain epärealistisella tasolla mielensä sopukoissa haaveilee, että Los Angelesin tai Lontoon matkalla törmäisi ihan sattumalta näyttelijäihastukseensa ja kokisi upean rakkaustarinan. Se että tuollainen tai mikä tahansa unelma on täysin epärealistinen ei estä sitä, että sen täydelliseen epärealistisuuteen havahtuminen on masentavaa. Kotoa käsin arjessa oli turvallista unelmoida siitä kaukaisesta epärealistisesta asiasta. Sitten kun sitä asiaa kävi fyysisesti "lähellä", tajusi, miten saavuttamaton se päiväuni oikeasti on.

Kuvailemasi unelmointi on masokistin puuhaa.

Vai niin. Olkoon mitä -ismiä tahansa, niin aika yleistä unelmointi taitaa kuitenkin olla.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aina masentunut mukavien reissujen jälkeen, eikä kyse ole suinkaan ollut siitä, että Suomessa olisi elämä täyttä p*skaa. Vaan siitä, että arki nyt ei ylipäätään ole ikinä - missään päin maailmaa - yhtä hauskaa kuin arjesta poikkeavat mukavat kokemukset.

Omalla kohdalla masentuminen ei ole myöskään täysin johtunut tuosta arkeen palaamisesta, vaan osittain siitä, että loppujen lopuksi takaraivossa ne odotukset sitä lomaa (tms. muuta erikoista kokemusta) kohtaan olivat liian suuret. Ehkä jollain tasolla odotin kokevani jotain elämää suurempaa, joka olisi mullistanut elämän kokonaan. Ja loppujen lopuksi mikään ei sitten muuttunutkaan. Fiktiivinen esimerkki vaikka ihminen, joka jollain epärealistisella tasolla mielensä sopukoissa haaveilee, että Los Angelesin tai Lontoon matkalla törmäisi ihan sattumalta näyttelijäihastukseensa ja kokisi upean rakkaustarinan. Se että tuollainen tai mikä tahansa unelma on täysin epärealistinen ei estä sitä, että sen täydelliseen epärealistisuuteen havahtuminen on masentavaa. Kotoa käsin arjessa oli turvallista unelmoida siitä kaukaisesta epärealistisesta asiasta. Sitten kun sitä asiaa kävi fyysisesti "lähellä", tajusi, miten saavuttamaton se päiväuni oikeasti on.

Mitä hemmettiä? Et ole ihan normaali, jos olet oikeasti haaveillut tuollaisesta.

Ketäpä nyt ei masentaisi palata kivan reissun jälkeen harmaaseen perusarkeen kotiin.

Tuo nimi on KULTTURISHOKKI. Menee kyllä ohi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei tosiaan jää sinne tai lähde toisaalle? Miksi kiusata itseään?

Käänteinen kulttuurishokki on ihan normaali ilmiö jonka joutuu käymään läpi lähes jokainen pitkän ulkomailla olon jälkeen kotiin palatessaan. Vaihtoon lähteviä nuoria pitäisi informoida siitä jo etukäteen ettei se tule ihan yllätyksenä. Se menee myös ajallaan ohi.

Vierailija kirjoitti:

Tuo nimi on KULTTURISHOKKI. Menee kyllä ohi.

Käänteinen kulttuurishokki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aina masentunut mukavien reissujen jälkeen, eikä kyse ole suinkaan ollut siitä, että Suomessa olisi elämä täyttä p*skaa. Vaan siitä, että arki nyt ei ylipäätään ole ikinä - missään päin maailmaa - yhtä hauskaa kuin arjesta poikkeavat mukavat kokemukset.

Omalla kohdalla masentuminen ei ole myöskään täysin johtunut tuosta arkeen palaamisesta, vaan osittain siitä, että loppujen lopuksi takaraivossa ne odotukset sitä lomaa (tms. muuta erikoista kokemusta) kohtaan olivat liian suuret. Ehkä jollain tasolla odotin kokevani jotain elämää suurempaa, joka olisi mullistanut elämän kokonaan. Ja loppujen lopuksi mikään ei sitten muuttunutkaan. Fiktiivinen esimerkki vaikka ihminen, joka jollain epärealistisella tasolla mielensä sopukoissa haaveilee, että Los Angelesin tai Lontoon matkalla törmäisi ihan sattumalta näyttelijäihastukseensa ja kokisi upean rakkaustarinan. Se että tuollainen tai mikä tahansa unelma on täysin epärealistinen ei estä sitä, että sen täydelliseen epärealistisuuteen havahtuminen on masentavaa. Kotoa käsin arjessa oli turvallista unelmoida siitä kaukaisesta epärealistisesta asiasta. Sitten kun sitä asiaa kävi fyysisesti "lähellä", tajusi, miten saavuttamaton se päiväuni oikeasti on.

Mitä hemmettiä? Et ole ihan normaali, jos olet oikeasti haaveillut tuollaisesta.

En juuri tuosta asiasta ole haaveillutkaan. Monesta muusta epärealistisesta asiasta kylläkin. Tietysti koko ajan tiedostaen, että se on vain epärealistinen päiväuni. Mikä taisi olla kirjoitukseni pointtikin. On eri asia haaveilla jostain kuin tulla kasvotusten sen karun faktan kanssa, että se päiväuni on täysin saavuttamaton.

No miksi sitten palaatte Suomeen?! Pysykää siellä ulkomailla, kun kerta siellä on niin täydellistä. Älkää tulko Suomeen valittamaan.

Vierailija kirjoitti:

No miksi sitten palaatte Suomeen?! Pysykää siellä ulkomailla, kun kerta siellä on niin täydellistä. Älkää tulko Suomeen valittamaan.

Voi kuule, moni pysyisikin jos se olisi työn ja perheen osalta mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tämä Suomi on yksi iso negatiivisuusvyöhyke todellisuudessa. Aistin sen jo ilmassa kun jossain Helsinki-Vantaan lentokentän yllä kun palaan lyhyeltäkin reissulta.

Tämä niin hitosti. Kotiin tullessa alkaa jo HEL ahdistaa, kenttä täynnä suomalaisia, töniviä, mulkoilevia yrmynaamoja. Jo 2 vk Lontoon-resiuulta kotiutuminen on shokki, saati sitten pidemmältä reissulta.

Pysy siellä venäjän peräkylällä vaan äläkä tule tänne larppaamaan jotain vaihtaria.

Vierailija kirjoitti:

kahvilat kalliita että kerran viikossa käyntikin alkaa tuntua kukkarossa. Työpäivän jälkeen vaihtoehtoina möllötys kotisohvalla, kuntosali tai joku muu harrastus. Kun se voisi olla aurinkotuolissa lekottelu, veneily, rannalla lenkkeily tai loikoilu, kahvilassa/baarissa istuskelu ja ohi menevän liikenteen seurailu.

Jostain syystä en ihan jaksa uskoa, että ulkomaillakaan paikallisella palkalla elävilläkään on varaa käydä useita kertoja viikossa kahvilassa tai ravintolassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kahvilat kalliita että kerran viikossa käyntikin alkaa tuntua kukkarossa. Työpäivän jälkeen vaihtoehtoina möllötys kotisohvalla, kuntosali tai joku muu harrastus. Kun se voisi olla aurinkotuolissa lekottelu, veneily, rannalla lenkkeily tai loikoilu, kahvilassa/baarissa istuskelu ja ohi menevän liikenteen seurailu.

Jostain syystä en ihan jaksa uskoa, että ulkomaillakaan paikallisella palkalla elävilläkään on varaa käydä useita kertoja viikossa kahvilassa tai ravintolassa?

En tiedä mutta ainakin ne on ihan täynnä aina.

Meidän on uudesta luotava maa

Raukat vaan menköhöt merten taa

Monesti on ollut hyvää mieli, noussut bussin ja kuinka ollakaan- kuski ehdottomasti joko ajelee melkein pysäkiltä ohi ennen kun pysähtyy, joko rimputaa samalla pysäkillä ovia kiinni- auki 5-6 x peräkkäin tai jos olet painanut stop- nappulaa jäädäksen pysäkkillä, bussikuski edes ei vaivaudu avamaan ovia ja kiittää eteenpäin. Tai on jätetty bussin ovien väliin. Tai avattu ovi, että kun olet astumassa ulos, bussikuski painaakin kaasua että melkein putoat pyörien alle. Kyllä ihmisystävällisyyden puolesta varsinkin joukkoliikentessa Espoossa on ihmis vihaajia busikuskeja niin paljon, kenen mielestäsi sa et voi olla onnellinen ja hyvällä tuulella, kun nekin ei ole. Ja jos olet, heti kosto seuraa. Tää onnellisten ihmosten maa on kyllä olemassa täällä, mutta 50% niistä on silti niitä, kuka kiusaavat ja tunkeutuvat yksityiselämään kysymätä sinulta ensiksi edes lupaa. He tunkeuttuvat suorastaan onnellisten ihmisten elämään. Kun olet huomannut muissa maissa ystävällisia ihmisiä, ei ihme, että täällä Suomessa ei viihdyttää. Siitä pitävät huolen katelliset narsistityypit, ketkä luulevat itsensä olevan jumalia, ketkä tulevat rangaistamaan sinua siitä syystä, että vielä et ole niiden kaltainen katkera, vihainen tai masentunut kun he ovat. Täysin sairaita ja hoitoa vaativat ihmiskaltaiset olennot, keneltä pitäisi evätä palvelualalla työskenteleminen, kun he edes ei palvelee onnellisia ihmisiä, vaan kiusaavat ja kostavat. Se on yksiryielämään tunkeuttumista, kun kuski ei swuraa liikennetta, vaan sinua ja sinun mielialaa.