First world problems... ulkomaanvaihdosta palaavat opiskelijat masentuvat, kun Suomessa arki ei olekaan niin kivaa ja jännää kuin vaihtarina.

Olin lukiossa Ranskassa vaihtarina, ja musta oli kyllä mukava palata kotiin.

En toisaalta saanut siellä ainuttakaan omanikäistä kaveria. Mun vaihtarivuoteni meni isäntäperheessä; luin puutarhassa ranskaksi kirjoja, leikin perheen lasten kanssa, kävin juurikin perheen kanssa vaikkapa museoissa, osallistuin perhe-/naapurijuhliin jne.

En ollut mikään social butterfly. Vihasin paikallista kouluakin, joten koska isäntäperheen isä sattui olemaan kyseisen lyceen CPE (vähän niin kuin meidän opo) niin sain kaikki poissaolot anteeksi.

Vaikka sain isäntäperheestä elinikäiset ystävät, oli kiva palata kotiin omien ystävien ja oman perheen pariin.

Varmaan eri juttu, jos mut ois siellä toivotettu skumppalasit kilisten tervetulleeksi ja olisi ikätovereiden kanssa rällätty ja riekuttu. Minä elin tavallista arkea (paitsi sitä koulua en juuri käynyt).

Terapian tarvetta en joka tapauksessa ymmärrä.

Itse olen palannut ulkomailta töistä muutaman vuoden jälkeen ja on tosi kiva olla Suomessa.

Ihminen ei aina osaa arvostaa sitä, mikä on lähellä, ennen kuin on ollut siitä erossa.

Tyypillisiä nykynuoria. Minkäänlaista tylsyyttä ja alavirettä ei kestetä, elämän pitäis olla yhtä juhlaa koko ajan.

Terapiaa, voi kiesus!

Vierailija kirjoitti:

Molemmat lapseni lähtivät opiskelemaan Euroopaan yliopistoon, nyt heillä on Maisterin tutkinto ja vakituinen työpaikka siellä. Käyvät Suomessa silloin tällöin ja sanovat että kyllä täällä on niin ahdistavaa, tylsää ja ankeeta. Eivät aio palata

Osalle noin, osalle eri tavalla. Itselläni on myös maisterin tutkinto ulkomailta, kandi Suomesta ja asuin myös ulkomailla töiden takia tovin valmistumisen jälkeen. Olin kandin jälkeen 6 vuotta ulkomailla, joista 2 Yhdysvalloissa ja loput Euroopassa ja puoliso on myös ulkomailta. Me muutimme Suomeen pari vuotta sitten ja olemme nauttineet täällä asumisesta suunnattomasti. Täällä on ihmisen hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen palannut ulkomailta töistä muutaman vuoden jälkeen ja on tosi kiva olla Suomessa.

Ihminen ei aina osaa arvostaa sitä, mikä on lähellä, ennen kuin on ollut siitä erossa.

Säkert så, då återvändon fanns i kalendern redan vid utflyttningen. För många är även arbetsgivaren densamma. Mången jämför då utomlands vad allt som är bättre i Finland och pratar om hur utlandet borde kopiera Finland. Då de återvänder är de i regel bittra på att återgå till samma jobb som de lämnade.

Då man flyttar utan schemalagd återkomst är allt olika. Det finns ingen fallskärm. Man flyttar för att det finns någon "pull" faktor.

Då livet har flyttat annanstans och allt går väl där också, undrar man över varför ens forna hemland envisas med att hålla fast vid icke fungerande lösningar, fast alla såg exempelvis pensionsbomben framför sig redan för 30 år sedan. Inget annat har gjorts än en massiv stöld av de då ungas framtid till förmån för dem som varken sparade eller gjorde barn.

Huvudena skuffas alltid i buskaget i Finland därifrån mantran "vi har valt såhär" upprepas, fast ingen som lever på egna pengar vill ha det så. Man godkänner att tåget i detta liv har gått och så ges det upp, speciellt nu då Finland ensidigt har sagt upp sina skatteavtal.

Unga tar livet i egna händer och vägrar vara era nettobetalare. Många överraskningar väntar er ännu.

Olen ollut itsekin vaihdossa aikanaan (nyt olen jo melkein 40v) ja se oli kieltämättä todella huippua aikaa. Olen ekstrovertti ja parasta siinä oli se, että elettiin todella sosiaalisesti vaihtarikavereiden kanssa joka päivä. Onhan se tyhjä tunne palata Suomen vähemmän sosiaaliseen meininkiin. Itse onneksi asuin Suomessakin kaverini kanssa kämppiksinä silloin.

Mutta, ei jutussa nyt varmaan tätä maalailtukaan, mutta kommentit terapian tarpeesta jne. lienee turhia. Kyllähän ihmiselämään kuuluu erilaiset vaiheet. Välillä menee mahtavasti, välillä on perussettiä ja välillä alakuloa. Ihan tavallista elämää ja mt-ongelmat olisi jotain ihan muuta kuin tuollaista.

Vierailija kirjoitti:

Tuttu tunne minullekin. Vaihtarina sai helposti kavereita, kun muutkaan vaihtarit ei tunteneet ketään ennestään ja oli helppoa tutustua uusiin ihmisiin. Koko ajan oli kaikkea kivaa meneillään.

Minulla on päinvastaiset kokemukset. Olin lukuvuoden 2011-2012 vaihdossa Euroopan ulkopuolella ja suurin osa muista vaihtareista oli lähtenyt reissuun kaveriporukalla. He matkustelivat ja seurustelivat lähinnä keskenään omissa jengeissään, mikä oli minulle aikamoinen yllätys. Odotin vähän toisenlaista meininkiä. Itseasiassa tutustuin paikallisiin enemmän kuin muihin vaihtareihin, joka taitaa olla poikkeuksellista. 

Täällä ei saa niin vapaasti varastaa vaatteita toisilta ja kaupoista kuin siellä

Olin vaihdossa Keski-Euroopassa ilman mitään Erasmusta, ts. asuin paikallisten kanssa asuntolassa, opiskelin samoja kursseja yliopistolla kuin paikallisetkin ja elin arkea heidän kanssaan.

Palasin Suomeen reilun vuoden jälkeen ja paluu oli kulttuurishokki. Shokki liittyi ilmapiiriin ja tunnelmaan, tervehtimiskulttuuri ja kohteliaisuussäännöt olivat erilaiset. Toki sitä tottui nopeasti taas suomalaiseen menoon, mutta alussa shokki oli todellinen: muista edelleen ensimmäisen narkettikäyntini paluun jälkeen, ihmisten totiset naamat ja ankean tunnelman. Itku tuli, kun pääsin ulos.

Vierailija kirjoitti:

Olin vaihdossa Keski-Euroopassa ilman mitään Erasmusta, ts. asuin paikallisten kanssa asuntolassa, opiskelin samoja kursseja yliopistolla kuin paikallisetkin ja elin arkea heidän kanssaan.

Palasin Suomeen reilun vuoden jälkeen ja paluu oli kulttuurishokki. Shokki liittyi ilmapiiriin ja tunnelmaan, tervehtimiskulttuuri ja kohteliaisuussäännöt olivat erilaiset. Toki sitä tottui nopeasti taas suomalaiseen menoon, mutta alussa shokki oli todellinen: muista edelleen ensimmäisen narkettikäyntini paluun jälkeen, ihmisten totiset naamat ja ankean tunnelman. Itku tuli, kun pääsin ulos.

Itse oli vuoden Espanjassa vaihdossa, mutta en huomannut mitään suomalaista ankeutta palattuani. Ehkä pitäisi asua ankeammassa paikassa kuin Espoo. Tunnelma oli molemmissa maissa mukavan lämmin, erilainen mutta omalla tavallaan onnellinen ja lämmin.

Vierailija kirjoitti:

Olin vaihdossa Keski-Euroopassa ilman mitään Erasmusta, ts. asuin paikallisten kanssa asuntolassa, opiskelin samoja kursseja yliopistolla kuin paikallisetkin ja elin arkea heidän kanssaan.

Palasin Suomeen reilun vuoden jälkeen ja paluu oli kulttuurishokki. Shokki liittyi ilmapiiriin ja tunnelmaan, tervehtimiskulttuuri ja kohteliaisuussäännöt olivat erilaiset. Toki sitä tottui nopeasti taas suomalaiseen menoon, mutta alussa shokki oli todellinen: muista edelleen ensimmäisen narkettikäyntini paluun jälkeen, ihmisten totiset naamat ja ankean tunnelman. Itku tuli, kun pääsin ulos.

Olet kuitenkin Suomessa syntynyt ja kasvanut, ja suht lyhyen poissaolon jälkeen koit kotimaasi noinkin ahdistavana?? Olin itse vaihdossa Meksikossa eli vauhdikas ja välitön lattarimeininki tuli tutuksi. En kuitenkaan kokenut samanlaista shokkia palattuani Suomeen. Ei ruokamarketissa eikä muuallakaan.