Lue keskustelun säännöt.
Hälyttävä tilasto: neuropsykiatrisesti oireilevien lasten määrä on moninkertaistunut nyt avunsaantia yritetään nopeuttaa rahalla
24.08.2023 |
Mikä syy siihen on kun nepsy-lasten määrä on moninkertaistunut viime vuosien aikana? Onko syynä lisääntynyt älylaitteiden käyttö vai mikä?
Jutun mukaan määrä on lähtenyt jyrkkään nousuun vuodesta 2018 lähtien. Mitä silloin tapahtui?
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
2018 tuli voimaan nykyinen varhaiskasvatuslaki joka pitkälti kielsi kurinpidon päiväkodeissa. Lapsia ei tunnekasvatuksen avulla saada aisoihin. Selitykseksi sille, että miksi lapset eivät käyttäydy niin kuin pitäisi on otettu nepsy. Nepsystä on tullut enemmän tai vähemmän synonyymi kroonisen kurittomalle lapselle.
Jos näin on, niin karmivalle kuulostaa. Jos tuntee liikaa/väärin, saa leiman.
Kuitenkin Keltikangas-Järvinen tehnyt hyvää tutkimusta temperamenteista. Nämäkö eivät kuulu nykypirtaan?
Omituista normaalia patologisoivaa aikaa elämme. Ja patologisesta puolestaan pyritään tekemään normia, ettei vaan tuntuisi pahalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa?
Useimpia ihmisiä kiinnostaa. Koska nämäkin ihmiset tulisi kouluttaa, ja saada työelämään. Sekä veroja maksamaan.
Ei yhteiskunnan varat riitä lähes yhden koko sukupolven eläkkeiden maksuun.
Sillä eläkkeellehän nämä joutuvat jo nuorena, ellei kuntouteta.
Suurimmalla osalla näistä esim. autismijirjodsa, ei ole älynsä mitään vikaa, ongelmat ovat muissa jutuissa.
Ennen oli tarjolla niin simppeleitä hommia, että nämäkin pystyivät siihen. Nykyisin pitäisi opiskella, opiskella, kehittyä, brändätä ja ties mitä roskaa että pääsee edes jonkinlaiseen duuniin.
Ainakin perusatk-taidot täytyy löytyä joka työhön nykyään. Voi tuostakin monella jäädä kiinni vaikka muuten kelpaisi. Jotenkin apeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin sitä, voisiko mielialalääkkeiden lisääntynyt käyttö vaikuttaa (välittäjäaineet sekaisin sikiöaikana)? Omalla lapsella ADHD ja käytin alkuraskauden aikana SSRI-lääkettä. Isovanhemmallaan ehkä myös ADHD, joten geneettistä taustaa voi olla... Toisaalta oma lapseni olisi 30 vuotta sitten todennäköisesti leimattu häiriköksi tai "vilkkaaksi" ja nujerrettu kurilla ja rangaistuksilla. Apu olisi jäänyt saamatta ja seuraukset näkyneet todennäköisesti viimeistään aikuisena.
Ei ole ole näyttöä siitä, että ADHD-diagnoosin saaminen parantaisi lapsen itsetuntoa tai opillista suoriutumista pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi Kazda et al(2022) seurasivat oireiltaan samanlaisia laista 8 vuoden ajan ja vertasivat ADHD-diagnoosin saaneiden lasten elämänlaatua niihin lapsiin, joilla oli samanlaisia ADHD-oireita, mutta jotka eivät saaneet diagnoosia. Tutkimuksen mukaan ADHD-diagnoosi oli yhteydessä heikompaan itsetuntoon, heikompaan uskoon omiin opillisiin kykyihin, heikompaan kuuluvuuden tunteeseen suhteessa kouluyhteisön. 2.5 kertaa suurempaan itsetuhoisuuteen ja epäsosiaalisen käytökseen. Verrattuna samanlaisiin lapsiin, ADHD-diagnoosin saaminen ja hoito ei siten mitenkään näkynyt nuorten omassa kokemuksessa elämänlaadustaan tai pärjäämisestään. On todennäköistä, että yhteisöllisen ratkaisut normien vastaiseen käytökseen ovat vähemmän stigmatisoivia ja vaurioittavat usein vähemmän yksittäisen lapsen itsetuntoa, kuin vääränlaiseen käytöksen medikalisaatio ja sen selittäminen lapsen pysyvillä piirteillä.
https://jamanetwork.com/journals/jamanetworkopen/fullarticle/2797259
Tuostahan voidaan päätellä vain se, että ADHD:t eivät saa tarpeeksi tukea. Lätkäistään diagnoosi ja "pärjäile".
Olet täysin väärässä.
ADHD-ihmiset saavat todella paljon tukea ja apua. Mikään tuen määrä ei kuitenkaan voi muuttaa ADHD-ihmisen aivoja terveiksi.
Tutkitusti erityislapset oppivat paremmin normaalilla luokalla ja normaalissa koulussa kuin erityisluokalla ja erityiskoulussa. Diagnoosilliset ovat useammin noissa erityisluokissa ja -kouluissa. Ilman diagnoosia olevat ovat tavallisissa luokissa ja kouluissa, siksi he menestyvät ja pärjäävät paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin sitä, voisiko mielialalääkkeiden lisääntynyt käyttö vaikuttaa (välittäjäaineet sekaisin sikiöaikana)? Omalla lapsella ADHD ja käytin alkuraskauden aikana SSRI-lääkettä. Isovanhemmallaan ehkä myös ADHD, joten geneettistä taustaa voi olla... Toisaalta oma lapseni olisi 30 vuotta sitten todennäköisesti leimattu häiriköksi tai "vilkkaaksi" ja nujerrettu kurilla ja rangaistuksilla. Apu olisi jäänyt saamatta ja seuraukset näkyneet todennäköisesti viimeistään aikuisena.
Ei ole ole näyttöä siitä, että ADHD-diagnoosin saaminen parantaisi lapsen itsetuntoa tai opillista suoriutumista pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi Kazda et al(2022) seurasivat oireiltaan samanlaisia laista 8 vuoden ajan ja vertasivat ADHD-diagnoosin saaneiden lasten elämänlaatua niihin lapsiin, joilla oli samanlaisia ADHD-oireita, mutta jotka eivät saaneet diagnoosia. Tutkimuksen mukaan ADHD-diagnoosi oli yhteydessä heikompaan itsetuntoon, heikompaan uskoon omiin opillisiin kykyihin, heikompaan kuuluvuuden tunteeseen suhteessa kouluyhteisön. 2.5 kertaa suurempaan itsetuhoisuuteen ja epäsosiaalisen käytökseen. Verrattuna samanlaisiin lapsiin, ADHD-diagnoosin saaminen ja hoito ei siten mitenkään näkynyt nuorten omassa kokemuksessa elämänlaadustaan tai pärjäämisestään. On todennäköistä, että yhteisöllisen ratkaisut normien vastaiseen käytökseen ovat vähemmän stigmatisoivia ja vaurioittavat usein vähemmän yksittäisen lapsen itsetuntoa, kuin vääränlaiseen käytöksen medikalisaatio ja sen selittäminen lapsen pysyvillä piirteillä.
https://jamanetwork.com/journals/jamanetworkopen/fullarticle/2797259
Tuostahan voidaan päätellä vain se, että ADHD:t eivät saa tarpeeksi tukea. Lätkäistään diagnoosi ja "pärjäile".
Olet täysin väärässä.
ADHD-ihmiset saavat todella paljon tukea ja apua. Mikään tuen määrä ei kuitenkaan voi muuttaa ADHD-ihmisen aivoja terveiksi.
Tuohan on juuri se syy miksi adhd-status on niin haluttu. Se vapauttaa vastuusta lapsen käytöksen suhteen, eli kurinpitoa on muuta ikävää ei tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt sitä, nukkuvatko "ruskeasilmäiset" lapset tarpeeksi syvää unta? Asun Helsingissä lasteni kanssa huonommalla alueella ja lapsiemme kanssa iltatoimet aloitetaan klo 19, iltapala, pesut ja iltasadut. Klo 20 ollaan sängyssä ja rauhoitutaan ja nopeasti ovat unessa. Aamulla heräävät klo 7. Usein lasten mentyä nukkumaan saatan lähteä itse vaikka lenkille tai kauppaan, kun lasten isä jää tietysti kotiin valvomaan lasten unta.
Ihan normaalia on, että klo 22 päiväkoti ja kouluikäiset "ruskeasilmäiset" lapset sekä taaperot ovat vielä kaupoissa ja ulkona hengaamassa vanhempiensa kanssa arki-iltana. Mielestäni tämä ei ole ok, enkä ole ikinä näin myöhään missään lasteni kanssa.
Se on ok, jos heidän ei aamulla tarvitse herätä aikaisin. Muuten toki ei, ja kun koulu tai eskari alkaa niin unirytmin pitää muuttua.
Kuumista maista tulevat ovat tottuneet siihen päivärytmiin, jossa vasta illalla on tarpeeksi viileää että jotain voi tehdäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmetellyt, omatkin lapset saanut nyt adhd ja add diagnoosit vaikka koko lapsuuden aikana ei tullut mieleenkään et vois olla noita, nyt isompana todettu kaikilla, myös kaikki kaverit on adhd ja luokalta kaikki pojat ainakin tehostetulla tuella.
Nykyään normaalia persoonallisuutta mikä näkyy eri tavalla ympäristössä missä ei ole tiukkaa kuria pidetään häiriönä, tässä luultavasti syy. Oma lapsi on ujo ja siitäkin on päiväkodissa huolestuttu. Kaikkien pitäisi sopia samaan muottiin tai muuten huolestutaan ja etsimällä etsitään joku diagnoosi. Erilaisia lapsia täytyy tukea, toisille sopii tiukka kuri ja rajat kun toinen tarvitsee rohkaisua. Ei se silti tarkoita että noissa lapsissa on jotain vikana, ollaan vaan erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin sitä, voisiko mielialalääkkeiden lisääntynyt käyttö vaikuttaa (välittäjäaineet sekaisin sikiöaikana)? Omalla lapsella ADHD ja käytin alkuraskauden aikana SSRI-lääkettä. Isovanhemmallaan ehkä myös ADHD, joten geneettistä taustaa voi olla... Toisaalta oma lapseni olisi 30 vuotta sitten todennäköisesti leimattu häiriköksi tai "vilkkaaksi" ja nujerrettu kurilla ja rangaistuksilla. Apu olisi jäänyt saamatta ja seuraukset näkyneet todennäköisesti viimeistään aikuisena.
Ei ole ole näyttöä siitä, että ADHD-diagnoosin saaminen parantaisi lapsen itsetuntoa tai opillista suoriutumista pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi Kazda et al(2022) seurasivat oireiltaan samanlaisia laista 8 vuoden ajan ja vertasivat ADHD-diagnoosin saaneiden lasten elämänlaatua niihin lapsiin, joilla oli samanlaisia ADHD-oireita, mutta jotka eivät saaneet diagnoosia. Tutkimuksen mukaan ADHD-diagnoosi oli yhteydessä heikompaan itsetuntoon, heikompaan uskoon omiin opillisiin kykyihin, heikompaan kuuluvuuden tunteeseen suhteessa kouluyhteisön. 2.5 kertaa suurempaan itsetuhoisuuteen ja epäsosiaalisen käytökseen. Verrattuna samanlaisiin lapsiin, ADHD-diagnoosin saaminen ja hoito ei siten mitenkään näkynyt nuorten omassa kokemuksessa elämänlaadustaan tai pärjäämisestään. On todennäköistä, että yhteisöllisen ratkaisut normien vastaiseen käytökseen ovat vähemmän stigmatisoivia ja vaurioittavat usein vähemmän yksittäisen lapsen itsetuntoa, kuin vääränlaiseen käytöksen medikalisaatio ja sen selittäminen lapsen pysyvillä piirteillä.
https://jamanetwork.com/journals/jamanetworkopen/fullarticle/2797259
Tuostahan voidaan päätellä vain se, että ADHD:t eivät saa tarpeeksi tukea. Lätkäistään diagnoosi ja "pärjäile".
Et ymmärtänyt nyt tutkimusta ihan täysin. On aivan loogista, että ADHD-oireita omaavien lasten elämänlaatu on heikompi kuin ns. tavallisten lasten. Siksi tutkimuksessa ei verrattu ADHD-diagnoosin saaneiden lasten elämänlaatua tavallisiin lapsiin, vaan samanlaisia oireita omaaviin lapsiin, jotka eivät kuitenkaan saaneet diagnoosia eivätkä näin ollen samanlaista tukea kuin diagnoosin saaneet. Tutkimuksessa yritettiin poistaa muiden heikkoa elämänlaatua selittävien tekijöiden vaikutus vertaamalla siis täysin saman ikäisiä, samaa sukupuolta yms ja samoja oireita omaavia lapsia keskenään, ainoa ero oli diagnoosi ja siihen liittyvät tuen muodot. Tämän tyyppisiä tutkimuksia ei juurikaan ole tehty, koska ke ovat kalliita ja kestävät pitkään. Näin ollen luotettavaa tutkimusnäyttöä hoidon pitkäaikaisvaikutuksista on vähän. Toisin sanoen verrokit, joilla oli ADHD-oireita yhtä paljon mutta jotka saivat VÄHEMMÄN tukea ja hoitoa, kokivat elämänlaatunsa paremmaksi, olivat vähemmän itsetuhoisia ja heillä on parempi itsetunto. Ei tuon tutkimuksen perusteella voi ainakaan tehdä johtopäätöstä, että heikompi elämänlaatu johtuisi tuen puutteesta kun yhteys oli päin vastainen, tuen saaminen heikensi elämänlaatua vilkkailla ja keskittymishaasteista kärsivillä lapsilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin sitä, voisiko mielialalääkkeiden lisääntynyt käyttö vaikuttaa (välittäjäaineet sekaisin sikiöaikana)? Omalla lapsella ADHD ja käytin alkuraskauden aikana SSRI-lääkettä. Isovanhemmallaan ehkä myös ADHD, joten geneettistä taustaa voi olla... Toisaalta oma lapseni olisi 30 vuotta sitten todennäköisesti leimattu häiriköksi tai "vilkkaaksi" ja nujerrettu kurilla ja rangaistuksilla. Apu olisi jäänyt saamatta ja seuraukset näkyneet todennäköisesti viimeistään aikuisena.
Ei ole ole näyttöä siitä, että ADHD-diagnoosin saaminen parantaisi lapsen itsetuntoa tai opillista suoriutumista pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi Kazda et al(2022) seurasivat oireiltaan samanlaisia laista 8 vuoden ajan ja vertasivat ADHD-diagnoosin saaneiden lasten elämänlaatua niihin lapsiin, joilla oli samanlaisia ADHD-oireita, mutta jotka eivät saaneet diagnoosia. Tutkimuksen mukaan ADHD-diagnoosi oli yhteydessä heikompaan itsetuntoon, heikompaan uskoon omiin opillisiin kykyihin, heikompaan kuuluvuuden tunteeseen suhteessa kouluyhteisön. 2.5 kertaa suurempaan itsetuhoisuuteen ja epäsosiaalisen käytökseen. Verrattuna samanlaisiin lapsiin, ADHD-diagnoosin saaminen ja hoito ei siten mitenkään näkynyt nuorten omassa kokemuksessa elämänlaadustaan tai pärjäämisestään. On todennäköistä, että yhteisöllisen ratkaisut normien vastaiseen käytökseen ovat vähemmän stigmatisoivia ja vaurioittavat usein vähemmän yksittäisen lapsen itsetuntoa, kuin vääränlaiseen käytöksen medikalisaatio ja sen selittäminen lapsen pysyvillä piirteillä.
https://jamanetwork.com/journals/jamanetworkopen/fullarticle/2797259
Tuostahan voidaan päätellä vain se, että ADHD:t eivät saa tarpeeksi tukea. Lätkäistään diagnoosi ja "pärjäile".
Et ymmärtänyt nyt tutkimusta ihan täysin. On aivan loogista, että ADHD-oireita omaavien lasten elämänlaatu on heikompi kuin ns. tavallisten lasten. Siksi tutkimuksessa ei verrattu ADHD-diagnoosin saaneiden lasten elämänlaatua tavallisiin lapsiin, vaan samanlaisia oireita omaaviin lapsiin, jotka eivät kuitenkaan saaneet diagnoosia eivätkä näin ollen samanlaista tukea kuin diagnoosin saaneet. Tutkimuksessa yritettiin poistaa muiden heikkoa elämänlaatua selittävien tekijöiden vaikutus vertaamalla siis täysin saman ikäisiä, samaa sukupuolta yms ja samoja oireita omaavia lapsia keskenään, ainoa ero oli diagnoosi ja siihen liittyvät tuen muodot. Tämän tyyppisiä tutkimuksia ei juurikaan ole tehty, koska ke ovat kalliita ja kestävät pitkään. Näin ollen luotettavaa tutkimusnäyttöä hoidon pitkäaikaisvaikutuksista on vähän. Toisin sanoen verrokit, joilla oli ADHD-oireita yhtä paljon mutta jotka saivat VÄHEMMÄN tukea ja hoitoa, kokivat elämänlaatunsa paremmaksi, olivat vähemmän itsetuhoisia ja heillä on parempi itsetunto. Ei tuon tutkimuksen perusteella voi ainakaan tehdä johtopäätöstä, että heikompi elämänlaatu johtuisi tuen puutteesta kun yhteys oli päin vastainen, tuen saaminen heikensi elämänlaatua vilkkailla ja keskittymishaasteista kärsivillä lapsilla.
Mielenkiintoinen tutkimus. Mietin olisiko osasyynä tuen saajien huonompaan oloon ympäristö mikä ei suvaitse lapsen vilkkautta. Jos aikuiset ympärillä huolestuu ja näkevät lapsen käytökseen hyvin negatiivisena ja sellaisena mihin tarvitsee kaikenlaista tukea ja terapiaa, se voi vaikuttaa negatiivisesti lapsen itsetuntoon. "Sinussa on vikaa kun olet tällainen, syö lääkkeitä, mene terapiaan ja käyttäydy normaalisti" Parempi vaihtoehto olisi luultavasti vaan tiukemmat rajat ja fiksu tekeminen lapselle esimerkiksi joku urheiluharrastus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa?
Useimpia ihmisiä kiinnostaa. Koska nämäkin ihmiset tulisi kouluttaa, ja saada työelämään. Sekä veroja maksamaan.
Ei yhteiskunnan varat riitä lähes yhden koko sukupolven eläkkeiden maksuun.
Sillä eläkkeellehän nämä joutuvat jo nuorena, ellei kuntouteta.
Suurimmalla osalla näistä esim. autismijirjodsa, ei ole älynsä mitään vikaa, ongelmat ovat muissa jutuissa.
Ennen oli tarjolla niin simppeleitä hommia, että nämäkin pystyivät siihen. Nykyisin pitäisi opiskella, opiskella, kehittyä, brändätä ja ties mitä roskaa että pääsee edes jonkinlaiseen duuniin.
ADHD ei vaikuta älykkyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin sitä, voisiko mielialalääkkeiden lisääntynyt käyttö vaikuttaa (välittäjäaineet sekaisin sikiöaikana)? Omalla lapsella ADHD ja käytin alkuraskauden aikana SSRI-lääkettä. Isovanhemmallaan ehkä myös ADHD, joten geneettistä taustaa voi olla... Toisaalta oma lapseni olisi 30 vuotta sitten todennäköisesti leimattu häiriköksi tai "vilkkaaksi" ja nujerrettu kurilla ja rangaistuksilla. Apu olisi jäänyt saamatta ja seuraukset näkyneet todennäköisesti viimeistään aikuisena.
Ei ole ole näyttöä siitä, että ADHD-diagnoosin saaminen parantaisi lapsen itsetuntoa tai opillista suoriutumista pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi Kazda et al(2022) seurasivat oireiltaan samanlaisia laista 8 vuoden ajan ja vertasivat ADHD-diagnoosin saaneiden lasten elämänlaatua niihin lapsiin, joilla oli samanlaisia ADHD-oireita, mutta jotka eivät saaneet diagnoosia. Tutkimuksen mukaan ADHD-diagnoosi oli yhteydessä heikompaan itsetuntoon, heikompaan uskoon omiin opillisiin kykyihin, heikompaan kuuluvuuden tunteeseen suhteessa kouluyhteisön. 2.5 kertaa suurempaan itsetuhoisuuteen ja epäsosiaalisen käytökseen. Verrattuna samanlaisiin lapsiin, ADHD-diagnoosin saaminen ja hoito ei siten mitenkään näkynyt nuorten omassa kokemuksessa elämänlaadustaan tai pärjäämisestään. On todennäköistä, että yhteisöllisen ratkaisut normien vastaiseen käytökseen ovat vähemmän stigmatisoivia ja vaurioittavat usein vähemmän yksittäisen lapsen itsetuntoa, kuin vääränlaiseen käytöksen medikalisaatio ja sen selittäminen lapsen pysyvillä piirteillä.
https://jamanetwork.com/journals/jamanetworkopen/fullarticle/2797259
Tuostahan voidaan päätellä vain se, että ADHD:t eivät saa tarpeeksi tukea. Lätkäistään diagnoosi ja "pärjäile".
Olet täysin väärässä.
ADHD-ihmiset saavat todella paljon tukea ja apua. Mikään tuen määrä ei kuitenkaan voi muuttaa ADHD-ihmisen aivoja terveiksi.
Tuohan on juuri se syy miksi adhd-status on niin haluttu. Se vapauttaa vastuusta lapsen käytöksen suhteen, eli kurinpitoa on muuta ikävää ei tarvita.
Vaan kun ADHD-lasten vanhemmilta vaaditaan juurikin tiukempaa ja johdonmukaisempaa kurinpitoa 🙄.
Adhd-tapauksia on ollut menneissäkin sukupolvissa. Ei sitä kovin vaikea ole huomata, että adhd-lasten vanhemmat (ja mahdolliset isovanhemmat) ovat itsekin adhd-oireisia. Osa pärjäillyt työelämässä ja joitakin kouluja käyneet, osa ei. Moni vähän vanhempi sukulainen on sanonut, että koulun ja työelämän vaatimukset eivät vaan olleet samanlaisia ennen. Oli helpompi solahtaa mukaan ja esim. duunarius oli ihan normaalia. Nykyäänhän moni kokee ihan työhäpeää siitä, jos on kouluttamaton ja duunarina matalapalkkatyössä. Koulutus-, osaamis- ja tehokkuusvaatimukset ovat nykyään ihan hirveitä, samaten vaaditaan niin lapsilta kuin aikuisiltakin hirveästi itseohjautuvuutta. Tämä ei sovi läheskään kaikille, eikä tule koskaan sopimaankaan, vaikka miten haluttaisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin sitä, voisiko mielialalääkkeiden lisääntynyt käyttö vaikuttaa (välittäjäaineet sekaisin sikiöaikana)? Omalla lapsella ADHD ja käytin alkuraskauden aikana SSRI-lääkettä. Isovanhemmallaan ehkä myös ADHD, joten geneettistä taustaa voi olla... Toisaalta oma lapseni olisi 30 vuotta sitten todennäköisesti leimattu häiriköksi tai "vilkkaaksi" ja nujerrettu kurilla ja rangaistuksilla. Apu olisi jäänyt saamatta ja seuraukset näkyneet todennäköisesti viimeistään aikuisena.
Nujerrettu kurilla ja rangaistuksilla? Kuulostaapa negatiiviselta. Monissa maissa on ihan normaalia vaatia lapselta hyvää käytöstä, mutta jos Suomessa ajatellaan asiasta noin, ei mikään ihme, että huonoa käytöstä siedetään vuodesta toiseen. Lapsihan siitä lopulta kärsii.
Uusimaalla lähetteet eivät mene eteenpäin, kun koneinsinöörien jälkikasvu on ruuhkauttanut Lastensairaalaa jo kuukausia. Tästä oli lehtijuttu alkuvuodesta.
Omalla tyttärelläni epäillään autismia, mutta kun julkinen ei ota neurolle tutkittavaksi, mikään ei edisty. Tyttö senkun vaan kuormittuu pahemmin koulussa, sairastelee jatkuvasti stressin takia jne. mutta koska on kiltti, yrittää jatkuvasti parhaansa, edes opettajansa ei näe lapsen väsymystä.
Kotona sitten makaa hiljaisuudessa päivittäin useamman tunnin, että jaksaa edes syödä ja tehdä läksyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun katsoo sitä sokerihötön määrää mitä lapset nykyään syö, en yhtään ihmettele mielenterveyden oireita...
Ollaan kehityssilmukan loppulaskussa. Palataan yksinkertaisempaan elämään. Heikot putoaa kyydistä.
Muutoskaudet ovat pitkittäistutkimuksissa todennettu. Uutta Nooan arkkia rakentamaan. Onko se uusin Karibian risteilyalus tätä varten......Vedenpaisumusta pukkaa jne. 🤭
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ruskeasilmäisyys" vaikuttaa asiaan. Olen ollut kymmenissä päiväkodissa sijaisena ja lähes jokainen "ruskeasilmäinen" lapsi on ollut tuen tarpeinen ja siis ihan muistakin kuin vain kielitaitoon liittyvistä tekijöistä johtuen. Paljon on esim. autismin kirjoon kuuluvia näissä lapsissa.
Minulla on useita "ruskeasilmäisiä" kavereita ja ainakin puolella heidän lapsillaan on joku syndrooma. Eikä siis pelkkää autismia, vaan geenivirheitä ja kehitysviivästymiä.
Anteeksi nyt asiahan ei minulle kuulu mutta kyllä se on kulttuurishokkioireilua. Tunnen tässä kulttuurissa itseni vaikeasti kehitysvammaiseksi ja heti kun muutan jonnekin missä ihmiset ovat ihmisiä karisee vammatkin.
Geenivirheistä en tiedä joten olenpa hiljaa. Toki voi tänne linkata virheelliset geenit vs virheettömät geenit, ja yleisiä tutkimuksia asiaan liittyen.
Mukavaa päivää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ruskeasilmäisyys" vaikuttaa asiaan. Olen ollut kymmenissä päiväkodissa sijaisena ja lähes jokainen "ruskeasilmäinen" lapsi on ollut tuen tarpeinen ja siis ihan muistakin kuin vain kielitaitoon liittyvistä tekijöistä johtuen. Paljon on esim. autismin kirjoon kuuluvia näissä lapsissa.
Ei jumalauta! Tällainen tyyppi on päästetty lasten kanssa työskentelemään. Huh huh.
T: erkkaope
Oletkohan oikeasti erkkaope? Jos olet, niin miten sinulta on mennyt ohi, että näin todellakin on. Tietyissä etnisissä ihmisryhmissä on tutkitusti autismi yliedustettuna, ja tämä näkyy selkeästi omassakin työssäni lastenpsykiatrialla.
Jos sinä olet lastenpsykiatri niin minä olen Jee
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin sitä, voisiko mielialalääkkeiden lisääntynyt käyttö vaikuttaa (välittäjäaineet sekaisin sikiöaikana)? Omalla lapsella ADHD ja käytin alkuraskauden aikana SSRI-lääkettä. Isovanhemmallaan ehkä myös ADHD, joten geneettistä taustaa voi olla... Toisaalta oma lapseni olisi 30 vuotta sitten todennäköisesti leimattu häiriköksi tai "vilkkaaksi" ja nujerrettu kurilla ja rangaistuksilla. Apu olisi jäänyt saamatta ja seuraukset näkyneet todennäköisesti viimeistään aikuisena.
Joskus luin, että tutkimusten mukaan SSRI:tä alkuraskauden aikana käyttävien lapsilla ADHD:n esiintyvyys olisi noin nelinkertainen muiden äitien lapsiin nähden. ADHD-diagnoosin saa lapsena yleisimmin alkuvuodesta syntyneet. Osin siksikin kun ovat ryhmiensä nuorimmasta päästä ja siksikin vilkkaampia. Alkuvuodesta syntymistä sitten hoidetaan diagnoosilla ja lääkityksellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin sitä, voisiko mielialalääkkeiden lisääntynyt käyttö vaikuttaa (välittäjäaineet sekaisin sikiöaikana)? Omalla lapsella ADHD ja käytin alkuraskauden aikana SSRI-lääkettä. Isovanhemmallaan ehkä myös ADHD, joten geneettistä taustaa voi olla... Toisaalta oma lapseni olisi 30 vuotta sitten todennäköisesti leimattu häiriköksi tai "vilkkaaksi" ja nujerrettu kurilla ja rangaistuksilla. Apu olisi jäänyt saamatta ja seuraukset näkyneet todennäköisesti viimeistään aikuisena.
Joskus luin, että tutkimusten mukaan SSRI:tä alkuraskauden aikana käyttävien lapsilla ADHD:n esiintyvyys olisi noin nelinkertainen muiden äitien lapsiin nähden. ADHD-diagnoosin saa lapsena yleisimmin alkuvuodesta syntyneet. Osin siksikin kun ovat ryhmiensä nuorimmasta päästä ja siksikin vilkkaampia. Alkuvuodesta syntymistä sitten hoidetaan diagnoosilla ja lääkityksellä.
Hups. Piti kirjoittaa loppuvuodesta syntyneistä. Tarkoitin nuorimpia eli loppuvuodesta syntyneitä, en alkuvuotta.
Kaikkina aikoina vaikkapa 12-vuotias poika, jolle on helppoa keskittyä englannin kieleen, on ollut poikkeustapaus. Itse olen ollut 12-vuotias tyttö, enkä koskaan ole osannut keskittyä englanninkieleen. Englanninkieli on aina ollut minulle todella vaikeaa ja vastenmielistä. Pojille englanninkieli on vielä vaikeampaa ja vastenmielisempää.