Onko teistä muistakin surullista että sitä ostaa kivoja tavaroita,sisustaa kotiaan mutta lopulta se on vain iso ongelma jälkipolville

Mää oon ostannu ja saannu myäs lahjaks ihan turhaa "krääsää". Ei kai se ny muille kuulu. Ei kenenkään koti näytä Alvar Aallon näyttelykodilta, taikka jonkun julkkiksen vähäksi aikaa "sisustetulta". Halusin vain oman näköistä, sanovat nykyään monet . Miksi silti tuossa omassa on hintalappu?

Jos noin ajattelee, kannattaa myydä koko omaisuus ja nukkua ruumisarkussa...

Ne tavarat vielä menee, mutta kun nurkat ja seinät alkaa homehtua, niin pian saa lähteä itsekin karkuun eikä paljoa jälkipolville jää.

Sitten olemme me askartelijat, käsitöitä tekevät, "keksijät" ja kaikenlaisten tavaroiden tuunaajat ja korjaajat. Tietenkin tarvitaan kaikkea mahdollista nauloista ja nuppineuloista sahoihin ja rautalankoihin. Esimerkiksi jos rikkoutuneesta potkukelkasta haluaa tehdä uuden version, siihen tarvitaan kaikenlaista. Tai askartelee pahvilaatikoista tyylikkäitä säilytyslootia, siihenkin tarvitaan monenlaisia materiaaleja. Ja usein puuhastelut tapahtuvat talviaikaan, jolloin ainoa lämmin tila on asunto ja sitä kyllä sitten käytetäänkin. Olenkin nimittänyt asunnon verstaaksi. Ja viihdyn erinomaisesti, kun aina on puuhaa ja tekemistä, omia projekteja ja suunnitelmia. Ja sehän on parasta, että saa itse luoda ja tehdä just niin kuin haluaa ja siihen aikaan päivästä, mikä itselle sopii. Eli kysymys on elämäntavasta ja -laadusta, minkä nämä nillittävät ja nyrpeät huolehtija-valittajat unohtavat. Hehän voivat jättäää kaiken ostamisen, eihän sitä kukaan kiellä.

Ihan sama koskee kaikkea ihmisen itselleen haalimaa tavaraa, vailla muuta merkitystä kuin hetken mielijohde, päähänpinttymä, intohimoinen harrastuskohde jne.

Useimmat ihmiset eivät koskaan pysähdy miettimään elämäänsä. Käydään töissä ja saadaan rahaa, jolla ostetaan (välttämättömyyksien ohella) sitä sun tätä, mikä nyt kenenkin korvaa syyhyää.

Ja vapaa-aika sitten järjestellään ja puunataan/tuunataan näitä.

Ihminen luo näin itselleen "elämänsisältöä", kun pelkkä avoimuus ympäristölle ja kommunikointi sen kanssa ei riitä.

Ei ole kaksiossa paljon tavaraa. Muutama iso taulu on, mutta niistä on aitoustodistukset ja varmasti saa myytyä sitten, jos itse ei niistä pidä. 

Konmarituksen idea ei päästä helpolla. Asun paikassa mistä olen raivannut monen sukupolven kamoja pois. Nyt yritän vielä omiaakin roinaa pois ennen kuin se jää lopullisesti jonkun niskoille. 

Siinä on oltava lujana, yhtään ei auta hempeillä muistoesineiden äärellä. Kukaan ei niitä minunkaan jälkeeni palvo.

Muutama vuosi sitten sain tätini jäämistöä vähän itselleni. Kaikki haisi pahalta, en tiedä missä lie säilytetty. Hän oli kirjoittanut kauan sitten vihkoon yhdestä tapauksesta lähipiirissään, eläydyin siihen täysin, koska tapahtuma koski perhettä johon itse synnyin vasta seuraavana vuonna. 

Tuo yksi ainut muistiinmerkintä vei minulta kaikki halut muuhun perintöön. Se tuntui olevan arvokkaampi kuin mikään summa rahaa. Näinkin voi joskus perinnönjaossa käydä.

Kun sitten eräänä päivänä satavuotiaana tai aiemmin on aika jättää tämä maallinen elämä, lapset ja mahdolliset lapsenlapset kukin ottavat, mitä haluavat, muut sukulaiset, mitä he haluavat ja kirpputorille muu käyttökelpoinen ja roskalavalle loput. Eihän se nyt niin vaikeaa ole. On ainakin eletty täyttä elämää eikä pelätty nurkassa, milloin taivas putoaa niskaan tai panikoitu milloin mistäkin mahdollisesti tulevasta harmista tai huolesta. Ihmiskunta on selviytynyt tuhansia vuosia ja tulee aina selviytymään. Kaikista synkeimpien on syytä tilata aika terapiaan, jospa se oma maailma tulisi valoisammaksi sillä tavoin. Ihan kaikkia "uutisia" ei kannata uskoa ja on syytä myös pitää taukoa näistä "pahanilmanlinnun" väittämistä.

Kyllä se minusta jollain tavalla surullista on.

Evvk. Ei oo lapsia eikä tuu, elän tätä elämää vain itselleni.

Äh! Ei pidä ajatella niin syvällisesti. Sisustaa vaan ihan sen takia, että se on kivaa. Jotainhan sitä pitää kuitenkin elämänsä päivinä tehdä.

Minusta se on jotenkin kaunista. Se asettaa asiat mittasuhteisiinsa. Kuoleman edessä olemme lopulta tasa-arvoisia, vaikka toki kuolema joskus vie julmasti sellaisen, jonka vuoro ei olisi vielä ollut.

En ole mikään minimalisti. Kirjoja ja harrastustarvikkeita riittää. Mutta yritän aina miettiä ekologista jalanjälkeä ja säilyttää vanhaa ja perittyä. Kun on sisäistänyt ajatuksen, että vaikkapa hyvin tehty huonekalu kestää paljon kauemmin kuin minun ruumiini, alkaa uuden ostaminen tuntua ahnehtimiselta.

Osan kalusteistamme sai mieheni ennen tapaamistamme ilmaiseksi naapurinsa kuolinpesästä. Ne eivät ole aivan makuni mukaiset, mutta ainakin tätä keskustelua lukiessa tulee sellainen olo, että ne ovat filosofisesti juuri oikeat meille.

etsin brimaspan purkkia ja vihdoin tajusin kuinka paljon minulla on luontais tuotteita ja vanhoja lääkkeitä. istuin alas ja katselin ympärilleni hyllyt ja vitriinit notkuivat pölyistä rihkamaa. katsoin vaate huoneeseen aivan täynnä. aloimme tyttären kanssa siivouksen hän vei kirpputorille jossa eivät tahtoneet mennä kaupaksi täyttä paskaa olen ostellut. samalla lähti hyllyt ja vitriinit nyt on avara mukava helppo tila siivottavana.