Pitkässä liitossa olevat
Se on selvä, että jossain vaiheessa suhde arkistuu ja alkuhuuma tasoittuu. Tulee ehkä ongelmia, halut hiipuu toista kohtaan, moni muu asia kiinnostaa enemmän kuin oma kumppani. Kysyisinkin heiltä, jotka ovat pitkässä suhteessa / liitossa , kuinka sen tietyn taitekohdan jälkeen olette saaneet kipinää takaisin kumppaniasi kohtaan? En puhu mistään läheisriippuvaisesta takertumisesta, tai tyyliin " heti alkuhuuman loputtua, vaihtamalla paranee". Teemme kyllä asioita yhdessä, mutta kummallakin on oikeus myös nähdä ystäviään erikseenkin ja omat harrastukset. Olen itse ollut tässä liitossa 12v ja en sitä kiellä, etteikö itselläkin välillä hiipumista olisi ollut, mutta puolisoni mielen heilahdukset alkaa jo oikeasti ottamaan päästä. Välillä suunnittelee paljonkin yhteistä mukavaa tekemistä joista tietää että itsekkin pidän, mutta ihan yhtäkkiä vaikka kesken illanvieton, saatttaa sitten vetäytyä. Mikään ei kiinnosta, mikään ei tunnu hyvältä. Saattaa alkaa hyvinkin häijyksi, jos erehtyy kysymään, että mikä on. Tätä saattaa kestää päivä tolkulla, ja sitten yhtäkkiä kuin taikaiskusta, onkin taas iloinen oma itsensä ja haluaa tehdä kanssani asioita. Tähän toki en sitten itsekkään aina suostu, sillä ei ole myöskään reilua se, että kuitenkaan kaikki mitä minä ehdotan, torpataan samantien. Ei hän ollut ensimmäiseen yhdeksään vuoteen tälläinen, vaan silloin meillä oli kaikki oikeasti ihan hyvin. Puolin ja toisin kerrottiin rakastavamme. tehtiin yhdessä, koettiin yhdessä, arjen haasteet, ilot ja surut. Tuki ja luottamus oli aina molemminpuolista. En vielä haluasi luovuttaa, mutta järki alkaa pikkuhiljaa lähtemään kun koskaan ei tiedä, millä päällä hän on. Vertaistukea tai jtn neuvoja kaipaisin. Ja jos tilanne sen vaatii, niin kyllä. jss on silloin aina vaihtoehto.
Kommentit (27)
Ei tuolla ole pitkän liiton kanssa tekemistä, vaan miehellä on jokin henkilökohtainen ongelma.
En olisi ihmisen kanssa, joka kutsuu puolisoaan siaksi.
Teillä on jäänyt suhteen suorittaminen päälle.
Väsyyhän siinä.
Vierailija kirjoitti:
En olisi ihmisen kanssa, joka kutsuu puolisoaan siaksi.
Miten tämä liittyy aloitukseen
Ei 12 v liitto ole pitkä, yli 20 v oleva liitto on
Ei mun mies ole tuollainen. Sun miehellä ei ole kaikki hyvin, jos ilman mitään syytä tuolla tavoin käyttäytyy
Mun kaverin mies käyttäytyi noin, kun oli ihastunut toiseen naiseen. Välillä vetäytyi ja oli ilkeä ilman mitään näkyvää syytä ja sitten välillä taas hiomioiva ja Ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi ihmisen kanssa, joka kutsuu puolisoaan siaksi.
Miten tämä liittyy aloitukseen
Jss - vanha av-sanonta
Vierailija kirjoitti:
Ei tuolla ole pitkän liiton kanssa tekemistä, vaan miehellä on jokin henkilökohtainen ongelma.
Näin juuri, itselläni suhdetta takana 25 vuotta, mutta ei meillä kummallakaan persoona ole muuttunut. Vaikka muuten onkin jo aika tervanjuontia koko liitto.
Jaa vasta 12 vuotta ja sehän on ihan lyhyt aika. Olisikohan sulla liian suuret vaatimukset ja jostain lehdestä luettu mitä parisuhteen muka pitäisi olla.
Ihmset muuttuvat ja tulee ikäkriisejä. Meillekkin tuli kun olemme olleet 35v yhdessä. Mieheni alkoi viihtymään baareissa kaikki viikonloput ja minä olin työelämästä ihan rätti enkä jaksanut. Siltikin rakastettiin toisiamme yli kaiken vaikka oli mitä vastoinkäymisiä ja ikäkriisit kummallakin.
Ei pidä painostaa ja kysellä eikä vaatia mitään. Ota nyt vähäksi aikaa ne itsekkäät vaatimuksesi pois ja anna toisen levätä.
Kenellä tahansa puoliso voi sairastua.
27v yhdessä. Meitä liimaa yhteen yhteiset unelmat ja niiden toteuttaminen. Oli se sitten perhe, lastenlapset, itse rakennetut kodit, puutarha tai lomapaikka ulkomailla.
Meillä ei (ainakaan minun puoleltani) ollut mitään alkuhuumaa vaan tyytyväisyyttä, levollisuutta ja lopulta rakkautta. Näin siitä huolimatta että meillä oli ihan viimevuosiin saakka aktiivinen seksielämä (minä vielä se aktiivisempi).
Kumppanuus ja arvostus ei ole missään vaiheessa hiipunut
Avatkaa liitto. Ei tarvitse yhdeltä aina saada kaikkea haluamaansa.
Ihan selkeät vaihdevuosiongelmat, menee ohi. Kannattaa ihan nätisti kysyä, olekos huomannut, että olet usein huonolla tuulella, mistähän kenkä puristaa.
12v on pitkä suhde, miksi joillain on tarve vähätellä suhteen pituutta, jos itse on ollut pidempään yhdessä?
Ihan arkiset jutut ovat parasta. Välttämättä ei jaksa edes ajatella mitään ylimääräistä kivaa niinkuin joskus nuorempana. - yli 30 yhteistä vuotta takana
Ihastunut toiseen. Juuri tuo mielialojen vaihtelu ilman syytä.
Vierailija kirjoitti:
12v on pitkä suhde, miksi joillain on tarve vähätellä suhteen pituutta, jos itse on ollut pidempään yhdessä?
12v on niin lyhyt suhde ettei siinä nähdä ihmisen ikäkriisejä välttämättä. Halutaan sen pysyvän samanlaisena eikä kestetä että ihminen muuttuu iän myötä.
Minä olen muuttunut ihan erilaiseksi nuoruusvuosista ja jos mieheni ei sellaisesta tykkäisi niin jättäisikö hän minut. Onneksi ei ole jättänyt.
Vierailija kirjoitti:
Ihan arkiset jutut ovat parasta. Välttämättä ei jaksa edes ajatella mitään ylimääräistä kivaa niinkuin joskus nuorempana. - yli 30 yhteistä vuotta takana
Niimpä, riittää ihan arki askareet, kokkaillaan ja levätään viikonloput yhdessä ja meillä 33v yhdessä. Mitään ihme huveja ei enää kaivata. Huvit ihan kotosalla riittävät mitä omakotitalossa riittää.
Sovitaan sitten niin että 12v on hyvin lyhyt suhde. Itselleni se toki on pitkä, kun sitä ennen suhteet ovat olleet huomattavasti lyhyempiä. En tiennyt että olenkin sitten nähtävästi itsekäs ja vaativa, kun kysyn puolisolta, että mikä on ( ja tätäkin kysyn hyvin harvoin, en edes joka kerta jos nään ettei kaikki ole hyvin). En ole missään vaiheessa olettanutkaan että kokoajan pitäisi jtn yhdessä tehdä. Kuten mainitsin, niin kummallakin on myös omia juttuja, mitä teemme vapaa-ajalla erikseen. Ja jos ihan totta puhutaan, omaa tilaa tässä suhteessa on aina ollut enemmän kuin tarpeeksi ja se on sopinut meille hyvin. Ja sitten kun teemme yhdessä, niin se on ollut kummastakin mukavaa, kunnes nämä heilahtelut alkoivat.
Ainoa asia, mikä tässä surettaa, niin on se, että henkinen kauaksi ajautuminen on tapahtunut aika radikaalilla tavalla, ja en vaan jaksaisi kokoajan olla varpaillani siitä, milloin se mieli heilahtaa siihen ettei häntä meinaa enää edes tunnistaa samaksi ihmiseksi.
Tottakai sitä välillä tulee hiljaisempia hetkiä kummallekkin ja ei aina jaksa olla se hangon keksi, aivan normaalia. Mutta se toisen totaalinen ja henkinen mitätöinti näissä tilanteissa on melkoisen ikävä piirre, kun aiemmin sentään oli edes sen verran yhteyttä, että pystyttiin pienen hengähdystauon jälkeen edes puhumaan mieltä painavista asioista, oli ne sitten isoja tai pieniä. Erittäin isojakin vastoinkäymisiä on matkan varrella meillä ollut, mutta aina niistä on selvitty, tavalla tai toisella, yhdessä toinen toistamme tukien.
Ehkä hänellä on masennus, ehkä sivusuhde, ehkä jokin muu. Olen näitä pidempään jo itsekkin miettinyt. Joskus olen kysynytkin, mutta vastaus on joko hiljaisuus tai tylytystä, mitkä ei oikeastan vastaa yhtään mihinkään. Olen myös tunnustellen kehottanut häntä puhumaan sitten vaikka jollekkin ystävälleen. Olen myös kysynyt, haluaako erota, ei kuulemma halua.
Kuulostaa minun exän touhuilta. En saanut koskaan selvää, mikä mätti. Alkoi pikkuhiljaa ja paheni vaan vuosien saatossa. Luulen, että jotain mt-ongelmaa. Mutta kun ei mistään mitään apua hakenut minulta loppui voimat.
Kyllä helpotti kun siitä tuuliviiristä eroon pääsi.
Minusta pitkän liiton salaisuus on siinä, että molemmat kasvavat ja kehittyvät ihmisinä ja puhuvat näistä asioista ääneen, ja toinen antaa toiselle tilaa olla sitä, mitä toinen on. Ei se ulkoisten puitteiden suhteen välttämättä pysy samana, ajatukset ja toiveet parisuhteestakin ( tai harrastuksista, omasta ajasta, itsestä, omasta elämästä jne) voi muuttua, joten on epärelevanttia keskittyä siihen että " teemne yhdessä asioita".
Pitkä parisuhde on yhdessä elämistä ja hyvinkin erilaisten vaiheiden ylittämistä. Ilman keskustelua näitä muutoksia voi olla mahdotonta päästä yli.
Minkä ikäisiä olette?