Kääriä: keikat ja some -keskustelu
Täällä voimme keskustella Käärijän somessa tuottamaa sisältöä sekä spekuloida musiikkiin liittyvistä projekteista ja konserteista. Yksityishenkilöt eivät kuulu ketjuun.
Kommentit (20847)
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Jokereiden kiinnostuksesta Euroopassa kertoo aika paljon jo sijoitus viisuissa. Suht vähäistä. Pieniä keikkoja voivat varmaan heittää ulkomailla myös tulevaisuudessa mutta aika ihme saisi tapahtua että suurempi suosio heitä kohtaisi. Eivät erotu massasta. Nätit kasvot ovat antaneet paljon kiinnostusta, samoin kaveruus Kärtsään. Suomessa varsinkin suosio perustuu juuri Käärijä-yhteyteen. Sori ankea mielipiteeni.
Täällähän sitäkään tosiasiaa ei haluta myöntää, että sijoitus olisi jäänyt vielä huonommaksi, ellei Bojan ja sitä kautta koko bändi olisi saanut niin merkittävää huomiota ja näkyvyyttä Käärijän avulla.
Minulla on kyllä sellainen tunne, että JO todella haluaisi tehdä yhteisbiisiä ja yhteiskiertuetta K:n kanssa... He ovat kyllä hyötyneet yhteydestä K:hon paljon. Katsotaan mitä tapahtuu kun uudet viisuehdokkaat ja humpat alkaa. K saa varmaan uuden nostalgiaboostin ja ehkä esiintymisiä viisujuhlissa, mutta JO:lla on keväällä keikkatauko
Joo, tuolla toisessa ketjussa on meinattu kivittää kun on kehdannut vihjata että K toi Jokruille paljon näkyvyyttä. Mutta tottahan se on. Viisuissa ei silti riittänyt äänet koska shippaajat olivat vasta alkutekijöissään ja lopulta aika pieni porukka. Mulle näyttäytyvät jotenkin latteina ja tylsinä. Ei herätä kiinnostusta, toisin kuin Kärtsä.
Vähän kuin meidän Robin. Kotimaassa menestynyt hyvin mutta Euroopassa hukkuisi massaan. Pelkkä söpöys ei riitä.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Minä luulen että Käärijä on jo kurkkuaan myöten tätä paskaa.
Pakko vaan pitää naama virneessä ja jatkaa kun laskuja ropisee.
Siltähän kaikki tappiopuheet tosiaan vaikuttaa. Intohimo musiikkiin on lyhyessä ajassa vaihtunut intohimoksi rahaan.
Ja sun portion boys elää vain pyhällä hengellä?
Mun? Myönnän etten ole bändiä tarkemmin seurannut, mutta enpä ole heidän kuullut kertaakaan valittavan köyhyyttä tai keikkojen tappiollisuutta.
Kurkkasin keikkakalenteria, ja Käärijää vastaava näyttää olleen heidänkin keikkatahti.
Porttareiden keikkapalkkiot tänä vuonna on ollut 25t-30t
Sinähän se täällä jankutat. En usko että kukaan meistä säälii Käärijää vaan haluaa vain oikeudenmukaisuutta. Raskaasta työstä täytyy saada kunnon palkka. Sinun kirjoituksista saa sellaisen kuvan kuin hän koko ajan valittaisi rahasta, mutta sehän ei ole totta. Ja nyt pidän suuni kiinni tästä asiasta.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Jokereiden kiinnostuksesta Euroopassa kertoo aika paljon jo sijoitus viisuissa. Suht vähäistä. Pieniä keikkoja voivat varmaan heittää ulkomailla myös tulevaisuudessa mutta aika ihme saisi tapahtua että suurempi suosio heitä kohtaisi. Eivät erotu massasta. Nätit kasvot ovat antaneet paljon kiinnostusta, samoin kaveruus Kärtsään. Suomessa varsinkin suosio perustuu juuri Käärijä-yhteyteen. Sori ankea mielipiteeni.
Minäkin pahoin pelkään, että eivät erotu tarpeeksi. Jotain rosoisuutta kaipaisi. Bojan onneksi osaa laulaa. Minusta kiinnostavinta heissä on ollut sloveenin kieli ja balkanilainen melankolia ja juuri nämäkö jäävät Euroopan valloituksessa pois.
Niinpä... Jos vaihtavat nuo pois niin jään itse kyllä kuuntelijoista pois... Englanninkielisiä poikabändejä on jo pilvin pimein.
Eiköhän JO keväällä UK:ssa tee levyä juuri enkunkielisen musiikintekijöiden takia (sanoittajat&tuottajat). En osaa sanoa jääkö balkanilainen melankolia pois, mutta ainakin SSOL:sta se puuttui. JO on lahjakkaita, mutta hakevat ehkä vielä suuntaansa. K (+crew) on jo oman tapansa/tyylinsä löytänyt ja toteuttaa sitä anteeksi pyytelemättä ja se vetoaa ihmisiin. Toisaalta K kokeilee rohkeasti, mikä myös pitää mielenkiinnon yllä. Häntä on kyllä mielenkiintoista seurata.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Jokereiden kiinnostuksesta Euroopassa kertoo aika paljon jo sijoitus viisuissa. Suht vähäistä. Pieniä keikkoja voivat varmaan heittää ulkomailla myös tulevaisuudessa mutta aika ihme saisi tapahtua että suurempi suosio heitä kohtaisi. Eivät erotu massasta. Nätit kasvot ovat antaneet paljon kiinnostusta, samoin kaveruus Kärtsään. Suomessa varsinkin suosio perustuu juuri Käärijä-yhteyteen. Sori ankea mielipiteeni.
Täällähän sitäkään tosiasiaa ei haluta myöntää, että sijoitus olisi jäänyt vielä huonommaksi, ellei Bojan ja sitä kautta koko bändi olisi saanut niin merkittävää huomiota ja näkyvyyttä Käärijän avulla.
Minulla on kyllä sellainen tunne, että JO todella haluaisi tehdä yhteisbiisiä ja yhteiskiertuetta K:n kanssa... He ovat kyllä hyötyneet yhteydestä K:hon paljon. Katsotaan mitä tapahtuu kun uudet viisuehdokkaat ja humpat alkaa. K saa varmaan uuden nostalgiaboostin ja ehkä esiintymisiä viisujuhlissa, mutta JO:lla on keväällä keikkatauko
Jos Joksut oikeasti haluavat tehdä yhteisbiisiä/kiertuetta K:n kanssa toivon että he ajattelevat sitä vain hauskuus-juttuna jota ois kiva tehdä kaverin kanssa, ja tajuavat että K-shippijutut toimivat enään vain tekohengityksenä heidän EU-uralle. Hyvin pieni prosentti K:n musiikin faneista (elektronista, alternatiivia, erilaista räppiä) on kiinnostunut perus enkku-rokista, ja monet shippaajat ei ole kiinnostuneet kummankaan musiikista. Eli jos shippikontsa tyrehtyy ne "fanit" eivät jää kuuntelemaan musiikkia. Niille on fiksumpaa tehdä yhteisjuttuja itsensä kaltaisten bändien kanssa joiden fanit kuuntelee samantyyppistä musaa.
(Ja toivon että K ei anna painostaa itseään mihinkään yhteisjuttuihin joitä hän ei koe tyyliinsä sopivaksi.)
Alle viikko jäljellä seuraavaan keikkaan, jee. Ja tarkistusluku 666 eli kirottuja välispiikkejä odotettavissa selkeästi... :'D
Vierailija wrote:
Jodelissa on kysely, mitä haluaisit tehdä Käärijän kanssa sängyssä 😳🤭😍
Potkaisisin Kääryleen vex, että Tommy mahtuu!
Twitterin K:n välispiikki-arkistosta (Harjavalta 2.9.): https://x.com/kaarijaseyes/status/1717842374808793405
K kertoo miten hän on kuin me, kuin kuka tahansa. Lihaa ja verta. Paskantaa kuten me (okei, ehkä vähän enemmän). Hän vain sattuu olemaan lavalla ja me yleisössä ja vieläpä maksaneet siitä.
Vierailija wrote:
Alle viikko jäljellä seuraavaan keikkaan, jee. Ja tarkistusluku 666 eli kirottuja välispiikkejä odotettavissa selkeästi... :'D
Tämä on enne!!
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Jokereiden kiinnostuksesta Euroopassa kertoo aika paljon jo sijoitus viisuissa. Suht vähäistä. Pieniä keikkoja voivat varmaan heittää ulkomailla myös tulevaisuudessa mutta aika ihme saisi tapahtua että suurempi suosio heitä kohtaisi. Eivät erotu massasta. Nätit kasvot ovat antaneet paljon kiinnostusta, samoin kaveruus Kärtsään. Suomessa varsinkin suosio perustuu juuri Käärijä-yhteyteen. Sori ankea mielipiteeni.
Minäkin pahoin pelkään, että eivät erotu tarpeeksi. Jotain rosoisuutta kaipaisi. Bojan onneksi osaa laulaa. Minusta kiinnostavinta heissä on ollut sloveenin kieli ja balkanilainen melankolia ja juuri nämäkö jäävät Euroopan valloituksessa pois.
Niinpä... Jos vaihtavat nuo pois niin jään itse kyllä kuuntelijoista pois... Englanninkielisiä poi
Mielestäni ovat sanoneet että musiikkia tulee sloveeniksi, englanniksi, ranskaksi ja espanjaksi. Onhan se hienoa että kielet sujuvat, mutta en tiedä lopputuloksesta... 🤔 siis miten rennommat ja alkuperäiset fanit reagoivat
Vierailija wrote:
Twitterin K:n välispiikki-arkistosta (Harjavalta 2.9.): https://x.com/kaarijaseyes/status/1717842374808793405
K kertoo miten hän on kuin me, kuin kuka tahansa. Lihaa ja verta. Paskantaa kuten me (okei, ehkä vähän enemmän). Hän vain sattuu olemaan lavalla ja me yleisössä ja vieläpä maksaneet siitä.
Miten tuostakin on jo melkein 2kk, ja K on julkaissut 2 biisiä tuon jälkeen... minne aika oikein hujahtaa?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Jokereiden kiinnostuksesta Euroopassa kertoo aika paljon jo sijoitus viisuissa. Suht vähäistä. Pieniä keikkoja voivat varmaan heittää ulkomailla myös tulevaisuudessa mutta aika ihme saisi tapahtua että suurempi suosio heitä kohtaisi. Eivät erotu massasta. Nätit kasvot ovat antaneet paljon kiinnostusta, samoin kaveruus Kärtsään. Suomessa varsinkin suosio perustuu juuri Käärijä-yhteyteen. Sori ankea mielipiteeni.
Täällähän sitäkään tosiasiaa ei haluta myöntää, että sijoitus olisi jäänyt vielä huonommaksi, ellei Bojan ja sitä kautta koko bändi olisi saanut niin merkittävää huomiota ja näkyvyyttä Käärijän avulla.
Minulla on kyllä sellainen tunne, että JO todella haluaisi tehdä yhteisbiisiä ja yhteiskiertuetta K:n kanssa... He ovat kyllä hyötyne
Niinpä... K:n uran jatkuvuuden vuoksi olisi mielestäni järkevämpää tehdä yhteiskiertue jonkun oman tyyppisen artistin kanssa. (Vrt. Tommy ja Oliver tree). Näin hänen musiikkinsa kuultaisiin laajemmissa vaihtoehtorap/metalli piireissä. JO/K ei musiikillisesti miellytä muuta kuin niitä himofaneja viisuista ja shippareita jotka tietävät kummatkin entuudestaan.
Vierailija wrote:
Sellanen muistutus vielä tohon oletettuun "tappioista valittamiseen", että eihän K ole (ainakaan tietääkseni) sanonut mitään sellaista kesän Suomen keikkojen suhteen, vaan ainoastaan Euroopan kiertueen suhteen (jota hoiti Live Nation, joka taas on tunnettu siitä että ottaa ison siivun itselleen).
K on myös haastattelussa sanonut että hänellä oli käynyt mielessä peruuttaa ne aiemmin sovitut kesän keikat, maksaa sopimussakot, ja sopia uudet kovemmalla hinnalla (arvon noustua). Mutta ei halunnut niin lopulta tehdä, vaan päätti että se tehdään mitä on sovittu. Ja samaisessa haastattelussa sanoi että oli tyytyväinen päätökseen - sai paljon kiertue- ja keikkakokemusta, ja "koko Suomi" sai mahdollisuuden kokea ja nähdä Käärijä.
Muutenkin, hän on useaan otteeseen sanonut miten kiitollinen on, ja ei voi uskoa vieläkään todeksi mitä tapahtunut jne jne.. eli se että hän jotenkin erityisesti valittaisi asioista
Kerro ihmeessä tarkemmin, jos Live Nationin ahneudesta tiedät ja koet tarpeelliseksi asiaa avata.
Eikö se nyt kuitenkin lähtökohtaisesti ja yleensä mene niin, että Käärijä tai kuka tahansa artisti/yhtye saa joka tapauksessa sen ennalta sovitun palkkionsa, oli se sitten vaikka 10000 tai 50000 euroa, josta luonnollisesti maksaa tiettyjä toimintaansa liittyviä kuluja, mutta esim. lipunmyyjän mahdolliset kulut ja ylipäätään lipunmyynnin ja keikan järjestelyjen onnistuminen, keikkapaikan vuokrat ymv. jää artistin palkanneen keikan järjestäjän harteille.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Jokereiden kiinnostuksesta Euroopassa kertoo aika paljon jo sijoitus viisuissa. Suht vähäistä. Pieniä keikkoja voivat varmaan heittää ulkomailla myös tulevaisuudessa mutta aika ihme saisi tapahtua että suurempi suosio heitä kohtaisi. Eivät erotu massasta. Nätit kasvot ovat antaneet paljon kiinnostusta, samoin kaveruus Kärtsään. Suomessa varsinkin suosio perustuu juuri Käärijä-yhteyteen. Sori ankea mielipiteeni.
Täällähän sitäkään tosiasiaa ei haluta myöntää, että sijoitus olisi jäänyt vielä huonommaksi, ellei Bojan ja sitä kautta koko bändi olisi saanut niin merkittävää huomiota ja näkyvyyttä Käärijän avulla.
Minulla on kyllä sellainen tunne, että JO todella haluaisi tehdä yhteisbiisiä ja yhteiskiertuetta K:n kanssa... He ovat kyllä hyötyneet yhteydestä K:hon paljon. Katsotaan mitä tap
Viisujen aikaan Kärtsän YT videoiden alla oli säännöllisesti muutamia ulkolaisia trolleja jotka dissasi Jereä. Yksi niistä tosin sit loppupeleissä puolusti Kärtsää sanoessaan että hänestä yritetään hyötyä ja mainitsi just Jokerit.
Voi kulta pieni... Mistä K saisi ulkomaan kiertueellaan käteen 50k-100k per keikka? Esim viro: 1500x30€ =45k. Tästä summasta vähennetään konserttisalin vuokra, työntekijöiden palkat, levy-yhtiön osuus, live nationin osuus (googleta firma itse, sen huonoista bisness toimista on kirjoitettu vuosia). Myös matkustaminen, yöpyminen ja 10 hengen crewn ylläpito ovat kuluja tuosta. Ei siitä paljon mitään jää käteen

Voi kulta pieni vaan itsellesi, mutta et selvästi tiedä paljoakaan mistä puhut, sillä luettelet niin paljon asioita, joita siitä ei todellakaan vähennetä. Edellä ei myöskään puhuttu, että summa jäisi sellaisenaan artistin käteen.
Tässä kun on itse saanut otettua etäisyyttä K&B kuvioon huomaan ajattelevani, että yhteyden muodostaminen on Jokereiden suunnalta ollut aluksi huomattavasti laskelmoidumpaa kuin halusin ennen ajatella. Voihan olla että K on ollut ihan yhtä messissä, ja että juttu on jopa juonittu yhdessä, mutta jotenkin itse miellän K:n olevan tässä se vilpittömämpi osapuoli. Siksikin koen välillä suurta huvitusta siitä, että K ottaa shipistä julkisesti kaiken huumorin irti, samalla kun B yrittää nyt kaiken hyödyn hommasta jo lypsettyään pyristellä siitä eroon.
Tiedän tulevani kivitetyksi tästä mielipiteestä, mutta minkäs sitä mietteilleen voi. 😅

Olet mielestäni oikeassa. Kärtsyä yritetään käyttää nyt hyödyksi.

Minunkin mielestä se on ihan mahdollista t. Ei-shippari